Hei kukkakepit ja ihrapossut!
Kun olin ala-asteikäinen, minä ja ystäväni Sami menimme pihalle leikkimään. Päädyimme tonkimaan Äiti Maan arkisia ihmeitä.
Meillä molemmilla oli hanskat ja kun löysimme kuolleen piisamin kusiojasta, oli meidän todistettava toisillemme ja itsellemme miehuutemme ja ottaa tuo kuollut luontokappale käsiimme ja roikottaa sitä hännästä; aivan kuin olisimme olleet muinaisia metsästäjiä, jotka kaatoivat suuren maaseutua terrorisoivan hirviön.
Etenimme ojan syleilystä metsäsektorille, jossa löysimme kuolleen linnun, joka oli maatunut niin pahoin, että siinä kuhisi matoja. Olin ottanut hanskani pois, koska ne olivat kuumat tai jotain. Haastoin hanskakätistä Samia koskettamaan linnun brutaalia raatoa, mutta hän ei lähtenyt siihen. Päätin näyttää olevani todella kova jätkä ja koskin tuohon matojen infestoimaan linnun ruumiiseen paljain sormin. Sami katsoi muistaakseni enemmän inhoten kuin ihaillen. Hetken kuluttua menimme molemmat tahoillamme koteihimme.
Ajattelin, että pesen kädet niin hyvin, että kaikki bakteerit kuolevat käsistäni ja elämä on hyvin. Vituiksi meni. Pesin toki kädet, mutta ala-aste ikäisen pojankoltiaisen käsihygienitoimenpiteet osoittautuivat täysin riittämättömiksi. Sain todella vihaisen mahataudin; oksensin melkein viikon ja maha oli erittäin kipeä.
Tarinan opetus: Minä en ole kova jätkä.
Nähdään taas ja muistakaa: Starailu pois ja turvallisuus ykkösprioriteetiksi.
-Nevis-
Wednesday, October 29, 2008
Tuesday, October 21, 2008
Aave menneisyydestä...
Hei pippendelit ja tuheroliinit!
Sain toissapäivänä tekstiviestin Mikko Jokipiiltä Uudesta-Seelannista. Hän kehotti päivittämään blogiani. Siinä ei rutina auta tahi poru; pakko on päivittää, kun toiselta puolelta maailmaa käskytetään.
Ainoa ongelma on, ettei minulle ole tapahtunut mitään minkä uskoisin kiinnostavan yhtään ketään tai sitten minulle tapahtuneet asiat ovat aivan liian noloja; tyrin kuitenkin päivittäin.
Ainoa vaihtoehto on siis tarjoilla teille tarina teini-ikäni synkistä kammioista.
Olin silloin iältäni about 13. Olin kiinnostunut yksinomaan tyttöjen vartaloista, alkoholista, tupakasta, elokuvista, heavy musiikista, sarjakuvista, lauta- ja tietokonepeleistä, Wrestlingistä ja kaikesta mystisestä. Itseasiassa tilanne on yhä sama, paitsi että pidän nykyään myös klubimusiikista. Joku voi sanoa, että olen typerän lapsellinen enkä ole kehittynyt mihinkään näinä kaikkina vuosina. Itse totean, että olen pysynyt ihailtavan uskollisena juurilleni.
No mutta kuitenkin, asiaan. Äitini, tuo maailman paras äiti, opetti minulle hieman spiritismin perusteita. En halua kertoa enempää, koska tiedän, ettei hän halua tämän tason julkisuutta.
Joka tapauksessa, siemen oli kylvetty; minä ja ystäväni saimme valtavan innostuksen kaikkeen minkä liittyi kontakteihin yliluonnollisten asioiden kanssa. Olimme todella skeptisiä, mutta päätimme yrittää kaikenlaista innostuspäissämme.
Kolusimme Kristiinankaupungin ja Lapväärtin kirjastot ja löysimme kuin löysimmekin kaikenlaisia kirjoituksia. Suurin osa oli lapsille suunnattua sensationaalista paskaa, mutta löysimme yhden kirjan, jossa oli vakavahenkisiä (?) aaveiden metsästykseen liittyviä ohjeita.
Erään ystäväni vanhempien omistamalla tontilla oli vanha talo, jonne oli menehtynyt eräs hänen sukulaisensa. Sinne siis; juuri täydellinen paikka eksperimentoida kuolemattomien sielujemme kohtaloilla.
Menimme kyseiseen taloon eräänä tuulisena yönä vähän vähän ennen puoltayötä ja ohjeiden mukaan sytytimme kynttilöitä (en enää muista kuinka monta ja missä muodostelmassa) ja asetimme old school c-kasetti nauhurin äänitykselle.
Seuraavana päivänä me pojankoltiaiset pelasimme korttia ja tupakoimme salaisessa majapaikassamme. Kuuntelimme "kummituskasettia". Kuului vain tuulen ujellus. Kunnes vähän ennen kasetin loppua nauhurista alkoi kuulua jännittävää kovaäänistä mouruntaa ja voimakasta kohinasuhinaa, jota jatkui noin 6-11 sekuntia. Sitten nauha loppui. Katsoimme toisiamme ja kelasimme nauhaa taaksepäin. Kuuntelimme toisen kerran. Katsahdimme toisiimme jälleen ja yhteen ääneen sovimme, että kyseinen ääni johtui ainoastaan c-kasetin nauhan loppumisesta aiheutuvasta luonnollisesta ääniefektistä. Mutta ei se kyllä ollut kyseisestä asiasta syntyvää aivan tavallista soundia; pitää muistaa, että tuolloin pelasimme c-kasettien kanssa useita tunteja päivittäin...Siis MELKO varmasti EMME saaneet taltioitua mitään ihmeellistä, mutta pääasia oli, että oli jännää.
Oli miten oli, kokeilimme muutaman kerran myös spiritismiä, mutta siitä en jaksa vaivautua kertomaan. Samassa koulussa olevat tytöt saivat vedettyä asianharrastuksen siihen pisteeseen, että paniikki-kauhu-itkukohtaukset vaivasivat heitä kuukausitolkulla sekä papin apuakin taidettiin tarvita jossain vaiheessa. Ei siitäkään sen enempää. Sen verran sanon, että jos kokeilette spiritismiä, niin ÄLKÄÄ kysykö kysymystä "Kuka sinä olet?" tai mitään kuolemasta.
Muistakaa pitää kiinni sieluistanne ja älkää katsoko suoraan peileihin yöllä...Nähdään taas.
-Nevis-
Sain toissapäivänä tekstiviestin Mikko Jokipiiltä Uudesta-Seelannista. Hän kehotti päivittämään blogiani. Siinä ei rutina auta tahi poru; pakko on päivittää, kun toiselta puolelta maailmaa käskytetään.
Ainoa ongelma on, ettei minulle ole tapahtunut mitään minkä uskoisin kiinnostavan yhtään ketään tai sitten minulle tapahtuneet asiat ovat aivan liian noloja; tyrin kuitenkin päivittäin.
Ainoa vaihtoehto on siis tarjoilla teille tarina teini-ikäni synkistä kammioista.
Olin silloin iältäni about 13. Olin kiinnostunut yksinomaan tyttöjen vartaloista, alkoholista, tupakasta, elokuvista, heavy musiikista, sarjakuvista, lauta- ja tietokonepeleistä, Wrestlingistä ja kaikesta mystisestä. Itseasiassa tilanne on yhä sama, paitsi että pidän nykyään myös klubimusiikista. Joku voi sanoa, että olen typerän lapsellinen enkä ole kehittynyt mihinkään näinä kaikkina vuosina. Itse totean, että olen pysynyt ihailtavan uskollisena juurilleni.
No mutta kuitenkin, asiaan. Äitini, tuo maailman paras äiti, opetti minulle hieman spiritismin perusteita. En halua kertoa enempää, koska tiedän, ettei hän halua tämän tason julkisuutta.
Joka tapauksessa, siemen oli kylvetty; minä ja ystäväni saimme valtavan innostuksen kaikkeen minkä liittyi kontakteihin yliluonnollisten asioiden kanssa. Olimme todella skeptisiä, mutta päätimme yrittää kaikenlaista innostuspäissämme.
Kolusimme Kristiinankaupungin ja Lapväärtin kirjastot ja löysimme kuin löysimmekin kaikenlaisia kirjoituksia. Suurin osa oli lapsille suunnattua sensationaalista paskaa, mutta löysimme yhden kirjan, jossa oli vakavahenkisiä (?) aaveiden metsästykseen liittyviä ohjeita.
Erään ystäväni vanhempien omistamalla tontilla oli vanha talo, jonne oli menehtynyt eräs hänen sukulaisensa. Sinne siis; juuri täydellinen paikka eksperimentoida kuolemattomien sielujemme kohtaloilla.
Menimme kyseiseen taloon eräänä tuulisena yönä vähän vähän ennen puoltayötä ja ohjeiden mukaan sytytimme kynttilöitä (en enää muista kuinka monta ja missä muodostelmassa) ja asetimme old school c-kasetti nauhurin äänitykselle.
Seuraavana päivänä me pojankoltiaiset pelasimme korttia ja tupakoimme salaisessa majapaikassamme. Kuuntelimme "kummituskasettia". Kuului vain tuulen ujellus. Kunnes vähän ennen kasetin loppua nauhurista alkoi kuulua jännittävää kovaäänistä mouruntaa ja voimakasta kohinasuhinaa, jota jatkui noin 6-11 sekuntia. Sitten nauha loppui. Katsoimme toisiamme ja kelasimme nauhaa taaksepäin. Kuuntelimme toisen kerran. Katsahdimme toisiimme jälleen ja yhteen ääneen sovimme, että kyseinen ääni johtui ainoastaan c-kasetin nauhan loppumisesta aiheutuvasta luonnollisesta ääniefektistä. Mutta ei se kyllä ollut kyseisestä asiasta syntyvää aivan tavallista soundia; pitää muistaa, että tuolloin pelasimme c-kasettien kanssa useita tunteja päivittäin...Siis MELKO varmasti EMME saaneet taltioitua mitään ihmeellistä, mutta pääasia oli, että oli jännää.
Oli miten oli, kokeilimme muutaman kerran myös spiritismiä, mutta siitä en jaksa vaivautua kertomaan. Samassa koulussa olevat tytöt saivat vedettyä asianharrastuksen siihen pisteeseen, että paniikki-kauhu-itkukohtaukset vaivasivat heitä kuukausitolkulla sekä papin apuakin taidettiin tarvita jossain vaiheessa. Ei siitäkään sen enempää. Sen verran sanon, että jos kokeilette spiritismiä, niin ÄLKÄÄ kysykö kysymystä "Kuka sinä olet?" tai mitään kuolemasta.
Muistakaa pitää kiinni sieluistanne ja älkää katsoko suoraan peileihin yöllä...Nähdään taas.
-Nevis-
Tuesday, October 7, 2008
Tsau ihmiset!
Hei vaan kaikki aamu-uniset ja iltavirkut!
Suomen kielessä on monia sanoja, jotka ovat tosi kivoja. Niiden merkitys ei (välttämättä) ole mitenkään mahtava, mutta ne maistuvat hyvältä suussa ja niitä on mukava sanoa! Tässä teille listaa tuollaisista sanoista: Jepari, siivousväline, leikkele, siipikarjapuskuri, nahkatussu, pyllypotkuri, sipsisuu, rempseä, pimpsakka, väliliha, lipsahtaa ja tissinalushiki.
Tässä on myös muutamia virkekokonaisuuksia, joita voitte sanoa ääneen ja maistella suussanne: "Raimoo!! Syömään sieltä ja sassiin.", "Mumssista mums ja huhhuu", "Onpas liukas klitoris." ja "Metodinäyttelijän kaasunkestävä muovipuku ja ydinreaktorin läheisyyden aiheuttamat helvetilliset painajaismaisemat."
Näin. Nähdään taas.
-Nevis-
Suomen kielessä on monia sanoja, jotka ovat tosi kivoja. Niiden merkitys ei (välttämättä) ole mitenkään mahtava, mutta ne maistuvat hyvältä suussa ja niitä on mukava sanoa! Tässä teille listaa tuollaisista sanoista: Jepari, siivousväline, leikkele, siipikarjapuskuri, nahkatussu, pyllypotkuri, sipsisuu, rempseä, pimpsakka, väliliha, lipsahtaa ja tissinalushiki.
Tässä on myös muutamia virkekokonaisuuksia, joita voitte sanoa ääneen ja maistella suussanne: "Raimoo!! Syömään sieltä ja sassiin.", "Mumssista mums ja huhhuu", "Onpas liukas klitoris." ja "Metodinäyttelijän kaasunkestävä muovipuku ja ydinreaktorin läheisyyden aiheuttamat helvetilliset painajaismaisemat."
Näin. Nähdään taas.
-Nevis-
Wednesday, October 1, 2008
No terve!
Heippa vaan taas ihmispolot ja kinkkupyllyt.
Haluan keskittyä tässä merkinnässäni omaan itseeni. Liian usein tässä kylmässä, hullussa ja aivan liian nopeasti pyörivässä maailmassa on aikaa kunnolla kääntyä katsomaan omaa minuuttaan alastomana ja persoonallisena sieluyksikkönä. Minä teen nyt rohkeasti niin.
Vietin lapsuuteni pääasiassa hurjalla 80-luvulla ja tuon mahtavan vuosikymmenen viime vuosina olin tarpeeksi vanha (tai luulin olevani) kokeilemaan erilaisia synnillisiä nautintoaineita ja tekoja. Kasvoin ympäristössä, jossa naisilla oli suuret tukat ja liikaa meikkiä, miehillä(kin) oli kirkkaita vaatteita, eikä silti kukaan kiinnittänyt mitään negatiivista huomiota toisten habitukseen. Hävetkää te 90-luvulla ja myöhemmin kasvaneet ihmiset, jotka arvostelette toisten pukeutumista/elämäntyyliä!! Ei kukaan ole parempi toista... niin saatana.
Kasvoin optimistisessa maailmassa, jossa pääosin eskapistisissa elokuvissa oli kaikki suurta ja myös erilaiset konsertitkin olivat näyttäviä. Sitten tuli grunge ja minimalistinen 90-luku. Rumpalit riisuivat tom-tomejaan setistään ja kaikkien piti olla ahdistuneita, että olisivat "cool". Hyi saatana minä sanon, hyi saatana.
Minä haluan maksimaalista! Minä haluan paeta usein arkielämän harmautta ja/tai uskomatonta julmuutta taiteen ja harrastusten keinoin. Sielunmaisemani on suoraan jostakin 80-luvun kauhukomediasta, jossa on mystiikkaa, jännittäviä tilanteita, saa nauraa paljon ja jossa "hyvät" tyypit eivät kuitenkaan kuole, vaan saavat korkeintaan kätensä ja vaatteensa veriseksi.
Siksi minä pelaan lautapelejä, kuuntelen mm. King Diamondia, tanssin yötä poissa mm. Ibizalla ja olen muutenkin saatana päivät pitkät seikkailemassa omassa mielessäni 80-luvun maisemissa. Ei minua kiinnosta politiikka lainkaan (en usko, että rikas vähemmistö pystyy koskaan päättämään oikeudenmukaisesti köyhän enemmistön asioista), vihaan remonttiohjelmia, en tarvitse kesämökkiä tai hienoa autoa enkä halua puhua siitä "miten hieno ja mahtava keksintö facebook onkaan, voi iik".
...Tämä blogi-merkintä oli lähinnä tunnustus: Tällainen minä olen, näin minä ajattelen. Ei tarvitse enää feikata. Jos ei kiinnosta hengata kanssani, niin ei sitten. Kyllä minä hei pärjään.
Kiitos. Ensi kerralla lupaan raportoida jotain aidosti mielenkiintoista.
-Nevis-
p.s. Seinäjoella on tasan kaksi julkkista; Jormanainen ja Kivelä. Pääsin Kivelän blogiin! (mokamake.blogspot.com)
Haluan keskittyä tässä merkinnässäni omaan itseeni. Liian usein tässä kylmässä, hullussa ja aivan liian nopeasti pyörivässä maailmassa on aikaa kunnolla kääntyä katsomaan omaa minuuttaan alastomana ja persoonallisena sieluyksikkönä. Minä teen nyt rohkeasti niin.
Vietin lapsuuteni pääasiassa hurjalla 80-luvulla ja tuon mahtavan vuosikymmenen viime vuosina olin tarpeeksi vanha (tai luulin olevani) kokeilemaan erilaisia synnillisiä nautintoaineita ja tekoja. Kasvoin ympäristössä, jossa naisilla oli suuret tukat ja liikaa meikkiä, miehillä(kin) oli kirkkaita vaatteita, eikä silti kukaan kiinnittänyt mitään negatiivista huomiota toisten habitukseen. Hävetkää te 90-luvulla ja myöhemmin kasvaneet ihmiset, jotka arvostelette toisten pukeutumista/elämäntyyliä!! Ei kukaan ole parempi toista... niin saatana.
Kasvoin optimistisessa maailmassa, jossa pääosin eskapistisissa elokuvissa oli kaikki suurta ja myös erilaiset konsertitkin olivat näyttäviä. Sitten tuli grunge ja minimalistinen 90-luku. Rumpalit riisuivat tom-tomejaan setistään ja kaikkien piti olla ahdistuneita, että olisivat "cool". Hyi saatana minä sanon, hyi saatana.
Minä haluan maksimaalista! Minä haluan paeta usein arkielämän harmautta ja/tai uskomatonta julmuutta taiteen ja harrastusten keinoin. Sielunmaisemani on suoraan jostakin 80-luvun kauhukomediasta, jossa on mystiikkaa, jännittäviä tilanteita, saa nauraa paljon ja jossa "hyvät" tyypit eivät kuitenkaan kuole, vaan saavat korkeintaan kätensä ja vaatteensa veriseksi.
Siksi minä pelaan lautapelejä, kuuntelen mm. King Diamondia, tanssin yötä poissa mm. Ibizalla ja olen muutenkin saatana päivät pitkät seikkailemassa omassa mielessäni 80-luvun maisemissa. Ei minua kiinnosta politiikka lainkaan (en usko, että rikas vähemmistö pystyy koskaan päättämään oikeudenmukaisesti köyhän enemmistön asioista), vihaan remonttiohjelmia, en tarvitse kesämökkiä tai hienoa autoa enkä halua puhua siitä "miten hieno ja mahtava keksintö facebook onkaan, voi iik".
...Tämä blogi-merkintä oli lähinnä tunnustus: Tällainen minä olen, näin minä ajattelen. Ei tarvitse enää feikata. Jos ei kiinnosta hengata kanssani, niin ei sitten. Kyllä minä hei pärjään.
Kiitos. Ensi kerralla lupaan raportoida jotain aidosti mielenkiintoista.
-Nevis-
p.s. Seinäjoella on tasan kaksi julkkista; Jormanainen ja Kivelä. Pääsin Kivelän blogiin! (mokamake.blogspot.com)
Subscribe to:
Posts (Atom)
