Profest Oy 2016: ZZ TOP - "Skaala on mieletön"

Ja hyvää iltaa.

Pääsi käymään niin, että viime viikolla nuoriherra Joakim kysyi minulta, josko tulisin raksaamaan Seinäjoen OmaSP-Stadionilla järjestettävän ZZ Top -livekeikan tavaraesineitä. Olin vielä silloin hieman kuumeessa ja sydämeni oli edelleen täysin murtunut Provinssiraksan fiaskosta. Varovaisesti yritin kieltäytyä tai ainakin pelasin aikaa. Sitten Joakim, tuo ihmissupikoira, kertoi Koden jo lupautuneen hommiin. Eihän sitä nälkiintyneen Frankensteinin hirviön ja Kristuksen lapselta näyttävää holkkipolvea voi päästää mihinkään yksin, niin suostuin sitten.

Kun menimme viime perjantaina Koden kanssa työpisteellemme Stadionille, niin kaduimme välittömästi päätöstämme tulla raksaamaan; siellä väsyneet vanhat miehet pyörivät pitkin asfalttia pahojen muistojen ahdistelemina. Hammasherra Joakim saapui sitten ja kertoi työtehtäviämme. Paikalle ilmestyi myös Selmun superpäällikkö Kivelä innokkaana raksaamaan. Siellä oli myös lisääkin tuttuja: Kaunista trukkia ajoi vaippaikäinen Laurimme, jonka vaaleansininen Kimi Räikkönen -ruokalappu on aina ilo silmälle.
Tykitimme Koden kanssa pystyyn possuaitaa, jonka sitten myös muovitimme, jottei rahvas näkisi ZZ Topin kundeja ja toisinpäin.
Jotenkin tunnelmamme parani, koska saimme tehdä Profest Oy:n raksajuttuja ilman ylimääräistä hölmöilyä.
Perjantaina lähdin jo aikaisemmin, koska minulla -yllättävää kyllä - on myös elämää blogini ulkopuolella. Sinne jäivät muut miehet tykittelemään vielä sitten raksa-asioita.

Arvatkaapas mitä? Blogista tuttu entinen raksajätkä Pekka alias Pikku-Pekka tai Löpösuu-Pekka on nykyään töissä OmaSP-Stadionilla. Hänen tittelinsä siellä on tapahtumanjohtaja pääkordinaattori suursuunnittelija kulttuurineuvos Pekka. Palkka hänellä on 81 750€ kuukaudessa; tosin verojen jälkeen käteen jää maltillinen 56 020€ summa. Siellä hän silti kantoi roskia ja asioita. Raksa on hänelläkin syvällä sydämessään; aivan kuten keuhkovaltimon läppäkin.

Suostuimme Koden kanssa lauantaina ja sunnuntaina välisenä yönä klo 02.07 baarissa tulemaan ZZ Top -asian purkamiseen sunnuntaina klo 10.00. Herätys oli mitä mainioin ja virikkeellisin.

Joakim, joka oli mystisellä tavalla saanut itselleen ylennyksen Eastway -yhtiön operatiivisen toiminnan suurjohtajaksi, haki minut ja Koden aamulla. Poikkesimme Mondeon kautta; ostin Japp -suklaapatukan, pojat ostivat leivät. Saavuimme Stadionille. Kivelä oli jo paikalla. Samoin miehemme Damski, joka ajoi trukilla yön ja päivän hurreille tavaraa. Damski on tänä vuonna suomalaisena miehenä kokenut kovia hermoilevien saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa. Onneksi välissä on ollut aina kurottaja tai trukki, niin käsirysyltä on vältytty. Kiitän myös luojaa siitä, että Damski on rauhallinen kaveri; olen nimittäin herkkävatsainen ja piikkien lävistämät saksalaisten ja/tai ruotsalaisten kiroilevat, vertavuotavat ja kuolinkuoristuksissaan sätkivät ruumiit saisivat minut voimaan ehkä huonosti. Lisäksi pitäisi peittää korvat huudoilta: "Ach, nein! Arrgh! 99 luftballoons!", "This is for the Lapland you homos!"

Eastway-Jokke kertoi mitkä esinekokonaisuudet pitää purkaa ja niinpä sitten vain aloitimme Koden kanssa possuaidoista. Kylläpä niitä olikin sijoitettu sinne tänne ympäri Stadionia ja saimme kantaa pitkiä matkoja. Kivelä purki yksin tällä välin toiselta puolelta aluetta.
Nälkä iski jossain vaiheessa ja tapahtumaylijohtaja Pekka otti meidät kyytiinsä tavoitteenamme syödä jotain. Menimme Golem -ravintolaan ja näin ovessa olevasta Daavidin tähdestä, että kyseessä on juutalaisten omistama ruokapaikka. Asiassa ei olisi muuten yhtään mitään erikoista ollut, mutta Joakim oli pukeutunut Heinrich Himmleriksi eli saksalaisen upseerin uniformuun. Hän oli nimittäin edellisyönä ollut P.N.H.T.M.J.L.N.Y.: pikkujouluissa (Predatorin Näköisten Hippien Toisen Maailmansodan Johtohahmoiksi Läpällä Naamioitumisen Yhdistys). Kävimme nopeasti Joakimin kanssa keskustelua: "Pitäisiköhän tämä saksalainen asepuku riisua vai meneeköhän se vitsihuumorilla läpi? Eikös jutkut ole lunkia vitsikomediaporukkaa?", "Niin, onhan ne kirjoittaneet menestyskomediat kuten ´Kaupunkicowboyt´ ja ´Kaupunkicowboyt II´. Ota nyt kuitenkin pois. Ja laske oikea käsi alas.", "Oho, oliko se pystyssä?", "No oli.".

Ruokailun jälkeen jatkoimme purkutoimenpiteitä. Erilaisia kalusteita haimme ZZ Topin pukuhuoneista ja ajoimme Kivelän kanssa Rytmikselle. Tällä välin Jokke ja Kode purkivat sähköjohtoja. Ajoneuvona Kivelällä oli fiksun miehen valinta eli Jumper-pakettiauto. Siellä, tuon elottoman koneen syvissä salatuissa uumenissa, on autostereosysteemi. Kivelä ns.luukutti Metallican St.Anger -pitkäsoittoa tyyliin koko ajan.

Sitten oli aika purkaa miehissä vanha kunnon viiskakstoistanen eli sellainen teltta. Purku meni muuten hyvin, mutta yhdessä vaiheessa Kivelä jäi sinne sisälle; kuten tissilehteä käsissään puristava down-syndroomalapsi mansikkajogurtilta haisevaan pukukoppiin.

Koden piti lähteä oikeisiin töihin. Hän sitten lähti.
Me muut kuvittelimme, että "eihän tässä enää saatana paljoa ole" ja laskimme henkisen puolustuksemme liian alas. Kova oli todellisuuden isku. Nimittäin löytyi kaksi kylmäkaappia, kaksi lämpöhaudejuttua ja 300 likaista lautasta, veistä ja haarukkaa.
Haju oli uskomaton, kun kuskasimme atrimet ja vipstaakit Rytmikselle likoon. Uskomaton oli myös pettymyksemme ihmiseen. Kari rekrytoitiin tiskaamaan ne sitten tänään, koskapa hän kaikista nopein ja paras ja nopein ja parasnopein siinä hommassa.

Tilanne jatkui edelleen surkuhupaisana. Stadionin sisältä löytyi vielä possuaitaa. Ne piti purkaa, saatana. Harmittava oli myös se, kun melko harvinainen Joupin Pystygorilla hyökkäsi Joakimin rastojen kimppuun luullen niitä naaraan häpykarvoiksi. Meidän piti ampua Kivelän kanssa jouskareilla selkään sitä; gorillaa, ei Joakimia.

Lisäksi oli miljoonia kilometrejä paksua ja painavaa sähköjohtoa lastattavaksi. Asiaa auttoi kovasti se, kun Jumperin sivuovi tippui saranoiltaan ja alas maahan sitä avatessani. Oli paha mieli silloin, ihmiset.

Mielettömällä energialla selvisimme siitä kaikesta. Tänään on puistossa karonkka.

Nähdään taas joskus.
-Nevis-

Virittämö 2016 perjantai ja lauantai: "Ei sitä aamulla tiedä miten kivaa illalla on"

Hei.

Tykitän taas kaksi blogikirjoitusosaa kerralla, kun en jaksanut perjantain ja lauantain välisenä yönä oikein mitään. Viikatemies kolkuttelee vaatien ovelle tässä kypsässä 160 vuoden iässäni joka ilta, niin priorisoin ajankäyttöni siten, että kävin baarissa ja nukuin siirtäen kirjoitushommat tälle päivälle.

Koska olen jo 173 vuotta vanha, on muistini kehno ja unohdin viimeksi kertoa, että heti keskiviikkona minä ja Pääkkönen revimme farkkumme subbareitten verkkoon, kun kävelimme niistä ohi. Subbarithan ovat sellaisia isoja kaiuttimia, jotka ovat maassa ja joissa tällä kertaa oli sellainen verkko hieman revennyt ja terävä reuna oli pitkällä. Siitä kun käveli ohi, niin jäi farkusta taskun kohdalta kiinni ja sitten kuului iso "Räts!"; seurauksena tyylittömästi revenneet farkut. Minä tyhmänä miehenä repäisin molemmat puoleni farkkuja. Pääkkönen totesi tasku yötuulessa mystisesti roikkuen: "Pitäisiköhän Jormanainen noita subbasia pikkaisen korjata?"

Unohdin viime kerralla mainita myös, johtuen ylikypsästä 2700 vuoden iästäni, että jotkut pikkupojat avasivat bäkkärimme portin ja kysyivät: "Mikä täällä on?" Vastasin: "Tämä on backstage." Pojat kysyivät: "No kuka sä sitten olet?" Imaisin savukkettani, siirsin pelikortteja käsissäni dramaattisesti ja sanoin: "Jöördis Pöppönen. Portti kiinni ja helvettiin!" Pojat poistuivat, mutta aidan takaa kuului: "Mennään näyttämään keskaria sille." Eivät he kuitenkaan koskaan tulleet enää. Yö nielaisi heidät.

Kävimme torstaina muistaakseni viemässä Kimmon kanssa DHL -auton AMS:in varastolle ASAP jne. yms. Ajoin Pajarisen KIA -autoa ja hänellä oli autoradio viritettynä Radio Novan taajuudelle. En oikein tiedä mitä valkoisena armeijan käyneenä heviä kuuntelevana miehenä olisin mieltä asiasta.

Totean tässä, että melkein koko ajan oli todella kylmä. Siellä olimme aikuiset miehet pukeutuneena useisiin kerroksiin päällysvaatteita. Näytimme kaikki ujoilta kreikkalaisilta raiskaajilta, joilla on kotiintuloaika viimeistään klo 23.00.

Perjantaina kun menimme töihin Kimmon kanssa, niin jouduimme heti polvistumaan esimiehemme diktaattori Jormanaisen eteen. Suutelimme hänen oikeassa nimettömässään olevaa kultaista Master of FOH-sormusta, puimme hänelle mustasta silkistä valmistetun viitan ja kannoimme hänet sitten norsunluusta tehdyllä kantotuolilla etupäähän. Siellä Kimmo harjasi Jormiksen liehuvat hiukset hopeisella harjalla ja minä kiillotin hänen kultaisen kruununsa, jonka asetin vapisevin käsin Jormiksen päähän. Jormis katsoi vihaisena ja totesi minulle: "Kiillotat saappaat kans. Haet oman hammasharjan kotoa ja sillä vetelet." Kumarsin kolmasti ja olin juuri lähdössä, kun Jormis huutaa:"Menet ryömien. Kuin ruumismadot." Kyllä oli pojat vatsanahka kipeänä sen reissun jälkeen. Toki Kimmo joutui sillä välin toimimaan Jormiksen WC-palvelijana. Kimmo totesi tuosta velvollisuudesta: "Onneksi se pikku porsas on syönyt nyt vähän paremmin pari päivää, niin ei tullut sitä ripulia."

Bändejä saapui ja niitä lähti. Niiden tavarat laitettiin lavalle ja otettiin sitten pois. Välillä niitä miksattiin ja niille tehtiin valoja. Joskus sanoin jollekin teknikolle tai muusikolle joitain lauseita. Ristiseiskan peluussa koettiin suuria tuntemuksia. Sellaista se on se perusduuni.
Mennäänpä nyt mielenkiintoisempiin asioihin tältä vuodelta:
Kimmo kantoi erään artistin peräkärryn renkaan taakse painoksi possunkiven. Siihen oli joku mies kussut edellisyönä.
Saana toi lauantaina meille rujoille paskiaisille leipiä, pannukakkuja ja vaahtokarkkeja. Pajarinen, tuo muinaisten henkien opastama valomies, päätti että vaahtokarkit pitää paahtaa. Niinpä hän viritti aputelttaamme Bar64- merkkisen valokannun katosta roikkumaan, otti tikkuja ja paahtoi siinä sitten.
Pääkkönen opetti minulle ja Kimmolle monitoripuolen ääniteknisistä asioista sen, että "pätchääminen" on sellaista, että sekin voi mennä vituiksi.

Lauantaina se tapahtui. Vampyyrit olivat saalistamassa. Noidat ratsastivat ilmassa alastomina ja voimakkaan tuulen ujelluksen peitti ihmissutten julma verenhimoinen ulina. Taivas räjähti rikki itkien omaa kuolemaansa katkeruuden viimeisilläkin rippeillä. Sateen ympärillä oli helvetin tuli ja jäljessään viimeisen kadotuksen mustaa hehkuva vana.
Eli satoi hetken aika kovaa. Vesi nousi inhottavan lähellä teknisiä sähkölaitteitta ja piuhoja. Vähän nostettiin kaapelikouruja ja joku poika siivosi vettä pois sitten.

Lauantaiyönä meidän piti vielä purkaa koko paska. Minun ja Kimmon laittamat aidat yms., ääni- ja valotekniikka piuhoineen ja itse lava. Ei siitä mitään sankaritarinoita saa. Olimme valmiita noin klo 05.27.
Sankareita sen sijaan ovat Jormis, Pääkkönen ja Pajarinen. He ovat väsymättömiä esitystekniikan ammattilaisia, jotka pärjäävät silkalla tuurillakin monasti. Heidän työtään ei livemusiikin kuulija tajua. Arvostusta heille lisää soisin.
Saana hoiti asiat taas hienosti ja piti meitä kuin orvokkia kämmenellä.
Ulla oli hoitanut työnsä jälleen myös mainiosti.
Työkaverini Kimmo; vaikka hänen vartensa on rujo, on hänen sydämensä puhdasta kultaa.
Kiitos heille.

Hämmästelen usein, että miten näin heikkolahjaisena olen silti usein erittäin kovien jätkien ja tyttöjen kanssa töissä. Että mistä se johtuu? Luulen tajuavani. Olen heille se hissipojan asusteessa kettinki kaulassa kolehtia keräävä apina. He soittavat posetiivia ja minä temppuilen. He saavat naurunsa: "Katsokaa miten vanha Nevis hyppii niin, että pieni pippeli tärisee ja iso perse värisee. Hah haa." En valita. Osansa kullakin.

Tähän päättyi tämän kesän blogikirjoitukseni. Ehkä tapaamme vielä. Nyt olen mielestäni ansainnut oikein vanhan kunnon nousuhumalan terassilla. Pitää vaan saada joku kaveriksi.

Tsaukki!
-Nevis-

Virittämö 2016 keskiviikko ja torstai: "En muuten jatka"

Tervetuloa taas.

En jaksanut fyysisestä olotilastani johtuen raportoida välittömästi Virittämön seikkailuista, mutta teen sen nyt kuten hyvin ehkä tajuatte.

Menimme siis suoraan Provinssin purusta seuraavana päivänä Kimmon kanssa Virittämölle hommiin. Kuumettahan minulla oli edelleen, mutta onneksi oli kylmää ja sateista, että sai palella oikein kolmen takin alla. Terveys on kuin ajokortti; sitä ei kaipaa, ennenkuin se on mennyt.
Mennäänpäs asiaan nyt ja jätetään se jaarittelu kokonaan pois: Minua ja Kimmoa odotti Virittämöllä esimiehemme tiukka diktaattori äänimies Jormanainen. Kolmistaan aloimme kasaamaan lavaa loppuun, koskapa viimeiset lavan palat saapuivat ns.myöhässä. Jormiksellakin painoi jaloissa Provinssi purku, joten lavan kasaus oli tarpeettoman vaikeaa, koska meidän kaikkien aivotoiminta oli verrattavissa puoliksi syödyn kurkun alfa-aaltoihin.

Kokosimme sitten Kimmon kanssa barrikadi-,Vepe- ja possuaitaa. Pari kangasta kiinni ja nippusiteitä sinne tänne sinkosimme myös. Asensimme yhden rumpuraiserin valmiiksi, mutta toista emme kyenneet, sillä siitä puuttui yksi merkittävä osa. Sitä lähti joku mies hirveän kaukaa Suomesta tuomaan.

Paikalle saapui valotaiteilija Pajarinen, tuo Itä-Suomen oma ihmis-strobo. Hän teki omia valoasetuksiaan omalla tavallaan.

Ensimmäinen orkesteri saapui ja onneksi myös se puuttuva raiserin osa aivan viime hetkellä. Se oli tosi kivaa.

Jossain vaiheessa ilmestyi maagisesti työporukkaamme Pääkkönen, tuo monitorien ja piuhojen villi rakastaja. Hän on pirun kova kaveri; ensin painaa ikkuna- ja ovitehtaassa päivät ja sitten tulee iltaisin laittamaan kuuntelut bändeille kuntoon. Hän on myös lonkerokaverini ja aina työpäivien päätteeksi nautimme yhdessä lonkerot.

Väliin statistiikkaa: Keskiviikkona olin töissä 15h 6h yöunilla, söin 5 buranaa ja yhden hampurilaisaterian ja join 3 Ed light -energiajuomaa sekä näin yhden puhuvan hevosen. Virittämö-kompleksin takana on sellaisia hevosvankkureita, jotka rahaa vastaan vievät ihmisiä ajelulle. Kun opastimme Kimmon kanssa erään orkesterin bussia paikoilleen, kävelin hevosten ohi ja katsoin yhtä niistä silmiin. Sanoin Kimmolle, että pelkään hevosia, koska ne ovat niin arvaamattomia. Hevonen sylkäisi, sanoi minulle "Älä jätkä viitti" ja jatkoi sitten shakinpeluuta toisen hevosen kanssa.

Bändejä tuli ja meni. Ne saatiin lavalle ja lavalta pois. Niiden soundimaailmaa miksattiin ja niille tehtiin valoshow.

Tärkein asia tänäkin vuonna on ristiseiskan peluu. Kimmo otti mukaan tuliterät kortit. Syntyi voimakkaita eturistiriitoja ja saimme katkeria vihollisia toisistamme, kun joku aina pihtaa juuri sitä tärkeää korttia. Ristiseiska on herrasmiesten peli, jossa armoa ei anneta. Siinä on moni mies kaatunut saappaat jalassa, kun käsi on täynnä pataa ja vain hertta vetää. Taktiikka, riskienhallintakyky, kirvelevät tappiot ja jumalaiset voitot kuuluvat kaikki asiaan. Ristiseiskassa tulee väkisinkin uhreja, mutta se synnyttää myös sankareita ja koulii miehen sielun kovaksi.

Torstaina suoritimme Kimmon kanssa erään vaihdon eli saimme edellisen bändin tavarat pois lavalta ja toisen tilalle 14 minuutissa. Mr.Diktator Jormis totesi, että homman olisi saanut tehtyä myös 12 minuutissa. Kyllä saatanan hiljaiseksi vetää esimiehemme rautainen nyrkki.
Eilen Kimmo vaihtoi sään kylmyydestä johtuen lippiksensä sellaiseen jättiläisen revenneen kondomin näköiseen pipoon; Hän näytti aivan vauvaikäiseltä hiekkalaatikkokiusaajalta, jolla on ihan vähän pissaa housussa.

Virittämöllä on myös Saana, joka hoitaa hostausta ja cateringia. Hän pitää myös meistä hyvää huolta. Isopomo Ullan olemme nähneet muutaman kerran ohimennen.

Palataan.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa The End: Loppu tuli

Heippa pallerot.

Aamulla tajusin, että vituiksi on mennyt. Minulle oli noussut kuume ja olo oli ontto. Napanuorani festivaalin purkuun ei kuitenkaan ollut valmis vielä katkaistavaksi, joten pakotin itseni ylös. Otin neljä buranaa ja join kaksi Ed Light -energiajuomaa ja sillä sitä sitten mentiin. Kaikille niille, jotka ovat huolissaan energiajuomakulutuksestani, voin kertoa, että niin olen jumaliste minäkin. Mutta kun teetä ei aina ole saatavilla ja se alkaa viiden kupin jälkeen maistua puolukoita syöneen juopon tanskalaisen kääpiön hengitykseltä, niin jotakin piristävää on saatava; jollakinhan se on tämä rujo ja väsynyt kehoni pidettävä käynnissä.

Nyt mennään nopeasti asiaan, että pääsen suihkuun.

Ensinnäkin olen unohtanut mainita Sipen. Hän on kiva ja ahkera tyttö, joka laittoi satoja miljoonia peitekankaita possuaitoihin Jessen kanssa. Toki tänään hän raivostui, kun ei tullut heti kasvispizzaa ensimmäisessä iltaruokalähetyksessä. En tiedä mitä valkoisena lihaasyövänä hevimiehenä ajattelisin asiasta. Sipe ei aavistakaan, että tässä yhtenä päivänä Kode lainasi hänen pyöräänsä. Siinä on nyt poikabakteereja.
Muuten: En ole koskaan kysynyt onko Jessen oikea nimi Jesse vai onko se lyhenne nimestä Jeremias, Jay-Bob tai Jeesus? Mistä pirusta näitä tietää? Ei mistään, sanon teille.

Kode sai tarpeekseen ärsyttävästä seurastani ja meni Kimmon kanssa purkamaan jokiterassia. He pärjäävät mainiosti kahdestaan, sillä he ovat vanhoja kahvittelukavereita. Jos tuo kaksikko tekisi lapsen, olisi se aivan pitkähiuksisen Spede Pasasen näköinen, joka on juuri syömässä punaista vessanmattoa Kristus-naamari päässään.
Kode töpeksi ja heitti tänään sorkkaraudan jokeen sekä rikkoi vasaran; vasara ei luojan kiitos ollut oikea, vaan ostettu Biltemasta.
Kaikkihan ymmärtävät tässä vaiheessa, että Budo-Kari ja Lauri kuljettivat haima hiessä erilaisia esineitä sinne tänne. Enimmäkseen tänne.
Kari asensi Suomen lipun kurottajaansa; tuo isänmaallinen teko ei jäänyt huomaamatta viereisessä vanhainkodissa, josta kuului huudahdus: "Kalevi perkele! Suomen lippu! Se on välirauha taas! Päästä vapaaksi sotavangiksi ottamasi nuori hyväkannuinen hoitajatar!" Toinen ääni vastasi: "En vielä päästä! Otan ensin hänen kanssaan selfien. Stickini on aivan pitkänä tässä nyt."

Kerroin vihdoin tänään Laurille klassisen uimakouluvitsini. Hänen ilmeensä oli sekoitus hämmästystä ja luopumusta.
Johanna taisteli jälleen tänään urheasti possuaitojen kanssa. Siinä on kuulkaas oma hommansa saada ne kaikki pakattua siististi kivineen ennakko-odotusten mukaisesti. Possuaidat is a dirty job, but Johanna is the woman to do it.
Anna keräili mielestäni Eeron kanssa kylttejä. Lisäksi hän joi vettä ja teki pieniä lemmirottamaisia mikroilmeitä nenällään.
Ville ajoi mönkijällä ja poltteli sikareita. Eli meno oli kuin ylä-asteen takapihalla.
Juho ajeli trukilla ja epäilen hänen olleen myös aitojenkeruu asialla.
Linnansaari teki varmasti jotain, mutta muistan vain sen, ettei häneltä löytynyt tulta Koden savuketuotteeseen lounastauolla.

Minä sain työparikseni yksikätisen rosvon eli Tontsa palasi töihin. Meillä oli kolme kättä, yksi pora ja yksi Biltemasta ostettu puolikkaan lego-palikan hyödyllisyyteen raksahommissa verrattava sininen klöntti. 
Ensimmäiseksi purimme lippukopin. Koska olen luonnostani hyvin pelokas ja arka ihminen, pelkään luonnollisesti myös korkeilla paikoilla työskentelyä. Sinne lippukopin katolle piti vanhan Nevanpään kiivetä. Pidin paljon siitä, että minulla oli välineenä Biltema ja allani sateen liukastama filmivaneri.
Sitten purkailimme lattioita ja huippuimurin ja kaikenlaista.

Ai niin: Joesta nousi iltapäivällä Euryale -niminen Gorgo, tuo terävähampainen ja käärmehiuksinen naishirviö. Se yritti viedä Karin kurottajan, joka ei tietenkään käynyt kuskillemme. Kari löi täysiä kung fu:lla Gorgoa munasarjoihin niin kovaa, että ne tippuivat pois sen alapäästä ja oli aivan kuin jokin melodinen purkkapallokone olisi mennyt rikki; siltä se kuulosti. Samassa taivaasta aukesi suuri valonsäde; sitä pitkin ratsasti alas Pallas Athene siivekkäiden leijonien vetämissä kultaisissa vankkureissa. Athene sanoi: "Budo-Kari, oi suursankarini, tuleva rakastajani. Tapoit suuren viholliseni. Palkitsen sinut niin kuin vain kaltaiseni jumalatar voi." Sitten Pallas Athene kasvoi 15-metriseksi edessämme, riisuutui, avasi haaransa ja näytti Karille hedelmällisen lootuspuutarhansa. Siellä, jättiläisjumalattaren sukupuolielimen ovensuussa, olivat kentaurit vastassa ja puhalsivat kultaisiin torviinsa fanfaarin, ilmassa lentävät mezzosopraano-enkelit lauloivat Karin nimeä juhlallisesti ja paikalle ratsasti valkea yksisarvinen, joka nousi takajaloilleen ja pieraisi ilmaan sinisen hattarapilven, josta muodostuivat sanat "VIP-Bar. Access only to Kari." Esiin marssi kauniiden haltioiden soittokunta, jotka soittivat rummuilla, vetopasuunalla ja postitorvella "Pienen Nokipojan". Ilmassa lensi piippua polttava vanha ja viisas merikotka, joka matalalla bassoäänellä kertoi: "Tervetuloa jättiläisjumalattaren pirriin. Kunhan olet saanut hommat täällä valmiiksi, niin tavataan keskuskirjastolla. Lukisit sinäkin Kari enemmän." Sitten Pallas Athene sanoi voihkivasti: "Mene sinne sisääni, urokseni. Aja kurottajasi sinne ja anna minun tuntea sinun nostavan minut hekumallisiin korkeuksiin." Kari kiristi ponnariaan ja totesi: "Mä meen nyt kyllä syömään. Siellä on makaronilaatikkoa. Tiedäksä kuinka harvoin mä syön makaronilaatikkoa? No, harvoin."

Tänä vuonna on ensimmäinen kerta koskaan, kun lähden kesken purun pois. Minun pitää huomenna mennä äänimies Jormanaisen rautaisen diktaattorinyrkin alle Kimmon kanssa Virittämölle töihin.
En tiedä teenkö enää jatkossa näitä festivaalihommia. Olen tyytymätön erilaisten asioiden saamiin käänteisiin.Voi hyvin olla silti, että Kari saa taas joku tammikuinen sunnuntai puhuttua minut humalassa ympäri.

Haluan kiittää kaikkia tällä(kin) festivaalilla kanssani läheisesti työskennelleitä henkilöitä sydämeni pohjasta. Eli kaikkia, joista olen kertonut blogissani ja niitä, jotka unohdin dementia-päissäni mainita. Erityiskiitos raksaryhmälle: Nöyränä olen tässä edessänne ja sanon sydämestäni kiitos. Ilman teitä ei vanha ihminen olisi jaksanut. Lukijoille kerron, että raksatoverini ovat erittäin mahtavia, ahkeria, taitavia ja erityislaatuisia ihmisiä. Heitä ei motivoi raha, ei maine, ei kunnia. He ovat aitoja ihmisiä, joita niin todella vähän tässä tekopyhien perseennuolijoiden ja valhettelijoiden maailmassa on. Harva ihminen kykenee työskentelemään 22h tuntia läpimärkänä ja niin väsyneenä, että silmät menevät kiinni kävellessä. Lisäkiitos Kari, Kode, Lauri ja Linnansaari siitäkin suorituksesta.
Minä olin tänäkin vuonna erittäin turha ihminen raksaporukassamme; mitättömät taitoni ovat kadonneet, voimaa ei enää ole ja turvakengätkin ovat rikki. Olen menneen ajan heikkolahjainen reliikki, turha muistoesine, joka osaa enää lyödä puuskuttaen lekalla ja sahata pokasahalla vinoon; onneksi tänä vuonna jouduttiin sahailemaan niin saatanan tavalla.

Korostan, että Provinssin purku jatkuu monen kauniin raksalaisen osalta varmaan koko viikon. Toivotan heille jaksamista ja haleja ja pusuja ja kovuutta! Todennäköisesti asiat sujuvat paremmin, kun en ole siellä sekoilemassa rollaattorini kanssa ja huutelemassa, että "Onko tämä minun avannepussini vai oliko tämä se Jacky-makupalani? En oikein näe ja hajuaistini menetin ollessani kenraali MacArthurin lastenvahtina Korean sodassa, kun ilkeät lapset laittoivat sierainaukkoihini nacho cheese ballseja; koko ajan haisee saatana vanha penis nenässä."


Se oli vuoden 2016 Provinssin loppu osaltani, aikani on tullut sanoa hyvästi.

-Nevis-

 
 

Provinssi 2016 osa 18: Päivän teema: Bil

Jaha.

Mennään heti asiaan. Minä valehtelin teille eilen julkeasti, koska ymmärsin asioita jälleen kerran väärin. Nimittäin Linnansaari teki uskomattoman zombie-comebackin ja tuli tänään töihin kanssamme. Ja Lauri, tuo moottoreilta ja valkovenäläisiltä haiseva rippileirinuori, oli eilen kyllä töissä muutamia tunteja. Hän purkasi Jokipiin eli Herra Sian valtakunnassa eli Camp Provinssissa Snoozyjä, jotka ovat sellaisia kurottajamiehen kannalta hirveitä mukateltanpaskoja. Lauri kävi myös eilen jumaliste baarissa; olimme Koden kanssa erittäin kateellisia, sillä kyllä tähän henkiseen tilaan viina nyt maistuisi. Viina ja lottovoitto.

Käydään tämä päivä läpi nyt ensin tylsien juttujen osalta eli seuraa nopea katsaus työtehtäviin. Johanna ja Anna purkasivat ainakin kylttejä mikä on homojen hommaa. Minulla ei todellakaan ole mitään homoja vastaan, mutta ylimääräistä kylttien purkua vastaan kylläkin. Lapsellisen huonot työkalut olivat tytöillä siihen touhuun ainakin aamupäivän. Talkoolaisia heillä oli apuna siinä. Possuaitaakin vissiin pakattiin.
Budo-Kari veti kurottajalla ne kaksi korkeaa konttia saaren lipan alta pois; minä avitin hieman kakkosnelosen pätkällä ja huusin kaksi virkekokonaisuutta radiopuhelimeen eli olin turha tekopyhä paska.
Linnansaari ja Juho purkasivat vaneriaitaa ja Mr.Linnansaari-Newborn laittoi myös invaramppeja kasaan.
Kimmo sai työpariksi Kastraatti-Laarin, joka oli viime vuonnakin pari päivää purkuraksalla. Heillä oli myös pari talkoolaista muassaan. Kimmo oli niin onnellinen mies, kun sai purkaa rakastamaansa erittäin turvallista ja hyppelyn kestävää jokiterassia, joka ei koskaan ikinä voi mennä rikki. He siirtyivät sitten myöhemmin suihkukylän paloiksi saattamiseen; mukaansa he saivat Budo-Karin, jonka oikea etunimi on Kari. Hänen toista nimeään en tiedä, mutta heitän valistuneen arvauksen, että se on Kynsilakka.

Poria ei saatana ollut tarpeeksi kaikille, joten kaupasta joku poika lähti hakemaan poraa sitten. Valitettavasti tuo henkipatto suoritti ostoksensa Biltema -nimisestä lastenleluliikkeestä ja saimme sitten ihanan sinisiä leikkiporia. Ne ovat vähän niinkuin dildoja heteromiehen käsissä; kova surina kuuluu, mutta mitään kivaa tai helpottavaa ei tapahdu.
Kode ja minä suoritimme seuraavien esineiden kuljetuskuntoon laittoa: Pieni narikka, mainoslayherit ja kolme lippukoppia. Kyllä sitä jotain muutakin ruuvailtiin ja kannettiin, mutta ei pysty kertakaikkiaan enää muistamaan että mitä. Johtunee paljolti siitä, kun vuonna 1944 olimme lukion ykköseltä luokkaretkellä Kuuterselässä. Eihän siellä saatana mitään harvinaisia lintuja ollut (kuten luokanvalvojamme Holger Haara-Perushyppy oli väittänyt), vaan lentopommitushan siellä oli käynnissä. Juostessani hakemaan bussista Rocky 4 VHS -elokuvaani turvaan, kompastuin luokkatoverini Ritari Ässä- reppuun ja kädessäni olevat lyijykynä ja vihko tunkeutuivat sieraimestani sisään; Michael Knightin liikkumaton hymy ivasi suurelinonnettomuuttani. Niin kova oli kaatumiseni voima, että muistiinpanovälineeni survoutuivat frontaalilohkoni taakse asti, jossa ovat tänäkin päivänä. Voin lainata kynää koska tahansa, mutta itse pitää se sieltä luusahalla ottaa.
Kyllä oli kuulkaa taas yksitoikkoista minulla ja Kodella työhommat; ruuvaa irti, vasaroi irti, tiputa, kanna, pakkaa. Sitä se oli koko ajan. Kode nyt onneksi pääsi edes lippukoppien katoille seikkailemaan.

Sitten päivän iloisempiin uutisiin. Johanna luuli lounastauolla vesikannua salaatinkastikekannuksi ja kaatoi koko lautasensa täyteen vettä. Nauroin hänelle. Se oli kivaa.
Kode pohti sitä, miksei ihminen voi siittää itseänsä; se kun tekisi asioista yksinkertaisempia. Sanoin, että jos katsoo meitä kahta, niin siinä on perkeleen hyvä syy. Eihän sitä nyt voisi ottaa vastuuta inhottavasta pikku äpärästä, jonka molemmat vanhemmat ovat minä itse. Toki jos saisi itsensä humalassa raskaaksi, niin ei voisi kuin itseänsä syyttää. Se olisi peiliin katsomisen paikka.

Päivän muotikatsaus: Välipuistorock -hupparini vaihtui tässä eräänä päivänä mystisesti Kuolleet Intiaaanit -huppariksi. Siitä on vasen tasku hieman rikki.

Huomenna vielä.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 17: Jöördis Pöppönen

Päivää.

Tänään Karilla ja Laurilla oli vapaapäivä, koska he lastasivat yöllä myöhään Rammstein -musiikkiyhtyeen teknisiä tavaroita. Damskikin lastasi, mutta päätti tykittää siitä sitten sen jälkeen vielä kokonaisen työpäivän, koskapa ei pääse enää jatkamaan festivaalin purkua kanssamme. Damski totesi, että Rammstein -teknikot olivat aivan koko ajan käskeneet ajaa hyvin varovaisesti; tämä kismitti kuskiamme, koskapa hän on ammattilainen. Opetin Damskille tuleviin työtilanteisiin saksalaisten teknikoiden kanssa seuraavan toimivan virkkeen:"Fuck you nazis. Thank you for the Lapland."
Linnansaarta ei näkynyt. Hän on ilmeisesti myös poistunut joukostamme. Kiitos pojat teille näistä yhteisistä herkistä hetkistä taas.

Tontsa eksyi työtapaturman tielle ja joutui terveyskeskuksen kautta kotiin. Toivotamme hänelle pikaisia paranemisia. Ottakaa tästä nyt lapset hyvä neuvo: Teräase EI ole mikään käsirasva.
Kimmo joutui likaiseksi orjaksi erilaisille lavanpurkutyömaille. Onneksi hänen isällään oli äskettäin numismaatikkosyntymäpäivät.
Anna purkasi aitoja ruoskien talkoolaisia sanansa lyijypainoisella ruoskalla.
Niilo purkasi päälavaa Akun Tehtaan leivissä.

Minä, Kode ja Johanna tulimme myöhemmin paikalle. Johanna delegoi ja despotoi jotain juttuja. Koden kanssa heittäydyimme pääportin narikan purkutyön armoille. Siinäpä oli yksitoikkoinen juttu. Puisia kakkosnelosia, joista pistää esiin nauloja ja pieniä kakkoskakkosen paloja sekä alumiiniteline-osia oli vähän toiseen tyyliin purettavaksi ja kannettavaksi. Meno oli kuin huonon black metal -orkesterin videokuvauksissa, jossa on ruokatauolla unohtunut kinkku sämpylän välistä.
Aivot piti jättää narikkaan ja purkaa se paska ihan pelkällä tahdonvoimalla. Tuntui, että se ei lopu ikinä se materiaalimäärä. Lauloimme mm. joululauluja mielialan kohottamiseksi.
Johanna tuli hetkeksi meitä auttelemaan ja Anna toi vettä. Tämä antoi meille miesväelle lisäenergiaa. Lisäksi Sähkö-Tuomas toi jätskit jossain vaiheessa.
Johanna apunamme ollessaan jäi paidastaan ja vyöholderistaan pystylayer-osaan kiinni täysin fysiikan lakien vastaisesti. Jouduin hänet siitä irti auttamaan; nauroin hänelle. Vain hetkeä myöhemmin istuin ainoan energiajuomapurkkini paskaksi tuolini jalalla; hän nauroi minulle.

Pidimme narikan purusta Koden kanssa istumasavuketaukoa, kun haukottelin niin, että kuului sellainen naksahdus suustani. Muutama sekunti myöhemmin paikalle ilmaantui kaksi kappaletta Suomen jokaista petoeläintä; siinä oli ahmaa, karhua, ilvestä, kyykäärmettä ja näätää. "Mitä jumalauta täällä tapahtuu?", kysyi Kode. Totesin: "Voi perkele. Taisin vahingossa tehdä suullani muinaisella ihmisten ja eläinten yhteiskielellä virkkeen `Tänne kaikki pedot, suuri Barayumklaa-rituaali alkaa, saakoon Kuun Jumalatar Selene verensä´. Kode sanoi: "Aivan sama, kunhan hoidat ne pois täältä, saatana. Täällä on nyt joku ahma jo paskantanut vasaran päälle."

Artisticateringvastaava Sini painoi pitkää päivää apulaisineen. Siinä oli limsa poikineen löytämättä paikkaansa. Hänen työ- ja ihmissuhdekumppaninsa Ilari laittoi hänelle huulirasvaa kehnosti.

Tein tänään Annalle hienon UFO-päähineen sipseistä ja nippusiteistä.

Kun olimme Koden kanssa lähdössä koteihimme, Nuoriherra Joakim Toothman pyysi josko voisimme auttaa häntä jossain valopiuhojen käärimisessä. Kode huusi vastauksensa jotenkin näin: "Jos ei tuollainen saatanan pitkätukka saa piuhojaan käärittyä itse, niin antaa olla. Teitä on jumalauta kaksi siinä." Nauroin tuolle hihitellen kuin ensimmäisen alastoman tissinsä nähnyt mykkä teini-ikäinen.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi osa 15 & 16: Helium-Kari

Jepulis.

Referoin nyt pari edellistä päivää, koska en muista niistä paljoakaan. En päivittänyt eilen blogiani, koska jostain käsittämättömästä syystä päätin nukkua ennemmin kuin kirjoitella.

Asiaan:
Tässä yhtenä aamuna haketta leviteltiin Brykärin ihanaan puistoon, jotta kura - tuo Äiti Maan mauton ripulipila- tukehtuisi omaan mahdottomuuteensa. Meitä oli siinä ainakin Linnansaari, Johanna, Kode, Tontsa, Kari ja uusi tulokas Aki, joka on ahkera poika. Jos hän pitää Monty Pythonista, häntä voisi kutsua nimellä Aki-Aki-Aki-Ta-Pang.

Johanna sisusti raksatelttaamme kauniiksi. Meillä on katto, pari sohvaa, yksi seinä, pöytä, roskikset ja mieletön fiilis.

Maito-Anna jättäytyi täysin vapaalle remuamaan. Hän sai tuon nimityksen, koska rintakehässään hänellä oli kuulemma eräänä päivänä märät läntit.

Lipputanko oli vaarassa kaatua pääanniskelussa, joten se otettiin turvallisuussyistä pois. Minua lämmitti se asia, koska koko anniskelualueen asiakaskunta kannusti ja hurrasi, kun ystävämme Kari kaatoi sen hallitusti kurottajallaan maahan asti. Sain kunnian kantaa sen Damskin kanssa ns.kusimutkaan. Edellä mainittu paikka on kulturellisesti rikas alue.

Cheek -niminen lahjaton esiintyi yhtenä päivänä ja raketteja ammuttiin taas. Viereisen vanhainkodin ikkunasta kantautui tuttu ääni: "Jumalauta Kalevi! Ei niiltä ammukset lopu! Onneksi olen kaivanut meille alakerran TV-huoneen sohvan alle korsun." Toinen ääni vastasi: "Joo joo, tulen heti kun saan vain rollaattorini maalattua sohvan väriseksi, ettei meitä erota pommikoneet sieltä. Otin vapauden lunastaa keittiön näkkärit puolustuslinjamme muonitusvarannoiksi." Ensimmäinen ääni kiljaisi: "Väinämöisen saappaat! Unohdin tekarini sairaanhoitajan pyllyyn kiinni, perverssi kun olen. Ei paljon näkkäriä syödä, saatana. Kirottu olkoon luonteeni vinous."

Päivystyksen aikana teimme kaikenlaista. Sahasimme, löimme lekalla, porailimme, kannoimme tarpeettoman painavia esineitä liian pitkiä matkoja ja sidoimme kaikenlaista; esimerkiksi oman elämämme solmuun.

Raksapomo Ville poltteli sikaria paljon, jonka ansiosta hän saavutti ihailuni; sikarit ovat miesten hommia.

Voittamaton kuskiryhmämme eli Kari, Damski ja Lauri vaihtoivat yövuoroon ja ajelivat Rammstein- soitinyhtyeen tekniikkaa aamuun asti. Kovia poikia.

Kimmo on parantunut ja palasi joukkioomme.

Sähkö-Tuomas toi jokavuotiseen tapaansa jätskiä. Tuo siunattu ihana mies tuli juuri oikeaan aikaan, sillä meillä oli menossa sillä hetkellä narikanlaajennusprosessi, joka sisälsi noin 800 naulan hakkaamista työkalulla nimeltä vasara.

Välillä oli kova väsy. Aivot olivat täysin potalla, joten ymmärryskykymme oli hyvin rajallinen. Onneksi raajamme toimivat jotenkin, joten kaikki päivystyksen aikana saadut edes etäisesti järjelliset tehtävät tulivat suoritetuiksi.

Kiire on ollut, joten henkilökohtainen elämämme on jäänyt täysin hunnigolle. Pohdimme sitä Koden kanssa, että edes normaalin aikuisen elämään kuuluva masturbaatio ei ole löytänyt tietään päiväohjelmaamme. Sitten kun vihdoin pamahtaa, niin kylpyhuone on sen näköinen, kuin aave olisi räjähtänyt hiustenhoitoainetehtaan varastossa. Tämä insertti oli tarkoitettu vain kypsille aikuisille, jotka ovat sinut itsensä kanssa.

Festivaalilauantain lopuksi purimme erilaisia asioita jo, sillä poishan se homma on Törnävältä saatava.

Paras hetki päivystyksessä tänä vuonna oli, kun Kari useita kertoja hauskuutti meitä imppaamalla heliumia ja siitä syntyvällä kimeällä äänellä hän tulkitsi mm. Rammsteinin lyriikkaa.

Huomiseen.
-Nevis-