Provinssirock 2015: Raksa Preproduction Day 0.1

Plim plom ihmiset!

Vuosi vierähti käsittämättömän nopeasti. Tässä sitä taas ollaan perusosaamisen äärellä eli painavien esineiden kantamisessa.

Tänään aloitimme valmistautumisen ensi viikolla alkavaan täysipainoiseen festivaalirakennustoimintaan. Raksapäällikkönä on tuttuun tapaan Petteri. Muistin virkistykseksi kerron, että hän on Oululainen hippi; jos hänen partansa leikkaisi ja niistä paloista tekisi leegoja, tulisi niillä rakentaessa väkisinkin aikaiseksi itukahvila, jossa tarjoillaan luomusiideriä ja rastarafari-huiveja akustisen folk-musiikin soidessa inhottavasti taustalla.
Paikalla oli myös vanha tuttumme Pekka eli Pikku-Pekka eli Löpö-Pekka, joka on teatterimaailman taitaja ja liukas ylinäyttelijä.
Uutena ihmisenä liittyi synkähköön joukkioomme Ilja, joka on nuori ja poika. Hänellä on C-kortti ja alapartaa naamassaan.
Sitten oli tietenkin minä, joka olen vanha ja pullea ja joskus osittain kiva. Olen meistä vanhin. Niin se on.
Emme saa toki unohtaa Mann- merkkistä ihanaa kuorma-autoamme, joka on vihreä ja meille kaikille kovin rakas ja suosittu ja paras. Jos olisin robotti, rakastelisin Mannia usein pakoputkeen.

Aloitimme päivämme upealla työtehtävällä: Hirviaitojen kuljettamisella. Jos joku ei tiedä mikä on hirviaita, niin kerron sen nyt: Hirviaita on piikeillään ihmislihaa ja tekstiilejä raateleva painavahko paskiainen, joka jää kiinni kirotuista alumiinilonkeroistaan kaikkiin sellaisiin paikkoihin, mihin sen ei saisi jäädä kiinni. Siinä teille tietoa.

Lastasimme siis hirviaitoja Manniin kyytiin ja kerroimme isällisen opastavasti Pekan kanssa Iljalle kylmiä ja kuumiakin faktoja festivaalityöstä.
Samassa paikalle pamahti vanha työystävämme Kimmo. Hän tuli myöhässä, koskapa hänellä oli ollut aamulla eräänlainen datanomikoe. Kimmohan on se punakarvainen pitkähkö poika, jonka geeneistä on leprekaunitonttua 89%, vaikka hänen vanhempansa ovat ihan ihmisiä. Totta se on; olen hänen vanhempansa pari kertaa omin silmin nähnyt.
Kimmo auttoi meitä lastaamaan sekä avaamaan ja uudestaan käärimään muotopaskoja hirviaitoja. Muutoin hän pakkasi raksakonttiin ensi viikolla kipeästi tarvitsemiamme työkaluja, välineitä, vipstaakeja ja esineitä.
Kimmolla meni heti kenkä rikki hirviaitojen takia. On se vaan.

Söimme ruokaa jossain välissä. Ruokasavuilla ollessamme paikalle pamahti Pekko, tuo toimistopuolen kova nyplääjä, joka kertoi meidän näyttävän jo nyt hyvin väsyneiltä ja vaikeilta. Uskon, että Pekko vain kommenteillaan ulkoisti omassa sydämessään olevaa tuskaa ja sielunsa polkupyörätyhjyyttä.

Pekalla oli karamellipussi Mannissa. Siitä sitten söimme. Pekka myös haisi paljon pahalle Mannissa, kun häneltä tuli sitä prutkua pyllystä. En kykene tajuamaan, miksei hän päästänyt suolistokaasujensa kauheutta ulkotiloissa ollessamme.

Näimme tänään myös jatkuvalla syötöllä varastopäällikkö Joakimia eli Nuorta Alfredia. Hän on se poika, jolla on rastat ja neljä raajaa. Joakim on kärsinyt vakavan esteettisen tragedian ja hänen yksi hampaistaan on lähtenyt irti; nyt on tuolla kundilla mikropeniksen mentävä reikä suuluustossaan. Hänen apunaan olivat Teemu ja Jaakko, jotka ovat kivoja puolikarskeja poikia.

Saimme vietyä kaikki tarvitsemamme hirviaidat tänään, joita oli tasan 86-88 kappaletta. Loppupäivän keräsimme Kimmon kanssa työkaluja.

Ilma oli kummallinen. Välillä paistoi ja välillä satoi. Ei toki niin paljon kuin vuonna 1888 Lontoossa, jossa olin työharjoittelussa kansakoulusta pesemässä Viiltäjä-Jackin uhrien ruumiita. Silloin haisi kakkakin jopa enemmän kuin Mannissa tänään, joka johtuu paljolti Viktoriaanisen ajan viemärijärjestelmän alkeellisuudesta sekä monien ihmisten silkasta henkilökohtaisen hygienian halveksunnasta.

Huomiseen.
-Nevis-