Profest Oy 2016: ZZ TOP - "Skaala on mieletön"

Ja hyvää iltaa.

Pääsi käymään niin, että viime viikolla nuoriherra Joakim kysyi minulta, josko tulisin raksaamaan Seinäjoen OmaSP-Stadionilla järjestettävän ZZ Top -livekeikan tavaraesineitä. Olin vielä silloin hieman kuumeessa ja sydämeni oli edelleen täysin murtunut Provinssiraksan fiaskosta. Varovaisesti yritin kieltäytyä tai ainakin pelasin aikaa. Sitten Joakim, tuo ihmissupikoira, kertoi Koden jo lupautuneen hommiin. Eihän sitä nälkiintyneen Frankensteinin hirviön ja Kristuksen lapselta näyttävää holkkipolvea voi päästää mihinkään yksin, niin suostuin sitten.

Kun menimme viime perjantaina Koden kanssa työpisteellemme Stadionille, niin kaduimme välittömästi päätöstämme tulla raksaamaan; siellä väsyneet vanhat miehet pyörivät pitkin asfalttia pahojen muistojen ahdistelemina. Hammasherra Joakim saapui sitten ja kertoi työtehtäviämme. Paikalle ilmestyi myös Selmun superpäällikkö Kivelä innokkaana raksaamaan. Siellä oli myös lisääkin tuttuja: Kaunista trukkia ajoi vaippaikäinen Laurimme, jonka vaaleansininen Kimi Räikkönen -ruokalappu on aina ilo silmälle.
Tykitimme Koden kanssa pystyyn possuaitaa, jonka sitten myös muovitimme, jottei rahvas näkisi ZZ Topin kundeja ja toisinpäin.
Jotenkin tunnelmamme parani, koska saimme tehdä Profest Oy:n raksajuttuja ilman ylimääräistä hölmöilyä.
Perjantaina lähdin jo aikaisemmin, koska minulla -yllättävää kyllä - on myös elämää blogini ulkopuolella. Sinne jäivät muut miehet tykittelemään vielä sitten raksa-asioita.

Arvatkaapas mitä? Blogista tuttu entinen raksajätkä Pekka alias Pikku-Pekka tai Löpösuu-Pekka on nykyään töissä OmaSP-Stadionilla. Hänen tittelinsä siellä on tapahtumanjohtaja pääkordinaattori suursuunnittelija kulttuurineuvos Pekka. Palkka hänellä on 81 750€ kuukaudessa; tosin verojen jälkeen käteen jää maltillinen 56 020€ summa. Siellä hän silti kantoi roskia ja asioita. Raksa on hänelläkin syvällä sydämessään; aivan kuten keuhkovaltimon läppäkin.

Suostuimme Koden kanssa lauantaina ja sunnuntaina välisenä yönä klo 02.07 baarissa tulemaan ZZ Top -asian purkamiseen sunnuntaina klo 10.00. Herätys oli mitä mainioin ja virikkeellisin.

Joakim, joka oli mystisellä tavalla saanut itselleen ylennyksen Eastway -yhtiön operatiivisen toiminnan suurjohtajaksi, haki minut ja Koden aamulla. Poikkesimme Mondeon kautta; ostin Japp -suklaapatukan, pojat ostivat leivät. Saavuimme Stadionille. Kivelä oli jo paikalla. Samoin miehemme Damski, joka ajoi trukilla yön ja päivän hurreille tavaraa. Damski on tänä vuonna suomalaisena miehenä kokenut kovia hermoilevien saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa. Onneksi välissä on ollut aina kurottaja tai trukki, niin käsirysyltä on vältytty. Kiitän myös luojaa siitä, että Damski on rauhallinen kaveri; olen nimittäin herkkävatsainen ja piikkien lävistämät saksalaisten ja/tai ruotsalaisten kiroilevat, vertavuotavat ja kuolinkuoristuksissaan sätkivät ruumiit saisivat minut voimaan ehkä huonosti. Lisäksi pitäisi peittää korvat huudoilta: "Ach, nein! Arrgh! 99 luftballoons!", "This is for the Lapland you homos!"

Eastway-Jokke kertoi mitkä esinekokonaisuudet pitää purkaa ja niinpä sitten vain aloitimme Koden kanssa possuaidoista. Kylläpä niitä olikin sijoitettu sinne tänne ympäri Stadionia ja saimme kantaa pitkiä matkoja. Kivelä purki yksin tällä välin toiselta puolelta aluetta.
Nälkä iski jossain vaiheessa ja tapahtumaylijohtaja Pekka otti meidät kyytiinsä tavoitteenamme syödä jotain. Menimme Golem -ravintolaan ja näin ovessa olevasta Daavidin tähdestä, että kyseessä on juutalaisten omistama ruokapaikka. Asiassa ei olisi muuten yhtään mitään erikoista ollut, mutta Joakim oli pukeutunut Heinrich Himmleriksi eli saksalaisen upseerin uniformuun. Hän oli nimittäin edellisyönä ollut P.N.H.T.M.J.L.N.Y.: pikkujouluissa (Predatorin Näköisten Hippien Toisen Maailmansodan Johtohahmoiksi Läpällä Naamioitumisen Yhdistys). Kävimme nopeasti Joakimin kanssa keskustelua: "Pitäisiköhän tämä saksalainen asepuku riisua vai meneeköhän se vitsihuumorilla läpi? Eikös jutkut ole lunkia vitsikomediaporukkaa?", "Niin, onhan ne kirjoittaneet menestyskomediat kuten ´Kaupunkicowboyt´ ja ´Kaupunkicowboyt II´. Ota nyt kuitenkin pois. Ja laske oikea käsi alas.", "Oho, oliko se pystyssä?", "No oli.".

Ruokailun jälkeen jatkoimme purkutoimenpiteitä. Erilaisia kalusteita haimme ZZ Topin pukuhuoneista ja ajoimme Kivelän kanssa Rytmikselle. Tällä välin Jokke ja Kode purkivat sähköjohtoja. Ajoneuvona Kivelällä oli fiksun miehen valinta eli Jumper-pakettiauto. Siellä, tuon elottoman koneen syvissä salatuissa uumenissa, on autostereosysteemi. Kivelä ns.luukutti Metallican St.Anger -pitkäsoittoa tyyliin koko ajan.

Sitten oli aika purkaa miehissä vanha kunnon viiskakstoistanen eli sellainen teltta. Purku meni muuten hyvin, mutta yhdessä vaiheessa Kivelä jäi sinne sisälle; kuten tissilehteä käsissään puristava down-syndroomalapsi mansikkajogurtilta haisevaan pukukoppiin.

Koden piti lähteä oikeisiin töihin. Hän sitten lähti.
Me muut kuvittelimme, että "eihän tässä enää saatana paljoa ole" ja laskimme henkisen puolustuksemme liian alas. Kova oli todellisuuden isku. Nimittäin löytyi kaksi kylmäkaappia, kaksi lämpöhaudejuttua ja 300 likaista lautasta, veistä ja haarukkaa.
Haju oli uskomaton, kun kuskasimme atrimet ja vipstaakit Rytmikselle likoon. Uskomaton oli myös pettymyksemme ihmiseen. Kari rekrytoitiin tiskaamaan ne sitten tänään, koskapa hän kaikista nopein ja paras ja nopein ja parasnopein siinä hommassa.

Tilanne jatkui edelleen surkuhupaisana. Stadionin sisältä löytyi vielä possuaitaa. Ne piti purkaa, saatana. Harmittava oli myös se, kun melko harvinainen Joupin Pystygorilla hyökkäsi Joakimin rastojen kimppuun luullen niitä naaraan häpykarvoiksi. Meidän piti ampua Kivelän kanssa jouskareilla selkään sitä; gorillaa, ei Joakimia.

Lisäksi oli miljoonia kilometrejä paksua ja painavaa sähköjohtoa lastattavaksi. Asiaa auttoi kovasti se, kun Jumperin sivuovi tippui saranoiltaan ja alas maahan sitä avatessani. Oli paha mieli silloin, ihmiset.

Mielettömällä energialla selvisimme siitä kaikesta. Tänään on puistossa karonkka.

Nähdään taas joskus.
-Nevis-

Virittämö 2016 perjantai ja lauantai: "Ei sitä aamulla tiedä miten kivaa illalla on"

Hei.

Tykitän taas kaksi blogikirjoitusosaa kerralla, kun en jaksanut perjantain ja lauantain välisenä yönä oikein mitään. Viikatemies kolkuttelee vaatien ovelle tässä kypsässä 160 vuoden iässäni joka ilta, niin priorisoin ajankäyttöni siten, että kävin baarissa ja nukuin siirtäen kirjoitushommat tälle päivälle.

Koska olen jo 173 vuotta vanha, on muistini kehno ja unohdin viimeksi kertoa, että heti keskiviikkona minä ja Pääkkönen revimme farkkumme subbareitten verkkoon, kun kävelimme niistä ohi. Subbarithan ovat sellaisia isoja kaiuttimia, jotka ovat maassa ja joissa tällä kertaa oli sellainen verkko hieman revennyt ja terävä reuna oli pitkällä. Siitä kun käveli ohi, niin jäi farkusta taskun kohdalta kiinni ja sitten kuului iso "Räts!"; seurauksena tyylittömästi revenneet farkut. Minä tyhmänä miehenä repäisin molemmat puoleni farkkuja. Pääkkönen totesi tasku yötuulessa mystisesti roikkuen: "Pitäisiköhän Jormanainen noita subbasia pikkaisen korjata?"

Unohdin viime kerralla mainita myös, johtuen ylikypsästä 2700 vuoden iästäni, että jotkut pikkupojat avasivat bäkkärimme portin ja kysyivät: "Mikä täällä on?" Vastasin: "Tämä on backstage." Pojat kysyivät: "No kuka sä sitten olet?" Imaisin savukkettani, siirsin pelikortteja käsissäni dramaattisesti ja sanoin: "Jöördis Pöppönen. Portti kiinni ja helvettiin!" Pojat poistuivat, mutta aidan takaa kuului: "Mennään näyttämään keskaria sille." Eivät he kuitenkaan koskaan tulleet enää. Yö nielaisi heidät.

Kävimme torstaina muistaakseni viemässä Kimmon kanssa DHL -auton AMS:in varastolle ASAP jne. yms. Ajoin Pajarisen KIA -autoa ja hänellä oli autoradio viritettynä Radio Novan taajuudelle. En oikein tiedä mitä valkoisena armeijan käyneenä heviä kuuntelevana miehenä olisin mieltä asiasta.

Totean tässä, että melkein koko ajan oli todella kylmä. Siellä olimme aikuiset miehet pukeutuneena useisiin kerroksiin päällysvaatteita. Näytimme kaikki ujoilta kreikkalaisilta raiskaajilta, joilla on kotiintuloaika viimeistään klo 23.00.

Perjantaina kun menimme töihin Kimmon kanssa, niin jouduimme heti polvistumaan esimiehemme diktaattori Jormanaisen eteen. Suutelimme hänen oikeassa nimettömässään olevaa kultaista Master of FOH-sormusta, puimme hänelle mustasta silkistä valmistetun viitan ja kannoimme hänet sitten norsunluusta tehdyllä kantotuolilla etupäähän. Siellä Kimmo harjasi Jormiksen liehuvat hiukset hopeisella harjalla ja minä kiillotin hänen kultaisen kruununsa, jonka asetin vapisevin käsin Jormiksen päähän. Jormis katsoi vihaisena ja totesi minulle: "Kiillotat saappaat kans. Haet oman hammasharjan kotoa ja sillä vetelet." Kumarsin kolmasti ja olin juuri lähdössä, kun Jormis huutaa:"Menet ryömien. Kuin ruumismadot." Kyllä oli pojat vatsanahka kipeänä sen reissun jälkeen. Toki Kimmo joutui sillä välin toimimaan Jormiksen WC-palvelijana. Kimmo totesi tuosta velvollisuudesta: "Onneksi se pikku porsas on syönyt nyt vähän paremmin pari päivää, niin ei tullut sitä ripulia."

Bändejä saapui ja niitä lähti. Niiden tavarat laitettiin lavalle ja otettiin sitten pois. Välillä niitä miksattiin ja niille tehtiin valoja. Joskus sanoin jollekin teknikolle tai muusikolle joitain lauseita. Ristiseiskan peluussa koettiin suuria tuntemuksia. Sellaista se on se perusduuni.
Mennäänpä nyt mielenkiintoisempiin asioihin tältä vuodelta:
Kimmo kantoi erään artistin peräkärryn renkaan taakse painoksi possunkiven. Siihen oli joku mies kussut edellisyönä.
Saana toi lauantaina meille rujoille paskiaisille leipiä, pannukakkuja ja vaahtokarkkeja. Pajarinen, tuo muinaisten henkien opastama valomies, päätti että vaahtokarkit pitää paahtaa. Niinpä hän viritti aputelttaamme Bar64- merkkisen valokannun katosta roikkumaan, otti tikkuja ja paahtoi siinä sitten.
Pääkkönen opetti minulle ja Kimmolle monitoripuolen ääniteknisistä asioista sen, että "pätchääminen" on sellaista, että sekin voi mennä vituiksi.

Lauantaina se tapahtui. Vampyyrit olivat saalistamassa. Noidat ratsastivat ilmassa alastomina ja voimakkaan tuulen ujelluksen peitti ihmissutten julma verenhimoinen ulina. Taivas räjähti rikki itkien omaa kuolemaansa katkeruuden viimeisilläkin rippeillä. Sateen ympärillä oli helvetin tuli ja jäljessään viimeisen kadotuksen mustaa hehkuva vana.
Eli satoi hetken aika kovaa. Vesi nousi inhottavan lähellä teknisiä sähkölaitteitta ja piuhoja. Vähän nostettiin kaapelikouruja ja joku poika siivosi vettä pois sitten.

Lauantaiyönä meidän piti vielä purkaa koko paska. Minun ja Kimmon laittamat aidat yms., ääni- ja valotekniikka piuhoineen ja itse lava. Ei siitä mitään sankaritarinoita saa. Olimme valmiita noin klo 05.27.
Sankareita sen sijaan ovat Jormis, Pääkkönen ja Pajarinen. He ovat väsymättömiä esitystekniikan ammattilaisia, jotka pärjäävät silkalla tuurillakin monasti. Heidän työtään ei livemusiikin kuulija tajua. Arvostusta heille lisää soisin.
Saana hoiti asiat taas hienosti ja piti meitä kuin orvokkia kämmenellä.
Ulla oli hoitanut työnsä jälleen myös mainiosti.
Työkaverini Kimmo; vaikka hänen vartensa on rujo, on hänen sydämensä puhdasta kultaa.
Kiitos heille.

Hämmästelen usein, että miten näin heikkolahjaisena olen silti usein erittäin kovien jätkien ja tyttöjen kanssa töissä. Että mistä se johtuu? Luulen tajuavani. Olen heille se hissipojan asusteessa kettinki kaulassa kolehtia keräävä apina. He soittavat posetiivia ja minä temppuilen. He saavat naurunsa: "Katsokaa miten vanha Nevis hyppii niin, että pieni pippeli tärisee ja iso perse värisee. Hah haa." En valita. Osansa kullakin.

Tähän päättyi tämän kesän blogikirjoitukseni. Ehkä tapaamme vielä. Nyt olen mielestäni ansainnut oikein vanhan kunnon nousuhumalan terassilla. Pitää vaan saada joku kaveriksi.

Tsaukki!
-Nevis-

Virittämö 2016 keskiviikko ja torstai: "En muuten jatka"

Tervetuloa taas.

En jaksanut fyysisestä olotilastani johtuen raportoida välittömästi Virittämön seikkailuista, mutta teen sen nyt kuten hyvin ehkä tajuatte.

Menimme siis suoraan Provinssin purusta seuraavana päivänä Kimmon kanssa Virittämölle hommiin. Kuumettahan minulla oli edelleen, mutta onneksi oli kylmää ja sateista, että sai palella oikein kolmen takin alla. Terveys on kuin ajokortti; sitä ei kaipaa, ennenkuin se on mennyt.
Mennäänpäs asiaan nyt ja jätetään se jaarittelu kokonaan pois: Minua ja Kimmoa odotti Virittämöllä esimiehemme tiukka diktaattori äänimies Jormanainen. Kolmistaan aloimme kasaamaan lavaa loppuun, koskapa viimeiset lavan palat saapuivat ns.myöhässä. Jormiksellakin painoi jaloissa Provinssi purku, joten lavan kasaus oli tarpeettoman vaikeaa, koska meidän kaikkien aivotoiminta oli verrattavissa puoliksi syödyn kurkun alfa-aaltoihin.

Kokosimme sitten Kimmon kanssa barrikadi-,Vepe- ja possuaitaa. Pari kangasta kiinni ja nippusiteitä sinne tänne sinkosimme myös. Asensimme yhden rumpuraiserin valmiiksi, mutta toista emme kyenneet, sillä siitä puuttui yksi merkittävä osa. Sitä lähti joku mies hirveän kaukaa Suomesta tuomaan.

Paikalle saapui valotaiteilija Pajarinen, tuo Itä-Suomen oma ihmis-strobo. Hän teki omia valoasetuksiaan omalla tavallaan.

Ensimmäinen orkesteri saapui ja onneksi myös se puuttuva raiserin osa aivan viime hetkellä. Se oli tosi kivaa.

Jossain vaiheessa ilmestyi maagisesti työporukkaamme Pääkkönen, tuo monitorien ja piuhojen villi rakastaja. Hän on pirun kova kaveri; ensin painaa ikkuna- ja ovitehtaassa päivät ja sitten tulee iltaisin laittamaan kuuntelut bändeille kuntoon. Hän on myös lonkerokaverini ja aina työpäivien päätteeksi nautimme yhdessä lonkerot.

Väliin statistiikkaa: Keskiviikkona olin töissä 15h 6h yöunilla, söin 5 buranaa ja yhden hampurilaisaterian ja join 3 Ed light -energiajuomaa sekä näin yhden puhuvan hevosen. Virittämö-kompleksin takana on sellaisia hevosvankkureita, jotka rahaa vastaan vievät ihmisiä ajelulle. Kun opastimme Kimmon kanssa erään orkesterin bussia paikoilleen, kävelin hevosten ohi ja katsoin yhtä niistä silmiin. Sanoin Kimmolle, että pelkään hevosia, koska ne ovat niin arvaamattomia. Hevonen sylkäisi, sanoi minulle "Älä jätkä viitti" ja jatkoi sitten shakinpeluuta toisen hevosen kanssa.

Bändejä tuli ja meni. Ne saatiin lavalle ja lavalta pois. Niiden soundimaailmaa miksattiin ja niille tehtiin valoshow.

Tärkein asia tänäkin vuonna on ristiseiskan peluu. Kimmo otti mukaan tuliterät kortit. Syntyi voimakkaita eturistiriitoja ja saimme katkeria vihollisia toisistamme, kun joku aina pihtaa juuri sitä tärkeää korttia. Ristiseiska on herrasmiesten peli, jossa armoa ei anneta. Siinä on moni mies kaatunut saappaat jalassa, kun käsi on täynnä pataa ja vain hertta vetää. Taktiikka, riskienhallintakyky, kirvelevät tappiot ja jumalaiset voitot kuuluvat kaikki asiaan. Ristiseiskassa tulee väkisinkin uhreja, mutta se synnyttää myös sankareita ja koulii miehen sielun kovaksi.

Torstaina suoritimme Kimmon kanssa erään vaihdon eli saimme edellisen bändin tavarat pois lavalta ja toisen tilalle 14 minuutissa. Mr.Diktator Jormis totesi, että homman olisi saanut tehtyä myös 12 minuutissa. Kyllä saatanan hiljaiseksi vetää esimiehemme rautainen nyrkki.
Eilen Kimmo vaihtoi sään kylmyydestä johtuen lippiksensä sellaiseen jättiläisen revenneen kondomin näköiseen pipoon; Hän näytti aivan vauvaikäiseltä hiekkalaatikkokiusaajalta, jolla on ihan vähän pissaa housussa.

Virittämöllä on myös Saana, joka hoitaa hostausta ja cateringia. Hän pitää myös meistä hyvää huolta. Isopomo Ullan olemme nähneet muutaman kerran ohimennen.

Palataan.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa The End: Loppu tuli

Heippa pallerot.

Aamulla tajusin, että vituiksi on mennyt. Minulle oli noussut kuume ja olo oli ontto. Napanuorani festivaalin purkuun ei kuitenkaan ollut valmis vielä katkaistavaksi, joten pakotin itseni ylös. Otin neljä buranaa ja join kaksi Ed Light -energiajuomaa ja sillä sitä sitten mentiin. Kaikille niille, jotka ovat huolissaan energiajuomakulutuksestani, voin kertoa, että niin olen jumaliste minäkin. Mutta kun teetä ei aina ole saatavilla ja se alkaa viiden kupin jälkeen maistua puolukoita syöneen juopon tanskalaisen kääpiön hengitykseltä, niin jotakin piristävää on saatava; jollakinhan se on tämä rujo ja väsynyt kehoni pidettävä käynnissä.

Nyt mennään nopeasti asiaan, että pääsen suihkuun.

Ensinnäkin olen unohtanut mainita Sipen. Hän on kiva ja ahkera tyttö, joka laittoi satoja miljoonia peitekankaita possuaitoihin Jessen kanssa. Toki tänään hän raivostui, kun ei tullut heti kasvispizzaa ensimmäisessä iltaruokalähetyksessä. En tiedä mitä valkoisena lihaasyövänä hevimiehenä ajattelisin asiasta. Sipe ei aavistakaan, että tässä yhtenä päivänä Kode lainasi hänen pyöräänsä. Siinä on nyt poikabakteereja.
Muuten: En ole koskaan kysynyt onko Jessen oikea nimi Jesse vai onko se lyhenne nimestä Jeremias, Jay-Bob tai Jeesus? Mistä pirusta näitä tietää? Ei mistään, sanon teille.

Kode sai tarpeekseen ärsyttävästä seurastani ja meni Kimmon kanssa purkamaan jokiterassia. He pärjäävät mainiosti kahdestaan, sillä he ovat vanhoja kahvittelukavereita. Jos tuo kaksikko tekisi lapsen, olisi se aivan pitkähiuksisen Spede Pasasen näköinen, joka on juuri syömässä punaista vessanmattoa Kristus-naamari päässään.
Kode töpeksi ja heitti tänään sorkkaraudan jokeen sekä rikkoi vasaran; vasara ei luojan kiitos ollut oikea, vaan ostettu Biltemasta.
Kaikkihan ymmärtävät tässä vaiheessa, että Budo-Kari ja Lauri kuljettivat haima hiessä erilaisia esineitä sinne tänne. Enimmäkseen tänne.
Kari asensi Suomen lipun kurottajaansa; tuo isänmaallinen teko ei jäänyt huomaamatta viereisessä vanhainkodissa, josta kuului huudahdus: "Kalevi perkele! Suomen lippu! Se on välirauha taas! Päästä vapaaksi sotavangiksi ottamasi nuori hyväkannuinen hoitajatar!" Toinen ääni vastasi: "En vielä päästä! Otan ensin hänen kanssaan selfien. Stickini on aivan pitkänä tässä nyt."

Kerroin vihdoin tänään Laurille klassisen uimakouluvitsini. Hänen ilmeensä oli sekoitus hämmästystä ja luopumusta.
Johanna taisteli jälleen tänään urheasti possuaitojen kanssa. Siinä on kuulkaas oma hommansa saada ne kaikki pakattua siististi kivineen ennakko-odotusten mukaisesti. Possuaidat is a dirty job, but Johanna is the woman to do it.
Anna keräili mielestäni Eeron kanssa kylttejä. Lisäksi hän joi vettä ja teki pieniä lemmirottamaisia mikroilmeitä nenällään.
Ville ajoi mönkijällä ja poltteli sikareita. Eli meno oli kuin ylä-asteen takapihalla.
Juho ajeli trukilla ja epäilen hänen olleen myös aitojenkeruu asialla.
Linnansaari teki varmasti jotain, mutta muistan vain sen, ettei häneltä löytynyt tulta Koden savuketuotteeseen lounastauolla.

Minä sain työparikseni yksikätisen rosvon eli Tontsa palasi töihin. Meillä oli kolme kättä, yksi pora ja yksi Biltemasta ostettu puolikkaan lego-palikan hyödyllisyyteen raksahommissa verrattava sininen klöntti. 
Ensimmäiseksi purimme lippukopin. Koska olen luonnostani hyvin pelokas ja arka ihminen, pelkään luonnollisesti myös korkeilla paikoilla työskentelyä. Sinne lippukopin katolle piti vanhan Nevanpään kiivetä. Pidin paljon siitä, että minulla oli välineenä Biltema ja allani sateen liukastama filmivaneri.
Sitten purkailimme lattioita ja huippuimurin ja kaikenlaista.

Ai niin: Joesta nousi iltapäivällä Euryale -niminen Gorgo, tuo terävähampainen ja käärmehiuksinen naishirviö. Se yritti viedä Karin kurottajan, joka ei tietenkään käynyt kuskillemme. Kari löi täysiä kung fu:lla Gorgoa munasarjoihin niin kovaa, että ne tippuivat pois sen alapäästä ja oli aivan kuin jokin melodinen purkkapallokone olisi mennyt rikki; siltä se kuulosti. Samassa taivaasta aukesi suuri valonsäde; sitä pitkin ratsasti alas Pallas Athene siivekkäiden leijonien vetämissä kultaisissa vankkureissa. Athene sanoi: "Budo-Kari, oi suursankarini, tuleva rakastajani. Tapoit suuren viholliseni. Palkitsen sinut niin kuin vain kaltaiseni jumalatar voi." Sitten Pallas Athene kasvoi 15-metriseksi edessämme, riisuutui, avasi haaransa ja näytti Karille hedelmällisen lootuspuutarhansa. Siellä, jättiläisjumalattaren sukupuolielimen ovensuussa, olivat kentaurit vastassa ja puhalsivat kultaisiin torviinsa fanfaarin, ilmassa lentävät mezzosopraano-enkelit lauloivat Karin nimeä juhlallisesti ja paikalle ratsasti valkea yksisarvinen, joka nousi takajaloilleen ja pieraisi ilmaan sinisen hattarapilven, josta muodostuivat sanat "VIP-Bar. Access only to Kari." Esiin marssi kauniiden haltioiden soittokunta, jotka soittivat rummuilla, vetopasuunalla ja postitorvella "Pienen Nokipojan". Ilmassa lensi piippua polttava vanha ja viisas merikotka, joka matalalla bassoäänellä kertoi: "Tervetuloa jättiläisjumalattaren pirriin. Kunhan olet saanut hommat täällä valmiiksi, niin tavataan keskuskirjastolla. Lukisit sinäkin Kari enemmän." Sitten Pallas Athene sanoi voihkivasti: "Mene sinne sisääni, urokseni. Aja kurottajasi sinne ja anna minun tuntea sinun nostavan minut hekumallisiin korkeuksiin." Kari kiristi ponnariaan ja totesi: "Mä meen nyt kyllä syömään. Siellä on makaronilaatikkoa. Tiedäksä kuinka harvoin mä syön makaronilaatikkoa? No, harvoin."

Tänä vuonna on ensimmäinen kerta koskaan, kun lähden kesken purun pois. Minun pitää huomenna mennä äänimies Jormanaisen rautaisen diktaattorinyrkin alle Kimmon kanssa Virittämölle töihin.
En tiedä teenkö enää jatkossa näitä festivaalihommia. Olen tyytymätön erilaisten asioiden saamiin käänteisiin.Voi hyvin olla silti, että Kari saa taas joku tammikuinen sunnuntai puhuttua minut humalassa ympäri.

Haluan kiittää kaikkia tällä(kin) festivaalilla kanssani läheisesti työskennelleitä henkilöitä sydämeni pohjasta. Eli kaikkia, joista olen kertonut blogissani ja niitä, jotka unohdin dementia-päissäni mainita. Erityiskiitos raksaryhmälle: Nöyränä olen tässä edessänne ja sanon sydämestäni kiitos. Ilman teitä ei vanha ihminen olisi jaksanut. Lukijoille kerron, että raksatoverini ovat erittäin mahtavia, ahkeria, taitavia ja erityislaatuisia ihmisiä. Heitä ei motivoi raha, ei maine, ei kunnia. He ovat aitoja ihmisiä, joita niin todella vähän tässä tekopyhien perseennuolijoiden ja valhettelijoiden maailmassa on. Harva ihminen kykenee työskentelemään 22h tuntia läpimärkänä ja niin väsyneenä, että silmät menevät kiinni kävellessä. Lisäkiitos Kari, Kode, Lauri ja Linnansaari siitäkin suorituksesta.
Minä olin tänäkin vuonna erittäin turha ihminen raksaporukassamme; mitättömät taitoni ovat kadonneet, voimaa ei enää ole ja turvakengätkin ovat rikki. Olen menneen ajan heikkolahjainen reliikki, turha muistoesine, joka osaa enää lyödä puuskuttaen lekalla ja sahata pokasahalla vinoon; onneksi tänä vuonna jouduttiin sahailemaan niin saatanan tavalla.

Korostan, että Provinssin purku jatkuu monen kauniin raksalaisen osalta varmaan koko viikon. Toivotan heille jaksamista ja haleja ja pusuja ja kovuutta! Todennäköisesti asiat sujuvat paremmin, kun en ole siellä sekoilemassa rollaattorini kanssa ja huutelemassa, että "Onko tämä minun avannepussini vai oliko tämä se Jacky-makupalani? En oikein näe ja hajuaistini menetin ollessani kenraali MacArthurin lastenvahtina Korean sodassa, kun ilkeät lapset laittoivat sierainaukkoihini nacho cheese ballseja; koko ajan haisee saatana vanha penis nenässä."


Se oli vuoden 2016 Provinssin loppu osaltani, aikani on tullut sanoa hyvästi.

-Nevis-

 
 

Provinssi 2016 osa 18: Päivän teema: Bil

Jaha.

Mennään heti asiaan. Minä valehtelin teille eilen julkeasti, koska ymmärsin asioita jälleen kerran väärin. Nimittäin Linnansaari teki uskomattoman zombie-comebackin ja tuli tänään töihin kanssamme. Ja Lauri, tuo moottoreilta ja valkovenäläisiltä haiseva rippileirinuori, oli eilen kyllä töissä muutamia tunteja. Hän purkasi Jokipiin eli Herra Sian valtakunnassa eli Camp Provinssissa Snoozyjä, jotka ovat sellaisia kurottajamiehen kannalta hirveitä mukateltanpaskoja. Lauri kävi myös eilen jumaliste baarissa; olimme Koden kanssa erittäin kateellisia, sillä kyllä tähän henkiseen tilaan viina nyt maistuisi. Viina ja lottovoitto.

Käydään tämä päivä läpi nyt ensin tylsien juttujen osalta eli seuraa nopea katsaus työtehtäviin. Johanna ja Anna purkasivat ainakin kylttejä mikä on homojen hommaa. Minulla ei todellakaan ole mitään homoja vastaan, mutta ylimääräistä kylttien purkua vastaan kylläkin. Lapsellisen huonot työkalut olivat tytöillä siihen touhuun ainakin aamupäivän. Talkoolaisia heillä oli apuna siinä. Possuaitaakin vissiin pakattiin.
Budo-Kari veti kurottajalla ne kaksi korkeaa konttia saaren lipan alta pois; minä avitin hieman kakkosnelosen pätkällä ja huusin kaksi virkekokonaisuutta radiopuhelimeen eli olin turha tekopyhä paska.
Linnansaari ja Juho purkasivat vaneriaitaa ja Mr.Linnansaari-Newborn laittoi myös invaramppeja kasaan.
Kimmo sai työpariksi Kastraatti-Laarin, joka oli viime vuonnakin pari päivää purkuraksalla. Heillä oli myös pari talkoolaista muassaan. Kimmo oli niin onnellinen mies, kun sai purkaa rakastamaansa erittäin turvallista ja hyppelyn kestävää jokiterassia, joka ei koskaan ikinä voi mennä rikki. He siirtyivät sitten myöhemmin suihkukylän paloiksi saattamiseen; mukaansa he saivat Budo-Karin, jonka oikea etunimi on Kari. Hänen toista nimeään en tiedä, mutta heitän valistuneen arvauksen, että se on Kynsilakka.

Poria ei saatana ollut tarpeeksi kaikille, joten kaupasta joku poika lähti hakemaan poraa sitten. Valitettavasti tuo henkipatto suoritti ostoksensa Biltema -nimisestä lastenleluliikkeestä ja saimme sitten ihanan sinisiä leikkiporia. Ne ovat vähän niinkuin dildoja heteromiehen käsissä; kova surina kuuluu, mutta mitään kivaa tai helpottavaa ei tapahdu.
Kode ja minä suoritimme seuraavien esineiden kuljetuskuntoon laittoa: Pieni narikka, mainoslayherit ja kolme lippukoppia. Kyllä sitä jotain muutakin ruuvailtiin ja kannettiin, mutta ei pysty kertakaikkiaan enää muistamaan että mitä. Johtunee paljolti siitä, kun vuonna 1944 olimme lukion ykköseltä luokkaretkellä Kuuterselässä. Eihän siellä saatana mitään harvinaisia lintuja ollut (kuten luokanvalvojamme Holger Haara-Perushyppy oli väittänyt), vaan lentopommitushan siellä oli käynnissä. Juostessani hakemaan bussista Rocky 4 VHS -elokuvaani turvaan, kompastuin luokkatoverini Ritari Ässä- reppuun ja kädessäni olevat lyijykynä ja vihko tunkeutuivat sieraimestani sisään; Michael Knightin liikkumaton hymy ivasi suurelinonnettomuuttani. Niin kova oli kaatumiseni voima, että muistiinpanovälineeni survoutuivat frontaalilohkoni taakse asti, jossa ovat tänäkin päivänä. Voin lainata kynää koska tahansa, mutta itse pitää se sieltä luusahalla ottaa.
Kyllä oli kuulkaa taas yksitoikkoista minulla ja Kodella työhommat; ruuvaa irti, vasaroi irti, tiputa, kanna, pakkaa. Sitä se oli koko ajan. Kode nyt onneksi pääsi edes lippukoppien katoille seikkailemaan.

Sitten päivän iloisempiin uutisiin. Johanna luuli lounastauolla vesikannua salaatinkastikekannuksi ja kaatoi koko lautasensa täyteen vettä. Nauroin hänelle. Se oli kivaa.
Kode pohti sitä, miksei ihminen voi siittää itseänsä; se kun tekisi asioista yksinkertaisempia. Sanoin, että jos katsoo meitä kahta, niin siinä on perkeleen hyvä syy. Eihän sitä nyt voisi ottaa vastuuta inhottavasta pikku äpärästä, jonka molemmat vanhemmat ovat minä itse. Toki jos saisi itsensä humalassa raskaaksi, niin ei voisi kuin itseänsä syyttää. Se olisi peiliin katsomisen paikka.

Päivän muotikatsaus: Välipuistorock -hupparini vaihtui tässä eräänä päivänä mystisesti Kuolleet Intiaaanit -huppariksi. Siitä on vasen tasku hieman rikki.

Huomenna vielä.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 17: Jöördis Pöppönen

Päivää.

Tänään Karilla ja Laurilla oli vapaapäivä, koska he lastasivat yöllä myöhään Rammstein -musiikkiyhtyeen teknisiä tavaroita. Damskikin lastasi, mutta päätti tykittää siitä sitten sen jälkeen vielä kokonaisen työpäivän, koskapa ei pääse enää jatkamaan festivaalin purkua kanssamme. Damski totesi, että Rammstein -teknikot olivat aivan koko ajan käskeneet ajaa hyvin varovaisesti; tämä kismitti kuskiamme, koskapa hän on ammattilainen. Opetin Damskille tuleviin työtilanteisiin saksalaisten teknikoiden kanssa seuraavan toimivan virkkeen:"Fuck you nazis. Thank you for the Lapland."
Linnansaarta ei näkynyt. Hän on ilmeisesti myös poistunut joukostamme. Kiitos pojat teille näistä yhteisistä herkistä hetkistä taas.

Tontsa eksyi työtapaturman tielle ja joutui terveyskeskuksen kautta kotiin. Toivotamme hänelle pikaisia paranemisia. Ottakaa tästä nyt lapset hyvä neuvo: Teräase EI ole mikään käsirasva.
Kimmo joutui likaiseksi orjaksi erilaisille lavanpurkutyömaille. Onneksi hänen isällään oli äskettäin numismaatikkosyntymäpäivät.
Anna purkasi aitoja ruoskien talkoolaisia sanansa lyijypainoisella ruoskalla.
Niilo purkasi päälavaa Akun Tehtaan leivissä.

Minä, Kode ja Johanna tulimme myöhemmin paikalle. Johanna delegoi ja despotoi jotain juttuja. Koden kanssa heittäydyimme pääportin narikan purkutyön armoille. Siinäpä oli yksitoikkoinen juttu. Puisia kakkosnelosia, joista pistää esiin nauloja ja pieniä kakkoskakkosen paloja sekä alumiiniteline-osia oli vähän toiseen tyyliin purettavaksi ja kannettavaksi. Meno oli kuin huonon black metal -orkesterin videokuvauksissa, jossa on ruokatauolla unohtunut kinkku sämpylän välistä.
Aivot piti jättää narikkaan ja purkaa se paska ihan pelkällä tahdonvoimalla. Tuntui, että se ei lopu ikinä se materiaalimäärä. Lauloimme mm. joululauluja mielialan kohottamiseksi.
Johanna tuli hetkeksi meitä auttelemaan ja Anna toi vettä. Tämä antoi meille miesväelle lisäenergiaa. Lisäksi Sähkö-Tuomas toi jätskit jossain vaiheessa.
Johanna apunamme ollessaan jäi paidastaan ja vyöholderistaan pystylayer-osaan kiinni täysin fysiikan lakien vastaisesti. Jouduin hänet siitä irti auttamaan; nauroin hänelle. Vain hetkeä myöhemmin istuin ainoan energiajuomapurkkini paskaksi tuolini jalalla; hän nauroi minulle.

Pidimme narikan purusta Koden kanssa istumasavuketaukoa, kun haukottelin niin, että kuului sellainen naksahdus suustani. Muutama sekunti myöhemmin paikalle ilmaantui kaksi kappaletta Suomen jokaista petoeläintä; siinä oli ahmaa, karhua, ilvestä, kyykäärmettä ja näätää. "Mitä jumalauta täällä tapahtuu?", kysyi Kode. Totesin: "Voi perkele. Taisin vahingossa tehdä suullani muinaisella ihmisten ja eläinten yhteiskielellä virkkeen `Tänne kaikki pedot, suuri Barayumklaa-rituaali alkaa, saakoon Kuun Jumalatar Selene verensä´. Kode sanoi: "Aivan sama, kunhan hoidat ne pois täältä, saatana. Täällä on nyt joku ahma jo paskantanut vasaran päälle."

Artisticateringvastaava Sini painoi pitkää päivää apulaisineen. Siinä oli limsa poikineen löytämättä paikkaansa. Hänen työ- ja ihmissuhdekumppaninsa Ilari laittoi hänelle huulirasvaa kehnosti.

Tein tänään Annalle hienon UFO-päähineen sipseistä ja nippusiteistä.

Kun olimme Koden kanssa lähdössä koteihimme, Nuoriherra Joakim Toothman pyysi josko voisimme auttaa häntä jossain valopiuhojen käärimisessä. Kode huusi vastauksensa jotenkin näin: "Jos ei tuollainen saatanan pitkätukka saa piuhojaan käärittyä itse, niin antaa olla. Teitä on jumalauta kaksi siinä." Nauroin tuolle hihitellen kuin ensimmäisen alastoman tissinsä nähnyt mykkä teini-ikäinen.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi osa 15 & 16: Helium-Kari

Jepulis.

Referoin nyt pari edellistä päivää, koska en muista niistä paljoakaan. En päivittänyt eilen blogiani, koska jostain käsittämättömästä syystä päätin nukkua ennemmin kuin kirjoitella.

Asiaan:
Tässä yhtenä aamuna haketta leviteltiin Brykärin ihanaan puistoon, jotta kura - tuo Äiti Maan mauton ripulipila- tukehtuisi omaan mahdottomuuteensa. Meitä oli siinä ainakin Linnansaari, Johanna, Kode, Tontsa, Kari ja uusi tulokas Aki, joka on ahkera poika. Jos hän pitää Monty Pythonista, häntä voisi kutsua nimellä Aki-Aki-Aki-Ta-Pang.

Johanna sisusti raksatelttaamme kauniiksi. Meillä on katto, pari sohvaa, yksi seinä, pöytä, roskikset ja mieletön fiilis.

Maito-Anna jättäytyi täysin vapaalle remuamaan. Hän sai tuon nimityksen, koska rintakehässään hänellä oli kuulemma eräänä päivänä märät läntit.

Lipputanko oli vaarassa kaatua pääanniskelussa, joten se otettiin turvallisuussyistä pois. Minua lämmitti se asia, koska koko anniskelualueen asiakaskunta kannusti ja hurrasi, kun ystävämme Kari kaatoi sen hallitusti kurottajallaan maahan asti. Sain kunnian kantaa sen Damskin kanssa ns.kusimutkaan. Edellä mainittu paikka on kulturellisesti rikas alue.

Cheek -niminen lahjaton esiintyi yhtenä päivänä ja raketteja ammuttiin taas. Viereisen vanhainkodin ikkunasta kantautui tuttu ääni: "Jumalauta Kalevi! Ei niiltä ammukset lopu! Onneksi olen kaivanut meille alakerran TV-huoneen sohvan alle korsun." Toinen ääni vastasi: "Joo joo, tulen heti kun saan vain rollaattorini maalattua sohvan väriseksi, ettei meitä erota pommikoneet sieltä. Otin vapauden lunastaa keittiön näkkärit puolustuslinjamme muonitusvarannoiksi." Ensimmäinen ääni kiljaisi: "Väinämöisen saappaat! Unohdin tekarini sairaanhoitajan pyllyyn kiinni, perverssi kun olen. Ei paljon näkkäriä syödä, saatana. Kirottu olkoon luonteeni vinous."

Päivystyksen aikana teimme kaikenlaista. Sahasimme, löimme lekalla, porailimme, kannoimme tarpeettoman painavia esineitä liian pitkiä matkoja ja sidoimme kaikenlaista; esimerkiksi oman elämämme solmuun.

Raksapomo Ville poltteli sikaria paljon, jonka ansiosta hän saavutti ihailuni; sikarit ovat miesten hommia.

Voittamaton kuskiryhmämme eli Kari, Damski ja Lauri vaihtoivat yövuoroon ja ajelivat Rammstein- soitinyhtyeen tekniikkaa aamuun asti. Kovia poikia.

Kimmo on parantunut ja palasi joukkioomme.

Sähkö-Tuomas toi jokavuotiseen tapaansa jätskiä. Tuo siunattu ihana mies tuli juuri oikeaan aikaan, sillä meillä oli menossa sillä hetkellä narikanlaajennusprosessi, joka sisälsi noin 800 naulan hakkaamista työkalulla nimeltä vasara.

Välillä oli kova väsy. Aivot olivat täysin potalla, joten ymmärryskykymme oli hyvin rajallinen. Onneksi raajamme toimivat jotenkin, joten kaikki päivystyksen aikana saadut edes etäisesti järjelliset tehtävät tulivat suoritetuiksi.

Kiire on ollut, joten henkilökohtainen elämämme on jäänyt täysin hunnigolle. Pohdimme sitä Koden kanssa, että edes normaalin aikuisen elämään kuuluva masturbaatio ei ole löytänyt tietään päiväohjelmaamme. Sitten kun vihdoin pamahtaa, niin kylpyhuone on sen näköinen, kuin aave olisi räjähtänyt hiustenhoitoainetehtaan varastossa. Tämä insertti oli tarkoitettu vain kypsille aikuisille, jotka ovat sinut itsensä kanssa.

Festivaalilauantain lopuksi purimme erilaisia asioita jo, sillä poishan se homma on Törnävältä saatava.

Paras hetki päivystyksessä tänä vuonna oli, kun Kari useita kertoja hauskuutti meitä imppaamalla heliumia ja siitä syntyvällä kimeällä äänellä hän tulkitsi mm. Rammsteinin lyriikkaa.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi osa ??: "Olisiko jotain sahausta tiedossa minulle?"

Nonni.

Minulta jäi eräänä päivänä tässä kirjoittamatta blogimerkintä. Se selittyy sillä, että olin ensin töissä 19h, sitten ihanat 3h yöunet ja perään 22h työtykitystä. Referoin nyt vain pari viimeistä päivää, koska tulin juuri festivaalialueelta kotiin ja on hieman uupunut olo.

Keskiviikkona muistan olleeni koko päivän Tontsan ja Koden kanssa narikoita rakentamassa. Niilo tuli sinne auttelemaan ja antamaan kovuutta. Yöllä piti vielä aloittaa vaneriaidan rakennus ja muut tykittivät perkeleesti possuaitaa. Muuta en asiasta muista.

Tänään piti laittaa festivaali asiakkaita varten valmiiksi. Hukkasin Johannan henkilökohtaisen sahan jumaliste aamulla ja jännitti, että nyt muuten tulee kuokkaan. Onneksi tuo työkalu löytyi myöhemmin. Meno oli todella maukasta ja onneksi emme ehtineet syödä seitsemään tuntiin mitään. Vietin tästä päivästä noin 11h siten, että 90% kehostani oli täysin märkä ihanasta sateesta. 10% selittyy sillä, että minulla oli työhousujeni taskussa pussi, johon olin sadevedeltä piiloon laittanut GSM -matkapuhelimeni ja savukkeeni sytyttimineen.
Maapallon luonto on yksi perse ja satoi paljon ja voi voi. Veden määrä aiheutti mitä mukavimpia pulmatilanteita, joita raksaryhmämme rakasti täysin ehdoitta ja kokonaan.
Päivystyksenä hoidimme erittäin mielenkiintoisia ja antoisia tehtäviä.
Klo 22 muut lähtivät kotiin nukkumaan, jotta olisivat aamulla energisinä työtehtävissä. Pitkään yövuoroon jäivät vielä Villen kakkosmiehenä toiminut Linnansaari, Kode, Kari, Lauri ja minä. Me pellenaamat levittelimme haketta niin saatanasti yrittäessämme epätoivoisesti korjata sateen runtelemaa Äiti Maan häpykumpua.
Kylmä oli märissä vaatteissa. Onneksi olemme aikuisia ihmisiä ja varavaatekerta löytyi tottuneesti repusta. Paitsi että eihän minulla herranjumala mitään reppua ole; minullahan on muovipussi.
Aika viimeisillä höyryillä päästelimme erilaisia työsuorituksia, mutta useimpiin liittyi erittäin valitettavasti hake.
Kyllä on ihminen nyt väsyksissä. Tämähän on aivan mielisairasta tällainen touhu. Ei mitään hätää silti; onneksi palkkakin on huono.
Valtava kunnioitus minulla on työtovereitani kohtaan. Kun he eivät ole enää mukana festivaalihommissa, en usko, että löytyy kovin montaa ihmistä, jotka ovat 22h töissä sateessa nälissään.

Tänään join neljä kuppia teetä ja neljä Red Bullia sekä poltin kaksi askia tupakkaa yrittäessäni pärjätä kehoni hätähuudon kanssa. Suussani maistuu kroonisesti ripuloivan miniponin häntä.

Parasta tänään oli, kun Nightwishin aikana oli ilotulitus. Lähellä festivaalialuetta on nimittän vanhainkoti, josta kaikuivat huudot: "Kalevi! Asekätkö esiin! Nyt ne saatanat tulee taas!", "Heti kun saan tämän liikeratojani rajoittavan katetrin repäistyä irti..eikun hetkinen..minähän käytän tätä hirttosilmukkana ja kuristan jonkun aliupseerin."

Näin kajarijätkistä Jormiksen, Pääkkösen, Spotti-Männistön, Aholan ja Taffel-Voden.

Nyt maate. Tsau.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 12: Uimakouluvitsin paikka

Jeps.

Korjaus eiliseen blogimerkintään: Se oli Johanna, EIKÄ Anna, joka sanoi Tontsaa Kusi-Tontsaksi. Tämä oli tytöille oikea hengenasia.

Valitettavasti tänään tyttöduomme joutui auttelemaan telttojen pystytyksessä koko päivän ilmeisesti lähes ja Välimaa myös. Mr.Unborn ja Juho olivat lavaraksassa ainakin osan päivästä. Makeana uutuutena tuli mukaan Lassi the Nenä-Lassie, joka on tuttu viime vuodelta. Hän pystytti Koden ja Niilon kanssa jotain rakennelmien tynkiä Layher-nimisestä alumiinisesta tavara-artikkelista. Kari ja Lauri tapansa mukaan rakastelivat tottuneesti esineistöä kurottajan piikkien kautta.
Kimmo oli kipeänä kotona kuumeessa; tähän Kode kommentoi: "Se on niitä Kimmon tauteja, kun se on niin heikko paska." Onneksi Kimmo ei ollut kuulemassa, eikä hänellä saa koskaan tietenkään kertoa tästä, ettei tule riitaa.
Tontsa ja minä teimme pari juttua päälavaan Akun Tehtaan toimeksiantona. Sitten rappusen Sinin pyynnöstä ja piti jotain matottaakin, mutta sitten loppuivat niitit. Muita sekalaisia työtehtäviä oli siinä myös liikenteenohjauksesta ja anniskeluaidan hahmottelusta narikan edustan kumimatotukseen Juhon tukemana. Kyllä ne kumimatot ovat oikeita vittuja; painavia ja täysin yhteistyöhaluttomia. Aivan kuten delfinaarioiden sinivalaat.

Nyt päästään niihin mielenkiintoisiin juttuihin. Piti saada pari konttia Saaren Kesäteatterin Kahvion lipan alle. Se on muuten tuttua hommaa, mutta nämä kontit olivat hirveän korkeita. Niin julma oli niiden epäpyhä säkäkorkeus, että kun Kari niitä kurottajalla työnsi, niin katon ja konttien väliin jäi noin 1-2 cm, joka on lapsellisen vähän. Siinä rytäkässä oli mukana myös minä, Lauri ja aluksi Tontsa. Tarvitsimme siihen työhön aluslevyä, radiopuhelinliikenteen sujuvuutta sekä kakkosnelosen pätkällä vähän ohjailimme kontin menoa.

Nyt pääasiaan: Jossain vaiheessa alueelle saapui sellainen valtavan pitkä kontti, jolla on nimenä arveluttavan rasistinen "Black Box." Johtuen erittäin typerästä asiasta, jota en diskreettisyistä voi tässä paljastaa, tuo kontti jäi tullessaan kauas toivotusta loppusijoituspaikastaan. Oli pakko toimia samoin kuin viime vuonna ja kahdella kurottajalla siirtää se paikoilleen. Eli toiseen päähän Kari ja toiseen Lauri. Ei ollut tarvittavaa materiaalia sitoa kontin ja kurottajien piikkien välisiä nostoliinoja, joten konepoikamme turvautuivat improvisaatioon. Sitten minä toiseen päähän ja Tontsa toiseen päähän tuota pelon karavaania ja radiopuhelimet täysille. Kari peruutti koko matkan, joten yritin radiopuhelimella kertoa vähän suuntimaa ja sitä miten se kontti siinä liinojen varassa heiluu. Kerran meinasi heilahtaa koko paska siltaan ja ajattelin: "Vittu, siinä meni silta." Sen sijaan valehtelin julkeasti: "Hyvä. Rauhallisesti...pystyttekö vähän korjaamaan oikealle?" Välillä jännitti kuin sukellusveneessä. josta on jäänyt keittiön ikkuna auki. Lauri sanoi jossain vaiheessa radiopuhelimeen: "Jos tästä selvitään, niin kerrotko Nevis uimakouluvitsin?" Lupasin kertoa lähitulevaisuudessa. (Uimakouluvitsi on niin ruma, etten Laurin vaippaiästä johtuen ole vielä tohtinut hänelle sitä kertoa).
Kyllä kovia taitomiehiä ovat kuskimme, sillä kontti saatiin ihanasti paikoilleen loppujen lopuksi.

Loppuillasta Johanna kieli minusta esimiehellemme Villelle. Meno oli kuin lastentarhan pianonrakennustunneilla.

Emme taida ehtiä kaikkea rakentamaan tänä vuonna. Viimeksi, kun jotain jäi kesken oli vuosi 1941 Operaatio Barbarossan aikana, kun minulta jäi Äänisjärvellä Pac-Man pelikoneeseen kaksi lisäelämää ja korsun patterille kylpytakki kuivumaan.

Huomiseen, joka ei ehkä lopu koskaan.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 11: Koppi

Voi hei.

Tänään meni pelleilyksi. Johanna ja Anna nostivat kaatuneita aitalinjoja pystyyn; kiitos saksalaisten insinööritaidonnäytteiden peitekangaiden alalla. Ei ole enää saksalainen suunnittelutehokkuus samaa kuin silloin, kun Pamzerkampfwagen V "Pantherit" remusivat pitkin Euroopan maaseutuja uljaana kuin kotkien penikset. Vanha mies Jakke kävi tänään alueella ja muistelimme sitä, miten jouduimme vaihtosotalapsina Ranskan rajalla "Panthereita" rassaamaan; Jakke korjasi sylintereitä ja minä kiillotin tykkejä sukallani; toinen sukka katosi johonkin ojaan, kun lounaspatonkini tippui sinne ja sitä noutaessani juutuin vasurijalastani mutaan. Kengällä ei niin väliä, mutta sukassa oli He-Manin kuva. He-Man oli ainoa, joka sai pidettyä kirotun Skeletorin vallanhimon aisoissa.
Joka tapauksessa naisemme taistelivat aitojen kanssa erilaisin tavoin. Lisäksi selvisi, että he ovat erittäin pahasti addiktoituneet pullaan; jos ei heti löydy kahvin kanssa leipomusta, niin paniikki on ja kova poru. Tytöillä on myös puolisalainen pullapussi autossa piilossa, että saa mussutella pojilta rauhassa. (Tosi tarina).

Mr.Unborn ja Juho olivat tänään päälavan raksassa apuna. Toki Mr.UnbornBumBum-Linnansaari auttoi minua ja Tontsaa aamulla hieman artisticateringin lattian matotuksessa. Se meni vielä minulta ja Tontsalta hyvin. Sitten saimme tehtäväksemme rakentaa viimeinen lippukoppi: The last tickethut.
Siinä kesti aivan liian ja todella kauan. "Miten se on mahdollista?", kuulen teidän kysyvän. "Tontsahan on taitava puuseppä ja rakentelija", te jatkatte. No, minäpä kerron referoiden.
Aluksi kaikki sujui hyvin; Tontsa oli puuseppämestarina ja minä lähinnä pokasahasin, kun en muuta osaa.
Sitten huomasimme tilanteen olevan entropian kourissa:
Ensinnäkin yksi kopin kattopala oli hukassa ja sitä etsittiin kauan kissojen ja kanojen kanssa. Ei löytynyt, joten filmivaneria piti tilata lisää. Toisekseen kopin ovesta puuttui saranat ja vipstaakit, joten niitäkin etsittiin kirosanat huulessa. Ei löytynyt niitäkään, joten piti improvisoida asiaankuulumattomilla osilla. Tapahtui niin, että kun ovi oli saatu onnistuneesti paikoilleen ja minä päästin siitä irti, niin se tippui kolmen sekunnin jälkeen maahan. Paikalle tullut Kari nauroi kanssamme aivan vatsa kippurassa; silloin vielä nauratti. Toisen ja uuden näkökulman omaavan yrityksen jälkeen ovi oli onnistuneesti paikoillaan. Aikaa oli kulunut. Sitten selvisi, ettemme saisi tarpeellisia dimensioita omaavaa filmivanerin palaa, joten jouduimme perkeleen perkele mittamaan ja sahaamaan kahdesta eri vanerinpalasta. Sitten kyrvähti käsisirkkeli Tontsan käteen kesken toiminnan ja loput sitten tykitettiin käsisahalla olkapäät maitohapoilla. Aikaa kului lisää. Meillä oli lopuksi neljä palaa, joista kokosimme kattolevyn; olimme kuin tylsiä Tohtori Frankensteineja. Liian pitkiä olivat ruuvimme, joten koko saatanan laitos jäi kiinni alla oleviin kuormalavoihin. Ei muuta kuin ruuvit irti ja uudestaan maassa sama prosessi. Lopuksi vielä kiinnitys, jossa ilmeni kattolevymme tilkkutäkkimäisestä persoonasta johtuvia ongelmia; ruuveja kiinnitettiin, irrotettiin ja kiinnitettiin uudelleen ja Lauri joutui lopulta tulla moottorisahalla auttamaan, kun ei muuten mennyt kattomme paikoilleen. Jumaliste mitä touhua. Niilo, tuo valkoinen lakupekka, kävi välillä Akun Tehdas -paita päällä vittuilemassa, kuten asiaan kuuluukin.

Karilla ja Laurilla meni hyvin, kun saivat ajaa kurottajilla. Voi pojat, miten he rakastavat ajaa niillä ihanilla koneilla peräaukot märkinä!
Kimmollakin oli hyvin asiat, kun pääsi taas pöristelemään moottorisahalla. Hän rakensi Koden kanssa luiskia ja portaita peräukko märkänä; Kode pysyi kuivana, koskapa oli jälleen pukeutunut kyynisyytensä rutikuivaan sideharsoon.
Kodella oli mieliharmina eräs henkilökohtainen ongelma; se ei jumaliste liity mitenkään naisiin, viinaan, terveyteen tai uhkapelaamiseen. En kieli asiasta.

Epäilen Tontsalla aikuisiän diabetestä, koska hän kävi koko ajan virtsalla kuin pienimunainen ravihevonen. Anna sanoi häntä Kusi-Tontsaksi, kun kerroin asiasta. Julmaa panettelua ja pikkusieluisuutta löytyy paljon ryhmästämme. Tontsa toki joi Juhannuksena paljon kuohuviiniä, että mahtaako se korreloida asian kanssa?

Tänään paikalle tuli artisticateringin Sini kätyreineen. Lisäksi kylttiryhmää ja vessaryhmää ja kaikkia tyyppejä pyöri alueella. Vanha ystävämme Välimaa tuli myös mukaan ja avusti telttaryhmässä tämän päivän trubaduurin risupartansa sateessa heiluen. Joakim, tuo nuori ulkovalaisija, oli ryhmineen myös paikalla. Hänellä oli tänään apunaan Saarikoski, joka on undergroundmusiikin kulttimies sekä Boy Saari, tuo valomiesten ylimääräinen lonkero. Saari on ollut asialla jo useita päiviä.

Ilksteri kävi ajamassa Mannia ja minusta oli mukavaa operoida tuon rakkaan kuorma-auton takalautaa. Haluan takaisin Mannin apukuskiksi.

Päivän kivoin asia oli, kun sähköryhmän Jarno tarjosi jäätelön. Sähköryhmään liittyi myös Knuuttila, tuo kiva kommunisti. Muita sähköryhmästä en muista nimeltä, koska olen vajaa.

Nyt lopetan. Huomenna taas.
-Nevis-

Lapsellisen pieni lisäys Provinssi osa 10 -blogimerkintään

Unohdin kertoa: Päivän lopuksi meidän piti kiinnittää raksateltta maahan kiinni, ettei se lennä tuulessa ns.helvettiin, mutta kiilat eivät olleet vielä saapuneet alueelle. Syntyi laiskuuden ja innovatiivisuuden parittelun tuloksena logistinen riemuvoitto: Toinen pää teltasta sidottiin kuormaliinalla konttiin kiinni ja toiseen päähän ajattiin kurottaja piikit alhaalla painoksi.

Näin tänään paljon muurahaisia. Otin keskisuuren kiven maasta ja sen alla sikisi noitten yhdyskuntaeläinten valtakunta. Ne olivat pahana ja ryntäsivät minua kohti. Pakenin. Pelottaa ajatella, jos ne seurasivat minua kotiin...mikä tuo ääni oli? Kuulenko tuhansien pienten kostonhimoisten pistiäisiin kuuluvien hyönteisten lenkkareiden kopinaa? Mitä jos yritän tekeytyä osaksi sohvaa, jonka päällä istuessani kirjoitan tätä? Jos makaan oikein liikkumattomana ja matkin tämän huonekalun natinaa suullani? Erottavatko ne minut sohvasta? Syövätkö ne varmuuden vuoksi koko olohuoneen? Menehdynkö siinä rytinässä? Mikä muurahaisia oikein vaivaa?!!

Provinssi 2016 osa 10: Klaus Reputation

Terve vaan.

Villin City-juhannuksen jälkeen, työmotivaationi tänään oli -5, mutta koska omenat eivät syö itseään, oli tartuttava toimeen.
Muut raksaryhmän jäsenet olivat hyvillä mielin ja energisiä, paitsi minä ja Niilo, joka oli hyvin väsynyt. Minun tapauksessani on kyse siitä, että olen negatiivinen geriatrikkopaska ja Niilo on ominaispainoltaan väsynyt nuori.

Radiopuhelinliikenteen perusteella tiedän, että tupakoivat naisemme Johanna ja Anna Juhon kera asensivat jälleen jotain aitalinjoja. Kode meni Kimmon avuksi terassia rakentamaan, Lauri kuljetti dieselpäissään tavaraesineitä piiloon tulevien festivaaliasiakkaiden katseilta ja minä, Tontsa ja Kari "pääsimme" siirtämään jälleen yhden lippukopin. Meillä oli mukana tänään Mr.Linnansaari, joka on entinen Mr.Unborn, joten kutsun häntä tässä blogissani Mr.Unborniksi, tajuatteko? Tuo moniniminen mies otti työparikseen Niilon; he pystyttivät tänään piskuisia telttoja ja rakensivat jonkun hiihtoaitalinjan.

Me Tontsan kanssa onnittelimme itseämme lippukopin siirrossa, koska teimme aikaasäästävän innovaation. Kari siirsi matkavahvistetun lippukopin uuteen paikkaan ihanasti rakennetun kehikkomme päälle. Sitten itseluottamuksemme meni keskittymisen edelle ja unohdimme ajatella; syntyi virhe. Niinpä Kari joutui saapumaan myöhemmin vielä kurottajalla nostamaan koppi uudelleen. Kirosimme Tontsan kanssa itseämme; asiaa ei auttanut lintuja syöttävät sunnuntaituristit, jotka suurin joukoin olivat kokoontuneet aivan työpisteemme viereen. Hiljainen misantropia paloi silmissämme kiukun tulella.

Ruokakatsaus: Pyttipannua ei riittänyt ihan kaikille, joten esim. Kode sai sitten metripizzaa ja harmittaa vieläkin tämä, koska pyttipannun kanssa pitää aina olla kaksi häränsilmää, mutta tänään ei ollut.

Nutritionaalisen hetken jälkeen muut jatkoivat edellä mainittuja työtehtäviä, mutta Kode ja Kimmo aloittivat portaiden rakentamisen. Minä ja Tontsa laitoimme sellaista lattiaa VIP-ravintolan eteen. Niin paistoi aurinko kuumottavasti, että levitimme aurinkorasvaa toistemme selkiin. Kyseinen hetki oli mitäänsanomattoman epäeroottinen.
Lauri tykitti kurottajalla meille tavaraa niin kovasti, että eräs lava hajosi hänen koneensa jähmeissä piikeissä. Kari kokeneena höpönassuna korjasi tilanteen rauhallisella opastuksella. Seurauksena oli kaunis näytelmä, jossa kaksi kurottajaa olivat piikit vastakkain; aivan kuten hellä homorobottien ujohko pippelimiekkailu oli tuo skenaario.

Muotikatsaus: Annan polvet ovat parantuneet. Hän ei enää näytä viidakon liskonaiselta, joka sylkee hermomyrkkyä suustaan ja tottelee nimeä KhaZam`Dubaa´KA-KA. Tarzan kohtasi tuon olennon nuoruusvuosinaan kauppareissulla ja hävisi. Sinne jäi Fairyt polulle ja Jane oli pahana.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 9: Sade se vaan tuli alas niin että poksui ja plompsahteli

Tsuikkelis vaan.

Aloitetaan positiivisilla asioilla. Tänään vanha varastopäällikkkö ja kaikkien ystävä vanha mies Jakke tuli pyörähtämään festivaalialueella. Hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: "Siinä se pullea vanha mies on." Totuus on, että olemme molemmat pulleita. Nuorena olimme hoikkia, mutta vatsamme pulleutuivat, kun olimme vuonna 1813 Botswanassa lukiosta ulkomaan työharjoittelussa sarvikuonojen kuonoja kiillottamassa. Saimme siellä neekerisankkerin vanhasta oravakeitosta ja kroonisena sivuoireena tuli tämä vatsojemme pulleus. Näkeehän se nyt lapsikin kaukaa, että vatsamme ovat suuren suuria; kuin rantapalloja.
Koden kauniin lattiaratkaisun tilalle saivat Kode ja Kimmo uuden lattian tehtyä, vaikka se onkin paljon rumempi.
Kykenimme Karin ja Tontsan kanssa siirtämään lippukopin ehjänä uuteen paikkaan; olihan se operaationa pelottava.
Johannalla oli ja on vielä pari tuntia synttärit! Onnea vielä tuulitukka! Hän toi aamulla mukanaan erilaisia leipomuksia ja se oli kivaa.
Siihen loppuivat tämän päivän positiiviset asiat.

Tänään taivas repesi mitä julmimmalla tavalla ja alkoi satamaan. Surkeaa oli se.
Referaatti tämän päiväisistä työtehtävistä kollektiivisesti koottuna: Korkeaa ja matalaa possuaitaa pystytettiin, telttaryhmää autettiin, tavaroita siirreltiin kurottajalla ja trukilla, Mannia tyhjäiltiin, terassia rakennettiin, hirviaitaa korjailtiin, FOH:in pohja tehtiin, aitakangasta asetettiin ja hanskat märkinä tupakoitiin.

Päälavan rakennuksesta puuttui ihmisiä, joten Kari ja Juho joutuivat sinne avuksi. Muutamia tunteja myöhemmin radiopuhelimesta raikasi kohtalokas käsky vielä yhden meistä mennä lavalle auttamaan. Olimme juuri sillä hetkellä Tonsan ja Koden kanssa Kimmon apumiehinä. Otimme Tontsan kanssa ylimaallisen kivi-paperi-sakset -taistelun ja tuossa megalomaanisessa tahtojen sodassa minä hävisin. Kyllä kyrpi.
Tehdään nyt heti selväksi teille kaikille ylireagoiville venepipoille, että minulla EI ole mitään Akun Tehdasta tai päälavan rakennusta vastaan, mutta olisin huomattavasti mielummin vanhojen raksaystävien kanssa tekemässä omaan tahtiimme asioita kuin mennä muiden komentojen mukaan. Ammattitaitoista porukkaa ovat Akun Tehtaan miehet kyllä; Niilosta en osaa sanoa. Kypärä päässään hän näyttää lähinnä epäonnistuneelta piirrokselta peniksestä.
Kode oli lutuihana ja haki minulle ja Karille pari olutpurkkia, kun emme itse ehtineet kauppaan.

 Nyt loppuu blogin kirjoitus, että ehtii karkeloimaan. Hyvää Juhannusta. Sunnuntaina jatkuu taas.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 8: Tuhotun rakennelman kaiken nielaisema melankolia

God Dag.

Mainitsen vain tärkeimmät ja mieleenpainuvimmat asiat tältä päivältä johtuen paljolti siitä, että menetin keskittymiskykyni jo vuonna 1942, kun eksyin hieman. Olin silloin Lapväärtin ala-asteella ja kun liikuntatunnilla menin hakemaan pesäpalloa ojasta, käännyin ilmeisesti jossain väärin ja päädyin Solomonsaarille keskelle Guadalcanalin taistelua. Onnistuin väistämään amerikkalaisten sotalaivojen tykistökeskityksen ja jalkaväen kranaatinheitinten 81 mm fosforiammukset, mutta eräs japanilainen sotilas tuikkasi minua korvaan syömäpuikoillaan, koska talloin vahingossa hänen lakkinsa kuraiseksi. Syömäpuikko tunkeutui väliaivojeni läpi keskiaivoihini repien samalla mennessään maukkaimmat palat hypotalamuksestani. Sen jälkeen elämäni on ollut vähän tälläistä.

Niilo poistui tänään meidän heikkolahjaisten joukosta ja meni Akun Tehtaan MIESTEN pariin rakentamaan päälavaa. Hänellä oli oranssi työpaita päällään.

Sähköryhmä saapui paikalle ja he vetelivät sähköjohtoja kuin leukaloukulliset Tarantellat julmia seittejään.

Annan polvien naarmut olivat parantuneet eilisestä ja niinpä oksensinkin tänään suuhuni ihan vähän vain nähdessäni tuon kivan naisen.

Muotikatsaus: Kimmo näyttää edelleen hämmentävän mittaisissa shortseissaan pieneltä pojalta, joka on ensin kaatunut naama edellä liimatynnyriin ja sitten kasalliseen punatukkaisen naisen häpykarvoja. Suloinen karvanaamainen puuseppä on se poika.

Työtehtävämme olivat pitkälti samankaltaisia kuin tällä viikolla muutenkin. Kilju-Jesse oli aamulla minun ja Tontsan apuna ja luulin, että oli tapahtunut kataklysminen auringonpimennys ennenkuin tajusin kyseessä olevan vain näkökenttäni kokonaan peittävät Jessen noin 230 000 kilometriä pinta-alaltaan olevat kiharat.
Rakensimme sellaisen kivan lippukopin. Tontsahan siinä hommassa oli työjohtajana. Minä olin jälleen kerran täysin turha mies siellä. Vasaralla taisin jotain esinettä lyödä.
Lattiaa laitettiin ja blaa blaa blaa.
Muistatteko kun kerroin siitä lippukopista, jonka laitoimme pystyyn, jossa oli Tontsa työjohtajana ja Jessekin apuna mukana? Sehän pitää perkele siirtää koko koppi huomenna ensi töiksemme. Kyseessä on mittava ja lippukopin terveydelle vaarallinen operaatio.

Nyt päästäänkin sitten siihen sydämiä rikkovan ja koko kosmosta mullistavan skandaalin pariin. Tässä yhtenä päivänä Kode teki suurella rakkaudella ja vaivalla Brykäriin bändeille tarkoitettujen konttien väliseen tilaan sellaisen hirveän kauniin ja fantastisen korokekävelysiltalattia-ratkaisun. On sinne muinakin vuosina tehty jotain sentyyppisiä aihioita, mutta tämä Koden rakennelma oli suorastaan henkeäsalpaavan ihana ja tasokas. Minä rakastuin siihen ensisilmäyksellä. Me sitten tänään autoimme Karin ja Tontsan kanssa Kodea purkamaan koko paskan. Kyllä siinä sydän itki hiljaa ja mielikin oli vakavana. Näissä hommissa on normaalia, että tilanteet muuttuvat ja tehdään asioita uudestaan, mutta tämä on oikea kreikkalainen tragedia. Kukaan musiikkitähti ei kävele Koden tekemällä lattialla; ei kuulu puuta vasten laulutytön korkokengän kopina, ei raikaa DJ:n nauru puukehikon yllä. Tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: Jumala on poistunut valtaistuimeltaan. Hän on hylännyt luomakuntansa. Me olemme yksin ja kuolemanjälkeiset kuningaskunnatkin ratisevat liitoksissaan. Kohta on lounastauolla zombiet kimpussa ja Kerberus puree jalkaan matkallamme vessaan pesemään käsiä. Olemme tuhon omia koko porukka.

Huomenna taas nähdään.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 7: Putki

Morjens.

Unohdin kertoa eilisestä sen verran, että minulla oli uudet työhousut. Oikein sellaiset rekkamiesten housut, jotka sain isältäni. Housut ovat ihanaa materiaalia. Pidän housuistani paljon.
Lisäksi eilen Stop-telttojen miehet ilmestyivät paikalle ja alkoivat talkooporukan avustamana pystyttämään niitä telttojaan.
Joakim näki minut eilen aamulla omena suussa ja kysyi: "Jätkällä on omena. Mistä sä sait omenan?" "Kotoa", vastasin tuolle nuorelle koltiaiselle suu täynnä ja jatkoin maukkaan hedelmän pureskelemista.

Siirrytään ajassa eteenpäin tähän päivään. Ja lähtee:
Niilalla oli aamulla huuli paisuksissa. Kuin vesimelonin puolikkaan suuhunsa tunkenut murjottava aboriginaali oli tuo mies. Hän oli puristanut aamulla finnin ylähuulestaan ja paisuihan se. Sanotaan kaikki yhteen ääneen: "Niila on Turbohuuli" Huomioitava seikka on myös, että hän aamupäivällä asetti terän poraan väärinpäin ja ihmetteli, kun asiat eivät tapahdu odotetulla tavalla.

Esittely: Meille tuli tänään riviämme vahvistamaan vanhan liiton raksamies Ilkster. Hän on levylaulaja Teuva-Kurikka akselilta.

Naiset ensin eli katselmus Johannan ja Annan päivään. He pystyttivät aitoja, tukivat aitalinjoja puuratkaisuilla ja karkasivat teltan pystytyksestä. Johanna heittäytyi keski-aikaiseksi tyranniksi, eikä antanut Annan polttaa ihan koko aikaa savukkeita. Johannan henkilökuvaa täydentää se, kun tauolla Kode muisti, että Johanna oli viime vuonna festivaalin purun aikana sanonut hänelle niin pahasti, etten kertakaikkiaan pysty sitä tähän kirjoittamaan (Yritin kyllä, mutta sensuroin sen pois -toim.huom).  Johannan kanssa ei leikitä. Onkohan hänen miehensä tälläkin hetkellä kellarin patterissa kahleissa kiinni ruokanaan vain hiiriä ja Weetabixin murusia?
Annalla oli polvissaan työn aiheuttamia hirmuisia naarmuja, mutta onneksi en nähnyt häntä kuin pari kertaa päivän aikana.
Juho ilmeisesti oli tyttöjemme tukena päivän aikana. Kaksi sanaa Juholle: "Luojan tähden, pakene!"

Ihmispakka oli siltä osin sekaisin, että Kari astui heti aamusta Kimmon työpariksi. He laittoivat suihkukylään lattiaa, tekivät muitakin puutöitä ja varmasti kaikenlaista. Terävä huomio: Aina kun silmä välttää, hakee Kimmo moottorisahan. Se on hänellä koko ajan työkaluna. Kimmo on hyvä moottorisahailemaan, mutta addiktio on lähtenyt käsistä.
Toinen, jonka pitäisi liittyä anonyymeihin moottorinarkomaaneihin on Lauri: Joka toinen sana liittyy moottoriajoneuvoihin. Hän antoi pahaa kritiikkiä minulle tänään tästä blogistani, kun en enää kuvaile tarkasti käyttämiämme trukkeja ja kulkuvälineitä. Totuus on, että elämäni bensamittari on niin punaisella, ettei jaksa. Lauri on 20v ja pääsi juuri armeijasta; minä pääsin armeijasta 20 vuotta sitten. Kyllä viikatemies vaanii joka nurkan takana jo. Antakaa minun olla.
Lauri ajeli koneilla ja auttoi tyttöjä tänään aitalinjojen tuennassa.

Tontsa ja Niilo jatkoivat aamupäivällä puutöitään. Minä, Kode ja Ilkster lähdimme erikoishommiin, koska tehtäväksi tuli asettaa poistoilmaputki Paviljonkiin sinne myöhemmin tulevalle parilalle. Ikkunasta se piti vetää, mutta seinän pienimuotoiseksi tuhoamiseksi se meni. Siellä minä olin heikkolahjaisena paskana miesten joukossa.
Jossain vaiheessa Ilkster lähti Mannilla ajelemaan. Kyllä Manni vain on niin ihana; se sai uskomattoman hymyn Ilksterin huulille. Tuo mies on vanha Mannikuski ja he tapasivat jälleen; rakkauden tähtitaivaan alla.
Tontsa ja Niilo auttoivat Kodea ja minua saattamaan poistoputkiprojektin loppuun. Vastavuoroisesti me autoimme heitä sitten kehikonrakennusprojektissa. Laitoimme niitä jopa neljä kappaletta pystyyn ja kiinni, muuta tietenkin väärään paikkaan. Vajaamielisyys - tuo vanha saatana oli läsnä sieluissamme ja heikkolahjaisuuden velho puhui suillamme ja liikutti käsiämme.

Muotikatsaus: Jokipiillä oli hieno elokuvapaita yllään. Sen sijaan irokeesia hänellä ei vielä ole, joten GILF:it jäävät pois taaskin hänen viikko-ohjelmastaan.

Johtopäätelmät tästä päivästä:
Päivän paras hetki oli, kun pääsimme kotiin.
Päivän demonisin hetki oli, kun Kode päästi anaaliputkestaan suolinkaasua Niilon naamalle vitsihuumoritarkoituksessa.
Päivän banaalein hetki oli, kun löysimme eräästä kaivannosta Kyynelten Tornin, jossa seisemän Set-jumalaa palvovaa noitaa yritti suista maailman täydelliseen tuhoon. Eivät onnistuneet; Kari ajoi kurottajalla yli.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi osa 6: Tylsämielinen maanantai

Heippa.

Tänään joukkoomme liittyi mukaan vanha tuttumme Lauri. Hän pääsi pois Suomen sotaväestä muutama päivä sitten ja pamahti välittömästi raksailemaan. Lauri tykkää kaikista esineistä, jotka haisevat polttoaineelta ja jotka pitävät pörisevää ääntä. Erilaisilla koneilla tuo poika ajeli koko päivän.
Mainitsen myös Eeron, joka toi meille tänään elintärkeitä ruuveja. Hän taitaa olla jotenkin mukana puhelin-tietokone -tuotantoportaassa ja ollut jo useita päiviä tontilla. Eero myös tänään ajoi mönkijää tupakka huulessa ja musta kypärä päässään, joka sai hänet näyttämään hitaaseen nikotiinilla suoritettavaan itsemurhaan taipuvaiselta siittiöltä, joka syöksyy munasoluun toinen jalka valmiiksi haudassa.

Päivän muotikatsaus: Ville poltteli sikaria kuin miehet tänään. Arvostus nousi samantien ekspontiaalisesti. Kyllä uskottavuus nousee heti, kun on tupakkatuote mieshenkilöllä huulessa; ihminen on silloin rento ja vapaa tyylikkyysbarometrien rajoittavista kahleista.

Meillä oli myös uusi tyttö ruokahuollossa. Nimeä en tiedä, koska olen moukka.

Kimmo ja Hietsu, nuo flanellipaitaiset pikkuperkeleet, rakensivat taas koko päivän suihkukylää. Heidän rujot äänensä kuulin radiopuhelimessa silloin tällöin. Kyllä, me käytämme radiopuhelimia keskinäiseen kommunikointiin raksatyössämme, koskapa telepaattiset viestit eivät kulje Törnävällä entiseen malliin.
Annan ja Johannan näin kerran keltaiset liivit yllään kantamassa teltan osia. Johannan äänen kuulin pari kertaa ns.eetterissä. Muuta en noiden tytöntylleröiden tai Juhon toiminnasta tänään tiedä.

Niila sai ylennyksen keskilahjaisten kastiin ja meni Tontsan avuksi rakentamaan puusta kehikkoja. Damski ajeli Mannilla. Bazooka-Joe rasvasi sinkojaan rippiviiniin kastetuilla öyläteillä ja näytti kuvia kotipuolestaan Idahosta, missä hänellä on yksi kyyhkyslakka ja yksi sininen tuoli. Hieno mies.

Kari liittyi minun ja Koden muodostamaan heikkolahjaisten ryhmään, koskapa Karilla oli...hieman ontto olo. Teimme aamusta yhden kivan lattian konttien eteen ja tilkitsimme vanerilla ojarummun, ettei sieltä livahda sisään festivaalien aikana jokin vilpillinen paskiainen.
Loppupäivä sujui sellaisissa merkeissä, että voi jettä. Katsokaapas kun, meidän piti tehdä erään ruokaravintolan aputelttaan lattia. Tilanteesta teki merkillisen sen, että työstettävän lattian päälle tulisi painavia esineitä, joiden tulisi olla ehdottomasti vaaterissa ja maasto oli hirveän vino ja vaikea. Kirotut olkoon hedelmäsi Äiti Maa, kun sinulla on muodot väärissä paikoissa! Senkin läski lattarintainen kotka!
Aivan yhtenä kyrpänä saimme puusta tehdä kaikenlaista, jotta lattia saatiin suoraan. Toki minähän olen heikkolahjaisten parissakin "erityinen", joten käytin vain vatupassia, pokasahaa ja vasaraa. Mitään muita työkaluja ei oikein uskalla tällaiselle vähämieliselle antaa. Eihän tälläisellä imbesillillä tehdä saatana yhtään mitään. Onneksi olen jo vanha ja kohta pois kaikkien vaivoista.

Kodella tippui tänään työhanska taskusta maahan.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi osa 5: "Ei se mikään Intialainen ole, se on vaan tumma paska"

Jippii.

Kyllä. Johanna, Anna, Juho ja jotkut muut pystyttivät taas sitä aitaa. Tontsan touhuista tiedän sen verran, että näin hänen kantavan kerran possuaitaa ja kerran kaatavan kahvikupin sisällön haaroihinsa. Sinne se tumma addiktoiva juoma kaatui Tontsan kaikkein pyhimpään; hänen maltillisen kokoinen aarteensa oli kastettu mustan mestarinsa nestemäisellä pihtiotteella. Hän hyppelehti kuin kuohittu yksijalkainen kehno balettitanssija ja se näky oli päivän suurin kohokohta.
Kari se pojat ajeli kurottajalla taas mitä moninaisimpia esineitä; oli aitoja, puutavaraa, lekaharkkoja, matojen tikapuuhermostoja ja noin 600–400 eaa. välisenä aikana antiikin Kreikassa syntyneitä ajatteluperinteitä ja oppialoja.
Tänään paikalle pamahti myös Hietsu. Esittely: Hietsu on rantahurri ylinäyttelijä ja kovan luokan puuseppä. Blogista tuttu raksafiguuri.
Hietsu ja Kimmo rakensivat suihkukylää. Siellä moottorisaha lauloi ja grunge voi hyvin.

Me heikkolahjaiset eli minä, Niilo ja Kode teimme aamupäivän kontteihin rappusia. Ei ollut raskasta. Ruokailun jälkeen kävimme suorittamassa jokeritehtävän eli veimme Vähähammas-Joakimin tavaraesineitä eräälle urheiluareenalle. Siellä oli vastassa vanhempi vatsakas mieshenkilö, joka huusi minulle lauseita kuten: "No mitä sä sitten tiedät?!" ja "Ei se tämän vaikeampaa ole!! Et vissiin enää tuossa iässä opi mitään!" Thank you young Alfred for those moments. (Hieman englantia. Suomeksi: "Mitä helvettiä Joakim?")
Sitten oli huippusuorituksemme vuoro. (Meillä oli Mannikuskina se yksi poika, jonka nimeä en muista, mutta joka löytyy blogimerkinnästä Provinssi 2016 osa 01. En jaksa itse tarkistaa. Tarkistakaa te.)
Nimittäin hyvät naiset ja herrat, menimme hakemaan hiihtoaitoja. Hiihtoaitavarasto on se Haadeksen valtakunta, jonka halki Styks-joki virtaa verenpunaisena ja jossa demonit nauravat ihmisille osoittaen samalla pimeimpään ylimaallisten kauhujen nurkkaan korkealla kasattuja aitoja ja niiden jalkoja. Hiihtoaitavarasto on se Aids-potilaan irvokas violetin värinen siitin, joka tartuttaa raksaihmisten sieluihin taudin ja aika pahan mielen. Siellä varaston oviaukossa oli tukkona myös ison iso traktori, mikä aiheutti sen "mielettömän hyvän fiiliksen". Toki teimme afrikkalaisen kantoketjun, mutta silti tuli kovaa hiki. Niilo veti ilman paitaa.
Purimme pyhäinhäväistyksellisen kuormamme ja laitoimme jopa pystyyn sitä hiihtoaitaa. Sitten Brykärissä...Ei. Eipäs. En kirjoita enempää. Nyt on nimittäin perjantai ja tästä porukasta rohkeimmat lähtevät baariin sekoilemaan.Vein Karin jo Stillin terassille. Aiomme antautua yön villin syleilyn vietäviksi! https://www.youtube.com/watch?v=Gw4bfW8BEaU

Nähdään maanantaina täällä blogissani.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 4: Touhutippa linssissä

Iltaa kaikille.

Arvatkaapas mitä Johanna, Anna, Juho ja heidän talkoolaisensa ovat tänään tehneet?
A) Pystyttäneet possuaitaa ja hieman hirviaitaa
B) Keittäneet maksalaatikkoa kuin puuroa
C) Raaputtaneet ässäarpoja Business-luokassa matkalla Vuoristo-Karabahiin

(Oikea vastaus A.)

Arvatkaapas mitä Kimmo ja Tontsa ovat tänään tehneet?
A) Rakentaneet puusta kivaa tasoa
B) Syöneet Kimmon auton pakoputken yhdellä nielaisulla
C) Myöntäneet avoimesti rakkaussuhteensa ja menneet kahvitauolla kihloihin

(Oikea vastaus A, vaikka toivoin, että se olisi C...olisi päässyt ostamaan leivänpaahtimen ja S/M -omenan Tontsalle suuhun kihlajaislahjaksi)

Arvatkaapas mitä Kari on tänään tehnyt?
A) Ajanut kurottajalla erilaisia esinekokonaisuuksia
B) Ottanut yhteyden omaan sisäiseen villihanheensa
C) Ollut peruukkipäisen raskaana olevan Arnold Schwarzeneggerin näköinen elokuvassa "Commando"

(Oikea vastaus A + B + C)

Tänään satoi. Vettä tuli. Kaikkia kyrpi. Minulla oli jalkineita lukuunottamatta asiallinen sadekelin varustus mukana, mutta aamulla päättelin, ettei minun tarvitse sateen silloisen maltillisuuden vuoksi pukea sadehousuja. Se oli uskomaton virhe. Sade yltyi. Farkut olivat koko päivän läpimärät ja savukeaskini kastui ikävällä tavalla. Tupakointi oli tarpeettoman vaikeaa koko ajan. Iltapäivällä laitoin märkien farkkujeni ylle sadehousut ja jalkani painoivat kuin repullinen eunukin laulukirjoja.
Tontsa joutui kesken päivän hakemaan kaupasta sadehousut, kun oli vaikea olla. Niilo, tuo kohtalon shortsimies, oli heti alavartalostaan läpimärkä. Kimmo lainasi hänelle housuja. Ne olivat Niilolle liian pienet, eikä tuo mies päässyt jumalauta kunnolla kyykkyyn ne yllään. Hän kyllä yritti. Kyseessä oli koominen fiasko.
Sade oli se ala-asteen lihava rupinaamainen keittäjä, joka väkisin tunki ylikeitetyt punajuuret elämiemme lautasille. Sade oli se liukas nahkiainen, joka ui peräaukoistamme kysymättä sisään. Emme pitäneet sateesta.

Minä ja Niilo menimme Koden avuksi rakentamaan Brykärin puiston konttien välisen lattian loppuun. Kode käskytti ja me pikkupojat sahasimme.
Välillä tykitimme vanhalla tutulla porukalla yhden kontin vaateriin.
Tämän jälkeen tehtävämme oli rakentaa päälavan catering-konttiin hyllyt. Kode suunnitteli ja käskytti ja taas me pikkupojat sahasimme ja kannoimme puuta. Karikin kävi asiaa ihmettelemässä.
Olimme Niilon kanssa oma-aloitteisia ja ajattelimme vetäistä, perkele, käsisahalla paksua levyä mittoihin pitkältä matkalta. Katsos kun ei jaksanut sateessa kävellä raksakontille ja etsiä sähkökäyttöistä työkalua siihen. Minä sahasin yhden reunan ja sitten Niilo sahasi toisen. Niin otti perkele fysiikan päälle se suorite, että Niilo suorastaan repäisi hupparin yltään ja sahasi sateessa ylävartalo paljaana oman osuutensa. Menimme koittamaan työstämäämme levyä suunnitellulle paikalleen. Sentistä jäi kiinni, saatana. Kode, tuo agressiivinen perfektionisti ja superauktoritäärinen despootti, hylkäsi levymme korjauskäsittelyn ja halusi aloittaa koko levyoperaation alusta. Kuin uudelle matolle ruikku-ulostaneet koiranpennut, alistuimme Niilon kanssa ja yritimme vain myötäillä Koden jumalallista visiota. Taas tuli selväksi, että olen heikkolahjainen ja kehno ihminen. Toivoisin, että Jeesus sitten aikanaan huolisi minut sinne Taivaan Kotiin. Edes eteiseen murjottamaan. Olisin hiljaa kuin ruma lapsi ja vain ujosti pyörittelisin pientä nakkipippeliäni sormissani.

Tänään muita huomionarvoisia asioita olivat: Polttelin oikein Kimmon kanssa tupakat; ei ole ehtinyt ennen tätä työajalla tässä raksassa. Herra Sika toi ruokaa ja yritti bondata meidän kanssamme. Hän onnistui tässä osittain.

Päivän muotikatsaus: Mikko Jokipii seisoi tänään kuin Turkulaiset homot. Minulla EI ole mitään Jokipiitä tai homoja vastaan.

Hei hei hetkeksi.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 3: Rin-tin-tin ja hänen vaimonsa Emä-tin-tin

Bon Voyage.

Tänään jatkoimme samoja työtehtäviä kuin eilenkin. Tytöt ja Juho ne laittoivat possua pystyyn talkoolaisten kanssa ja Kimmo rakensi puusta jotain ihanaa. Minä, Kari, Niilo ja Tontsa pistimme kontteja vaateriin ja Kode puuseppäili lattiaa yksin, koskapa on omasta mielestään tyylikäs yksinäinen susi; meidän mielestämme hän on vain outo ja pitkä. Emppu ajeli Mannilla ja Muffe, Skradari, Köntsä, Räkä, Poliisi-Pate, Speku ja Suklaa-Ernesti eivät tehneet mitään, koska minulla ei ole aavistustakaan keitä he ovat.

Eilen Kari unohti Niilon nimen ja kutsui häntä Niilaksi. Niilo on meistä nuorin ja Akun Tehtaalla töissä, niin hänet laitettiin sitten kiipeämään konttien päälle paistumaan. Aurinko sädehti kovaa tänään ja pienen possun pekoni tuoksui, kun Niila konttien katolla ilman paitaa oleili. Syntyi lentävä ja tarpeellinen työlause: "Niila, katolle!"
Ei ole ihme, että Kari unohtelee asioita, sillä tämä on hänen 18:sta vuotensa Provinssin raksalla. Vanha ja uljas on tuo mies, jonka ensimmäinen raksamuisto on Nooan arkin tervaus. Palkkana oli tuolloin 13 hopearahaa ja ilmainen sisäänpääsy läheiseen kinkkubingoon.
Tänään kun otin aurinkoa vähissä vaatteissa niin tajusin, että kyllä; sukurasitteenani ovat todellakin pallomaha ja pienet munat.

Ruokana oli ihania jauhelihapekonipihvejä. Kyllä tuli hyvä mieli! Tärkeää on aina pestä kätensä ennen ruokailua, sillä tämän porukan kanssa kun on tekemisissä, niin tarttuu saakuri enterovirus, neekerisankkeri ja puujalka.

Halasin tänään Johannaa salaa, sillä Annalle ei asiasta voi kertoa. Hän oli jo aamulla mustasukkainen, kun Johanna sai 21% enemmän huomiota kuin hän. Anna kärsii esikoislapsen syndroomasta ja täytyy olla varovainen miten toimii hänen lähellään. Kyllä tuo jalonauta osaakin olla välillä pahana. Anna on silti lutuihana ja toivon, että enkelit muistavat häntä tänäkin yönä siipiensä pumpulinpehmeillä silityksillä.

Minä en ollut tänään raksan turhin ihminen. Se oli Kimmo. Asia ei liittynyt työelämään mitenkään, vaan siihen, ettei tuo kurja tunnistanut radiosta soivaa Europe -orkesteria. https://www.youtube.com/watch?v=lCbUZqN8JZ0

Oli kauhean kivaa, kun konttiporukkamme pääsi hetkeksi työskentelemään samalle pisteelle kuin Kode. Jälleennäkeminen oli niin riemuisa, että devoluutio valtasi meidät ja puhuimme paljon sellaisia tuhmia seksijuttuja. Kyllä kun aikuinen mies päästää suustaan pippeleitä ja pimppoja, niin onhan se kaunista, saatana.

Päivän muotikatsaus: Niilolla oli tänään yllään kuoritun porsaan väriset nännit.

Kari otti jossain vaiheessa esiin paljaan ylävartalonsa. Kokeilin hänen vatsaansa pihtiotteella; se oli niin pinkeä, että siitä lähtevällä soundilla voisi virittää pelimannien munniharput tai New Kids on the Blockin stemmat kappaleseen "Step by step". https://www.youtube.com/watch?v=nITMhO3ZPZM

Huomisiin.
-Nevis-

Provinssi osa 2: Konttien salattu elämä

Heippa,

Tänään tiistaina tapahtui niinkin paljon, että Johanna, Anna ja Juho saivat avukseen talkoolaisia ja he pystyttivät possuaitaa hienosti. Anna heloitti ranteet ruvella aidat toisiinsa kiinni. En tiedä oliko Kimmokin siinä aamulla mukana, mutta iltapäivällä hän ainakin puuseppäili. Kaikille tiedoksi, että Kimmo on talven aikana puuseppäilyt Virroilla ja Ähtärissäkin. Hän on siis koko vuoden haissut puiden kuolemalta; sahanpuru on puiden kuolintuhkaa, jonka hajussa on kosminen melankolia sisäänrakennettuna.

Joukkoomme muuten liittyi tänään Emppu, tuo blogista tuttu Mannikuski. Hän on muuten kiva jätkä, mutta kravaa itseään niin kovalla volyymillä, että naapurit lähtevät Viipuriin evakkoon. Emppu ajeli tavaraa Jaakko the Kurikan apuna ja kanssa.

Hirviaitaryhmämme kursi aamulla loput aidat pystyyn ja sitten astuimme Budo-Karin kanssa työtehtävään, jonka nimi on konttien tasapainottaminen. Siinä hommassa ihminen joutuu käyttämään silmiään, kurottajaa, vatupassia, puutavaraa, kiipeily-uskallusta sekä lyömään välillä lekalla ja vasaralla. Työjakomme oli seuraava: Kari ajeli hyvin innoissaan iloisena kurottajalla ja huuteli ohjeita. Niilo teki kaikenlaista mutta kiipesi enimmäkseen konttien katoille kiinnittämään ja irroittamaan kurottajan ketjun koukkuja (tarrasin kaksi kertaa uteliaisuudesta Niilon takamukseen ja täytyy sanoa, että terästä oli), minä mittailin vatupassilla ja laittelin puunpaloja, Kode ajeli tarvitsemiamme tavaroita ja leikkaili puusta sopivia paloja, Tontsa teki samaa kuin Kode ja oli kanssani myös mittamiehenä. Eli jos erästä kiveä ei lasketa, niin minä olin taas hyödyttömin asia koko tontilla.

Päivän muotikatsaus: Niilolla oli tänään pukimena tiistaiviikset. Eilen hänellä oli maanantaiviikset. Johannalla oli poliisipeililasit, jotka saivat hänet näyttämään Dominalta, jolla ei ole varaa nahka-asusteeseen, mutta tasokkaaseen hiustenhoitoaineeseen kyllä. Pyhälle Augustukselle kiitos, että Kimmolla oli tänään mustat sukat. Minä olin pukeutunut olosuhteiden pakosta taas rujoon kehooni, joka on sieluni ontto vankila.

Päivän lopuksi katselimme nykytanssi-esityksen, josta vastasivat Kari, Damski ja Kode, kun he työkoneillaan purkasivat erään rekan sisältämät lattiaelementit. Nuo miehet sulautuivat kiinni koneisiinsa ja heistä tuli ihmishaarukkarobotteja, jotka syöttivät Äiti Maan pintaan esinelavoja multiversumin taustasäteilyn tahtiin. Jumala hymyili tälle esitykselle näyttämällä kasvonsa kuuman auringon säteissä. Linnut lauloivat tribuuttiserenadin puissa ja menivät sitten pesäänsä. Muurahaiset nousivat takajoilleen ja huusivat pojille: "Hullut rispektit teille kundit!" Linnut huusivat muurahaisille: "Nyt hiljaa! Kello on kohta kuusi!" Muurahaiset tähän:"Mitä tapahtuu kello kuusi?" Linnut turhautuneina vastasivat:"Alkaa Masterchef Australia!" Muurahaiset kummissaan kyselemään: "No mitä sitten?" Linnut kiukuissaan: "Eskon Australiaan muuttanut serkku valmistetaan siinä ohjelmassa punaviinikastikkeen kera!"  

Näin tänään muuten varastomiehemme Teemun ja Jaakko the Kauhajoen. He toivat meille tikapuut. Kiitos heille suotakoon. Jaakko the Kurikka oli muuten tänään pipo päässä kesällä. Miettikää sitä. 

Tänään ei ollut satujumppaa, sillä satukasettimme "Jänis muuttaa Quebeciin Crack-luolaan, mon dieu!" jäi aamulla kotisohvalleni; aivan kuolleiden unelmieni viereen.

Minulta paloi tänään takaolkapäät paljon ja otsa ihan vähän.

Huomenna on taas päivä.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 1: Emme nähneet oravia

Terve.

Tänään alkoi festivaalin rakennus oikein kunnolla. Aloitetaan ihmisesittelyillä.

Tänään joukkioomme liittyivät:
Kode: Vanha tuttu epätoivon messias. Hoikka mutta ohut.
Kimmo: Ihana puunhajusta pitävä kloppi. Muistuttaa partasikaa: https://www.google.fi/search?q=partasika&client=firefox-b&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiXk7-jq6XNAhWJCywKHVkKDnIQsAQIKg&biw=1366&bih=635#imgrc=13pOgjbvsrMcpM%3A
Tontsa: Kuvataiteilija Porista..tiedän, nuo kaksi sanaa ovat toisensa poissulkevia, mutta näin on päässyt käymään. Ohut naismainen pylly.
Niilo: Soma kuin nappi.
Budo-Kari: Kaikkien raksaajien esi-isä ja isäisä. Hän oli syntynyt jo silloin, kun maapallon paikalla oli kaasupilvi. Hän asui piven reunalla sijaisevassa hyvin tuuletetussa yksiössä, eikä itsepintaisesti poistunut sieltä ennenkuin evoluutio oli astunut siihen pisteeseen, että kurottaja ja viina oli keksitty. Konekuskien jumalmestari.
Damski: Provinssin konekuskeja. Iltapäivisin tulee ajelemaan niillä koneilla. Samanlainen tukka ja murre kuin Suomen Huutokauppakeisarilla. Nuija vaan puuttuu.
Juho: Ihan uusi poika. Oli sillä niitä pelottavia rock-lävistyksiä.
Toni: En vielä tiedä hänestä. Sinne se varastolle meni. Oli sillä niitä pelottavia rock-tatuointeja.

Siinä olivat raksan mieshenkilöt. Tämän joukkion perusteella on turvallista sanoa, ettei suomalaisten naisten seksielämä saatana hääviä ole.

Naishenkilöstö:
Anna: Kiva rillipiru. Pirteä ja hapokas.
Johanna: Kuohkeiden ja ilmavien hiusten kiistaton perintöprinsessa. Lempiväri: Possu.

Siinä olivat raksan naishenkilöt. Tuon ryhmän perusteella on turvallista sanoa syy, miksi suomalaiset miehet juovat viinaa niin helvetisti.


Pakko mainita, että Panu, tuo vanha pylly, kävi pudottamassa pari konttia alueelle.
Oli siellä sitten myös Meri-Maaria, joka hoiti ruokahuoltoamme. Jos muistin nimen väärin, niin se johtuu siitä, etten kertakaikkiaan muistanut sitä oikein.

Työpäivämme lähti käyntiin siten, että Johanna, Anna, Kimmo ja Juho menivät tykittämään possuaitaa pystyyn leirintään. He viihtyivät itseasiassa koko päivän niissä tehtävissä. Näin heitä ruoka- ja kaffitauolla. He vaikuttivat iloisilta ja olin salaa onnellinen heidän puolestaan.
(Aamulla halasin Johannaa, mutten Annaa, koska minusta ei kertakaikkiaan riitä joka naiselle ja juurihan pari viikkoa sitten Annan terassilla näin. Tämä aiheutti tietenkin Annassa, tuossa inhottavassa sinkkunaisessa, närää. Lupasin halata tuota naista myöhemmin festivaalirakennuksen aikana.)

Minä, Kode, Tontsa ja Niilo pääsimme siihen hommaan, joka on demonien keksintöä. Asensimme hirviaitaa, tuota raatelevaa piikkipaskiaista, pystyyn. Aloitimme pahimmasta paikasta eli metsästä. Rutiinilla se kuitenkin sujui, kunnes Tontsa istahti kives edellä terävään oksaan. Oh fuck, man! A deadly stick in the mothafuckin balls, man! In the balls.

Ruokatauolla näin Herra Sian. Hän sanoi, että koska olen kolmattatoista vuotta Provinssin raksassa, niin saisin valita mitä teetä hän hakee kaupasta minulle (olen deviantti, enkä juo kahvia lainkaan). Valitsin normaalin teen. Oikeastaan kaikki muut teet käyvät paitsi ne Afrikkalaiset teet, koska pelkään sarvikuonoja hieman ja savimajoja jonkun verran.
Herra Sika on ikisinkku. Se taitaa johtua siitä, että hän ei ota riskejä muotinsa kanssa; hän pelaa liian varman päälle flanellipaitoineen, siilitukkineen ja housuineen. Toivoisin näkeväni hänet kesän lopulla irokeesilettisenä miehenä, jolla on yllään vain nahkaliivit, vihreät bootsit ja stringit. Sellainen vetoaa niihin oikeanlaisiin naisiin; 77-92 -vuotiaat nartut suorastaan heittelevät hotellihuoneen avaimia ja heidän tekohampaillaan on humoristin kiva leikkiä morsetusta.

Jatkoimme hirviaitaporukallamme ruokailun jälkeen epäpyhää toimintaamme. Kaikki meni hyvin, mutta Niilolle tuli yhtäkkiä hirveä väsy. Hän oli kuin potalla nuokkuva vauva, jonka isä on lutuinen koira. Nappisilmät lupsahtelivat kiinni ja mies oli hiljainen. Tontsa astui hirviaidan piikkiin ja tuli jalanpohjaan haava, josta tuli verta. Me taisimme Koden kanssa lähinnä poltella tupakkia.

Budo-Karin kasvoilla oli koko päivän hymy, jollaisen saa aikaan vain kurottajalla ajo. Se oli sitä puhdasta onnellisuutta. Kunpa Taivaassa olisi kurottajia ja niitä saisi Kari ajaa humalassa jossain isolla terassilla. Näin ajattelin sillä hetkellä.

Päivän muotikatsaus: Raksapäällikkö Ville oli pukeutunut kuin Katto-Kassinen; propelli vain puuttui lippiksestä. Hänelle pitää saada se, jotta hän voi aina vastata: "En tarvitse kyytiä kiitos, hoidan omat matkajärjestelyni." Kimmolla oli yllään harmaat sukat, jonka sävy toi mieleen vanhojen mummojen ihon liivate-tehtaalla. En viitsinyt mainita hänelle asiasta mitään, koska olen hyvin tahdikas ja hiljainen ihminen.

Näin tänään festivaalialueella myös Jaakko the Kurikan sekä Joakimin ja Jessen. Herranjumala miten paljon kiharoita Jessellä on. Kun hän jutteli kanssamme Törnävällä, olivat hänen takahiuksensa Kärjen S-Marketin parkkipaikalla mopoauton antennissa kiinni.
Joakim esitteli meille ylpeänä uutta autoaan. Se oli musta ja hieno. Hän kosketti tänään hirviaitaa. Oli vaikeaa erottaa Joakimia ja aitaa toisistaan, koska Joakimin hammaskolo blurrautui hirviaidan kolojen sekaan. Koita siinä olla sitten.

Päivä meni ihan sujuvasti, vaikka minun ja Koden olikin vaikea löytää sitä innostusta festivaalirakentamiseen. Vuodet ovat vaatineet veronsa.

Klo 17 meillä oli satujumppa ja klo 18 jälkeen lähdimme kotiin.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 02: Myrsky repii puita, serkku haravoi

Päivää,

Tänään oli vuorossa katselmus työkalujen maailmaan, jossa lukumäärällä on väliä. Eli teimme perinteisen inventaarion olemassa olevista työkaluista. Ne ovat tärkeä osa festivaalin rakennusta, sillä ihmisen evoluutio ei ole surkuhupaisesti vielä saavuttanut sitä pistettä, jolla ihmiskeho kykenee muuntamaan itsensä ajatuksenvoimalla eri materiaaleiksi ja muodoiksi.
Teemun ja Jaakko Kurikan kanssa aloitimme urakan klassisessa Uiton luiskassa. Välineinämme olivat omat aivot, kynä ja paperia. Siellä pyöri aamulla myös Jesse the Skinnybody, jonka kanssa kannoin kaksi puulevyä. Muuten hän hiihteli oman työelämänsä merkitsemättömiä latuja vapaalla tyylillä.

Muita tänään tapaamiani blogistani tuttuja hahmoja olivat Joakim, joka korjasi Mannin C-kasettimankkaradion. Etuhampaaton hymy nousi tuon sankarin nuorille kasvoille, kun musiikin sulosävelet täyttivät Mannin hytin. Tajusin, että tällä hetkellä Joakimista ei olisi mehiläisfarmariksi, sillä mehiläiset lentelesivät hammaskolosta hänen keuhkoihinsa pörisemään; siellä olisi siivekkäiden pölyttäjien hyvä hieman levätä työstään, mutta Joakimia meteli saattaisi häiritä.
Ville Raksapäällikölle annoin yhdet avaimet. Se oli lyhyt ja mitäänsanomaton kohtaaminen.
Näin myös Herran Sian. Päivän muotikatsaus: Herra Sika oli pukeutunut flanellipaitaan ja hänen chakransa oli tumman vihreä. Selvä merkki siitä, että biologinen kello on pysähtynyt.

Tajusin siinä työkaluja laskiessani, että tämä on minulle kolmastoista vuosi Provinssi-raksassa. Olen menneen ajan reliikki, vitunmoinen muinaisesine ja erittäin vanha mies.

Ennen ruokailua menin wc-tiloihin aikomuksenani pestä työssä likaantunut minäni. Laskin maksaläikkäiset vapisevat käteni pesualtaaseen. Päästin vettä varovasti paperinohuelle pergamenttimaiselle iholleni. Orvasketeni ei kestänyt hitaasti valuvan veden osumaa, vaan siihen tuli paha reikä.

Vaistomaisesti peräännyin taaksepäin, mutta ihossani ammottava reikä jäi vesikraanaan kiinni ja niinpä ihoni uloin kerros kuoriutui liikkeen voimasta yltäni täysin pois; sinne jäi koko fyysinen persoonani lavuaariin. Huusin hirveästä tuskasta ja katsoin peiliin: Sieltä katsoi takaisin verta valuva hirviö, oikea verinahkainen saatana. Tuo hirveä olento huusi kauhuissaan: ”GAAGH! MINÄ OLEN!”

Tuskaisat liikkeeni olivat kuin Jumalan liekeissä palavan demonin hidasta balettia.

Tanssini oli kammottavan kohtalon sanelema julma farssi, sillä astuin rikki avannepussini ja katetrini nyrjähti sijoiltaan. Ihmisen sisällä asuvat hyihyi-nesteet ruiskusivat paineella kattoon ja seinille. Niihin sekoittui verta, jota syljin suustani; kyllä, olin myös purrut kieleeni tämän epäpyhän näytelmän aikana. Oksensin silkasta tuskasta lattialle mustan lepakon, joka lensi välittömästi kattoon roikkumaan. Vaikka tuo siivekäs perkele oli sisältäni lähtöisin, se ei tuntenut minua – sen kanssa symbioosissa elänyttä uskollista isäntää -  kohtaan mitään sympatiaa, vaan se tarttui lähimpään tyhjään vihkoon ja kirjoitti pienellä sinisellä lyijykynällään sen kanteen tekstin: ”Lepakon ensimmäinen ikioma vihko. Ei saa lainata.” 

Epätoivo ja kuolemantuska täyttivät minut täysin. Sielunikin huusi valtavasta kivusta kuin ansaan joutunut ahma. Tiesin, että viimeiset hetkeni olivat käsillä. ”Onko tämä Neviksen loppu?”, ajattelin lohduttomuuden julmissa kourissa. Huusin niin lujaa kuin pystyin: ”Vossikka! Vossikka tänne äkkiä! Tarvitsen mitä luultavimmin sairaalahoitoa.” Sisään ryntäsi piippua suussaan pitelevä kokovartalouimapukuun sonnustautunut kalju viiksimies, joka kysyi: ”Ei tulta olisi?” Vastasin kieltävästi.

Tajusin, että ainoa tapani selviytyä olisi transsimeditatiivisin keinoin matkata ajassa taaksepäin hetkeen ennen käsienpesuonnettomuuttani. Keskityin ja matkasin aikavirrassa. Olin kuitenkin kalkuloinut saapumishetken ja aika-avaruuden lait täysin väärin. Aikavirta ei resetoitunutkaan; minua oli nyt kaksi. Tulin paikalle sillä hetkellä, kun menneisyysminäni oksensi lepakon suustaan. Liukastuin lepakkoon ja pyllähdin itseni päälle sillä seurauksella, että minulla oli oma pääni kirjaimellisesti perseessäni. Huhuilin levottomana omien pakaroideni välissä. Lepakko oli väkivaltaisesta askelluksestani pahana ja hakkasi minua kynällään päähän niin, että kolina kävi; päässäni soivat apokalyptiset patarummut. Sitten menin syömään.

Ruokailun jälkeen menimme ulos sateen läpi raksakontille laskemaan lisää työkaluja ja muita asiaan liittyviä esineitä. Puutteita ilmeni, joten pääsimme kauppareissulle Starkiin ja Biltemaan. 

Teemulla oli kiukkua sisällään, koskapa oli tyrinyt erään sähkörumpupadin ostamisen. Koin häntä kohtaan ainoastaan 31% empatiaa.

Tein myös hieman työkaluinventaarioon liittyvää paperityötä ja päässälaskua, joka sai aivoni sanomaan: "Ai ai ai, pipii!"

Minä jatkan sitten maanantaina, kun raksa oikein kunnolla alkaa. Huomenna Teemu ja Jaakot hoitavat pari asiaa ja rakas ystävämme Budo-Kari siirtelee festivaalialueella aitoja kuin pyhä pillerin pyörittäjä lantakasapallojaan.

Palataan asiaan maanantaina.

-Nevis-