Virittämö 2015 viimeinen osa: Purkua ja Inhoa Seinäjoella

Huomenta.

Työpäivämme alkoi hämmentävällä ja ahdistavalla tavalla minulle, Jyskylle ja Kimmolle. Saari oli jo käynyt aikaisemmin syömässä, joten hän säästyi koettelemukselta. Nimittäin edellä mainittu kolmikkomme lähti heti tuttuun tapaansa ateriaretkelle Amarilloon, mutta nytpä se ei onnistunutkaan. Paikassa oli tunnin jono ruuan saamisessa ja työetiikkamme ei voinut mitenkään venyä sellaiseen aikamääreeseen, sillä bändit olivat saapumassa.
Saana kivana plikkana hoiti meidät keittiöön tarvehankkimaan henkilökunnan ruokaa eli muussia ja lihapullia kastikkeella. Tämä oli kiva, mutta koska olemme nöyriä Suomalaisia miehiä, niin oli äärimmäisen ahdistavaa olla keittiöhenkilökunnan kiireen tiellä. Henkinen hattu kourassa yritimme mahdollisimman nopeasti lämmittää ruokamme mikrossa ja sitten menimme toimistoon syömään. Sielläkin olimme tiellä ja henkiset pyllymme paljaana ja raipattuina istuimme mahdollisimman hiljaa ja söimme tehokkaasti. Sen verran Jysky tohti sanoa ääneen, että totesi: "Tämä on hyvää kastiketta." Anteeksipyydellen saimme laitettua likaiset astiamme tiskiin ja sitten nelistimme äkkiä pois häpeän stigma takaraivoihimme poltettuina.

Sitten tuli niitä bändejä ja kannoimme heidän tavaroitaan lavalle ja lavalta pois. Rumpuraisereitakin siinä pyöriteltiin. Kävin jopa muutaman lauseen mittaisia tarpeellisia keskusteluja orkesterien kanssa, että saatiin asiat hoidettua.

Tajusin tänään, että Saari on ihan parrattoman Bob Geldofin näköinen näissä festivaalihommissa pyöriessään. Tästä vertailua sisäpiiriläisille: https://www.youtube.com/watch?v=sopah57XSMY

Tänään tapahtui sellainen kamala asia, että hevosen kusi haisi aivan liikaa työpisteemme vieressä. Hevosvankkuriajelua bisneksenä tarjonneet miehet eivät viitsineet sen vertaa, että olisivat vieneet hevosensa Fransmannin inva-vessaan ja niinpä hevoset laskivat virtsansa alleen; kadulle. Hevonen ei ole söpö tai jalo; se haisee kamalan pahalle.

Raskaana pilvenä yllämme leijui koko päivän tieto siitä, että kaikki kaiuttimet, valot, piuhat ja lava pitää purkaa, pakata autoihin ja viedä ihan pois asti yöllä.
Kimmon kanssa jo vaivihkaa purimme mm. raisereita pois yödiskon soidessa.
Kode tuli hyvissä ajoin fiilistelemään paikalle ennen purun alkua ja puki rauhassa työvaatteet ylleen.
Kävi niinkin, että Kimmo lähti Saanan kanssa viemään sohvia hienosti ennakoiden.
Heti kun valomerkki tussahti ilmoille Kode pamahti availemaan barrikadin pultteja ja minä revin niistä teipit sekä näköestekankaat possuaidoista ja sellaista.
Kari liittyi joukkoomme. Hän on vanha, mutta nuori.
Lastasimme autoon Rytmikselle menevät tavarat eli barrikadit, vepe-aidat ja kahvinkeittimen. Kimmo ja Kode niitä lähtivät viemään. Minä kävin hoitamassa meille vielä yöruuat eli burgeriateriat mieheen. Ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen, jaksaakseen ja syödäkseen.

Purku vaikuttaa aina kamalan epätoivoiselta aluksi: Sitä tavaraa on niin saatanasti, että helposti ajattelee: "Voi vitun vitun vittu. Mihin tunget nämä kaikki esineet? Miten ne jaksaa ottaa irti? Nehän on saatana kiinnikin kaikki toisissaan kaikilla piuhoilla ja kytköksillä. En halua. Tahdon kotiin."
Jyskyn ja Saaren neuvoilla ja opastuksilla minä, Kimmo, Kode ja Kari - ihmeellistä kyllä - saimme erilaisia ääni- ja valoesineitä purettua ja pakattua pienempiin ajoneuvoihin. Jysky haki jossain vaiheessa ison kuorma-auton, jonne suurin osa tavarasta meni. Vanhuskaksikko eli Kari ja minä siellä auton uumenissa pakkailimme peräpukamat ja malignantit eturauhaset stondiksessa. Siellä helskyi avanne sekä tyrä.

Jysky ja Kimmo lähtivät purkamaan kuorma-autoa varastolle ja me muut jäimme purkamaan sitä lavaa. Kode mossahti poran kanssa lavan alle availemaan kiinnityksiä, Saari ja Kari kantoivat lavan paloja kivoihin nippuihin ja minä otin pienen pienen avaimen, jolla availin lavanjalkoja ja laitoin ne kuljetuskuntoon.
Ympärillämme kuhisi niinkuin hyttysenpesässä; baarihenkilökunta ja järkkärit laittoivat läjään Virittämöä ja humalaiset Tangosika-aivot kävelivät ympärillämme huudellen ja viisastellen.

Näimme myös kuuluisuuksia paikalla: Paikalle saapui humalassa pyörimään Armi Aavikko. Hän cowboy-hattu päässään joi viskiä Martini-lasista, polttelia sikaria ja huuteli: "Mitäs pojat? Lähdettekö jatkoille?" Kohteliaasti kysyin Armilta: "Tuota neiti Aavikko, ei millään pahalla, mutta ettekö te ole poissa? Eikö teidän pitäisi olla tuonpuoleisessa nauttimassa ikuisesta levostanne? Kun meillä on tämä purkukin tässä kesken, eikä oikein ehdittäisi olemaan seurallisia." Tähän Armi vastasi: "Totta se on. Unohdin koko homman. Tsau pojat ja tsemppiä purkuun joka jätkälle niin saatanasti." Sitten hän savupilven saattelemana oli poissa; Pamf!

Tiukan työskentelun jälkeen saimme vihdoin aivan kaikki tavarat pakattua autoon ja avasimme kiitollisina itsellemme yhdet makujuomat. Minä otin lonkeron. Saari nyt oli pitkin päivää tiputellut parikin aikuisten limsaa naamaansa.

Se oli siinä sitten. Kiitos Ullalle ja Saanalle fantastisesta ylläpidosta. Kiitos Ahola, Jysky, Saari, Kimmo, Kode ja Kari. Ei Kiitos Marita Taavitsaiselle joka hirveässä humalassa sönkkäsi menemään ja riisui minut, viattoman miehen, tuomarinsilmillään Fransmannin edessä yöllä. Minä kun vain vein vielä purun jälkeen löytämäni repun respaan talteen.

Kiitos kaikille Provinssin ja Virittämön sankareille ja tästä lohtubiisi Jormikselle: https://www.youtube.com/watch?v=z6IE4HlXIgY

Siinä oli blogini tällä erää. Nähdään taas vaikka ensi vuonna.
-Nevis-

Virittämö 2015 osa 3: Ahola has left the building and Europe

Terve!

Päivämme alkoi tänään Ylipäällikkö Aholan kovalla päiväkäskyllä: "Syömään!"
Niin me teimme.
Ateriakateus, tuo vanha saatana, iski kaikilla taajuuksilla. Ahola ja Boy Saari ottivat ravinnokseen Chicken Wingsit ja minä en. Kerroin avoimesti, että nyt tein kyllä virheen, kun otin itse vain hampurilaisen. Saari kuittaili melko lujasti asiasta ja tottakai minulle tuli paha mieli; olenhan jokseenkin normaalia Suomalaista miestä heikompi kaikilla atribuuttitasoilla.

Onneksi pelasimme ristiseiskaa sitten Saaren, Jyskyn ja Kimmon kanssa. Upea peli-iltamme keskeytyi, kun eräs bändi saapui paikalle. Heillä oli inhottavia, kalliita ja pitkiä valosysteemejä mukanaan. Ne eivät mahtuneet luiskaa pitkin lavalle. Tästä huolimatta saimme ne lavalle suunnitellusti. Kyseessä oli ehkä Raamatullinen ihme.

Tähän väliin kerron lämpimiä faktoja: Meidän henkipattojen ylläpito Virittämöllä on aivan fantastista tasoa. Tänään oli bäkkärillä kuumaa vettä ja Tee-pusseja ja minä join Teetä. Ulla toi lisää drinkkilippuja, joilla toki osalla maksoin erilaisista palveluksista erilaisille ihmisille, jotka auttoivat meitä työhömme liittyvissä tarpeellisissa asioissa. Saana toi meille ihanat possunlihaleivät, ettemme pääsisi laihtumaan. Aivan ihanaa on kaikki. Vielä kun saisi paikalla karikatyyripiirtäjän ikuistamaan upeat äänilaitteiston kantamis-seikkailumme oikein paperille. P.S. Minulle pitää piirtää siivet, liekehtivä miekka, uudet farkut ja normaalia kauniimmat silmät.

Ahola oli tänään tällä erää viimeistä päivää kanssamme. Hän menee Eurooppaan Nightfistin kanssa keikoille. Yritämme pärjätä huomenna ilman häntä.

Saimme Kimmon kanssa muuten tänään käskyn ja mandaatin hoitaa huomiseen ääni-, valo- ja lavakaluston purkuun kaksi kivaa poikaa lisää. Blogini kaikkien kahden lukijan iloksi voin kertoa, että kyseessä ovat kovan luokan raksamiehet ja kaappiheterot Kode ja Budo-Kari.

Jysky, tuo vanhan liiton ääniliitäjä, tuli minun ja Kimmon kanssa töiden päätteeksi baariin. Aholalle tiedoksi ja anteeksi: Olin hieman nousuhumalassa paikallisessa yökerhossa. Samaan pöytään pamahti joku minulle tuntematon naishenkilö, joka kertoi minulle älykkyyttään esittäen, että "Mä tunnen sut! Sä oot se joku, jonka kaikki tuntee!". Kerroin tuolle hupakolle: "Olen K**** Ahola! Toimin Nightwishin livemiksaajana! Voin hoitaa teille kaikille Nightwishin S-koon napapaitoja, sillä ehdolla, että nännit pidetään näkyvissä." En tiedä mikä minuun meni. Syytän karkeaa ja vinoon kasvanutta luonnettani.

Jakke, tuo vanha pullamaha ja entinen raksaystäväni, soitti minulle myöhäisillalla, että hän on Virittämöllä bailaamassa. Hän oli kovin humalassa ja hän kysyi, että onko minulla vielä matkapuhelimessani  Sir Arthur Conan Doylen numeroa, kun pitäisi saada nimmari "A study in Scarlet" -kirjaan vaimolle. Jouduin kertomaan Jakelle, että Sir Arthur Conan Doyle on poissa. Vaikka olimme kaikki kolme Lontoossa aikoinaan 1800-luvulla Skateboard-tehtaassa töissä, se ei tarkoita, että kaikki olisi ikuista. Paitsi pöly. Sitä on perkele koko ajan ihan joka paikassa.

Huomenna on työpäivä ja sitten se yöpurku. Voimia meille kaikille Virittämön porukalle ja etenkin lammasfarmareille ympäri maailman; villa ei jumalauta keritse itseään.
-Nevis-

Virittämö osa 2: Saari juo lonkeroa

No voi voi.

Hirveän lähellä oli, että olisi jäänyt tämä blogini päivitys kirjoittamatta. Nimittäin asuintaloni alaoven lukko oli mennyt mystisesti paskaksi päivän aikana; avaimeni ei uponnut tuttuun lukkopesään kuin noin kaksi milliä. Yritin 15 minuuttia erilaisia konsteja ja mustaa magiaa, mutta ei; en päässyt sisään. Tottakai nokkelana pulleana herrasmiehenä soitin Talonmiehelle apuja. Hän ei vastannut. Sitten otin puhelun naapurin kolohampaiselle Joakimille, että jos pääsisin yöksi. Hänkään ei vastannut. Epätoivo hiipi sieluuni ja kyrpi koko miestä. Onneksi Talonmies viimein vastasi ja avusti minut sitten sisälle kotiini, internet-yhteyden luo. Tässä ollaan.

Asiaan nyt nopeasti sitten: Unohdin mainita, että eilen kantelimme Kimmon kanssa sellaisia kalliita ja aivan liian pitkiä valosysteemejä eräällä orkesterille. Jännitti, että jos ne lipeävät käsistämme, niin maksamme Kimmon kanssa erittäin köyhinä miehinä velkamme orkesterille ensimmäisillä poikalapsillamme, vasemmilla munuaisillamme ja silmäripsillämme. Meillä on Kimmon kanssa aivan ihanat silmäripset nimittäin. Silmäniskumme on aivan jotain erilaista.

Tänään kävimme välittömästi työmaalle tultuamme syömässä. 33 minuuttia meni ruuan saamisessa. Saari ei ollut mukanamme. Söin Big Burgerin. Aholan kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että ihmisen tulee syödä asioita, joilla on ollut joskus kasvot. Ja mielellään lapsen antama nimi. Esim. "Mansikki" tai "Meatcarrier turbo 76".

Ruokailumme jälkeen äänentoiston pääministeri Aholaa väsytti hirveästi. Hän meni ns.casen päälle makuuasentoon lepäämään. Siinä oli hän sorkat ja älypuhelimet ojossa.
Yritin ehdottaa kahvia ratkaisuksi, mutta hän kuulemma yrittää vähentää. Sitten ehdotin energiajuomaa. Viimein tuo mies tarttui asiaan ja joi yhden ED- juoman. Se piristi. Samalla Aholalle selkeni räjähdyksenomaisena ymmärtämyksenä, että ED -juoman nimi tulee sanoista Energy Drink. Että se ei tarkoita esim. Episkopaalista Duumaa tai Epistäsaatana Dinksdonks.

Itsehän joudun tykittelemään kehooni tuota energiajuomanpaskaa, koska teetä ei ole saatavilla ja kahvista en pidä millään tavalla. Koko porukkamme kiusasi minua kahvinjuomattomuudestani tänään. Olin kuin ahdistettu laktoosi-intoleranssinen rotta maitojuuston sisässä.

Ahola on reilu homidi ja niinpä hommasi meille Haribon Matador Mixin. Siinä oli 21 erilaista karamelliä. Laskin ne aivan itse ilman puhelua äidille.
Pelasimme myöskin korttia tänään. Se oli kivaa ja aivan mahtavaa.

Työiltamme sujui siten, että kannoimme Kimmon kanssa erilaisia musikaalisia instrumenttejä ja niihin liittyviä teknologisia vempaimia edestakaisin. Muut tekivät oikeita hommia. Saari, perkele, alkoi tiputtelemaan naamaansa lonkeroa jo ennen viimeistä esiintyjää, joka antoi minulle virheellisen käsityksen siitä, että menemme porukalla baariin. Näin ei käynyt, vaan vietin iltani anniskeluravintoloissa blogistani tuttujen Tontsan ja Ranisen kanssa. Nytkin juon salaa hieman olutta, kun kirjoitan tätä. Olen oikea epeli.

Ahola on ammattilainen ja hän katseli FOH:issa eli etupäässä mainiota True Detective -sarjaa luurit päässä antamatta viimeisen esiintyjän kommervenkkien haitata viihdenautintoaan. Juuri näin.

Ulla antoi reiluna ihmislapsena meille juomalippuja. Ne ovat kohta jo loppu. Vinkiksi vaan.

Olen käynyt työpisteeni vieressä sijaitsevassa Amarillon sisävessassa aina tarpeen tullen. Nyt jouduin kuitenkin yön hämärässä menemään bajamajaan tekemään suoliliikettä ja hyi perkele. Hyi, hyi hyi.

Tänään minun ja Kimmon rauhaani häiritsivät tukevahkot naiset. Ensin joku minulle tuntematon, mutta minut omasta mielestään erittäin hyvin tunteva känninainen tunkeutui bäkkärialueellemme ja väkisinhalasi minut ja kovasti tahtoi kanssani keskustella. Tönimällä ja käskyin sekä kehoituksin ajoin tuon emakon pois. Hän suuttui minulle, mutta tuon klönttipalleron nolostunut mies pyyteli anteeksi. 
Sitten, uskomatonta kyllä, jokin veltto naisvalas valahti possuaidan alta (joka on hyvin matala ja vieressä olisi ollut portti) bäkkärillemme. Kimmo meni välittömästi ajamaan tuota munasarjallista hiisiolentoa pois. Kyseessä oleva mahanaaras halasi Kimmoa ja sanoi, että "Mä tulin moikkaamaan sua!". Kimmo ajoi naisen matkoihinsa. Jännä miten Kimmoa lähestyvät vain humalaiset vieraat naiset. Paitsi äiti. Kimmon äiti soitti tänään, että hän oli leiponut leipää ja että Kimmo voisi tulla hakemaan kotiinsakin sitä leipää. Kimmo ei mennyt hakemaan leipää. Työt ensin, äidin leipä sitten.

Loppupäätelmä: Työtehtävämme sujuivat rutiinilla ja täysin riittävän hyvin koko porukalla. Hyvä Virittämö, eläköön Sven Duuba.

Vielä on kaksi päivää jäljellä.
-Nevis-

P.S. Tässä on kaikille nyt sitten: https://www.youtube.com/watch?v=7bTqnZOq4Ag

Virittämö 2015 osa 1: "Enää kolme päivää aikaa tyriä tämä touhu oikein kunnolla"

Ja Hyvää Iltaa.

Tässä työkuvaelmassani käsitellään sellaisia asioita, mitkä valottavat ihmiskunnalle perspektiivejä siitä, minkälaista on työskennellä siellä lavan takana, että ne bändit pääsevät soittamaan kaikkien iloksi.
Minun työparinani on näissä tulevissa episodeissa raksablogista tuttu Kimmo.
Päivämme alkoi turvallisesti. Ajoimme Kimmon kanssa Rytmikorjaamolle, jossa oli paikalla edelleen työn touhussa Provinssin varastotrio Joakim, Teemu ja Jaakko. Näimme siellä myös Kivelän, Pekon ja Annan, nuo ihanat lainsuojattomat höpönassut, jotka edelleen painivat solmussa Provinssin asioiden kanssa...kai. Kiusasin Annaa. Toivottavasti tuo upea rautakauppiaan tytär antaa minulle sen(kin) anteeksi joskus.

Yksityiskohtiin: Esiintymiseen kelpaava lavakokonaisuus ei rakenna itseään, joten otimme Kimmon kanssa kyytiin Rytmikseltä raisereita, barrikadeja, Vepe-aitoja ja jumaliste kahvinkeittimen.
Raiserit menevät Sotkamoon ja meillä oli jo valmiiksi raisereita Virittämöllä valmiina. Kuulostaako sekavalta? Palataanpa taaksepäin: Virittämö on siis Tangomarkkinoiden aikaan järjestettävä esiintymiskokonaisuus Seinäjoen sykkivässä ytimessä. Raiserit ovat niitä juttuja, jonka päällä esimerkiksi jonkun orkesterin rumputaiteilija soittaa lyömäsoitinsettiään ja näkyy ihanalla tavalla yleisölle.

Olemme Kimmon kanssa työsuhteessa alisteisina miksaajaguru Aholalle Virittämämöllä. Valomiehenä siellä häärii Seinäjoen oma Skeletor Saari. Monitoripäässä kovan linjan kulkija Jysky. Hienoa ryhmää.

Purimme Kimmon kanssa kuormamme ja aitasimme Vepe-aidoilla rauhallisen tilan miksaajalle, valomiehelle ja samalla myös valitettavasti Virittämön DJ:lle. 
Sitten kasasimme ja tasapainotimme puumateriaalilla ja teipitimme barrikadit, etteivät innokkaat fanit pääsisi repimään pikkuhousuja artistien kauluspaitojen yltä.
Seuraavaksi Ahola antoi meille epäpyhän tehtävän: Porasimme puulistoja asfalttiin esteeksi, jottei ihminen jalallaan tukehtuisi sähköjohtojen Boamaiseen hirttosilmukkaan.

Kimmo sitten käytti uskomattomia Tangoraksakytköksiään häpeilemättömästi hyväksemme ja saimme muutamia kappaleita possuaitoja, joilla suljimme lavan sivustat. Pistimme niihin näkösuojaksi mustaa Molton-kangasta ihailemiamme nippusiteitä hyväksikäyttäen.
Tokihan laitoimme lavan tarpeellisiin kohtiin varoteippiä, että pysyimme Suomen Lain oikealla puolella.

Raksablogini 1,5 seuraajalle voin kertoa, että näin tänään Tangoraksailijat Koden ja Iljan, nuo tutut ponnistajat. Kode on laihtunut entisestään ja mahtuu nykyään piiloon halkaistun Golf-mailan taakse. Ilja ei ole laihtunut. Onneksi hänellä on toistaiseksi nainen.

Emme saa unohtaa kertomuksestani myöskään Virittämön Yli-Kenraali Ullaa, jonka nimi on Ulla. Hän antoi meille ruokalippuja aivan Virittämön vieressä sijaitsevaan Amarilloon. Tänään söin siellä Pekonihampurilaisen. Kiitos Jeesus ruuasta.

Nyt hyppäämme taas aikalineaarisesti hieman taaksepäin ja kerron: Jormis, joka oli mm. viime vuonna Virittämön ääniteknillinen pomo ja Jeps-mies, ei päässyt tänä vuonna töihin seuraamme, vaan hänen synkkänä kohtalonaan on lähteä puurtamaan Sotkamoon jotain kivaa festivaalia. Hän on siitä hyvin katkera erityisesti minulle ja henkisesti piikikäs. Näin tänään Jormiksen lisäksi Aholan kuuluisalla "äänivarastolla" myös Männistön ja Pajarisen pojjat. Hekin olivat menossa Sotkamolle. Voimia, pusuja ja kiveshipellyksiä heille.

Taas meinaa unohtua. Meillä on Virittämöllä myös mainio Host-isäntä Saana. Jormis auttoi häntä tuomaan hieman kalusteita Virittämön Bäkkärille.

Ahola on visionäärinen mies. Siksi hän otti myös minua ja Kimmoa varten sellaiset kivat retkituolit Virittämölle. Yhden retkituolin tasku tuntui aivan kuin puhallettavan barbaran vaginalta. Älkää, pliis, kysykö miksi tiedän tämän asian; kyseessä on huomattavasti odotettua tylsempi selitys.

Ja taas mennään ajassa taaksepäin yhtäkkiä: Viime vuonna Jormis ja minä tulimme siihen tulokseen, että Virittämöllä on Stage-Managerin pesti täysin tarpeeton niin funktionaalisesti että finanssipoliittisesti ja asiat hoituvat ihan tekniikan, hostin ja stagehandien avulla täysin kelvollisesti ilman turhia välikäsiä. Tästä oppia monille samankokoisille operaatioille.

Jormis oli siis hyvin katkera, mutta toi silti tupakkaa minulle ja Kimmolle. Olen Jormikselle myös 5 tuoppia olutta velkaa. Onneksi en enempää, sillä muuten heräisin joku aamu hevosenpää sängyssäni ja kattotuulettimeen olisi hirtetty mitä söpöin orava, jonka vatsaan olisi kirjoitettu sen omilla sisälmyksillä (niittejä hyväksikäyttäen): "Soundguys never forget..."
Asian tekee todella vakavaksi se seikka, etten omista kattotuuletinta. Sekin pitäisi ostaa velaksi.

Emme tänään pelanneet lainkaan korttia viime vuodesta poiketen. Siitä pitkä miinus meille.
Saari joi töiden jälkeen oluen. Hänen vaimolleen siitä ei voi kertoa. Minä ja Kimmo jatkoimme yökerhoon asti. Siksi jaksoin kirjoittaa näin saatanasti.

Hei ja huomenna hepsus.
-Nevis-

Provinssi 2015 osa 21: Se on täytetty

Tänään toimittiin seuraavalla tavalla:

Kari ja Damski ja Kode ottivat alleen dieselillä käyvät esineiden nostamiseen valmistetut koneet, joiden höpöpippelisinä komentajina he pakkailivat autoja sekä siivoilivat alueen viimeisiä tavaraläjiä. Matti ja Atte hypähtivät pakettiautoon, jonka sisuksiin he lastasivat keskipieniä esineitä.
Minä hyppäsin rakkaaseen Manniin Iljan apukuskiksi ja sitten mentiin. Kiire oli kova, sillä ilmassa leijaili lupaus alkoholin nauttimisesta raksaryhmän kesken illalla.
Iljahan on alkanut seurustelemaan. Toivottavasti ei nyt ihan heti menisi vituiksi sekin suhde.
Petteri lähinnä luistatti kytkintä aivoissaan koko päivän.
Muu ryhmä meni Rytmikorjaamolle varastoihmisten avuksi, sillä tavaramäärä ja sen aiheuttama kaaos on siellä lohduttoman uskomaton.

Söimme Rytmiksellä, missä Anne ja Vesa, nuo Rytmiksen ohkaiset klovnit, olivat ruokatarvikkeita tyrkyttämässä ihanasti. Kanavartaat sujahtivat suihimme kuin porsaanliha.

Kovaa on ollut koko päivän kuuma ja aurinkorasvaa on mennyt. Kari rasvasi selkäni. Hänen kämmenensä olivat karheat mutta itsevarmat. Niillä käsillä on tehty muutakin, kuin vain ronklattu terveen pehmeitä tissejä.

Veimme tänään kolme Mannillista tavaraa lähinnä Rytmikselle. Ilja laski, että purun aikana hän on noin 30 kertaa tykitellyt Mannilla Törnävältä asioita pois. On siinäkin juttu. Leipä vissiin!

Kun kaikki keksinnöt oli saatu pois festivaalialueelta, menimme hakemaan patjoja. Kode hyppäsi Manniin väliimme istumaan. Matti ja Atte tulivat pakulla avuksi. Patjat ovat kivoja nukkumiseen, mutta niiden kantaminen on sama asia, kuin olisi vankina kumiasuisen jättiläisen pakaroiden välissä= melko perseestä. Patjat eivät ihan heti nimittäin lopu; sitä letrua kakkaa kun lähtee oikein kantamaan, niin niitä tulee sitten yhtenä kyrpänä oikein.
Pohdimme Koden kanssa, että jos jäisimme Manniin asumaan jo ensi vuotta varten, että turha sitä nyt on välillä tulla pois sieltä. Eläisimme sadevedellä ja siemennesteellä. Jostain syystä hylkäsimme kuitenkin tuon melko energiataloudellisen idean. 

Kun saavuimme patjakuorminemme Rytmikselle, oli ilmiselvää, että sen pään ryhmä oli myös suorittanut aikalailla työtehtäviä. Se kiteytyi, kun Kimmo näki kuormamme ja totesi allapäin: "Voi jumalan pillu! Täällä on näitä patjojakin!"

Raksa painoi menemään. Rullakko liikkui ja patjat ja katokset ja kaikki. Ihanasti saimme sitten viimein tehtyä siihen pisteeseen, jossa Anna ja Johanna kaatoivat meille kuohuviinilasilliset, Petteri piti puheen mongertaen höpöhöpömurrettaan ja kippistelimme. Se oli perkele siinä. Eikä hetkeäkään liian aikaisin.

Jakke, tuo vanha mies, oli myös Rytmiksellä valmistelemassa rippijuhlia. Silloin kun me pääsimme Jaken kanssa ripille oli joulukuu vuonna 1249. Birger-Jaarli, perkele vie, tuli ristiretkensä kanssa Suomeen ja ripille oli mentävä tai olisi tullut miekasta. Hetki ei olisi voinut olla pahempi, sillä olimme juuri ristiretkiläisten saapuessa puumajassamme harrastamassa. Sinne jäi ristiseiskapeli ässää vaille kesken, Anttilan kuvaston alusvaatesivut lukematta ja omenatorttu uuniin. Kari ratsasti siitä samaanaikaan ohi itsetekemällään seepralla ja pudisteli päätään että "On tuokin saatana touhua." Hän oli menossa Kelaan selvittämään vanhuuseläkepapereissaan ilmennyttä ongelmaa. Siihen aikaan piti mennä virastoihin ihan itse, sillä matkapuhelimiin ei vielä oltu keksitty latureita ja nettikin toimi vain tiistaisin klo 06.15-06.16.

Löin nenäni tänään kipeästi ja siihen tuli paha jälki. Olkapää huutaa armoa ja niskani on taas paskana. Jalat ovat täynnä rakkoja ja vasemman käteni hirviaidasta tullut haava on tulehtunut. Univelka on loputon ja asunto on kuin kädettömän narkkarin asunto; hiekkaa on kaikkialla, tiskit tiskaamatta ja pyykit pesemättä sen takia, kun siellä kotona ei ole oikein ehtinyt olemaan. Kuulen teidän kysyvän: Miksi oikein teen tätä sitten?
Näiden ihmisten takia. Raksaryhmän kanssatoverini ovat ihmiskunnan parhaimmistoa niin sydämeltään kuin taito- ja jaksamistasoltaankin. Olen nyt 12 vuotta (muistaakseni) ollut mukana rakentamassa festivaaleja, vaikka en osaa tai tiedä oikein mitään. Se on mahdollista vain, koska työtoverini ovat niin perkeleen kovia. Jos osaankin jotain ihan vähäsen, osaavat kaikki muut sen huomattavasti paremmin. Älkää kertoko muille. Minulla saattaa olla vielä muutama vuosi jäljellä näitä hommia ja haluaisin roikkua mukana ilman, että tulee sanomista tai kuokkaan.

Kiitän sydämeni pohjasta raksaryhmää, varastoryhmää, sähköryhmää, putkimiehiä, erilaisia kesäkukkia ja aivan kaikkia jotka olen blogissani maininnut. Kiitos saatanan pellet.

Nyt on kiire Raksan saunailtaan, jossa ei ole luonnollisestikaan saunaa, mutta onneksi alkoholia ja raksaryhmä. Heippa kaikille vaan. Pusi pusi.
-Nevis-

Provinssi 2015 osa toiseksi viimeinen: "Talk to my balls, bitch"

No niin.

Alkaa väsy painamaan vähän eri tyyliin nyt. Veto on poissa. Koko ryhmä on piipussa. Vaikka olemme kuolettavasti haavoittuneita, täytämme silti tehtävämme loppuun.

Tänään on lyhyesti sanottuna tehty viimeisiä "Oho saatana, tuollahan on vielä hirviaitaa" -tyyppisiä purkamisia, keräilty asioita kentälle, sidottu asioita kiinni lavoihin, pakkailtu asioita autoihin, ajettu niillä autoilla niitä asioita pois ja heitelty typeriä esineitä roskalavalle.
Radiopuhelinliikenteemme on eskaloitunut hyvin invalidiksi. Ihmiset laulavat sinne ja huutavat "Uli uli u u uuta" ja puhuvat peräaukkojensa huollosta yms.

Koska aurinko paistoi heti aamusta kuin itse piru ja olemme erittäin tyylitaitoisia veikkosia, niin päätimme pukeutua casual thursday -teeman mukaisesti pukuihin, kravatteihin, liiveihin, kauluspaitoihin jne. Myöskin varastopuolen tinkimätön kolmikko osallistui pukeutumiskampanjaamme. Kuvamateriaalia tästä asiasta lienee saatavilla facebookissa sitten.

Vainikainen koki itsensä sairaaksi iltapäivällä ja poistui rivistä. Tämä on kuin Agatha Christien "Kymmenen pientä neekeripoikaa"; koko ajan tippuu ihmisiä pois joukostamme.

Ihana Mari toi töistä tullessaan meille ihanat jätskit. En viitsi oikeastaan siitä asiasta kirjoittaa yhtään mitään, koska jäätelöitä ei riittänyt läheskään kaikille ja parempi on ihmisen elää tietämättömyyden ihanassa pumpulimeressä.

Söimme iltaruuaksi pizzat, jotka Petteri haki pakulla. Itse otin pizzaani tonnikalaa, katkarapua, ananasta ja valkosipulia.

Kyllä on tänään tavaraa liikkunut kättemme kautta sinne tänne, perkele. Kari ja Damski ovat ajaneet todella paljon taas kurottajilla. Itseasiassa niin paljon, että kävi hämmentävä juttu siinä loppuillasta. Koska Kari ei koskaan käytä kondomia ajaessaan kurottajaa, kurottaja tuli raskaaksi ja synnytti klo 19.21 terveen kurottajaihmisen, joka painoi 23kg. Tuo epäpyhä jälkeläinen oli jostain syystä aivan robottimaisen oravan näköinen. Kari oli heti, että "Mitä vittua? Eihän sillä ole piikkejä! Ei se mitään pysty nostamaan isona!" Tähän Kurottaja-Äiti: "Hys nyt, saatana. Kun se kasvaa, sen etuhampaista tulee kääntyvät ja ne toimivat piikkeinä sitten. Lapsemme nimeksi tulee sitten Karavaani von Horst. Se kykenee festaritöihin noin 8 vuoden kuluttua." Kari vastasi tähän: "Ei mulla ole aikaa nyt tällaiseen. Muutenkin kaikenlaista." Kurottaja-Äiti ja Kari erosivat kaikesta huolimatta ystävinä. Karavaani von Horst lähti merille ja hänestä tuli myöhemmin erittäin menestynyt hinaaja Intian valtamerellä.

Voi kun meillä on vielä paljon tavaraa jäljellä ajettavaksi huomiselle ja kaikenlaista harmia. Ei muuten mitään hätää, mutta huomenna olisi tarkoitus pitää raksan saunailta. Toivottakaa meille onnea ja menestystä.

Huomenna vielä.
-Nevis-

Provinssi 2015 osa purkukeskiviikko: "Jumalauta tuo Matti on kyllä pitkä poika"

Juupeli.

Ja kyllä. Damski ja Kari pakkailivat tänään kurottajillaan autoja, jotka kuljettivat festivaalissa tarvittua tavaraa pois. Kode fiittasi trukillaan. Erilaisia tavaranippuja vannetettiin, jotta ne pysyisivät kasassa kuljetuksen aikana and beyond.
Kari teki jälleen historiaa kurottajan puikoissa ja siirsi nosturikuskin kanssa sellaisen saatananmoisen kontin saaresta myllyn pihaan. Koska rekkakuski ei osannut ajaa sitä saaresta pois, vaikka se oli autolla sinne tuotu. Lainatakseni Damskia: "No on siinäkin autokuski!"

Aleksi oli kuumeessa ja Pekka ei ole enää miehistövahvuudessa, koskapa hänen lapsellinen jalkapallohuutosakkiharrastuksensa vei voiton. Niin käy rivimme harvaksi.

VIP-ravintolan jokiterassi purettiin loppuun, jonka tiimellyksessä Kode kasteli taas jalkansa. Kimmo, Johanna ja Vainikainen menivät sen jälkeen ilmeisesti purkamaan telttoja. Kuten aiemmin mainitsin epälineaarisella tavalla, Kode ajeli trukilla loppupäivän.
Minä, Ilja, Matti, Atte, Anna ja Tontsa jouduimme helvetillisen sankariteon äärelle. Meidän piti viedä hiihtoaidat pois. Saimme aivan kaikki hiihtoaidat ja niiden jalat mahtumaan Manniin ja kahteen pakettiautoon. Tämähän ei maallikolle kerro yhtään mitään, mutta saimme yhden tarinan lisää raksamiesten leiritulille.
Hiihtoaitojen palautus on pelottava kokemus, koskapa ne asuvat sellaisessa kaupungin varastossa, jonne ei mahdu kuorma-auto sisälle. Se varasto on kolkko, kylmä, täynnä hyttysiä ja siellä on hyvin ahdas liikkua. Lisäksi siellä erään nurkan pimeydessä asuu kaksipäinen mies, jolla on isot muskelit, yksi silmä rintakehässä, tupakat suissa ja hieno turkki. Tuo groteski olento toistelee lauseita: "Haben sie Feuer, bitte? Fire anyone?" Ei se mitään pahaa tee, mutta vaikea keskittyä työntekoon, kun kaveri on koko ajan iholla. Hän on hyvin todennäköisesti sukua Kodelle. Jokatapauksessa selvisimme hiihtoaitapalautuksesta ennätysajassa erään kaupungin työntekijän kiukuttelusta huolimatta.

Kimmo ja Matti ottivat alleen tänään toisen kuorma-auton. He saivat siitä melkein heti liftin paskaksi. Hieno juttu, pojat.
Minä hyppäsin Vainikaisen kanssa Aten mukaan pakettiautoon ja keräilimme sillä mm. seuraavanlaisia esineitä poisvietäviksi: Tuoleja, vesitiskejä, baaritiskejä, pakastimen, Eva Braunin mopoauton bassokaiuttimineen ja spermapankin jäsenkortin.
Anna ja Johanna olivat kivoja tyttöjä ja keräilivät toisella pakulla mm. possunkiviä ja itseään.
Tontsa ajoi mönkijällä pylly pystyssä.

Aurinko paistoi tänään ja otimme oikein paidat pois Petterin kanssa. Hieroimme eräänä hetkenä alastomia vatsojamme toisiimme ja hihittelimme, kun oli niin kivaa, kun oli lämmin. Siinä samalla, kun Petterin veltto olemus hieroutui pulleaan vatsaani tajusin kaksi asiaa: 1. On ihanaa, kun on kesä. 2. En koskaan voisi rakastua mieheen.

Näin Rytmikorjaamon päässä varastopuolen kovat kulkijat eli Joakimin, Teemun ja Jaakon. Kyllä heilläkin on omassa päässään kova urakka. Aivan kuten niillä ihmisillä, jotka eivät koskaan ajele omaa häpykarvoitustaan. Tuuhea epähygieninen saatana on heillä jalkojensa välissä.

Vielä pitäisi pari päivää jaksaa, hyvät ihmiset.

-Nevis-