Provinssirock 2015 - Raksa Pre-Production Day 0.2

Hei. Tässä Nevis, laatikkonaamainen ystävänne. Tässä tulee taas:

Aamu lähti käyntiin suloisesti, kun lähdimme Iljan ja Pekan kanssa ajamaan hirviaitojen pystyttämisen kannalta hyvin oleellisia seipäitä festivaalialueelle. Koimme vaikeuksia seipäitä täynnä olevien rullakkojen siirtelyssä, koskapa ihmiskunnan vanha vihollinen eli autotallin oven kynnys nosti inhottavaa päätään. Selvisimme silti.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Mannin tuulilasilla on kaikkien feministien ja raittiusseuralaisten harmiksi VHS-formaattinen elokuva nimeltä "Isot megatissit 5". Tiedän kenen elokuva se on, mutta solidaarisuussyistä en voi tietenkään paljastaa, että se on Empun elokuva. Tuo hip hop pervertikkohan on tullut tutuksi viime vuosina Mannia kuljettavana henkilönä. Emppu kravaa itseään usein.)

Seuraavaksi minä ja Pekka lähdimme oikein kuulkaa pakettiautolla hakemaan Ilmajoelta kuormalavoja. Näimme vanhan tuttumme Masan ja hän poltti tupakankin kanssamme. Hänen vaimolleen asiasta ei saa missään nimessä kertoa. Polttoaineena toimiva diesel meinasi loppua matkalla, mutta arvatkaapa mitä: Kävimme tankkaamassa sitten.
Kimmo ja Ilja tällä välin kävivät kaupoissa ja lastasivat tarpeellista tavaraa raksakonttiin. Epäilen, että he myös kielisuutelivat salaa jossain pusikossa, koskapa Kimmolla oli jokin ihana hehku poskissaan, kun saavuimme Pekan kanssa takaisin Seinäjoelle. Ei mitään pojat, antaa palaa vaan. Ette voi tulla raskaaksi, olette jumalauta miehiä.

Nyt seuraa tärkeä kappale. Eilen Facebookissa minua puri oma koira. Pekka, tuo näyttämötaiteen myrkyllinen hämähäkki, kritisoi minua siitä, etten kuvaa tarpeeksi tarkasti päivän aikana tapahtuvia toimenpiteitä. Nyt kerron sitten seikkaperäisesti, yhtäkään yksityiskohtaa unohtamatta, tärkeän tapahtuman tältä päivältä: Päässäni jyskytti. Kehoni sisin kieriskeli puutostilan kourissa. Tiesin, että ihana lunastus olisi kohta lähellä ja odottava onnellisuus tunki sieluuni. Tartuin vapisevin sormin työkaluun, joka ratkaisisi kaikki lyhyen tähtäimen ongelmani. Lastasin yhä lisää tavaraa ennakkoluulottomasti. Silmäilin ympäristöäni ja etsin lepopaikkaa seisomisesta. Kun pääsin viimein istumaan, tiesin heti olevani vaikeuksissa. Olin ottanut liikaa ruokaa. Tämä Tortillatorstai tulisi päättymään liian paisuneeseen vatsaan ja väsymykseen. Näin kävikin.

Ruuan jälkeen lähdimme Iljan ja Pekan kanssa hakemaan lisää seipäitä Nurmosta. Matkasimme maaseudun ytimeen ja näimme hevosia matkalla. Koska asumme kaikki Seinäjoen metropolin city-keskustan tuntumassa, halusimme kokea maaseudun riemun ja rauhan. Katsoimme tarkasti. Luulimme näkevämme hevosen kulleja, mutta ei. Tammoja olivat perkeleet.

Seuraava työtehtävämme olikin sitten erikoinen ja vaativa. Missiomme oli noutaa kumimattorullia. Ne sijaitsivat tiheässä pusikossa ruostuvien autojen ja kauhakuormaajien ja isojen romu-installaatioiden takana. Kyseisessä paikassa oli taitava setä, joka siirsi isolla trukilla hieman romuja tieltä ja pamautti sitten tilanteeseen sellaisella hirveän mukavalla kuorma-autolla, jossa on sellainen ihana ohjattava varsi - ikäänkuin jonkin aran robotin käsi.
Etsimme poikain kanssa sellaisen liian pitkän ja aivan liian painavan rautatangon ja tungimme sen erittäin painavien mattorullien läpi ja siitä sitten liinan avulla varsi sen siirsi Mannin liftille ja mattopaskiaisen sitten rullasimme autoon. Näin tapahtui viisi kertaa. Kommelluksitta emme selvinneet. Kerran yksi mattorulla tipahti korkeuksista ja jännitti. Toisen kerran eräs toinen mattorulla purkautui perkelesaatana puoliksi yläilmoissa ja siitä sitten vain Mannin liftillä sitä pala palalta käärittiin. Sain puljutkin vasempaan jalkaani siellä pusikossa sekoillessani.

Joakim purkasi mattorullat trukilla peltihallilla. Joakimin päivä sujui muuten seuraavanlaisesti: Hän vihelteli hammaskolostaan duurissa komentoja ja kehoituksia Teemulle ja Jaakolle.

Kimmo yllätti itsensä ja meidät saamalla raksakontin ns.lyöntiin. Nyt se on jo viety alueelle. Kimmo on hassu. Ei nyt niin hassu kuin Pelle Hermanni tai Eva Braun, mutta kuitenkin.

Päivän lopuksi siirsimme vielä miesvoimiemme tunnossa Mannin täyteen patjoja. Veimme ne lukiolle. Siellä sankarisalissa luin marmorilaatoista kaatuneiden veteraaniemme nimiä, joiden veriuhrilla on maksettu mm. Kimmon ja Pekan sivarikäynnit.

Palataan huomenna.
-Nevis-