Monday, June 28, 2010

New Kids On The Block - I love Dannyyy!

Kato mitä kundit ja gilsit, pitkästä aikaa.

En ole kiinnostunut jalkapallon MM-kisoista, en Big Brotherista, en Guitar Heroesista, en grillatusta maissista, en Zumbasta, en Queens of the stone agesta, en Twilight-elokuvista, en läppäreistä enkä asiallisista keskusteluista.

Monet sanoisivat, että olen pudonnut nykyajan kelkasta, että olen kuoleva dinosaurus. Paskat saatana, totean tähän itse. Minä keskityn niihin ihaniin asioihin, jotka Luojamme loi meille miljoonia vuosia sitten ja joilla pärjättiin mainiosti jo kivikaudella.

Minä olen kiinnostunut omasta sukupuolielimestäni ja sen koskettelusta. Ilon kyyneleet valahtivat tänäänkin poskilleni, kun näin oman penikseni tuijottavan minua söpöläiskatse yhdessä tarkassa silmässään. Siinä se poukkoili ylpeänä omasta itsestään ja palkitsin sen sitten silityksin ja myötävedoin.

Toinen asia on päämäärätön makoilu; että on vaan saatana paikoillaan eikä tee mitään. Näin tekivät jo varhaisesi-isämme sapelihammastiikeri-metsältä palattuaan.

Jap jap, palataan.

-Nevis-