Jurassic rock osa 3

Niin. Koko A1- ryhmähän päivysti koko fantastisen Jurassic Rock 2012 - nimisen festivaalin ajan. Paitsi Siekkinen, tuo Savon vapaaherra, joka toimi suoraselkäisenä järjestyksenvalvojana. Opastimme nuorta Siekkistä, että missään nimessä ei saa sitten vaikeitakaan asiakkaita vetää samantien pataan, vaan ensin täytyy käskyin ja kehoituksin yrittää ottaa tilanne haltuun. Eli käytännössä huutaa "Homo!" ja vasta sitten tykittää nyrkillä naamaan. Tällä tavoin järjestyksenvalvonta saa lain voiman ja oikeutuksen.

Meille tuli perjantaina vahvistukseksi Pikku-Pekka, joka on jo tottunut A1-mies ja ylinäyttelijä. Samana päivänä vieraaksemme saapuivat myös entiset A1-soturit eli Ilkkuri ja Pystytukka-Jonne. Töiden suhteen perjantai pysyi mukavasti hallinnassa omasta mielestämme muistaakseni kai ehkä epäilemättä ja joo. Taidettiin jotain aitoja käydä ruuvailemassa auki ja sitten taas kiinni.
Satoi aina välillä ja meidän Jaken kanssa olikin hyvä vertailla sadetakkejamme; että miten hyvät ovat vanhojen miesten varusteet. Täytyy myöntää, että minun sadetakkini, jonka otin Sommen taistelussa kaatuneelta ranskalaiselta sotilaalta herran vuonna 1916, oli huonompi kuin Jaken. Sen on kuitenkin Jaken issee ihan itse ommellut Pteranodon- lentoliskon siivistä liitukaudella.
Perjantain viimeisimpinä tunteina A1 -ryhmä antautui maagisille yön hengille ja tanssi anniskeluravintolassa PMMP:n tahtiin niin kauniisti ja tehokkaasti. Voi miten ihanasti!!
Yö sujui vanhaan tuttuun tapaamme.

Lauantai oli melko normi päivä. Hepo oli muutaman muun avustuksella rakentanut viikolla rampin päälavan eteen. Siihen eräs orkesteri halusi ajaa auton. Sinne se meni ja poiskin tuli. Jännitti kovasti silti.
Eräs toinen soitinyhtye oli saanut idean, joka tuli meidän toteutettavaksemme. Läheisestä vahakabinetista piti meidän puolisalaa hakea Pertti "Spede" Pasasen patsas, rakentaa sille teline, jotta se pysyy pystyssä ja kuljettaa se päälavalle. Haimme siis Speden vahakabinetista, jossa me pelkäsimme niin kovin; kauhistuttavia ovat hiljaiset patsaat yön pimeydessä...
Ongelmia ilmeni, kun meidän piti saattaa maamme eturivin koomikko pakettiautoon; Pertti oli hauras, niin kovin hauras...Kannoimme hänet arvokkaasti kuin hautajais-saatossa. Menimme Koden kanssa pakettiautoon pitelemään Pasasen kättä ja päätä, etteivät arvokkaat osat lähde irti arvokkaan miehen arvokkaasta patsaasta. Kaikkihan tietävät, että olin yläaste-ikäisenä innokas okkultismin harrastaja ja päätin vanhoja taitojani hyväksikäyttäen ihan piruuttani yrittää kutsua Pertin hengen Pertin patsaaseen. Käytin muinaisia ja unohdettuja maagisia sanoja: "Kom här du ande av Pertti! Jap jap."
Samassa seurasi valonvälähdys ja yhtäkkiä Pertin patsas puhui koristen: "Miksi kutsuit minut ikuisesta levosta tänne? Saat yhden kysymyksen, sitten palaan takaisin kuolleiden valoon."
Tajusin, että nyt minulla on ihmiskunnan historiassa ainutlaatuinen mahdollisuus esittää kysymys, joka antaa tärkeää tietoa kuoleman jälkeisestä elämästä. Minä voisin kysymykselläni raottaa kuoleman suuren mysteerin verhoa ja tarjota lohtua koko kristikunnalle. Niinpä kysyinkin: "Oliko Härski-Hartikainen mielestäsi paras roolisi?" Speden henki vastasi: "Ei", ja katosi sen jälkeen suuren huokauksen saattelemana. Yritin voimakkaasti elvyttää Pertin patsasta, mutta Pertti oli poissa. "Tämmöistä tämä on aina sun kanssas", mutisi Kode.
Spede saatiin ehjänä lavalle ja ehjänä takaisin kabinettiin. Sellaista se oli. Yöllä nautimme purkkeja ja vitsailimme keskenämme. Jurassic Rock 2012 oli saatettu päätökseen.

..Saattaa jatkua...

-Nevis-

Jurassic Rock osa 2

Heräsimme maanantaina Jaken kanssa hieman väsyneinä. Vanhat miehet venyttelivät paperimaisella iholla varustettuja jäseniään. Ei muuta kuin katetrit irti ja töihin.
Aurinko muistaakseni paistoi ja taisimme poikain kanssa autot tyhjätä, jotain telttoja pystytellä ja löin minä yhden kiilankin maahan.
Päivän tärkein hetki koitti, kun me kaikkien jumalien hylkäämät ihmirauniot pääsimme samaan mökkiin; eli tämän vuoden Camp Purkissa asuva A1-ryhmä oli siis Jakke, minä, Kode, Siekkinen, Emppu, Joakim ja esimiehemme Petteri-Mies. Eero, Hepo ja tytöt olivat sitten viisaasti toisessa mökissä.
A1-ryhmämme lähti illalla äärimmäisen elintärkeälle asialle eli purkkia haimme niin saakurin tavalla joka mies. Purkin sisältämä juoma oli se pyhä nektari, joka kehomme intoutti fantastisiin työsuorituksiin pitkin viikkoa. Maanantai-ilta meni samoissa merkeissä kuin kaikki iltamme Mikkelissä. Eli purkkia mökissä, sitten saunaan ja uimaan ja sitten makkuria paistamaan nuotiolle. Siellä me yön pimeydessä höpisimme omiamme.
Menin Jaken kanssa samaan huoneeseen nukkumaan, koskapa kukaan muu ei olisi kestänyt tuon karhumaisen miehen kuorsaamis-soundia; kuin ahma, joka syö Predatoria, jolla on suussaan konekivääri ja pierutyyny.

Tiistaina laitoimme kai jotain lippukoppeja ja jonkun teltan jonnekin. Samana päivänä paikalle pamahtivat myös Kivelä ja minun naapurin tyttö eli Emma-Lotta. Kyllä siinä kyydissä joku muukin tuli, mutten muista oliko se Anu vai mikä se oli. Illalla pelasimme rantalentopallo -nimistä peliä. Mainitsemisen arvoinen asia on myöskin se, että Siekkisestä paljastui oikea bile-eläin; hän on rauhallinen mies, mutta tilkankin tiukkaa viinaa saatuaan heittäytyy suoraan valokeilaan ja on jokaisen ihmisyhteisön keskipiste.

Keskiviikkona taisi tulla vettä. Osasin odottaa sitä. Nimittäin olimme Jarkon kanssa Raatteen tiellä taksvärkkipäivänä kantamassa ammuksia ja venäläisen piru ampui lapasestani etusormen irti. Tästä johtuu paljolti se, että aistin tänäkin päivänä sateen tulon sormellani tarkasti. Olimme myöhemmin Talvisodassa viihdytysjoukoissa. Jakke sai Mannerheimin ristin siitä, kun soitti etulinjan korsussa polkuharmonilla Black Sabbathin "Spiral Architectin."
Keskiviikkona Jakke otti minut oppipojakseen putkihommiin. Siinä sitten kaksi seniorikansalaista laittoi nippaan putkiteippiä, että soi. Kyllä minä lapiohommiakin tein. Ravintolapäällikkö Saku saapui myös samana iltana.

Torstaina Joakim ja Emppu, nuo hyvännäköiset lapsisotilaamme, menivät lavan pystytyshommiin. Siekkinen, tuon Savon käärimätön lahja, meni toisen lavan rakennukseen Johannan ja Merjan kanssa. En minä muista mitä me muut teimme.
Torstai oli historiallinen päivä. Nimittäin Johanna kysyi minulta: "Onko sulla Nevis heittää tupakkaa?" Heitin tuolle tytölle savukkeen ja sitten soitin äidilleni ja kerroin mitä oli tapahtunut. Nimittäin kuuteentoista vuoteen ei kukaan nainen ole minulle vapaaehtoisesti puhunut. Äitini kutsui suvun koolle ja leipoi suuren suuren pähkinäkakun juhlan kunniaksi.
Ylipäällikköjen kenraaliluutnantti Harri nakitti minut radiohaastatteluun kertomaan Jurassic Rockista ja festivaalityöstä yleensä. Valehtelin ja keksin päästäni kaikenlaista, koskapa en tästäkään aiheesta mitään tiedä. Teimme paljon ravintolahommia ja Välimaa, Anna ja Mari saapuivat iloksemme illansuussa mökkiimme .

Perjantaina heräsimme kaikki yhteen tahtiin kuuntelemaan antamaani haastattelua. Se oli kivaa. Sitten teimme kaikenlaisia työtä muistuttavia toimenpiteitä.

Jatkuu ...

-Nevis-