Provinssi osa 19: "Otetaan taas vähän glukoosia"

Kösme.

Eilen oli viimeinen päivä Törnävällä.
Se sujui miten arvata saattaa: Valtavia määriä tavaroita etsittiin, pakattiin, lastattiin ja kuljetettiin. Minä olin Jaakon apukuskina, Kari ajoi perna punaisena kurottajalla ja muut tekivät sekalaisia purkutehtäviä.

Päätin aamulla, että mielenkiinnosta lasken montako reissua ajamme Jaakon kanssa tavaraa. Laskin kaikilla sormilla, varpailla ja käytin jopa kiveksiänikin helmitaulun tavoin pysyäkseni laskuissa. En pysynyt. Kilometrit ja esineet kietoutuivat toisiinsa ilkeäksi purkupyörteeksi, jonka käsittämiseen ei ihmismieli kyennyt. Eli tavaraa oli uskomaton määrä. Paljon kelvottomaksi mennyttä materiaalia heitettiin poiskin; roskalavat tursusivat tavaraa kuten 70-luvun Itä-Saksalaisten naisten kainaloiden karvat painonnostokisoissa.

Tapahtui niin, että ryhmämme jäsenille oltiin ilkeitä tiettyjen tahojen suunnalta. Ammattietiikka estää kertomasta asiasta enempää, mutta siitä tuli paha mieli, jota väsymys korosti.
Itse en pidä pahasta mielestä. Minulla oli ensimmäisen kerran paha mieli, kun Taivaassa jaettiin hiuksia ja minulle annettiin nämä enkelinkiharat. Kysyin Jeesukselta, että olenko minä nyt Enkeli, kun minulla on tällaiset hiuksetkin. Jeesus sanoi:"Ei, olet pillunkarvat."

Jaakon kanssa selvisimme glukoosipastilleilla, jotka olin vanhan mielen suunnittelutaidolla ostanut jo aiemmin. Vain niillä selvisimme hengissä.

Tajusin eräässä vaiheessa työpäivää, että työhousuni pysyvät kasassa enää yhdellä langalla ja että savukkeeni ovat loppu. Menimme hakemaan matkalla minulle tupakkaa samasta paikasta mistä koko tämän Provinssin aikana. Siellä myytiin vielä vanhalla hinnalla, mutta eilen; eilen oli savukerasian hinta noussut! Mitä helvettiä Jumala! Näinkö on? Näinkö lihallista luomustasi rankaiset antamasi vapaan tahdon katkerista hedelmistä?

Yksi kamalimpia asioita lastata ja purkaa ovat suuret maalatut taidekannot. Ne ovat painavia ja painopisteeltään yksiä hirvityksiä ja vitunperkeleitä. Niiden oksat ovat kannettaessa ihmisen kehossa ja onkaloissa kiinni. Ne repivät rikki ihon ja sielun. Ne ovat Saatanan suurenmoinen salainen ase. Mielestäni niitä ei tarvittaisi. Törnävällä kun on valtavasti puita ihan luonnonvärisenä ja kauniisti omilla paikoillaan.

Johanna käski minun kirjoittaa hänestä enemmän ja koska pelkään häntä, niin kerron faktoja: Johanna saa kohta vanhan sukunimensä takaisin, Johanna ei päästä säärikarvojaan rehottamaan ja Johanna toi upealla tavalla eilen minulle ja Jaakolle ja Varasto-Jaakolle ja Varasto-Kallelle pizzat. Ed.main. varastopojjat ovat painaneet myös kovaa työtä.

Eilen oli sitten karonkka, jossa työporukka sekoili alkoholituotteiden ja kuumien keskusteluiden parissa. Hyvä niin. Sinne jäi vielä yöllä Ilja ja Linnansaari ja ilmeisesti Jaakkokin tykittämään. Tänään Ilja on ollut vielä töissä solmimassa kaikki Provinssi 2019 Festivaalin juonenpätkät umpisolmulle.

Kiitän vilpittömästi kaikkia raksaryhmässä ja muitakin, joita olen blogissani maininnut. Onnea ja menestystä heille.
Kunnia sille, kelle se kuuluu. Kunnia heille. Kunnia kaikille muille paitsi heikkolahjaiselle minulle ja Iljalle. Ilja työskenteli hyvin, mutta tässä eräänä päivänä, hänen napansa näkyi liian hyvin valkoisen paidan alta. Napa oli oikein imaissut paidan itseensä. Oksensin hieman suuhuni polttavaa sappea. Se maku oli suoraan helvetistä.
Jääkää hyvästi kaikki. Hyvästit myös Tanskan trukille. Tanskan pinta-ala on 43 094 neliökilometriä ja heidän kielessään on sana "tormunjensenkakerlak", joka tarkoittaa sanatarkasti "ihmistä, jonka ison varpaankynnen alle on jäänyt maalia liikennemerkistä ja jota hänen kälynsä yrittää irroittaa Trippimehun pillillä tiistai-iltana osittain innostuneena."

Heippa.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 18: "Tikulla sormeen"

Kaikille hyvää iltaa.

Unohdin kertoa kaksi tärkeää asiaa eiliseltä.
1. Lauri lähti tältä vuodelta muihin höpöhöpö-hommiin. Onnea ja menestystä hänelle.
2. Kari kaatoi aitahäkin. Uskomatonta kyllä, myös KurottajaMestarin panssaroidusta kilvestä löytyi reikä, josta epäonnistumisen myrkyllinen nuoli löysi maaliinsa.

Kodellakin oli viimeinen päivä tänään joukossamme. Hän harrasti tänään hiljaisena olemista ja kurottajalla ajoa. Hänhän on polttanut kynttilää molemmista päistä ja sivuista ja keskeltä ja sisältä, sillä tuo kohtalon pikkuvanha partaveikko on käynyt omissa töissään öisin ja ollut Törnävänsaarella sekoilemassa päivisin. Onnea ja menestystä hänellekin.

Tänään taas purettiin, pakkailtiin, keräiltiin, laitettiin, sidottiin, lastattiin ja ajettiin kamalasti erilaisia esineitä. Kuormalavoja, kankaita, vesitiskejä, aluetaidejutskia, puutavaraa, velhonhihoja ja Ugandalaisen hostellin kolmannen kerroksen ovenkahvoja.
Tuukka ja Ilja kävivät hieman kiipeilemässä Leyher-telineiltä kankaita alas ihmisen luontaista korkean paikan kammoa sankarillisesti uhmaten.

Turbo-V:n ihoon piirsivät kanssatoverit tussilla upeita tatuointityylisiä taideratkaisuja. Erityisesti jäi mieleen "Fuck Die" - teksti, joka ilmentää hänen persoonansa kovaa ydintä mainiolla tavalla.

Linnansaari oli sairaana. Hän on ilmeisesti saanut tyttöbakteereja jostain. Ehkä omista pitsirintaliiveistään.

Aamulla Tontsan nenään haisi kovasti pissa. Emme kyenneet paikallistamaan löyhkän lähdettä hajuaistein emmekä okulaarisin havainnoin. Mystinen tilanne kertakaikkiaan.
Tänään oli Tontsallakin viimeinen työpäivä. Hänen ruuvinvääntimensä on nyt vaiennut, vasara laitettu takaisin kainalokoteloonsa, merkintäkynä asetettu lepäämään ansaitusti korvan taakse ja metrimitta pistetty naftaliiniin. Tontsa on heittänyt henkisen Provinssityö-Tamponinsa roskikseen ja nyt hän saa valua vapaasti miten ja minne lystää. Onnea ja menestystä kaikille elämän osa-alueille toivotamme hänelle.

Minulla meni tänään kolme kertaa iso tikku sormeen. Kaksi kertaa tuli iso haava ja verta oli kaikkialla. Millilitroittain verta! Tein Macgyver -hengessä itselleni laastarin vessapaperista ja maalarinteipistä.

Olin loppupäivän apukuskina. Ympyrä sulkeutui. Pääsin takaisin ihanan kuorma-automme kohdunkaltaiseen turvaan ja hellään syleilyyn. Mutta mitä keinoja olikaan itse Saatana keksinyt ihmisen kiusaksi! Kuorma-auton vasen ovenpidike oli poissa; rikki! Jaakko ei ollut syyllinen; hänkin rakastaa tuota kuljetusvälineistä uljainta koko sydämestään. Jokin epäpyhä tapahtuma oli vienyt infernaalisen aplatiivisen kirurgian tavoin osan kuorma-auton kehoa. Rukoilkaamme yhdessä silmät kiinni, että joku sen vielä osaa jossain joskus korjata.
Kun lastasimme autoa eräässä vaiheessa, mieleeni muistui miten hyvää pakaralihastreeniä kuorma-autoon nouseminen onkaan. Tuijotin hypnoottisena Jaakon viikkojen aikana kehittyneitä erinomaisia perslihaksia kuolaten; kyllä, minun tuli kova nälkä.

Pari aluetaidetyttöä toi jäätelöä kaikille illalla; jopa minullekin. Harmi vaan, että painan tällä hetkellä 386 kilogrammaa ollen näin maailman kolmanneksi lihavin ihminen elossa. Ei minun saisi herkutella. Helvetti soikoon, vesisoppakuurille koko mies pitäisi laittaa.

Tänään oli myös viimeinen työpäivä tältä vuodelta Notre Damen kellonsoittajalle Quasimodolle. Sori Quasi, jos kiusasin sinua liikaa. Älä tykkää kyttyrää! Onnea ja menestystä vielä hänellekin.

Huomenna pitäisi saada kaikki tavarat pois Törnävänsaarelta. Uskomattoman mielisairaan paljon on vielä poiskuljetettavaa. Fyysinen ja etenkin henkinen väsy on kova. Ei enää haluaisi. Kyllä, minua pelottaa.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 17:"Festivaalipurun anatomia"

Jeipsistäkukkuu.

Tontsa teki aamulla tarkkanäköisen huomion siitä, että Antin shortsit tuntuvat viikko viikolta olevan lyhyempiä. Ainoa oikea looginen johtopäätelmä on tietenkin se, että viimeisenä päivänä Antilla on speedon kokoiset shortsit, huulipunaa ja letit ja hän istuskelee raksamiesten syliin hokien kimittäen "Me love you long time". Pitäähän nuoren miehen nyt kesälomarahat tienata jotenkin. Ei se pallojäätelö ilmaista ole.

Tänään itseohjauduimme taas vanhojen setien kanssa eli minä, Tontsa ja Kode purkasimme kaikkea mitä eteen tuli erikseen keneltäkään kysymättä. Never come between an old raksaman and his prey. Lossi laitettiin paloiksi, hirviaitaa pakettiin, puukehikkoja osiksi ja vedimme tekoruohomattoa maasta. Useita nauloja sai repiä irti.
Muut purkivat lähinnä possuaitoja ja keräsivät tavaraa kentälle. Purkamisen selittäminenkin on tylsää hommaa; kaikki mitä näitte olevan pystyssä Provinssissa, niin niistä pitää ottaa irti osat toisistaan, pakata ne kivasti lavoille ja liinoittaa sekä laittaa kurottajan tahi trukin otettavaksi. Monasti pitää etsiä jotain vuokra-artikkeleita kissojen ja koirien ja pienoisundulaattien kanssa, kun niitä noutamaan tullut auto on jo pihassa. Joskus esim. ruuvien irtiottaminen sitä tarkoitusta varten rakennetulla kojeella ei onnistu erinäisistä monitahoisista syistä, vaan pitää käyttää äärimmäisen väkivaltaisia keinoja turvautuen mm.lekaan ja rautakankeen. Kurottajat ja trukit lastaavat autoja ja autot ajavat dieselputki pitkällä. Samaan aikaan kaikkialla haisee pahalle ja kaikilla on kova väsy ja kyrpii. Siinäpä teille referaatti festivaalin purkamisesta.

Palataanpa meidän vanhojen miesten triumviraatin tämänpäiväisiin edesottamuksiin. Olimme itseohjautuva autonominen purkuyksikkö. Pari kertaa meille tarjottiin talkoolaisia avuksi, mutta kieltäydyimme, koska ei Seinäjoki Festivalsilla olisi ollut varaa maksaa useita intensiivijaksoja psykoterapiaa. Kuten Nietzsche kirjoitti: "Kuilu tuijottaa takaisin."
Kode oli eilen juro ja hiljainen. Myös tänä aamuna hän oli tuppisuu. Sitten eräälle työpisteellemme tuli hetkeksi joku kiva tyttö. Koden käytös muuttui sekunnissa. Hän kiristi henkisen kravattinsa ja alkoi höpisemään levottomasti yrittäen tehdä hyvän vaikutelman vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Sinkkumiehen vaistot ottivat vallan. Ei siinä muuten mitään, mutta se saattoi mennä liian pitkälle, kun Kode teki vatsalihaksia alasti huutaen samalla: "Katto mitä mä osaan tehdä. Onko hyvä? Onko hyvä?" Hän luotti miesketteryyteensä ja valkaistun peräaukkonsa bestiaaliseen magnetismiin.

Kari oli tänään surullinen, koska molemmat kurottajat menivät ainakin osittain rikki. Kurottajatohtorille soitettiin, mutta tilanne oli sama kuin Seinäjoen Terveyskeskuksen päivystyksessä: diagnoosin teossa meni liian kauan ja tilanne eskaloitui vakavaksi. Kurottajat olivat pipinä, eikä mikään määrä maailman laastaria ja Karin kaikenvoittavaa rakkautta saanut kurottajia ennalleen. Kari yritti tapansa mukaan iltapäivä-imettää kurottajille silkkisen nestemäistä maitorakkauttaan miesnännistään, mutta ne eivät reagoineet. Tilanne oli ja on siis vakava. Toivotaan, että huomenna asiat selviävät. Muuten tulee hidaaaaaaas purku.

Tiputin tänään naulan kädestäni haarojeni väliin. Kun yritin nostaa sitä, valtava lihava mahani osui päähäni lyöden minut pompulla tajuttomaksi. Kun kaaduin, peräpukamani sotkeutuivat hämmästyttävällä tavalla kiveksiini vetäen niitä taaksepäin. Tästä seurasi se, että katetrini irtosi ja irvokkaan pieni penikseni oli kuin suihkulähde. Sydämentahdistajani kastui siinä rytäkässä ja alkoi hakata nopeaa techno-biittiä saaden rujon ruumiini heilumaan. Siinähän kävi sitten niin, että tekolonkkani irtosi tekoripsistäni puhumattakaan. Tekohampaani tippuivat suusta ja majavat veivät sen padonrakennusmateriaaliksi. Makasin siinä liikkumattomana ja kaiken elintahtoni menettäneenä. Kylmä sade ei pystynyt huuhtomaan tilanteeni häpeää pois. Paikalle laskeutui kuikka, joka teki pesän korvaani. Ajattelin mielessäni: "Kun nyt vaan lasisilmälleni ei sattuisi mitään." Samassa paikalle askelsi muurahainen silmäillen lasisilmääni silminnähden silmittömän innoissaan. Laskin mielessäni matemaattisia kaavoja ja huokaisin: Ei tuon kokoinen muurahainen pystyisi nyppäämään lasisilmääni pois kuopastaan. Se paskiainen oli kuitenkin minua ovelampi ja kaivoi denimliivinsä taskusta imukuppinuolen; sen se pikku perkele ampui lasisilmääni. Kuului samanlainen ääni kuin joku maiskuttaisi ja niin vaan oli Nevanpään lasisilmä muurahaisen kotiinvietävänä. Kyllä harmitti. Nyt silmäni on mitä todennäköisimmin jonkun muurahaiskeon sisätemppelin Pyhä Palvontapallo. Itkin, mutta kyyneleeni hukkuivat sateeseen saaden minut näyttämään joltain mielipuolelta, joka nauraa psykopaattisen näköisenä.
Kunpa purku olisi jo ohi.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 16: "Tuli kova riita"

"Festivaali loppunut on,
 poissa meno levoton.
 Väsynyt on joka vegehippi,
 päättynyt LSD-narkkarin trippi,
 poissa on narsistinen VIP:pi,
 moni työntekijäkin aivan sippi.
 Purkuryhmä se vaan saatana painaa,¨
 Kuolema ei anna lainaa,
 Se viikatettaan teroittaa virnistäen,
 odottaa nimittäin meitä Lucifer pyllistäen,
 Hän nauraa: `Hahhahhaa, tervetuloa Helvetin Perseeseen.`
 Tämä kaikki juontaa juurensa yhteen menneisyyden erheeseen:
 Olemme melankolisten raksahommien kanssa hyvää pataa,
 ja voi vittu, huomenna muuten kunnolla sataa."

Tämä päivä alkoi heti riidalla Karin kanssa. Kun hän astui aamulla autooni, totesin hänelle pääosin narratiivisesti, että Herra Kurottajamestari haisee valkosipulilta voimakkaasti. Kari mutisi jotain Korealaisesta ruuasta ja laittoi purkan suuhunsa. Sitten, kun yritin eräässä vaiheessa peruuttaa, oli Karin käsi vaihdekeppini tiellä. Kun tästä verbalisoin aiheellisesti, Kari veti ns.tinttamaarika -vaiheen päälle ja kiukkasi minulle, aikuiselle miehelle. Siinä sitä oltiinkin. Karin tinttailu sorvasi sieluuni kovan jälkensä; Lapsesta asti minun Suojelusenkelinäni ollut Jim Babwe -niminen Pyhä Olento pelästyi niin kovasti, että TaivasCola- limonadit purskahtivat hänen nenästään sieluni lattialle. Kaamea sotku tuli.

Tänään purimme Koden, Laarin ja Teemun kanssa narikan 2,5 tunnissa. Sitten Kode ja minä purkasimme terassin ja muita saman alueen puupaskoja (kävin välillä sairaalassa sekoilemassa ja Kode yksikseen teki vaikka mitä). Sieltä siirryimme lossin laitureiden kimppuun, jonne seuraamme liittyi Tontsa. Sen jälkeen mikserikopin lattia ja Carlingsista ns.puunäkkärit pois. Lopuksi vielä laitoimme pakettiin hirviaitaa. Muut purkivat possuaitoja ja stressasivat kovasti Cosa Nostran vuokrakamojen löytämisen ja pakkaamisen kanssa. Onneksi olimme Koden kanssa suurimman osan päivästä väärällä radiokanavalla, joten oli aika rauhallista.

Tärkeä huomautus: Festivaalin purku on henkisesti raastavaa ja psyyke on kovilla. Taisteluväsymys maalaa mielen huoneet surunmustiksi. Emotionaalinen energia on vähissä. Kroppa kyllä kestää, mutta hermo menee huonoon kuntoon.
Johanna oli tänään pahana jostain. Emme halunneet ottaa Koden ja Tontsan kanssa selvää asiasta enempää, joten pakenimme itseohjautuvasti mahdollisimman kauas muihin purkutehtäviin.   

Jarno ajeli tänään trukilla, jossa oli ison iso heliumilmapallo kiinni. Hän oli hellelakissaan ja ed.main. ajoneuvossaan aivan kuin jokin hahmo Pikku Kakkosesta. Lapsi minussa taputti käsiään yhteen ja teki kaksi kuperkeikkaa. Kolmatta ei sovi tehdä, ettei pääse innostuspaukku pyllystä.

Karin kanssa saimme sovittua eeppisen uskonopillisiin mittoihin kasvaneen riitamme päivän lopuksi. Olimme niin iloisia, että pääsi molemmilta ilopissu housuun. Huusin Karille: "Minulla on täällä Madagascarin kuva työhousuissa!"
"Minullapa on koko Jemenin kartta!" , huusi Kari.

Huomiseen, piltit.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 15: "Tikkukaramellien yö"

Heispa.

Viimeisen festivaalipäivän päivystystehtävät olivat viihdearvoltaan niin mitättömiä, etten edes mainitse niitä tässä. Mieleenpainuvin hetki oli taas VIP:in ruokateltan jälkkäriksi tarkoitetut vaahtokaramellit. Ne ovat herkullisia. Kukapa nyt ei vaahtokaramelleista tykkäisi. Jos joku ei tykkää, niin hänellä on sydämensä paikalla kylmä paholaismainen kivi.

Yövuoromme koostui minusta, Karista, Jarnosta ja Kiusaantunut Hiljaisuus -Laarista. Kode heittäytyi tuhannesti kirotuksi luopioksi ja vaihtoi raukkamaisesti viihteelle. Siellä sitä oltiin vodkashotit käsissä ja sadistinen hymy Sasquatchin takamuksen näköisillä kasvoillaan. Kimmo, Hermanni ja Anna olivat muut sikailijat, jotka silmiensä ivallisilla puukoilla meitä työläisiä katsoivat humalaisina. Annalla, jumalauta, oli nähtäessä kaksi Gin Tonicia käsissään ja henkinen virtsarakko täynnä omaa juopunutta itseään.
Sisäpiirin juttu old school -raksamiehille: Doom-jätkä Raninen oli valtavan humalassa Limp Bizkitin keikalla ja heilutteli nyrkkiään kuin pientä näkymätöntä traktoria ohjastaen.

Aloitimme festivaalin purun keskiyöllä, noitien hetkenä. Sen pystyi varmistamaan siitä, että Johannakin oli lentänyt majapaikkaansa luudallaan sihisten samalla kirouksia ihmiskunnan päälle.
Saimme ryhmämme vahvistukseksi seitsemän ihmisen rugbyseuran. He olivat kovia tekemään ja heidän ryhmähenkensä oli hyvä. Se oli mainio asia, koskapa meidän piti purkaa kaikkien lavojen barrikadit + sivuaitoja hieman, S-marketin piha ja iso tie.
Työmme sujui rutiinilla, kunnes saavuimme päälavan barrikadien kimppuun. Isojen barrikadipalojen häkki oli vääntynyt kammottavalla tavalla ja emme saaneet aitoja lastattua siihen. Jarnon kanssa katsoimme toisiamme henkinen kylmä hiki sielujemme välilihassa kutittaen valuen. Lekalla ja kylmillä hermoilla selvisimme siitä.
Välillä kävimme kahvitauolla ja välillä jaoimme Jarnon kanssa ns.motivaatiotikkukaramelleja rugbyseuralle. Kari ajoi Kurottajalla tarvitsemiamme asioita. Kari on kesyttänyt Kurottajan hyvin. Kun Kari haluaa nousta Kurottajan selkään, hän huutaa "Umgaua!" ja Kurottaja laskee piikkinsä, jolla se sitten nostaa Karin selkäänsä ulvoen tyytyväisenä norsujen tapaan. Kari tuossa vaiheessa yleensä ejakuloi hieman kiitokseksi Kurottajan niskaan. Kari ja Kurottaja.
Selvisimme yön työtehtävistä niinkin aikataulullisesti, että teimme myös hieman bonusjuttuja aamuvuorolaisten iloksi.

Triviatietoa meistä yövuorolaisista: Kari harrastaa vapaa-aikanaan vakavasti lentosimulaattoreita Oculus Riftillä varustettuna. Minä ja Jarno olemme morbidista keskivartalolihavuudestamme ja yleisestä rujoudestamme huolimatta herkkiä ja särkyviä sisältä; olemme aitoja lautapeliharrastajia. Jarnon lempipeli on Eclipse ja minun Pandemic Legacy: Season 2. Laari harrastaa kakkaamista isolla K:lla. Karin mielestä ihmisen paras sisäelin on perna, Laarin mielestä ruokatorvi, Jarnon mielestä ohutsuoli ja minun mielestäni pohje.

Kun purkasimme S-Marketia, oli siellä vielä aamuyöllä viljalti humalaisia teinejä. Eräs viikset kasvattanut terroristin näköinen poika häiritsi työskentelyämme. Rugbyseuran jäseniltä alkoi ns.palamaan nakki kyseiseen henkilöön. Lähestyin tuota paskaa ensin asiallisesti: "Anteeksi, teemme tässä juuri nyt työtehtävää, jota sinä häiritset. Lisäksi oman terveytesi optimaalisen jatkuvuuden kannalta olisi mainiota, jos poistuisit. Tässä on kuitenkin tuo valtava työkone lähelläsi." Kyseinen henkilö ei uskonut, vaan jatkoi häiritsemistä ja otti jopa epätoivottavaa fyysistä kontaktia. Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäi työntää lokki hänen perseenreikäänsä. Häiritsevä teini lensi sen jälkeen vaivalloisen näköisesti pois. Varmasti on ollut aamukakkalla hieman kysymyksiä edellisyön tapahtumista sekä teinillä että lokilla. Teini on pohtinut: "Yleensä minulle asennetaan varis perseeseen. Ensimmäistä kertaa oli lokki nyt. Miksi?" Lokki on pohtinut: "Yleensä Nevis työntää minut vasemmalla kädellään huonojen ihmisten taka-aukosta sisään. Miksi hän käytti nyt oikeaa kättään? Onkohan hänellä vielä olkapää huonona? Pitääpä huomenna soitella ja kysyä."

Tänään meillä oli sitten vapaapäivä ja aamuvuoro on siellä toivottavasti tehnyt jotain. Odottakaamme jännityksellä. Raportoin siitä huomenna.

-Nevis-

Provinssi osat 12,13 & 14: "Täällä on kuollut mädäntynyt lintu"

Heippa.

Tässä on ollut sen verran melskettä ja menoa, että referoin viime päivien tapahtumat lyhyesti, uhraamatta kuitenkaan raportoinnin tarkkanäköisyyttä ja journalistista lahjomattomuutta.

Keskiviikkona oli pitkä ja vaikea päivä. Viimeisenä päivänä ennen festivaalia kun pitää tykittää hirveästi asioita pystyyn ja kovasti oli kesken kaikki muutkin asiat.
Olin Tontsan ja Koden kanssa asentamassa vielä yhden kaiteen lossin toiseen laituriin. Puuta ja ruuveja on sielläkin nyt enemmän kuin omakotitalossa. Sitten rakensimme Carlings -lavan mikserikopin lattian kuormalavoista ja vanerista. Sen jälkeen muistikuvani alkavat olemaan hataria. Uskoaksemme teimme aidan korotuksia, barrikadin välien tukkimista ja sen sellaista.
Muu porukka pystytti ravintoloiden aitoja ja barrikadeja; viimeisiä kylttejä asennettiin. Oli kova hätä ja yleinen paniikki, mikä on huono, koska se vain hidastaa asioita.
Minulla oli lounastauolla henkilökohtainen tärkeä ja iso hätä, kun tajusin olevani vegelinjastolla! Ei! Miten päädyin sinne epähuomiossa? Mikä kirottu kohtalo! Silmissäni sumeni ja nitropurkki kalisi tärisevissä käsissäni. Selvisin vain juuri ja juuri. Lisäksi hukkasin sytyttimeni jossain vaiheessa iltaa ja koska olin aamulla kiireessä laittanut ainoat bokserini ylleni, olivat ne koko ajan epämiellyttävällä kierteellä kaikkein pyhimmässäni eli peräaukossani. Koko ajan sai saakuri vedellä niitä pois sieltä; oli hirveän vaikeaa.
Yöllä koko porukka lähti aitaamaan S-Marketia ja sulkemaan tietä. Siinä sitä oltiinkin sitten taas. Menin hakemaan meille tuotantorekasta vettä, mutta siellä oli vain kasa tyttöjä, jotka nauroivat minulle ja osoittivat ainoaa vesipulloaan. Sihisin heille kuin käärmeet, koska ihmisyyteni hauras verho oli riisuttu pois sillä hetkellä.
Sinä yönä vedettiin pitkään. Eräs yksityiskohta: Jarno tiputti raksaleirillä ruuvilaatikon ja ihan kaikki ruuvit lensivät maahan. Ihan kaikki; ei yksikään pelastunut.
Toinen yksityiskohta: Turbo-V oli niin väsynyt, että halasi minua. Olen mitä kammottavin olio, joten voitte päätellä miten uuvuksissa Turbo- V oli.
Koden merkittävin panos oli se, kun hän väsypäissään hieroi kakkosnelosella maata ja totesi: "Jonkunhan tämäkin on siivottava."

Torstaina jotkut jatkoivat samoilla silmillä, minulla oli virkistävät kahden tunnin yöunet alla. Kaikenlaista sitä tehtiin. En muista enää, että mitä. Jossain vaiheessa jotkut lähtivät nukkumaan ja minä jäin raksapäivystämään yövuoroon ainakin Koden, Karin, Jarnon ja muutaman muun kanssa. (Johannan ja Iljan työvuorot ovat mutkikkaita kuin Boa-käärmeet.) Uutena kaverina päivystykseen tuli Herra Laari, jota ympäroi kiusallisen hiljaisuuden aura.
Kaikenlaisia päivystystehtäviä riitti pienistä korjauksista aitojen pystyttämiseen.
Torstaista sen verran, että koska raksaleirimme on nykyään hirveän tyly ja huono paikka, niin Tontsa rakensi baden-tuolin. Se oli koko festivaalin järkevin ja paras työsuorite. Minä hieman koristelin telttaamme mm. asentamalla sinne Pisan kaltevan tuhkiksen ja Kode rakensi hirveän kivan istuimen.
Tuon päivän yönä siirsimme pääkentän barrikadiaita-linjaa ja sitä kautta myös muitakin asioita. Kyllä oli kuulkaa innostunut tunnelma. Kuten sodassa, strategiset perus-suunnitteluvirheet maksetaan verellä suorittavalla taholla.

Perjantaina oli hieman hiljaisempaa päivystyksessä. Sehän menee niin, että kun jokin päivystystehtävä saapuu meille asti viestinä, on se kulkenut monen ihmisen kautta ja siihen on tullut disinformaatiota valtavasti ja silkkaa pakokauhua 150% lisää. Useimmat meihin kohdistuvat yhteydenotot ovat työsuoritetasoltaan hyvin keveitä. Jotkut ovat täysin turhia. Tässä kaksi esimerkkiä eilisyöltä: "Baarin sisäänkäyntiin ilmestynyt kuoppa" ja "VIP:in wc-portaissa laudoitus hajoamassa". Ensimmäisessä oli kyse siitä, että maassa oli luonnostaan hirveän pieni matala paikka ja toisessa siitä, että kuormalavan sivusta oli irronnut puolen sentin kokoinen pala puuta.
On niitä oikeitakin päivystystehtäviä. Korjasimme yöllä kaatunutta/kaadettua aitaa. Eräässä tapauksessa Ilja sekoili jotain ja heitti aidanhelan suoraan mädäntyneen linnun ruumiin päälle; sieltä oli Iljan kiva sitä noutaa. Menimme nauraen katsomaan tätä asiaa ja samassa ranteeni osui Koden siittimeen. Tuntoaistini perusteella siellä on sellainen 86 -senttinen veijari; kuin jonkin muinaisen rakkaustuomarin osittain taipuisa kumivasara. Kode ei itse huomannut ranteeni ja hänen siittimensä kohtaamista yössä, joten olen hieman huolissani kaverin tuntoherkkyydestä.

Nähdään taas.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 11: "Koko saatanan pakara esillä"

Pöö.

Tänään Tönävänsaari oli kuin virtsankarkailusta kärsivien ampiaisten pesä. Saatanamoinen hyörinä joka paikassa. Ihmisiä ja ajoneuvoja oleili kaikissa mahdollisissa nurkissa.

Minä menin aamun avaukseksi Iljan, Kimmon ja Teemun kanssa uudelleenpystyttämään sen tragikoomisen teltan, jonka eilen purkasimme. Sen jälkeen minä olin tapani mukaan toisten tiellä. Minun pitäisi perustaa oma AA-kerhoni, nimittäin "Avuttomat Apumiehet".
Katsokaas, kun loppupäivän olin Tontsan ja Koden apuna puuhommissa. Eli lähinnä ihmettelin suu pyöreänä The Woodmasterin ja Koden suuria suunnitelmia. Lossiin liittyen piti rakentaa toisellekin rannalle laituri ja lossiin kaiteet ja laittaa toiseen laituriin kaide ja rakentaa sitä kauniimmaksi ja vahvistaa lossin laskusiltoja ja pimpelipom tättärää. Hieno siitä tuli. Siitä ylistäkää Tontsaa ja Kodea. Leipokaa heille kakku, tuokaa heille suitsukkeita ja mirhamia. He ovat multiversumimme jokaisen kvanttiulottuvuuden kovimmat puuntyöstäjät. Antakaa ensimmäiset poikalapsenne heille orjiksi. He ovat transdimensionaalisia ylimestareita. Paitsi, että Kode ei osaa pukeutua oikein. Tänäänkin näkyi oikein kokonainen pakara, kun hän kyykistyi. Siellä oli kalsarit peräaukon imaisemina. Taisi olla oikein kalsarien resori sigmasuolessa asti pyörteenä kiinni. Se oli saatanan huono juttu.

Tänään satoikin välillä.

Jotta saisimme edes jonkinlaisen kuvan siitä, mitä muut tekivät tänään, haastattelen itseäni.
- Terve Nevis.
-No terve terve Nevis. Miten menee?
- Tavallaan ihan OK. Kerrotko mitä Johanna tänään teki?
- Ajeli mönkijällä seisoen kuin apinat.
- Mitä Anna teki?
- Oli huolestunut ja toimi Antin työparina.
- No mitä Antti teki?
- Oli huolestuneen Annan työparina.
- Mitä muuta Ilja ja Kimmo tänään tekivät?
- Lavan välisiä reikiä tukkivat, asensivat upean imurin. Rasvasivat toistensa kuivahtaneet välihat.
- Millä rasvalla?
- Ihan perusrasvalla.
- Mitä Turbo-V teki?
- Vissiin lisää kylttejä laittoi sinne tänne.
- Entäs Karin ja Laurin päivä?
- Karilla oli yllään uudet salmiakkikuvioiset housut, jotka tuntuivat sanovan: "Olen kunnon Nussijapojan yllä." Laurilla oli normaalit työhousut. Molemmat ajoivat peräaukko lotkottaen kurottajilla.
- Entäs muut? Juho, Tuukka, sähköryhmä, Joakim, Boy Saari, Linnansaari, Ramzi ja sadattuhannet muut?
- Päättele saatana itse. Nyt ei jaksa sinun kysymyksiisi enää vastata, koska olet vaikea ihminen.
- Haista Nevis paska.
- Haista itse. Sitäpaitsi sinä olet minä eli täysin turhaa tämä.
- Olit jo lapsena aikamoinen mulkku.
- Totta.

Provinssissa tulee tänäkin vuonna olemaan valtava määrä lokkeja syömässä tähteitä. Ne ovat oikea riesa. Niinpä ajattelin ensi vuodeksi pyydystää haukan, kouluttaa sen ja sitten sen avulla poistaa täysin lokki-ongelman. Sieltä, kädestäni, ampaisee haukka ilmoihin ja jo kohta taivaan täyttävät lokkien tuskanhuudot ja lokkien veriset sulat satavat maahan merkiksi sataprosenttisesta onnistumisestani. Sitten minulta kysytään: "Nevis, mikä on haukkasi nimi?
Vastaan: "Aikuisten oikeestiko."
Minulle hämmästellään: "Aikuisten oikeestiko?"
"Nimenomaan", vastaan.

Huomenna taas töihin.

-Nevis-

Provinssi 2019 osat 9 & 10: "Liian pienet kypärät"

Hip hei.
¨
Raportoin teille tarkasti, ilman yhtäkään yksityiskohtaa hyljeksimättä mutta referoiden, viimeisen kahden työpäivän maagiset tapahtumat. Aloitimme eilen raksaamisen katkeran lyhyen juhannustauon jälkeen.

Eilen saapui uusia ihmisiä, jotka uskoakseni ovat kaikille teille blogistani tuttuja. Hirveän nopea esittely:
Sähkö-Jarno: Lempeä humalainen jakkihärkä-tyyppinen ratkaisu.
Damski: Itä-Suomen avattu lahja monelle bensiini- ja dieselkäyttöiselle koneelle.
Teemu R: Hoikka kitaristi. Haisee roolipelien nopilta, vaikkei pelaa roolipelejä. Hämmästyttävää, eikö totta?
Timo: Mies, joka oli aina ennen kuskina. Nyt hänellä oli noin 238 metriä pitkä kaulahuivi keskellä kesää. Hän on uhrannut tehokkuuden estetiikan kylmällä alttarilla.

Monia muitakin ihmisiä tuli, mutten heitä kaikkia muista tai heistä tohri kirjoittaa, ettei tule sitä satikutia.
Akun tehdas aloitti eilen lavan rakentamisen.
Johannalla oli synttärit. Lauloimme hänelle ja sitten saatiin kaikki jätskiä. Valittavina olivat seuraavat maut: Valkosuklaa-suklaa, Uuniomena-vatupassi ja vanha klassikko Savuporo-Pinippi. Otin ensiksi mainittua.
Jokipiin Mikko kävi kääntymässä alueella. Hän näyttää edelleen habitukseltaan 13- vuotiaalta pojalta, joka on nähnyt ensi kertaa tissit tv:ssä voitettuaan samana päivänä naapurinsa ns.Änärissä: lippis on vinossa, paidassa napit auki ja pippeli pitkänä.
Minä olin eilen Tontsan, Antin ja Teemun kanssa tekemässä rappusia ja laituria lossille. Kärsimme Tontsan kanssa valitettavan vesi-episodin, kun sinne jokeen tippui filmivanerit ja sitä(kin) kautta omanarvontunto ja vilpitön elämänhalu.
Minulla oli kaksi ihan hyvää ideaa. Toinen idea liittyi siihen lossin laituriin ja toinen oli tällainen: "Pitäiskö mennä jumalauta mehulle?"
Laitoimme myös ed.main. porukan kanssa Peikkosillan ojan tukkoon, ettei sieltä livahda sisään vihulainen, joka ei ole maksanut lippua festivaalille. Peikkosilta ei ole turhaan maineensa arvoinen, sillä sillan alla asuva Svante Bethlehem -niminen Peikko sieppasi ihan yhtäkkiä Teemun sielun ja teki siitä keittoa pienen pienille linnuille. Teemu R - Pienen pienet linnut 0 -1.
Muiden puuhista voin kertoa huippukohtina seuraavat: Damski parturoi nurmikkoa, Kari ajoi kurottajalla päässään yksi ajatus: "Jos minulla olisi varaa laittaa tähän saatanamoiseen vehkeeseen ohjuksia, niin minkälaisia ohjuksia ne olisivat? Kenties AIM-9 Sidewinderit?"
Se eilisestä.

Tänään hurjaan joukkoomme liittyi taas Kaunismäki, tuo puunaamainen luunaama. Esittelen muut henkilöt nyt:
Ystävämme Anna: Osittain ihana vuoristohylje.
Kimmo: Leprekauni-Tonttu ilman kultakolikkoja, omistaa ainakin yhdet kengät.
Kode: Mies, joka pystyy piiloutumaan hammastikun taakse. Yksi katse häneen saa uskomaan järkähtämättömästi evoluutioon ja siihen, että luontokin tekee pahoja virheitä.

Minä. Kaunismäki, Teemu ja Kimmo lähdimme painiskelemaan telttoja kasaan. Kode liittyi myöhemmin mukaan. Melko nopeasti urosten välinen ikiaikainen kilvoittelu sai diktaattorimaisen jalansijan välisessämme sosiaalisessa mikroverkostossa. Kaunismäki tarttui nitroihinsa, kun huuto alkoi. Kiroilua, paheksuntaa ja perusteetonta karjumista; kaikkea sitä, mistä suomalainen työmies on tehty.
Teltat nousivat rutiinilla pystyyn.
Kun Kimmo ja Teemu olivat yhdessä vaiheessa kahdestaan teltan sisällä, aivan kuin olisi kuulunut tissin imeskely-ääniä. Mutta juuri näin sen olla pitääkin. Kaksi voi hieman eroottisesti rentoutua, kun kolme muuta painavat duunia. Ei tässä mitään homoseksuaaleja olla, vaan herkkiä optimistisia elostelijoita.

Kode söi tänään lounaalla pelkän salaatin.

Telttatykittelyn jälkeen menimme Johannan kovan kurin alle. Asensimme possuaitaa pystyyn. Johanna oli meidän meluisan ja vauhkon miesporukan kanssa kuin Sigourney Weaver Sumuisten vuorten Gorilloissa.
Kode ajoi Tanskalaista trukkia ja myös hän koki sen muinaisen kirouksen; perkele, kun sillä on hankala määritellä kulkeminen eteen - ja taaksepäin. Tanskan kansainvälinen suuntanumero on + 45 ja sen suurimpia nähtävyyksiä ovat Legolandia ja Odensenssa asuvan Morten Andersen Christensenin lammas, joka osaa röyhtäillä kaikki pohjoismaiset aakkoset silmät kiinni.

Tänään Tontsa, Anna ja Antti koristelivat kontteja. Ruokatauolla meillä oli Annan ja Kaunismäen kanssa lyyrisen kaunis keskustelu, joka piti sisällään mm. peräaukot ja porttolan pyörittämisen villin lännen siipirataslaivassa, jossa Anna on Madame ja minä sekä Kaunismäki venyviä kirjanpitäjiä.

Kode ja Kaunismäki lähtivät omiin askareihinsa iltapäivällä.
Loppupäivän melodramaattinen farssiosuus tuli, kun jouduimme Kimmon ja Teemun kanssa purkamaan yhden aamulla pystyttämistämme teltoista. Väärin tulkittu Excel -taulukko maksettiin jälleen verellä suorittavalla portaalla.

Minä ja Teemu menimme lopuksi Tontsan ryhmää vahvistamaan. Minä olin tapani mukaan heikkolahjaisuuttani ja holistista pätemättömyyttäni kaikkien tiellä.

Jos haluatte mielikuvitella mitä muut ovat tehneet, niin lukekaa blogini aikaisemmat osat ja kyllä pärjäätte. Sen sanon, että tänään Ilja ja Lauri rakensivat erästä telinettä ja päissään heillä oli aivan liian pienet kypärät. He näyttivät siittiöiltä, jotka ovat ahmineet liian paljon toiveikkuutta munasoluun pääsemisen suhteen. Sirkukseenhan tuo kaksikko pitäisi saada piirakansyöntikisaan: The two amazing Sperm-Men eat the world.

Huomenna taas, perkele.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 8: "Kiss the ring of the WoodMaster"

Päivää.

Tänään aamuni alkoi ilkeällä kujeilulla. Kaikkihan tietävät, etten ole yhtään aamuihminen. Näin on aina ollut; lapsena edes jouluaamut eivät saaneet hymyä huulilleni. Olen aamuisin kärttyinen, ahdistunut, äärimmäisen introvertti ja tarvitsen aikaa prosessoidakseni sen kylmän faktan, että uusi päivä on koittamassa. Kun tulin töihin, oli siellä vastassa usean ihmisen sadistinen rinki, jonka ilkeät kielet kertoivat minulle yhdestä suusta näin: "Hyvää huomenta Toni Nevanpää!" He nauroivat päälle saatanallisen suunnitelmansa onnistuttua. Kyllä harmitti.

Olen tainnut unohtaa kertoa, että tavaraa kuljettiin varastolta Törnävälle hirveän isoissa määrissä viime viikolla jälleen kerran suurella lavettiautolla. Se siitä.

Tänään jatkoin taas Tontsan ja Antin ryhmässä. Alueellehan tulee lossi ja tehtävänä oli rakentaa rannoille jonkinlaiset laiturit tai vastaavat systeemit. Kun tilannetta pohdittiin, paljastui se monitahoiseksi ongelmaksi. Koska olen heikkolahjainen varsinkin älyllisesti, heitin ilmaan yhden idean, joka oli mielestäni yksinkertaisuudessaan kiva. Tontsa, tuo agressiivinen perfektionisti ja Puutyön Ylin Jumala, piti ideastani. Sain siitä kiitoksena polvistua Tontsan eteen ja suudella hänen oikean kätensä pikkulillin sormusta, jonka suuressä rubiinissa on kaiverrettu teksti "Puutyö on paras työ". Tämän jälkeen Antti kantoi norsunluusta valmistetulla kantotuolilla Tontsan siihen ihan viereen vaan. Tontsa riisui kruununsa ja leopardin nahasta tehdyn viittansa ja sitten alettin töihin.
Minähän olin siinä itse työvaiheessa tiellä vaan johtuen fyysisestä heikkolahjaisuudestani ja vakavasta yleisestä käsityskyvyn puutteestani. Siispä minä kävin eräässä rautakaupassa. Palvelu siellä oli sanalla sanoen surkuhupaisaa. Kävin siellä helvetti soikoon toisen kerran ja sama laulu. En jaksa siitä enempää kertoa, kun vieläkin harmittaa.
Muuten minä ihan vähän kaivoin lapiolla maaperään piengeologisia muutoksia ja korjasin yhden aukon vanerilla. Taisin jonkun ruuvin laittaa johonkin kiinni. Siinäpä se. Muu aika minulla meni ihmettelyyn.
Tontsa ja Antti kauniisti osasivat ja tekivät pari upeaa laskusiltaa. Ihan valmiiksi asti ei tullut, mutta kyllä kyllä.
Siinä yhdessä vaiheessa, kun olimme veden äärellä työskentelemässä, paikalle ui sorsaperhe. Lossi esti heidän uintiretkeään. Sorsaemo katsoi meitä pahalla silmällä ja sanoi sorsakielellä: "Voi vitun vitun vittu. Voi vitun jätkät. Vittu piti viedä vittu poikaset tuohon putoukselle leikkimään vittu ja te vitun vitut estätte vittu koko vitun homman ja tämä on nyt yhtä vittua sitten." Onneksi suoritin vuonna 1976 sorsankielen kurssin Ylistaron Yliopistossa.

Muistatteko yhtään, kun kerroin kauppareissuistani? Soittaako kelloja? Kun ajoin ensimmäiseltä kauppareissultani työalueellemme takaisin, näin Jaakon ja Turbo-V:n kantavan puuskuttaen ja punaisina painavaa puukehikkoa. Naurahdin ja samalla säälin noita nuoria poikia; olisivat nyt pyhä sylvi sentään ajaneet rohkeasti sen kuorma-autonsa lähemmäksi puukehikon loppusijoituspaikkaa, mutta ei. Olkoon tämä heille opetuksena, että laiskuus ja röyhkeys kannattavat töissä. Kotona ei niinkään.

Eilinen raivoisa tinttailuni täällä blogissani kantoi mitä ihaninta hedelmää; osa työtovereistani raportoi minulle päivän aikaansaannoksiaan. Johanna oli laitattanut aitaa, mutta ei ollut itse osallistunut sen pystytykseen, ettei hänen Kurulainen heavy rock- kampauksensa mene pilalle. Ilja oli hoitanut kontit paikoilleen. Kari siirteli tavaroita kurottajalla. Ramzilta oli tullut kakka; tällä kertaa ihan wc-pönttöön asti. Tuukan näin Sallan kanssa jotain vesipainoja käsittelevän.

Pohdin tänään kahta asiaa: 1. Jos Kari aloittaisi seksuaalisromanttisen suhteen kurottajan kanssa, olisivatko muut kurottajat kateellisia? Vai hurraisivatko ne vain, että "perkeleen hyvä Mauri, että iskit ihmisen. Tästähän voi tullakin jotain! Saadaan niitä saatanan Transformerseja vihdoinkin tänne maailmaan."
                                           2. Jos perustaisin vanhuksille tarkoitetun strip tease- luolan, jolla olisi mainoslauseena "Vähän hitaampaa hytkytystä", niin menestyisikö se?

Hyvää juhannusta.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 7: "Fysiikan armottomat lait"

Jepulis.

Unohdin kertoa eiliseltä yhden faktan; ruokatauolla ollessamme tuuli niin kovaa, että Tontsan lautanen lensi rinnuksilleni. Tontsa nauroi. Minulla oli huijattu olo.

Palataanpa sitten normaaliin narratiiviimme.

Jatkoin työskentelyä Tontsan ja Antin kanssa. Pohdimme päivän aluksi lempinimiä vatupassille. Vatskuliini vei voiton ehdotuksista.
Tajusin myös mitä suurimmaksi häpeäkseni, että minulla on ollut koko tämän vuoden raksan aikana eri pari hanskat! Toisen resorin väri on sininen ja toisen vihreä! Mitä hevonhelvettiä minulle on oikein tapahtunut, että olen päästänyt asian näin pahaksi? Mikä julma kosminen kohtalo minun lopulliseksi olemassaolokseni onkaan kudottu Paholaisen villalangoin ja Perkeleiden kutimin? Miksi minä? Onko tämä pohjattoman Syvyyden viimeinen tasanne; se päätepiste missä sijaitsee suurimman kärsimyksen alttari? Voi hyvät hyssykät, minulla on eri pari hanskat.

Kerroin teille eilen Tontsan ylimerkittävistä puutyökyvyistä. Kaikki miehet haluavat olla hän ja kaikki naiset haluavat kesyttää hänet. Jos Nooalla olisi ollut edes 0,98% prosenttia Tontsan puutyökyvykkyydestä, olisi Arkkiin mahtunut 23 014 enemmän eläinlajia. Miettikää sitä, kun menette illalla nukkumaan.
Olen Tontsaan verrattuna maan alinta limaa ja ruman aasin oksennusta. Tuo Jumalainen Puutyöhahmo näytti minulle paikkani tänään taas. Hän kritisoi erästä suoritustani virkkeellä: "Ei! Fysiikan laki! Se on fysiikan laki! Koita nyt tajuta!" Tajusin häpeissäni ja nöyränä polvillani, etten tajua puutöistä enkä fysiikan laista yhtään mitään. Niinpä leijuin huoltorakennuksen katolle tupakalle, koska en ymmärrä myöskään painovoimaa, eikä se näin ollen kosketa minua.

Kävin jossain vaiheessa Linnansaaren kanssa opiskelemassa erään Katajan teltan pystytystä, koska kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin kyseistä objektia nähnyt ns.in action. Saatte ensi viikolla lukea raportin siitä, miten hyvin jäi Neviksen päähän esitetyt faktat. On vain kaksi vaihtoehtoa: Kunniakas voitto tai traaginen kuolema.

Olen unohtanut mainita, että blogistani tuttu Sipe on taas myös kuvioissa. Hänellä on aina mukanaan ihanan ovela hymy ja vegaaninen etuhiuksileikkuri.
Välihuomautus: Opetin tänään Johannalle psykoottisen kanakatseen ja keskustelimme hänen kanssaan tulevasta raksa-aiheisesta soolo-levystään.
Välihuomautus 2: Joakim ja Boy Saari olivat taas romanttisilla veneretkillään laittamassa kelluvia aluevalojutskia jokeen. Jos tilanne jatkuu näin emotionaalisesti lämpimänä, saamme odottaa helmikuulle rakkauslasta, joka on yhdistelmä Predatoria ja Aake Kallialaa.

Ruokatauolla söimme samassa pöydässä Iljan ja Huhtalan Turbo-V:n kanssa. Tajusin, että Huhtalan poika on komea kundi; hän näyttää aivan Kevin Costnerilta, joka on näköalahississä pidätyskyvyttömien vanhusten liiskaamana naama tiukasti lasissa. Turbo-V oli painanut duunia kylttien kehikoiden kanssa, Ilja oli painanut duunia vain periaatteessa. En minä osaa kertoa muiden työnkuvista muuta.
En minä jumalauta tiedä tarkasti mitä muut työkaverini tekevät! Kukaan ei kerro työpäivästään! Minulle ei anneta informaatiota! En ole meedio, enkä telepaatti. Koita tässä nyt sitten kirjoittaa uskottavaa päivittäistä raporttia Provinssi 2019 -festivaalin rakentamisesta, kun en tiedä faktoja. Enhän minä nyt voi jumalauta alkaa keksimään päästäni näitä juttuja!!!! Se on selvä. Tilanne on täsmälleen sama kuin Bastiljissa vuonna 1789. Olin silloin Bastiljin vankilassa huonesiivoojana ja kun vallankumoukselliset lähestyivät linnaa, kysyi vankilan johtaja, että montako on tulossa. Minä vastasin: "En tiedä! Minulla ei ole kiikareita!" Vankilanjohtaja kuvernööri markiisi Bernard-René Jordan de Launay huusi epätoivoisena:"Tuhoontuomittuja! Olemme kaikki tuhoontuomittuja!" Minä vastasin: "Totta. Minulla on pölyhuiska hukassa. Jo kolmatta päivää."

Huomiseen.

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 6: "All hail The WoodMaster"

Päivää, että pätkähti.

Tänään kohtalonani oli liittyä Tontsan ja Antin ryhmään. He olivat saaneet nimen Terassipojat. Eli terassia siellä puusta rakennettiin.
Kerrotaan nyt heti alkuun, että Tontsa on koko universumin ja kaiken ihmiskunnan historian paras ja etenkin pikkutarkin puuseppä. Aina kun hän kiinnittää yhdenkin puupalan toiseen puupalaan ruuvilla kiinni, pieni Enkeli saa siivet selkäänsä Paratiisin vehreillä ja tuskattomilla kentillä. Tontsan tekemät ratkaisut puutöiden parissa vaikuttavat Maan magneettikenttiin ja aiheuttavat muutoksia vuorovesissä. Tontsan porankäyttötaito ja puunveistotöiden täydellinen hallinta saa viljasadot kasvamaan. Sikiöt ympäri maailmaa pyörähtävät kohduissa kääntyäkseen korva kohti Tontsan puutöiden aiheuttamaa mitä fantastisinta kalsketta ja sihinää. Tontsan transsendenttisen nerokkaat suunnitelmat puun manipuloimisen parissa ovat niitä Pyhiä Kääröjä, joita Universumin Salaiset Valtiaat lukevat iltasatuinaan hämmästyksen ja puhtaan ilon kyyneleet silmissään.
Minä en osaa vittujakaan puutöitä. Antti osaa kyllä. Mutta Tontsa on itse Perkele puun parissa. Siksi nimesinkin hänet The WoodMasteriksi. Mieleeni kumpusi päivän aikana virsiin verrattavana hymni "We are the Minions of The WoodMaster." En saanut Anttia mukaan laulamaan.
Eli minä käyttelin vasaraa, porasin hieman ja kannoin puutavaraa sinne tänne tuolta ja täältä. Pari nöyrää ehdotusta minulla oli. Ei siitä sen enempää.
Tontsa, tuo jumalaton Porilainen, piti tiukkaa kuria. Hän ruoski minua henkisesti lauseilla kuten "Ai ai ai..." ja "Älä saatana noin".
Jos joku haluaa kuulla siitä terassista, niin voin kertoa, että sen sisältämä puu- ja ruuvimäärä on rahaksi muutettuna Tanskan bruttokansantuotteen arvoinen. Tanskan väkiluku on 5 707 251 ja siellä asuu mies nimeltä Skygge Nyggehus Baldsstrem Avidsen, jonka koira nimeltä Lyykke Logge Bams kärsii tällä hetkellä pahasta ripulista. Siellä on saatana matot paskassa ihan koko ajan.

Tänään eräällä tauolla heittäydyin nostalgiseksi ja pohdin vuosiani festivaalirakennuksen parissa. Vanha kehäkettu Boy Saari liittyi joukkoon muistelemaan ja tajusimme olevamme murtuneita sieluja näissä hommissa. Innostus on kyltynyt, elämänterä tylsistynyt. Hymymme ovat selkäytimestä lähtevää näyttelyä, joilla selvitä sosiaalisissa työtilanteissa. Naurumme on kuolemaantuomittujen ilotonta naurua, jolla täytetään tyhjät kohdat keskusteluringeissä.
Näin Boy Saaren myöhemmin romanttisella veneretkellä Joakimin kanssa. Uskon heidän keskustelleen Joakimin arvokivin koristellusta kultahampaasta ja Boy Saaren vakavasta kiintymyksestä laivareissuja kohtaan. Näin hymyn Saaren kasvoilla....oliko se aito?

Minä en tiedä mitä muut tänään tekivät, joten tukeudun vain näköhavaintoihini. Johanna kävi kaupassa ja otti teräsuojuksen irti moottorisahasta Tontsaa varten. Ilja kävi vain kaupassa. Tuukka ja Linnansaari ajoivat autolla ja toivat tikkujätskit. Jaakko käskytti kuorma-autoa ja hänellä on nykyään minua uudempi, parempi ja hyvätuoksuisempi apukuski Salla. En tiedä muuta asiasta. Huhtala Turbo-V ja Juho kuuntelivat musiikkia ja naureskelivat.
Kari se pojjat tykitteli kurottajalla tapansa mukaan. Kun katselin välillä hänen ajavan ohi, muistelin liitukauden Maastricht-vaihetta, jolloin järjestettiin ikimuistoinen Dudestock -festivaali. Kari oli siellä jo töissä ja koska kurottajat odottivat vielä keksijäänsä, Kari ajeli Tyrannosaurus Rexillä. Karilla oli valjaat sidottuina T-Rexin pieniin käpäliin ja sitä kautta Kari ohjasti murisevaa ajoneuvoaan. T-Rex haisi paljon, mutta sen suuhun mahtui kerralla 22 kuormalavaa. Polttoaineenaan T-Rex käytti Hadrosauruksia ja Edmontosauruksia. Kari käytti polttoaineenaan juustosämpylöitä, pullaa ja appelsiinikiljua.

Huomiseen.

-Nevis-

pimpelipom vaan

Provinssirock osa 5: "Ei kai me nyt taas jumalauta kaiveta"

No niin.

Tänään tuli niitä uusia ihmisiä töihin. Ihan kohta alkaa heidän esittelynsä.

Antti: Vanha tuttu. On sukua eräälle toiselle raksaihmiselle, mutten kerro tarkemmin. Näyttää epäonnistuneelta kreiviltä.
Tontsa: Vanha tuttumme myös. Porilainen taiteilija ja puuseppä. Omistaa sen verran gasellimaisen pepun, että vankilassa hänet meikattaisiin ja vaihdettaisiin tupakka-askeihin.
Juho: Myöskin vanha tuttu. Jyväskylästä eli venyttää jokaista vokaalitavua sillä tavoin, että ennenkuin puhelause on valmis, alle kouluikäisellä lapsellakin ehtii viisaudenhampaat puhjeta.

Oli siellä muitakin tyyppejä, mutten tiedä tulivatko he raksaryhmään vai aluetaiteilijoiksi vai olivatko ns. lippudiilillä liikenteessä. Niin, palkatun henkilöstön lisäksi pyörii alueella myös niitä, jotka painavat saatana duunia Provinssi- lippua vastaan.
Minun avukseni saapui juurikin ed.main. sopimuksella entinen Provinssin ravintolapäällikkö ja epäonnistunut painonnostaja Kaunismäki. Hän tuoksuu epätoivon kyyneleiltä ja hänen voimaeläimensä on Kirka -juliste. Toinen tyyppi oli raksamies vanhoilta ajoilta eli Hermanni. Hänellä on 14 -vuotiaan Sudanilaisen tytön peppu ja hänen unensa ovat selkeitä, jopa värikkään eläviä.
Tuon kaksikon ja minun tehtäväni oli rakentaa narikka. Voi pojat, siinäpä olikin sitten homma.

Kolmikkomme yhteinen tahtotaso oli ihan OK, mutta neoklassinen heikkolahjaisuus ja kyvyttömyys ymmärtää ympäröivää maailmaa niinkuin ollenkaan hehkuivat meissä vahvoina. Lisäksi muistini ei kykene rekunstruoimaan enää kovinkaan tarkasti menneisyyden työskenaarioita. Eli piti kovasti pohtia ja tehdä jopa uudestaan. Katsokaas kun perusongelma oli heti alusta lähtien se, että narikkatelineeseen tarvittava yksi tärkeä osa oli lukumäärältään täysin riittämätön työsuorituksemme hyväksyttäväksi lukemiseen.
Silti aloitimme työnteon reippain ja avoimin mielin. Kului tunti ja sitten urosten ikiaikainen kilvoittelu saavutti räjähdyspisteensä. Normaali keskusteluvolyymi katosi ja tilalle ahtautui agressiivinen huuto, kiroilu ja syyttävät katseet. Käytimme sellaisia alleviivaavia huutoja kuten "Koita nyt saatana ottaa siitä kiinni", "Mikä vittu sinua vaivaa" ja "Tästähän ei vittu tule mitään".

Sitten menimme syömään.

Laulan nyt vähäiset tietoni siitä, mitä muut ovat tänään tehneet.
Kari= Kurotti kurottajalla kaikkia kosmoksemme kurotettavia konfiguraatioita kokonaan koko ajan. Auttoi pohdinnassa.
Tuukka= Kertoi lemmikkilintunsa Maurin delanneen raksakonttiin. Jäjesti linnulle viikinkihautajaiset muurahaispesässä. Laittoi heloja possuaitaan.
Tontsa ja Antti=  Yrittivät rakentaa terassia.
Huhtala Turbo-V ja Juho= Tekivät jotain puusta kylteille.
Johanna= Haki ruuveja kaupasta, helotti ja tinttaili minulle, kun olin aamulla väsypäissäni ottanut väärän poran. En minä niistäkään mitään ymmärrä, mutta pahan nalkutuksen sain silti eli Johanna=BitchMonster 2000.
Linnansaari= Ainakin vastaili radiopuhelimeen. On sekin jo jotain.
Jaaakko= Ajoi mitä kauneimmalla kuorma-autolla.
Ilja= Suoristeli kontteja. Söi myöhässä.
Lauri=Rintamakarkuri. Lähti täksi viikoksi muihin hommiin.

Välihuomio: Ramzilla on koko Törnävän saaren tyttömäisin hymy.

Tänään saapui paikalle myös aluevalaisuryhmä Joakimin johdolla. Hänellä on nyt hammas! Kultainen timantein ja smaragdein koristeltu hammas! Siinä etupuolella lukee että "HIP" ja kitalaen puolella että "HOP". Hänen ryhmäänsä kuuluu myös blogistani tuttu Boy Saari. joka pitää lampuista ja laivareissuista. Kolmannen pojan nimeä en muista, koska olen kehno.

Palataanpa pikkuhiljaa takaisin jännittävän seikkailun pariin nimeltä narikan rakentaminen. Äiti Maa oli muodoiltaan liian runsas tarpeisiimme ja jouduimme kaivamaan yksitoista (11) reikää geologiseen maaperään käyttäen vasaraa ja yhtä narikkatelineen osaa. Kyllä harmitti.
Löysimme maan uumenista ensin Adolf Eichmannin luut sekä natsimerkit ja sitten Jimmy Hoffan ruumiin. Meitä ihmetytti, koska lineaarisesti tarkasteluna historiamme ajanjaksoja, löydökset menivät väärinpäin. No, sellaista sattuu. Muita maan alta löytämiämme asioita: Lonkeropullon korkki, kivi, Stonehenge kokonaisuudessaan, multaa, Pääsiäissaaren patsaiden kivipenikset (ympärileikatut), toinen kivi ja Dannyn syvä katumus hänen tapaansa lopettaa suhde lopullisesti Armin kanssa.

Sitten menimme kahvitauolle.

Olen unohtanut kertoa, että meillä on työmaalla nykyään ehdoton huomioliivipakko. Hain aamulla Hermannille sellaisen ja myöhemmin paljastui, että kyseessä oli lapsille tarkoitettu malli. Nauroimme vedet silmissä tuolle näylle. Jopa Kari joutui pysäyttämään kurottajansa naurun ajaksi. Hermanni näytti siinä liivissä aivan lapselta, jota äiti kutsuu "erityiseksi" ja kun tämä lapsi kysyy vanhemmiltaan heidän avioliittonsa alkuajoista, iskä vastaa: "Kun äitisi vei minut ensi kertaa anoppilaan, huomasin että kyseessä oli minunkin kotitaloni."

Saimme vaikeuksista huolimatta kolmikollamme työpäivän aikana narikan valmiiksi, Siinä esineitä kantaessa ja vasaroidessa tuli mieleen, että jos minulla olisi poikalapsi, ottaisin hänet raksalle auttelemaan kypsässä kolmen vuoden iässä. Kun huutaisin pojalleni, että "Miksei tapahdu? Miksei kuulu vasarointi, saatana?", vastaisi jälkikasvuni: "Koska minulla on Talidomidi-lapsen T-Rex kädet, sillä annoit puolisosi poltella koko raskausajan vihreää norttia aamukossuttelun lomassa."

Huomiseen.

-Nevis-

Provinssiroxck 2019 osa 4: "Perjantai"

Ja hyvää iltaa.

Jaakon kanssa ajelimme taas tavaraa. Samankaltaisia esineitä kuin aina ennenkin. Toki suoritimme pelottavan legendaarisen "Uimiskan kamat" - ristiretken. Nimi tulee siitä, että kyseessä ovat entiset uimahallin pöydät ja tuolit. Ne ovat kuin sotilaat Normandian kentillä vuonna 1944; niitä on paljon ja ovat pahalla päällä. Upea kuorma-automme kauko-ohjattavine perälautoineen teki toki reissusta melko helpon tällä kertaa.

Jossain vaiheessa päivää kyytiimme hyppäsi Huhtalan Turbo-V. Pääsi sekin kynämies miesten hommiin, perkele. Huhtalan poika staraili välittömästi voittaneensa jonkin kivenheittokisan. Sitä hän kertoili silmät loistaen ja pippeli pitkänä. Että tiedoksi muulle raksaryhmälle, jotta osaatte ottaa kaverin haltuun.
Menimme erääseen nimeltä mainitsemattomaan ostospaikkaan hakemaan Huhtalan kylttitarpeisiin puutavaraa. Kyllä kesti siellä jumalauta sentään. He olivat kadottaneet mystisellä tavalla Huhtalan pojjan tilauksen. Sieltä syyteltiin toisiaan ja kaikki pyörivät ahdistuneina ja muutenkin oli melko sama meininki kuin Suomen Eduskunnassa. Meni niin kauan siellä, että Kela ehti käsittelemään eläkehakemukseni.

Eräällä ruokatauolla erään ruokatarjoilusta huolehtivan naisen lapsi teki meille Roastit. Johanna erehdyksessä meni kysymään, että jos raksaryhmä olisi eläimiä, niin mitä eläimiä olisimme hänen mielestään. Tässä tulos: Minä=Sammakko. Huhtala=Muurahainen. Ilja=Iilimato. Jaakko=Hammaspeikko. Kari=My little pony. Lauri=täi. Johanna oli tietenkin kissa. Lapsen suusta totuus julki.

Kari ja Lauri ajelivat koneillaan. Ilja taisi suoristella kontteja. Tuukka käytteli moottorisahaa. Johanna piti hiuksiaan auki. Linnansaari lähti taktisesti aiemmin kotiin.

Kun veimme Jaakon kanssa päivän viimeistä kuormaa, lensi rakkaan kuorma-automme hyttiin kärpänen. Se laskeutui väliimme keskipenkille. Yhtäkkiä, kuin taikaiskusta, se sanoi: "Morjens jätkät. Nimeni on Sipuli-Kalevi ja meikämandoliino on kärpänen."
Katsahdimme Jaakon kanssa toisiimme ja ajatuskuplamme kohtasivat: Puhuva kärpänen! Mehän tienaamme tällä omaisuuden!
Avasin varovasti sanaisen arkkuni: "Kröhöm...kuules Kalevi. Jos lopetamme Jaakon kanssa nämä raksahommat ja lähdemme tivoli-kiertueelle. Puhuvana kärpäsenä olet vetonaula. Tienaamme yhdessä valtavasti. Jaamme voitot siten, että me otamme Jaakon kanssa 80% ja sinä saat 20%, kun eihän sinulla ole jumalauta edes pankkitiliä."
Sipuli-Kalevi vastasi: "Tämä on tosi OK."
Löimme Jaakon kanssa räiskyvät ylävitoset.
Samassa Kalevi sai sydänkohtauksen. Se sätki ja tyhjä nitropullo tippui sen farkkujen takataskusta. Sitten se kuoli pois.
Minä huusin: "Ei! Sieluni defibrillaattorista! Älä kuole!" Jaakko huusi vieressä: "Et kuole saatana! Minä olen alunperin Kurikasta! Tarvitsen tätä! Tarvitsen puheihmeesi rahat!"
Olimme musertuneita. Lippumme pois oravanpyörästä makasi nyt kuolleena välissämme. Kuolleena kuin unelmamme.
Olemassaoloni herkkä, jopa särkyvä, taide asettui nöyränä kyseenalaisuuden alttarille uhrattavaksi. Se hiuksenhieno veteen piirretty viiva, joka erottaa ihmisen eläimestä, katosi. Raivosin nyrkit pystyssä, huusin taivaisiin kuurojen jumalten pantheonille. Toivo ja tahto makasivat häväistyinä epätoivon kylmissä huoneissa.
Sitten, perkele vieköön, Sipuli-Kalevi avasi silmänsä ja nauroi räkäisesti. Se oikein keinui nauraessaan. Sipuli-Kalevi oli vain feikannut ja tehnyt meistä käytännön pilallaan naurunalaisuuden naruttomia marionetteja. Ennenkuin ehdimme millään tavalla Jaakon kanssa reagoimaan muuttuneeseen tilanteeseen, Sipuli-Kalevi pistit Walkmanit korvilleen ja alkoi luukuttamaan vanhaa kunnon Pink Cream 69 -orkesteria. Se laittoi aurinkolasit silmilleen, sytytti savukkeen, sanoi "Later, dudes" ja lensi pois elämistämme ja kukkaroistamme.
Kyllä harmitti saatana. Vaikka tiedän toki, että kaikki blogini lukijat uskovat sanaani, ei meillä Jaakon kanssa ole antaa ulkomaailmalle kiistattomia tiedetodisteita puhuvan kärpäsen olemassaolosta.
Emme siis tienanneet puhuvalla kärpäsellä. Eli maanantaina töihin, vittu. Palataan silloin.

https://www.youtube.com/watch?v=KaoookRQro0

-Nevis-

Provinssi 2019 osa 3: "Ylistaron karsinogeeninen haju"

Heispa.

Koska olimme Jaakon kanssa tänäänkin korostuneen tyytyväisiä ajopelimme kaikkiin ominaisuuksiin, nimesimme sen uudestaan. Se on nyt "Jaguar Speedstar Transport Force One."
Löysimme siitä jopa upean astuinportaikon, Uskomatonta! Olemme nimittäin kaksi päivää hikoilleet kuin vuoristomeksikolaiset ampiainen välilihassa; olemme kiivenneet automme lavalle käyttäen vartalon raakaa voimaa, erilaisia Tiibetiläisiä hyppytekniikoita, liianeja ja erittäin kokeiluvaiheessa olevia telesiirtimiä. Ei enää. Tänään löysimme portaikon suuren voiman ja tulemme sitä käyttämään katkeriin kuolemiimme asti.

Kuljetimme kaikenlaisia objetkteja paljon, mutta tästä päivästä mainitsemisen arvoinen seikka osaltamme on vain se, että kävimme Ylistarossa. Kyseessähän on Suomen Juarez.
Siellä me olimme kaatopaikka-tyyppisessä maastossa hakemassa esineitä. Vahva haju kiemurteli ympärillämme vyötiäisten tavoin ja asettui tehokkaasti sieraimiimme ja keuhkoihimme. Siellä oli myös ns.old school -henkinen työmies, joka kertoi asiat niinkuin ne ovat ja huokaili syvään jokaiselle pyynnöllemme. Hänen luonaan oli läsnä vahvana Suomalaisen työkulttuurin suurin henkinen perseenreikä eli se fakta, että tieto ei kulje suunnittelevan ja suorittavan tahon välillä juuri yhtään. Siellä tragikoomisuus esittäytyi minulle arjen jokaisessa partikkelissa.
Matkalla takaisin Seinäjoelle, näimme Jaakon kanssa lehmien taistelun; kaksi yksilöä edellä mainitusta lajista pukkaili päitään yhteen agressiivisesti.

Tuukka on ottanut itselleen ns.eläinhaasteen. Hän aikoo kouluttaa Mauriksi nimeämänsä naakan kesyksi. Ruokatauoilla alkanut harrastus käyttää leivänpaloja suorittimenaan. Tuukan kehitysprosessi tulee olemaan sellainen, että ensin hän saa koulutettua naakan ja sitten lopuksi oikein kunnon KOTKAN eli Tuukka iskee lihavan naiskusijuopon Härmän Häjystä.

Laurilla on uusi menopeli. Tanskalainen trukki, jota hän vihaa. Lauri kaatoi tänään kuormastamme purkamansa kannon. Tuo hölmö virhe selvästikin ilmensi hänen vakavaa surumielisyyttään ja asennoitumistaan Tanskalaista trukkia kohtaan. Tanska on valtiomuodoltaan perustuslaillinen monarkia. Tanskan tärkeimmät vientituotteet ovat veriappelsiinit, pyyhekumit ja salmiakkikuvioiset rallikypärät.
Lauri teki tänään toisenkin virheen, jumaliste. Hänellä alkoi luistaa kytkin aivoissa ja toista kuormaa purkaessaan syyllistyi taiderikkomukseen. Tuo nuori mies nopeuspäissään oli liian innokas ja eräs taideobjekti otti vahinkoa. Rikki meni yksi osa. En kuitenkaan arvostele Lauria, vaan iltarukoukseeni liitän kohdan: "Kunpa Laurin räiskyvä nuoruuden kattila ei enää kiehuisi yli."

Johanna piti tänään lippistä väärinpäin, joka sai hänet näyttämään hip hop-ihmiseltä. Oksensin hieman tahattomasti henkitorveeni. Närästää.

Huhtala Turbo-V:n päivä oli sitä, että hän lähinnä oli tuskastunut ilme kasvoillaan. Hyvä.

Iljasta sen verran, että hän on ilmeisesti luopunut päähineiden käytöstä, mikä on kiva juttu, koskapa nyt hänen päänsä muodoista saa kunnolla selvää. Iljan päästä saa sellaisia kivoja Chewbaccan lisäkives -viboja.

Kari söi tänään banaanin.

Linnansaarella ei ollut tänään ollenkaan meikkiä. Se on mainiota, koska näin pääsee kunnolla esiin ja oikeuksiinsa hänen käyttämänsä pitsiset sukkanauhat.

Suoritettuja työtehtäviä: Possuaidan ja hirviaidan pystytystä, aluetaideobjektien ja kuormalavojen kuljettelua sekä ruokailua. Kaikenlaista muutakin.

Huomiseen.

-Nevis-

Provinssi 2019 osat 1 ja 2: "Hirviaita siittimeen"

Terve.

Täällä taas. Älkää kysykö miksi. Minä en tiedä. Ei anneta sen haitata, Nyt mennään:

Minun ja suurimman osan osalta Provinssi 2019 raksa alkoi eilen. En raportoinut eilen tiukan journalistiseen tyyliini, koska henkilökohtaisen elämäni matalikot nuoleskelivat henkisyyden laivani köliä. Alan ihan kohta, tuossa alempana, kertoa mitä tapahtui eilen ja tänään.

Tiistai

Saavuin paikalle aivan muina miehinä. Koko muu ryhmä oli jo Törnävän saaren kahviossa aamupalapäissään. Nyt seuraa tuttuun tapaan henkilöesittely:

Linnansaari: Rakennusesimies. Poikkeuksena viime vuoteen, hänellä ei ollut vahvaa päivämeikkiä. Huom! Tietyissä piireissä L´Orealin Blush Hush -meikkiä ei lasketa vahvaksi päivämeikiksi.
Johanna: Hänen suonissaan virtaa possuaidan salattu metalliseos. Raksakontin Prinsessa ja aikuismaisen tinttailun kuningatar. Hiusihminen.
Lauri: Kone-Lauri. Kaikki asiat, jotka haisevat dieseliltä, saavat hänen sylinterin muotoisen sydämensä soittamaan heleitä duurisointuja ylistykseksi polttomoottorin keksijälle Erich Von PoltMotorille.
Budo-Kari: Mies, joka rakastaa kurottajia ja kurottamista. Elävä legenda. Oli rakentamassa maapallon ensimmäistä festivaalia Joldovian meren pohjalle: Kalas and Planktons Festival oli jymymenestys; siellä diskottiin täysiä kidukset hytkyen.
Ilja: Mies, jonka kasvot näyttävät siltä kuin hän etsisi elämäänsä vieläkin sitä "omaa ihanaa peikkopoikaa, joka larppaa niin saatanasti."
Tuukka: Rastahiuksikas mietiskelijä, jonka murre pelottaa koko olemassolon herkkää multidimensionaalista kudosta.
Jaakko: Robocop-naamainen tykittelijä.
Huhtala Turbo-V: Mies, joka oli kanssani viime lauantaina samoissa polttareissa. Poistettiin ravintolasta, mutta pääsi katumuksen kautta takaisin. Hän on kuin yhdistelmä ala-asteen ainekirjoituksieni pahiksia.
Varasto-Jaakko: Lapsenkasvoinen trukkimies. Vakava tupakkakundi.

Lisäksi mainitsen ruokalan tytöt Netan, Annen, Nooran ja Leenan sekä Ramzi-miehen, joka tekee sitä sun tätä.  Epäilen vahvasti, että yksi heistä on vahinkolapsi.

Sitten on vielä minä eli Nevis. Yksi sana: TYYLI. Nimittäin sitä minulla ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaankaan. Sen sijaan minulla on mitä suurin perse. Se on niin iso, että ensimmäiset kesätyöni tein elokuvateatterissa, jossa filmit heijastettiin makaaberin rumiin pakaroihini. Ja kuten WSOY-tietosanakirjassakin lukee nimeni kohdalla: Heikkolahjaisuus kaikilla mahdollisilla elämän osa-alueille virtaa Neviksessä vahvana.
Kerron myös, että viime aikoina elämä on nyrkittänyt minua boobseihin. Psykofyysiset mustelmani johtuvat siitä, että minulla on mystinen olkapäätulehdus. On se haitaksi, mutta ei se mitään.

Asiaan:
Tiistai alkoi.
Koska olkapääni ei kestä tiettyjä nosto-asentoja, Linnansaari näki oikein ja pisti minut kuljetusryhmään. Jaakko oli ja on kuskina. Eli me kaksi olemme raksan tarkkisryhmä. Meillä on kaikki tarkkislaisten ongelmat ilman hituakaan heidän katu-uskottavuudestaan.
Arvatkaapa, uskolliset lukijani, mikä oli se objekti, jota aloimme kuljettamaan ensimmäiseksi? No tietenkin hirvi-aita! Simsalabim, saatana. Jaakon kanssa meillä oli uskomaton suunnitelma, täydellinen tekniikka ja kuolevaisen varovaisuus. Silti, nimenomaan silti, yksi hirvi-aitarullista asettautui työn tuoksinassa niin, että sen terävä piikki osui siittimeni kohdille. Vaikkakin siittimeni on mikroskooppisen pieni ja suloinen, onnistuin pelästymään kovasti. Jaakkokin katsoi vakavana vierestä.
Tajunnavirtahetki: Meillä on Jaakon kanssa upea ja kaunis ja toimiva kuorma-auto allamme. Atego -merkkinen kova luu, joka on täydellinen luksuspaketti joidenkin niiden paskapaskojen jälkeen, missä olen viimeiset kuusitoista vuotta istunut näissä hommissa. Edesmennyt Manni oli ihana ja sitä ei korvaa mikään; rakastan Mannia viimeiseen hengenvetooni. Silti tämä Atego on jo saavuttanut erityisen paikan sydämessäni. Nimeän sen tällä päivämäärällä "Herra Voi Miten Ihanaksi".

Koska saksalaiset voittivat toisen maailmansodan taistelun Operaatio Market Gardenin pitkälti ylivertaisilla organisaatiokyvyillään, otin ja tein pikkutarkan vihon HVMI:hin. Siitä selviää päivä- ja lineaarikohtaisesti kuljettamamme esineet. Olemme siirtäneet viime päivinä hirviaidan lisäksi mm. puuraakamateriaalia, penkkejä, tuoleja, tynnyreitä, aluetaideteoksia ja Dannyn surun Armin poismenon johdosta.
Tänään eli keskiviikkona lastasimme maalattuja puunkantoja. Kuten jokainen kädellinen hyvin ymmärtää, kantoja on kirotun vaikea kasata päällekkäin kustannustehokkaasti. Kehitin vanhana apukuskina lastaus-suunnitelman, laadin päässäni operatiivisen menettelytavan, punoin upean työjuonen. Varasto-Jaakko lastasi tarkasti visioni mukaan. Jaakko kirjaimellisesti yhdellä fyysisellä kosketuksellaan romahdutti kauniin unelmani kuorma-auton ihanasta pakkaamisesta. Jaakko on Anti-Midas; hänen kosketuksensa muuttaa kaiken ns.vituiksi.

Tiistaina Johanna, Ilja ja Tuukka ottivat vanhan työnkuvani eli hirvi-aidan pystyttämisen. Nostalgisena miehenä autoin asettamalla yhden (1kpl) rautalankaa hirvi-aidan kiinnitysprosessin aikana. Muuten lähinnä puhuin kovaan ääneen ja epäselvästi asioita heille. Tuo hupsujen triumviraatti oli saanut päähänsä, että pitää keksiä päivittäin sananlaskuja. Raportoin, jos joku keksii jotain verbaalisesti herkullista.
Edellä mainittu kolmikko on parin viime päivän aikana talkoolaisten kanssa pystyttänyt possuaitaa, suoristanut kontteja ja varmaan jotain muutakin. Kysykää heiltä. Helvettiäkö te minulta utelette.

Huhtala Turbo-V on heitetty esimiesten toimesta ns. kylttijunan alle. Tuo Huhtalan poika siis kylttejä ja niiden pystyttämistä miettii päivät pitkät.

Varasto-Jaakko pakkailee autoja trukilla peräaukko märkänä. Sellaista touhua se.

Lauri on ajellut koneilla. Erityisesti hän kunnostautui kauhalla myllertämään ja muokkaamaan planeettamme ulointa kuorta. Tämä kaikkien niiden tiedoksi ja nautinnoksi, joilla on vakava mieltymys horisontaalisesti orientoituneeseen maaperä-estetiikkaan.

Karilla on uusi punainen työtakki. Tämä varmasti siksi, että Kari on poikkeuksellisesti viimeisen vuoden aikana peseytynyt. Kurottajat eivät siis kykene haistamaan häntä kurottaja-ihmiseksi ja saattaisivat ilman selkeää näköhavainnointia tulkita Karin Madagascarilaiseksi puumangustiksi ja syödä hänen hampaansa kurottajien lastenkutsuilla.

Meillä ovat radiopuhelimet käytössä. Minun ja Jaakon kutsumanimi radiotaajuuksilla on Breaker-Breaker. Kari on Ten Four. Johanna oli muistaakseni 33100. Näin niitä festivaaleja rakennetaan, jumaliste.

Huomiseen!

-Nevis-