Kajarijätkien matkassa

Päivää.

Kerron nyt laserintarkan raportin siitä, minkälaista oli työskennellä Virittämö -tapahtumassa Seinäjoella Tangomarkkinoiden aikaan. Työetiikka vaatii, että en mainitse, enkä kommentoi siellä esiintyneitä artisteja tai heidän crewtaan lainkaan.

Teen nyt aluksi viiltävän syväanalyysin työtovereistani.
Jormanainen: FOH -miksaajajätkä. Eräänlainen esimieheni. Harrastuksina äänentoisto, tupakointi ja aito suomalainen elämä.
Pääkkönen: Monitoripään kova kulkija. Harrastuksina vintage-autot ja pannuhuoneessa käynti.
Saari: Valomies. Harrastuksina hiusten hidas kasvattaminen ja He-Man tietous.
Kimmo: Provinssiblogista tuttu mies, joka toimi työparinani. Harrastuksina nukkuminen ja kysymys "Onko mulla naamassa jotain?"

Lisäksi täytyy mainita Virittämön pomo Ulla ja host-nainen Saana, nuo nykyajan tapparattomat Xenat.

Kun aloitimme keskiviikkona Kimmon kanssa työnteon, niin siellähän nuo kolme ääni- ja valotekniikan ihmelasta olivat jo paikan päällä. He olivat edellisenä päivänä rakentaneet PA:n ja valojutut, joille annan kouluarvosanaksi 8-
Otimme Kimmo-pojan kanssa auton alle ja haimme Rytmikseltä raisereita, sohvia, vp-aitaa ja sälää.
Kasasimme raiserit, jotta sitten meillä oli miellyttävä ilo pyörittää eri esiintyjien rumpusetit ja keyboard-kioskit kätevästi vaihtojen aikana paikoilleen. Me olimme siis kuulkaa ihmiset Kimmon kanssa stagehand-työtehtävissä. Tulimme Jormiksen kanssa siihen tulokseen, että emme tarvitse mitään stagemanageria, niin minä sitten yritin siinä sitäkin asiaa.

Kaikkien meidän isopomo ja äänitekniikan keisari, grand master of mixing K.Ahola saapui jo ensimmäisenä päivänä meitä morjenstamaan. Kaikki me kumarsimme kolmasti suorin ylävartaloin, polvistuimme hänen eteensä ja suutelimme hänen vihkisormustaan. K.Ahola otti esiin suitsukkeet sekä mirhamin ja siunasi meidät latinaksi; juuri sillä nimenomaisella hetkellä taivaista osui meihin valonsäde, valaisten kaikki kultaisiksi kajarisotureiksi. Jumala on olemassa ja hänen nimensä on K.Ahola.

Viime vuosista viisastuneena otin mukaani pelikortit, koska työpäiviin kuuluu paljon odottelua myöskin. Jumaliste miten verisiä Ristiseiska-matseja työporukkamme pelasikaan. Kyllä siinä useita satoja "vittusaatanaa" ja "voinyjumalautajätkäpihtaakutosta" pääsi naamoistamme olevista rei-istä, joita suiksi kutsutaan. Pelasimme myös välillä Turkkia/Arabialaista ja Virittämön DJ:kin oli peliseurueessamme silloin tällöin.

Keskiviikkona oli heti tilanne päällä, kun olisin halunnut purkaa erään orkesterin rummut, mutta minua kehoitettiinkin purkamaan koskettimet. Sydämeni äänet perustuvat kuitenkin rytmille eikä melodialle. Että se oli vähän järkytys.
Saari sai kaksi lempinimeä: Boy Saari tai Boy Island, sillä tuo mies on 80-luvun kundeja ja aikalailla Boy Georgen oloinen rento oman tiensä kulkija. Minua voisi kutsua lempinimellä Pro-Toni, jos olisin fyysikko tai edes jollain tapaa jossain asiassa vähänkin ammattilainen, mutta ei; hyvä kun nykyään tiedän mitenpäin vessanpytylle mennään. Nimim.Epäonnistunut niskapaskantaja.
Meillä oli heti ensimmäisenä iltana Jormiksen kanssa kiire Karma -yökerhoon. Muuta en muista tuon päivän työtehtävistä. Orkesterit saapuivat, soittivat ja poistuivat ja tavaroita siirreltiin ja piuhoja käsiteltiin.

Torstaina oli minulla ja Jormiksella sitten krapula, mutta päivä sujui normaaliin tapaan työn kannalta erinomaisesti. Torstaista jäi mieleen ehkä se, että Kimmo löysi repustaan 132 senttimetriä pitkän M´balo balo M´honga -nimisen voodoopapin. Kun Kimmo kysyi tuolta luunenältä, että "Mitä helvettiä sä siellä teet?", kuului vastauksena "Menin väärään raitiovaunuun."

Nyt kerron työruokailustamme. Me ruokailimme Amarillo -ravintolassa kerran päivässä. Erään kerran Kimmo otti kanaa ja hän katui sitä koko loppupäivän, sillä naudanliha on maukkaampaa ja täyttävämpää ja sen tähden ravitsemuksellisesti järkevämpi vaihtoehto, kun otetaan huomioon sen korrelaatio työnkuvamme fyysisiin vaatimuksiin. Kerran oli myös sellainen tapahtuma, että Saari tilasi kanaa vasten parempaa tietoa ja siitä seurasi väittely, jota jälkipolvet kutsuvat nimellä "Boy Saaren kanariita."

Perjantaina me kuuntelimme päivän aluksi musiikkia. Pääkkönen pisti tämän koko ihmiskunnan iloksi: https://www.youtube.com/watch?v=FEbC7hEU7cI. Saaren kanssa saimme Jormiksen huudatettua soittamaan 80-luvulta tämän: https://www.youtube.com/watch?v=VZ5bS3_BCDs. DJ soitti illalla tämän vanhan suosikkini: https://www.youtube.com/watch?v=keF1ph1zTAM

Perjantai sujui osittain ydinosaamisen ympärillä; raiserien pyörittelyä, mikkipiuhojen irroittelua ja peltien irtiruuvaamista. Vähän jännitti saatana sitten, kun tuli eräs orkesteri, jolla oli sellainen kiva LED-seinä ja Saari kertoi mitä ne maksavat. Näissä hommissa on se, että eivät kantamamme tavarat ole välttämättä painavia, mutta monasti sen verran kalliita, että jos Kimmon kanssa tyrimme, niin meikit naamalla ja mekko päällä saamme stripata Pattayalla koko lomasesongin likaisille Ted Nugentia kuunteleville merimiehille, että saamme maksettua yhdenkin tiputtamamme esineen.

Lauantaina sitten mentiin normaaliin tapaan ja sitten olikin edessä purku, tuo vanha saatana. Tiesimme, että on tulossa pitkä yö ja olimme huolissamme ruokailustamme. Kun selvisi, että Saana toisi meille yöpalaksi tacot, ilmaisi Pääkkönen kaikkien meidän tuntemukset sanallisesti näin kauniisti: "Voi vittu, aika saatanan hienoa."

Saimme Kimmon kanssa purettua melko nopeasti omat tavaramme ja sitten avasimme purkit aikuisten jaffaa ja tiedustelimme, että miten voisimme auttaa tekniikan poikia purussa. Jormis antoi tehtäväksemme purkaa ja pakata kaapelikourut. Se pakkaaminen meni ihan välittömästi väärin. Se kertoo aika paljon se.

Sitten pakkasimme Pääkkösen kanssa auton ja menimme varastolle. Siellä haisi pahalta kalalta.

Seuraava työtehtävämme Kimmon kanssa oli laittaa Coda airline LA 8 -kaiuttimien johdot paikoilleen.Vittu, että siinä tuli peukku kipeäksi. Onneksi keksin painaa ne perkeen johdot karatemaisesti kämmensyrjällä.

Siinä me sitten nautimme hieman hassulimsaa ja purkasimme aamuun asti. Paitsi Pääkkönen ei juonut, koska kotiseuturakkaus Päntänettä kohtaan piti hänet automiehenä. Tai sitten tuolla miehellä on traumoja, koska kysyin häneltä neljän päivän aikana 132 454 kertaa "Onko nuo mikit meidän?"

Sellainen oli se Virittämö. Kiitos kaikille.
-Nevis-