Provinssi 2017 Hirveästi kaikkea

Jeps.

En ole kirjoitellut. Tiedetään, saatana. Kaikenlaista ollut ja en päässyt muutamaan päivään bloggeriin sisään. Niinpä tarjoan nyt edellispäiviltä huippukohdat referaatteina. Teidän mielikuvituksenne saa hoitaa loput. Pahoittelen, etten jaksa mainita kaikkia uusia kivoja ihmisiä, jotka ovat olleet osana raksaa jne.


Kari teki Johannan kanssa teipistä Batman-laukun.

Kode ei syö kalaa edelleenkään.

Sain puljut invavessan vieressä.

Kiirekin oli taas viimeisinä raksapäivinä. Ystävämme Anna oli muutaman päivän myös raksaamassa ja join hänen vesipullostaan noina hektisinä aikoina. Hänelle tarttui minusta todennäköisesti Klönttiperse-syndrooma ja hänenkin perseensä tulee viemään siis tulevaisuudessa kolmen istuttavalta sohvalta 4,5 ihmisen paikan.

Kari sai uuden puhelimen.

Heitimme köysiä puihin ja vedimme niillä asioita ylös.

Löysimme raksateltan takaa Hitlerin muumioituneen ruumiin, jonka Goebbels salaa siirsi Suomeen 1945. Kode kysyi: "Mitä helvettiä se täällä tekee?" Vastasin: "Se on kuin Kirka; on vain ja hengaa."

Korjasimme aitaa, labyrinttiä ja lisää aitaa. Aidat ovat siitä kummallinen elementti, että eivät juuri koskaan ole ensimmäisellä kerralla siellä, minne ne lopulta halutaan.

Olimme eräänä yönä kolmistaan Kari, Kode ja minä painamassa tyyliin kovaa duunia. Käki vain kukkui ja kaikki muut nukkui, Oli hyvin lähellä, ettemme pelanneet kolmistaan strip pokeria. Niin ajattelevat väsyneet vanhat herrat.

Kivelällä on taas ponnari, which is good. Jormiksella ei, which is ba(l)d.

Tärkeimmät raksapäivystyksessä käytettävät työkalut: Tyrsky, nippusiteet, surrilanka ja savuketuotteet.

Tipuin kerran lapsena osittain jäihin. Sieltä kun pääsi ylös, niin oli kivempaa.

Palataan taas. Pakko syödä nyt jotain, kato.

-Nevis-

Provinssi 2017 osat 7 & 8 & 9

Päivää, saatana.

Taas meni muutama päivä kuin kanan siivillä; hirveän kotkotuksen huminassa.

Tiistaina Timon kanssa kuljettelimme suurenmoisen mitäänsanomattomia esineitä Rytmikseltä alueelle. Aivoni olivat poissa päältä ja vain selkäydinnesteet ohjasivat toimintaani. Muu ryhmä korjasi muiden ihmisten päin helvettiä laittamaa aitaa kirosanat suussaan ja laittoivat sellaista meille kaikille ennennäkemätöntä harmaata lattiaelementtiä mm. telttoihin lattioiksi, Se on aivan kamalan suuritöistä asentaa sitä, ihmiset. Tontsa pyysi minua keksimään jonkun osuvan nimen sille. Koska olen tyrmäävän ihana ja sulosointuinen herrasmies, nimesin sen Cyrväksi. Harmaata Cyrpää sinne tänne.

Keskiviikkona saimme Timon kanssa kuljettaa erilaisia sisustuselementtejä, Pääosin ne olivat stryroksisia isoja eläimiä. Eivät kovin painavia, mutta käsittämättömän hauraita. Kahden aikuisen miehen piti kieli keskellä kämmentä kantaa niitä hikoillen kuin satujumppaavat siat. Otin hetkeksi paidan pois, mutta lapset alkoivat itkemään, naiset kaivoivat pippurisumutteet esiin, linnut lakkasivat laulamasta ja Taivaasta tippui pieni Enkeli jäätyneenä maahan. Pakko oli paita takaisin pukea.
Muu ryhmä jatkoi ilmeisesti samaa epätoivon tiensä kulkemista. Jotain saatanallista DJ-dekkiä Jesse ja Tontsa kasasivat Karin avustuksella. Liian raskas taakka oli sekin; varsinkin henkisesti.

Tänään paikalle tuli vanha tuttumme Moottori-Lauri. Hän on kova poika ajelemaan koneilla. Linnansaari otti minut pois kuljetustiimistä raksaamaan. "Mikäs siinä, käyhän se", ajattelin harmaasti. Johannan tiukkaan tätikomentoon astuin sitten. Jotain aitaa siinä tuettiin ja Cyrpää yhdessä Johannan kanssa rullattiin. Sitten pystytimme pari Ateena-telttaa Lauri apunamme. Tykitimme lekalle perkeleellisiä kiiloja telttojen nurkkiin. Kivihän siellä oli monessa paikassa syvällä maassa esteenämme; pakko oli lyödä niin saatanasti ja täysiä. Lekakin hajosi iskujemme voimasta. Vieläkin tärisee vasen käsi.
Loppupäivän laitoin possuaitaa pystyyn Johannan ja Laurin kanssa. Se on sitä vanhaa kunnon protestanttista perusduunia, josta Jumala tykkää.

Söimme tänään lounaaksi nakkikastiketta. Katsokaas kun eilen työmaa-alueelle tunkeutui Nakkikastike ja jouduimme sen harppunoilla kaatamaan ennenkuin se kävi ihmisten kimppuun. Laumastaan oli eksynyt se sekaisin oleva yksilö. Nakkikastikkeethan ovat usein sävyisiä, mutta talviuniltaan herättyään ne saattavat poiketa muutoin niin lauhkeasta laumakäyttäytymisestään. Niitä ei pidä lähestyä yksin. Puuhun ei kannata kiivetä. Nakkikastike on taitava etenemään puustossa. Veteen kannattaa mennä piiloon, jos sellaiseen törmää. Vedestä ne eivät tykkää. Minä tykkään vedestä.

Nyt pari päivää vapaata. Jos en selviä juhannuksesta hengissä, niin kostakaa kuolemani vanhan tavan mukaisesti tulella ja verellä.

Tsau.
-Nevis-

Provinssi 2017 osat 5 & 6

Iltaa homidit.

En kirjoittanut perjaina mitään, koskapa Karin kanssa jatkoimme raksahommien jälkeen vielä toisiin töihin illaksi. Perjantaista muistan sen, että kaikki muut olivat hirveän ahkeria työläisiä ja tekivät kaikkia puutöitä ja korjasivat muiden laittamia aitoja ja ihania juttuja vaan. Mainittavin saavutukseni oli apukuskina toimiessani lyödä itseäni tylsämielisyyspäissäni nyrkillä ihan omille kiveksille: ai ai pipii! Viikonloppu meni muuten kovinkin synnillisissä merkeissä ja Karilla on vieläkin puhelin hukassa.

Tänään eli maanantaina olin jälleen maailmankaikkeuden huonoimmassa kuorma-autossa apukuskina. Tajusin myös, että kuskin nimi on Timo eikä Tomi. Ei ihme, ettei kaveri vastannut, kun häntä Tomiksi huutelin, Vanhan ihmisen aivoissani ei nähtävästi pysy kuin yksi ajatus kirkkaana, joten hoen itselleni mantran tavoin: "Täytyy riisua housut ennen pissalle menoa. Muuten ne taas nauraa."

Uusi ihmisiä tuli töihin, mutten oikein tiedä ketä he ovat. Aluevalaistustiimi eli nuori Alfred ja Valomies Saari astuivat remmiin. Johannan johdolla raksaporukka vahvisti aitalinjoja urheasti. Heille tupeeni nostan, Enempää en tiedä, kun taistelin kuorma-autossa itseni kanssa.
Minä ja Timo ajelimme kaupungin varastolta aitoja ja sitten Rytmiksen päästä kuormalavoja ja kaikkea esineistöä. Karikin oli kanssamme siinä puoli päivää.
Näimme kaksi fasaania tappelemassa keskellä tietä; sulat lentelivät kuin Kenraali Custerin hautajaisissa. Se oli päivän kivoin hetki.
Karin kanssa muistelimme niitä vanhoja hyviä aikoja, kun ihmiskunta kommunikoi pelkällä U -vokaalilla. "U-u" tarkoitti "Käyn K-marketista hakemassa tällä välin tupakkaa", "U-u-uu-u-uuu-u-u-u-uuu" tarkoitti "Selvä."

Tänään Linnansaari söi leipää, jossa oli ainaskins viisi juustoviipaletta. Mutta voiko juustoa olla koskaan liikaa? Sitä minä kysyn.
Olen taas ehtinyt palaa auringossa jo olkapäistäni. Pitäisi rasvata jollain rauhoittavalla tasokkaalla voiteella. En yllä voitelemaan itseäni takaa kunnolla. Ei toki ole mitään rasvaakaan, niin tilanne on tasan.

Palataan taas hihhulit.

-Nevis-

Provinssi 2017 osat 1 & 2 & 3 & 4

Hyvää iltaa.

Taas sorruin ja olen Provinssissa töissä. Toinen jalka on ilmeisesti aina jossain festivaalirakennuksessa ja toinen jalka on onneksi jo haudassa tässä ylikypsässä iässä.

Raksahommat alkoivat jo maanantaina, mutten ole jaksanut kirjoitella tätä ennen, kun on ollut kaikenlaista harmia. Maanantaina ei oikein tapahtunut muuta kuin se, että luvattu vuokra kuorma-auto jäi saapumatta. Nimittäin hyvät ihmiset minulla on suru-uutisia: Kaikkien rakastama Manni, tuo kuorma-autojen viihdyttävä ja kiihdyttävä kuningasmestari on poissa. Hän menehtyi sisäisiin vammoihin talvella. Ikävä on kova. Ottakaamme lakit, lättyvispilät ja velhonhatut pois päästä ja hiljentykäämme nyt viideksi minuutiksi.

Hyvä. Jatketaan hahmoesittelyllä.

Linnansaari: Yleni raksapäälliköksi hyvin hoidetun partansa vuoksi. Yksikään karva ei ole väärässä paikassa.
Johanna: Komentelee näkymätön kaulin kädessään. Ei hyvin hoidettua partaa.
Damski: Konemies.
Kari: Kurottajamiesten Gandalf.
Tontsa: Pikkutarkka puutaiteilija. Asuu Porissa. En tiedä mitä olisin mieltä asiasta.
Jesse: Kivat kiharat. Ei toki niin kivat kuin minulla, jumaliste.
Sipe: Kova tyttö, jonka nimi on Sipe.
Tomi: Uusi tuttavuus. Kuski.
Minä eli Nevis: Vanha pullea mies. Vihaa punajuuria ja .
Jaakko ja Kalle: Varastomiehet. Kivoja poikia.


Tiistaina luvattu kuorma-auto ei vieläkään saapunut. Tomi tykitteli joitain esineitä naurettavan pienellä autolla. Tontsa ja Jesse harrastivat puukässää mielettömällä draivilla. Minä, Kari, Damski, Johanna ja Sipe laitoimme hirviaitaa pystyyn. Hirviaitahan on aitojen sipuli: Itkettää koko ajan, mutta lopputulos on maukas omalla karmaisevalla tavallaan. Käyttämämme työkalut: Rautakanki, leka, kädet, paaluttaja, rautalanka, sivuleikkurit, tasapainoaisti ja mieletön kiroilu. Jostain saatanallisesta syystä vanhukset eli minä ja Kari olimme ainoat, jotka kykkivät ojassa työkalut tanassa. Itse olen niin vanha, että minulla on arpi, joka tuli Mannerheimin tiputettua marssikenkänsä päähäni. Kari on hieman vanhempi: Kun tuli keksittiin, niin Kari oli jo ollut pitkään makkarat tikun päässä ojossa odottelemassa. Hän kommentoi ekan kerran tulen nähtyään: "Vihdoinkin, saatana. Seuraavaksi, kun joku keksii pallogrillin, niin tiputan apinanhäntäni onnesta."
Kari totesi jossain vaiheessa hirviaitalinjaa vetäessämme, että "käytä puita hyväksesi." Tajusin väärin ja ehdin häpäisemään kahden puun oksia Tantraseksiasennoissa ennenkuin tajusin mitä Kari tarkoitti.

Keskiviikosta jäi mieleen se, että vanha tuttumme Kimmo, tuo oranssi poikamies, saapui talkoilemaan hieman. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vihdoinkin saimme kuorma-auton, jonka olen nimennyt mielessäni Runkkupaskasiaksi. Siitä ei saa keskipalkkeja irti ja pressuja ei ole tarkoitettu ylös nostettavaksi. Eli yhden lastauksen aikana täytyy käyttää valtava määrä energiaa, Macgyver-osaamista, aikaa ja kiukkua. Hermot on kovilla sen auton kanssa, perkele. Joos.

Tänään Tomin ja minun mielenterveys rakoili jo pahasti Runkkupaskasian kanssa. On se vaan eri epeli kuorma-autoksi, saatana. Varastomiehet Jaakko ja Kalle ovat kivoja poikia, mutta kun he lastasivat autoomme vuoden ulkona lojuneen kelan kyytiin, niin alkoi haisemaan kova kakka. Vaadin välittömästi sen poistamista. Hyi hyi yäk yäk, hyi.
Jotain minun kyltyneestä raksamiehen sydämestä kertoo se, että Kalle kysyi minulta nuoren miehen vilpittömällä työinnokkuudella nippusiteistä: "Riittääkö tuhat?" Vastasin: "Vitustako minä tiedän" ja riuhtaisin ne hänen kädestään. Ei minusta ole enää muuta hyötyä kuin se, että vanhana ei jaksa tehdä ylimääräistä ja keksii yllättäen mahdollisimman helppoja ratkaisuja kaikkeen. Olen Johannalle savukeaskin velkaa ja hän tänään vaati jo kovin sanoin omiaan takaisin. Saatan herätä huomenna hevosenpää vieressäni tyynyllä.

Koitan jos pääsisin tästä jonkinlaiseen kirjoitusrytmiin. En lupaa mitään.

Palataan.
-Nevis-