Summerfest Mikkelissä 2018

Kyllä.

Jormanainen, tuo äänimiesten Lars Ulrich, sai jotenkin jollain taikavoimilla minut taivuteltua lähtemään Summer Festiin stage manageriksi. Ainoa ehtoni oli, että minulla pitää olla ns.luottomies siellä omasta takaa, koska Itä-suomalaisista ei saatana koskaan tiedä. Niinpä taistelutoverikseni valikoitui Budo-Kari, tuo Domino-keksin välissä oleva valkoinen makea tahna, joka pitää homman kasassa.

Lähdimme viime keskiviikkona aamulla matkaan Seinäjoelta kahdella kuorma-autolla. Toista ajoi Jormis ja toista äänimies Haake. Minä matkustin Jormiksen kanssa; keskustelumme olivat pohdiskelevan filosofisia kattaen spektriltään mm. ajatuksia siitä mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Samaan aikaan Kari nukkui Haaken kyydissä kuola valuen.
Oli kuuma matkustaa ja peppu oli kovilla. Yritin kysellä Jormikselta etukäteistietoja työtehtävistämme mutta hän kommentoi asiaa vain pahanenteisesti: "En mä tiedä mitään, mitä on sovittu. Tämä on hyppy tuntemattomaan." Sitä se todella olikin...
Pysähdyimme syömässä jossain ja Jormikselle tuli perkeleen pettymyksellinen olotila, kun hän ei tajunnut luonnonkauniin ja viihtyisän Kahvila Reissupannun sijaitsevan aivan vieressä. Jormis vannotti meitä, että paluumatkalla meidän olisi aivan pakko pysähtyä siellä, että häntä pitää sunnuntaina muistuttaa asiasta, että muuten tulee paha mieli. Lupasimme tehdä sen, vaikken ollut varma edes siitä, että selviävätkö kaikki meistä hengissä Mikkelistä.

Pääsimme perille ja purimme ääni- ja valokaluston autoista. Siellä meitä oli vastassa paikallinen valotaiteilija Pajarinen. Jossain vaiheessa sanoin ääneen, että olisi mielettömän fantastista, jos näissä festarihommissa voitaisiin elvyttää käyttöön vanha kunnon VK-kulttuuri eli käydä Välikaljalla silloin tällöin. Teimme niin.
Ääni- ja valotekniikka kytkettiin, mutten muista siitä paljoakaan, koska en ymmärrä niistä vehkeistä yhtään mitään. Taisimme olla lähinnä tiellä Karin kanssa. Kyllä me kaksistaan jotain pientä näpersimme; Nestepaineliinoilla eli pikaliinoilla kiinnittelimme asioita ja laitoimme lavalle tarvittaviin paikkoihin huomioteippiä ettei ihminen astu lavasta ohi pimeässä. Vaikea muistaa enempää, mutta se ei ole ihme, koska olin nuori silloin, kun Abraham Lincoln opetteli potalle. Hän rallatteli mielellään samalla lorua: "I´m taking a big man´s shit, it´s gonna be a massive hit." Tiedän tämän, koska olin Lincolnin perheessä muutaman taksvärkkipäivän pintapölysiivoojana Lapväärtin ala-asteelta lainassa.

Mikkelissä oli myös Provinssista tuttu raksapäällikkömme Linnansaari. Hänellä ei ollut meikkiä enää kuten Seinäjoella. Ehkä hän ajatteli, että Itä-Suomessa riittävät pelkät ripsenpidennykset ja rakennekynnet, joissa luki "Pop Up on Pop".

Kävimme keskiviikkona töiden jälkeen juomassa muutaman alkoholijuoman ennen vetäytymistä levolle. Yövyimme hotellissa, jossa minun huonetoverinani oli Kari.

Torstaina teknikkomiehet sekoilivat omiaan ja me Karin kanssa siirsimme lavarampin ja tuimme sen kuorma-lavoilla ja kiristysliinoilla, kun muuta materiaalia ei ollut saatavilla. Siitä tuli hieno. Jotain muutakin taisimme tehdä, muttei muistu sekään mieleen.
Sinä iltana oli nyrkkeilyotteluita, joten lavahenkilökunnalle ei ollut tarvetta. Niinpä menimme Karin kanssa hotellihuoneeseen ja verhot kiinni ja nukkumaan. Vedimme kevyet viiden tunnin päiväunet; Provinssissa rakennettu univelka purkautui pimeässä hotellihuoneessa erittäin kuumana ja kauniina kesäpäivänä. Välillä heräsin siihen, kun Kari kävi pissulla tai sitten menin minä. On otettava huomioon, että eturauhasemme ovat mallia Homo Neanderthalensis.
Illalla kävimme parilla lonkerolla/oluella.

Perjantaina alkoi tykitys. Rakensimme Karin kanssa raiserit ja tekniikkaryhmä veteli piuhojaan sinne tänne. Jormiksen ja Pajarisen rooli oli olla ns. Etupäässä pyörimässä. Haake oli monitorimiehenä, minä stage managerina ja Kari upeana superstagehandinä. Kerron nyt heti aluksi pois alta, että minulla ei ole pienintäkään hajua miten oikeat stage managerit hoitavat hommansa. Olen heikkolahjainen ja laiska paska, enkä osaa samalla tavalla kuin muut ihmislajin edustajat. Minä haluan vain, että jokainen bändi aloittaa ja lopettaa ajallaan, eikä kukaan kuole vaihtojen aikana. Mikään muu ei minua millään tavalla kiinnosta.
Heti ensimmäisten orkesterien saapuessa, minulle tuli olo, jota voi kuvailla virkkeellä: "Mitä vittua minä täällä teen? Kiitos Jormis."
En ole tehnyt mitään lavahommia muutamaan vuoteen ja yllätyksenä tuli orkesterien valokaluston määrän naurettava lisääntyminen. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että valtava valokalusto pienellä lavalla näyttää naurettavalta ja kääntyy itseään vastaan. Mielipiteestäni huolimatta kalusto oli saatava lavalle ajoissa. Onneksi oli Kari ja Pajarisen tytär apuna, joka kantoi asioita reippaasti kuin isot  miehet. Oli siinä muutama nuori poikakin mukana kantamassa, mutta he eivät ehtineet olla koko aikaa, mikä oli saatanallinen harmi.
Muistin jälleen miksi rento osa sieluani voi huonosti näissä hommissa, kun jouduin sanomaan parin minuutin aikana kolme kertaa erittäin tiukasti sanan: "Ei!"
Itse pidin itsestäni eniten, kun esittelin itseni eräällä artistille ja kerroin, että "viittä vaille lähtee juonto ja teidän keikka sovitusti tasalta". Artisti kysyi: "Onko siellä vielä jonoja? Voisin aloittaa vähän myöhemmin."
"En tiedä yhtään mistään jonoista, mutta te aloitatte tasalta.", kerroin ja käännyin pois romanttiseen auringonlaskuun.
Niin, minulla oli kaksi juontajaakin siellä. Toinen oli joku temppuilijatyttö, jolle viritettiin kattoon sellainen Pajarisen Kuopiosta tilaama jutskajutska, että saatiin tytön hulahularengas roikkumaan turvallisesti. Tuota rengasta käytettiin tasan kerran noin minuutin ajan koko festarien aikana. Ammatilliset syyt estävät minua kertomasta tarkempia tietoja.

Pari triviatietoa: Festarin aikana oli perkeleen kuuma ja esiintymisteltassa vielä kuumempi. Hikoilin kuin syöttöporsas lihavien ihmisten saunassa, jossa katsotaan saksalaista aikuisviihdettä. Olin työporukastamme ainoa, jolla ei ollut shortseja mukana. Kauniisti liimautuivat farkkuni orvasketeeni kiinni. Hikoilin myös paitaani mitä eriskummallisimpia kuvioita; ihmiset näkivät solar plexuksessani mm. lepakon, lihavan naisen ja Jar Jar Binksin.
Join hirveän monta pillimehua reissun aikana. Koska en juo kahvia ja teetä ei aina ole tarjolla, niin heittäydyin kahvitauoilla mielelläni perheen pienimmäksi ja vetäisin jumalauta pillimehun naamariin. Pillimehu on raikas ja hyvä asia - lahja koko ihmiskunnalle.

Todellinen seikkailu perjantai päätteeksi alkoi, kun oli aika mennä nukkumaan. Meidän neljän (Minä, Jormis, Kari ja Haake) piti vaihtaa yösijamme Sokos Hotellista johonkin kaukana olevan kesähostelli-tyyppiseen ratkaisuun. Saimme kaksi avainkorttia sinne.
Taksimatkan ja pitkällisen etsinnän jälkeen, saavuimme huoneisiimme. Kun sain kovan taistelun jälkeen oven auki. oli yllätys mitä mainioin: Kyseessä oli yhden hengen huone, jossa oli yksi niin kapea sänky, että siinä ei mahtuisi nukkumaan yhdessä sisäkkäin edes kaksi nymfomaanista anorektistä gaymasokistikääpiötä nimeltään Teuvo ja Loman.
Kysyin Jormikselta varovasti, että miltä heidän huoneessaan näyttää; siellä oli saatana sama tilanne.
Repesimme väsyneinä nauramaan tilanteen absurdille henkiselle värimaailmalle ja avasimme sihijuomat. Muutaman minuutin kuluttua todellisuus kuitenkin nosti raadollista päätään ja tajusimme olevamme kusessa. Farssi oli muuntumassa fiaskoksi.
Tuotantoportaan ihmiset olivat jo nukkumassa, joten Pajarinen joutui säätämään meille Mikkelin ainoan vapaan hotellihuoneen. Jormis ja minä otimme taksin takaisin keskustaan ja kävimme romanttisesti nukkumaan parivuoteelle. Kiukutti, koska siinä säädössä menetimme muutaman tunnin erittäin arvokasta uniaikaa.

Lauantaina otimme heti asiaksemme varmistaa, että yöksi on varmasti meille kaikille nukkumapaikat. Punaiseen postilaatikkoon oli jätetty pari avainkorttia lisää ja sinne pääsisi yöllä sisälle koodin avulla. Jormis otti oikein sen koodin ylös älypuhelimeensa ja varmistin okulaarisesti, että siellä se on pojan luurissa tallessa.

Lauantai oli minulle ja Karille vittumainen työpäivä. Joka bändillä oli saatanan suuria screenejä ja muita isoja vipstaakeja ja härveleitä ja höpsishöpsishöpsöttimiä. Kari tokaisi erään erittäin hikisen ja pelottavan roudausoperaation jälkeen sanoja syvältä sydämestään: "Vittu mä vihaan näitä screenejä." Kyseisen orkesterin teknikko kuuli tämän ja sanoi, ettei screenejä tarvitse vihata. Puolustin Karia sanomalla, että "ottakaa nyt ensi kerraksi jumalauta parikymmentä senttiä korkeudesta pois tällaisia keikkoja varten. Samahan se on."
Illan ja reissun megalomaanisesti typerin hetki koettiin, kun erään toisen orkesterin teknikot halusivat myös erittäin korkeita screenejä lavalle ja sanoivat, että niitä ei saa kallistaa yhtään ja että siksi pitää siirtää ramppi. Kun ilmoitin, että ramppi ei siirry, että keksitään jotain muuta, alkoivat he uhkailemaan, että tilaavat toisen rampin jostain ja laskuttavat meitä. Karikin siihen, että "Älkää nytvittu, nostetaan trukilla." Saimme vakuutettua heidät siitä, että osaamme jotenkin saada ne lavalle. Itsehän nuo mitä mainioimmat ja taitavimmat teknikot eivät aikoneet edes koskea omiin screeneihinsä paitsi kytkeäkseen niihin piuhoja. Jormiksella paloi Etupäässä samoihin klönttipäihin nakki.
Karin uskomattomilla trukkaustaidoilla selvisimme kaikesta.
Festivaalin viimeisen talkback-keskustelun kunniaksi huikkasin Jormikselle mikkiin: "Halusin vain sanoa, että haista Sami paska." Tähän Jormis huusi rauhallisesti: "Kiitos ja haista Toni paska!!!" Tilanteessa oli koomisesti merkittävää se, että aivan kaiuttimien vieressä seisoi järkkäri, joka ei käsittänyt mistä ääni tulee ja hän pelästyi ja suuttui ja kaikkea.
Muutamasta tilanteesta illan aikana pääsimme eteenpäin silkalla tuurilla, mutta festivaali loppui ilman uhreja. Perjantaina eräs orkesteri lopetti 3 minuuttia myöhässä ja lauantaina viimeinen esiintyjä 5min myöhässä, mutta siinä vaiheessa minua ei kiinnostanut enää vittujakaan. Muuten aikataulut pitivät. Olen silti oksettavan huono ihminen edellä mainittujen kammottavien virheiden takia ja saatan joutua Helvettiin tästä.
Seurasi yöpurku. Se meni yllättävän jouhevasti noin kolmessa tunnissa. Pajarinen minua ja Karia neuvoi valojen purussa ja sitten autoimme Jormista pakkaamaan autoja.

Saavuimme majapaikkaamme. Muistatteko, kun kirjoitin, että avainkortit oli laitettu punaiseen postilaatikkoon ja Jormis otti sen koodin ylös puhelimeensa? No, sitä koodia ei kertakaikkiaan enää yöllä löytynyt Jormiksen luurista. Jormis soitti huoltomiehelle. Häntä odoteltiin ja availimme tylsyyspäissämme purkkeja juotaviksi. Huoltomies saapui viimein. Hän ei saanut postilaatikkoa auki millään. Savolaiseen tyyliin tuo mies nosti koko laatikon irti maasta ja sanoi, että avataan se poralla. Pajarinen väsypäissään porasi sen laatikon osittain paskaksi. Sieltä sisältä paljastui kirjekuori, jossa avainkortit olivat. Jormis tokaisi tunnin kestäneen prosessin päätteeksi: "Kato, siinähän ne."

Sunnuntaina lähdimme ajamaan takaisin; Jormis ajoi minun ja Karin ollessa kanssamatkustajina. (Haake lähti bussilla Tampereelle.) Selvisimme reissusta mainiosti pitämällä keskustelun kuumana. Kari on minua ja Jormista hieman vanhempi ja oli kiehtovaa kuulla, kun Kari kertoi lapsuudestaan: Hän oli ensimmäisiä pikkuhiljaa ihmiseksi evolvoituvia kaloja, joille kehittyi jalat ja oli kuulemma hirveän kivaa juoksennella rannalla ja välillä pulahtaa takaisin mereen lillumaan, koska vielä kiduksetkin olivat siinä vaiheessa kehissä; best of both worlds. Myös autossa oli todella kuuma. Oikea Hell on Wheels. Pysähdyimme Kahvila Reissupannussa kahvilla ja pillimehulla; Jormis oli tyytyväinen. Illalla menimme Seinäjoella terassille. Sen pituinen se.

-Nevis-

Provinssi 2018 Torstai "Hyvästi julma Törnävä"

Heippa.

Tänään aloitimme Tontsan ja Koden kanssa hirvi-aidan purkamisella. Muu porukka alassaattoi toisaalla toisen pätkän hirvi-aitaa. Sitten alkoi uskomaton pyöriminen ja tavaroiden kokoaminen sekä niiden kuljetuskuntoon laitto liinoilla ja vanteella. Asensimme peräkärryn Tontsan autoon ja lähdimme keräämään turhia esineitä roskalavoille; eristimme myös pakanajumalaisen Norsupatsaan hiihto-aidalla. Kari, Ilja ja Kode pakkailivat peräaukot märkinä autoja piikkikoneillaan ja tiputtivat asioita myös roskalavoille. Emppu ajoi kuorma-autolla edestakaisin. Juho ja Tuukka työskentelivät trukilla myös. Tyttöenergiaduomme keräsi mönkijällä tavaroita peräkärryyn. Antti sitoi ainakin kuormia. Kauhea määrä tavaraa oli. Enemmän kuin tunnesolmuja Koden mielessä. Saatana mitä touhua.

Tontsa on useita päiviä autossaan kuunnellut jotain orkesteria, jota mainosti oikein taiteelliseksi homomusiikiksi. Siltä se kyllä kuulostikin. Katsoin cd: n takakantta ja siellä oli biisejä, kuten "Suloinen homo", "Rakastella miestä pirun hellästi anukseen","Karkasin pois hereroseksuaalisuuden vaginakahleista" ja "Jäykällä miesjakajaan."

Eräällä kahvitauolla pääsi käymään oikein saatanallinen virhe: Tuukka tiputti vesimelonin palan maahan! Voi vittu sitäkin. Annoin välittömästi palautetta asiasta. Hetkeä myöhemmin heitin itse vesimelonin palan ohi roskiksesta. Siitä ei sen enempää.

Ilja siirtyi jossain vaiheessa ajamaan kuorma-autoa. Hän töräytti auton torvea ja siitä tuli minulle ja Kodelle tosi tosi hyvä mieli! Se oli kaunis sieluun asti kantautuva lämmin ääni. Päivä oli ollut muuten yksitoikkoinen ja väsy alkoi jo olla kova. Tuo Iljan laukaisema kuorma-auton torvi herätti meidät siihen ihanaan todellisuuteen, että purku on osaltamme ohi. Toki Ilja ja Kari menevät vielä huomenna hoitamaan viimeiset tavarat pois alueelta. Rukoilkaamme heidän puolestaan ja kiittäkäämme uhrilahjastaan.

Näin ennen poistumistani Minotauros Marko Poolon. Kysyin häneltä: "Missä sinä olet ollut?" Hän vastasi: "Ryhdyin tylsyyspäissäni espanjalaiseksi härkätaistelijaksi. Sitten näin oman peilikuvani ja aloin taistella itseni kanssa. Nyt minulla on jakautunut persoonallisuus ja nimeni on Jésus Gonzales y Maria Da Silva Jésus Caramba Vamos y Dias Del Monte Del Muerte Vasquez Virtanen."
"Okei. Siisti meininki.", sanoin ja halasin tuota sarvipäistä työkaveriani. Tunsin jonkin kovan painautuvan lonkkaani vasten. Kysyin: "Öö..onko sinulla ase taskussa vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut?"
"Taskussani on sivuleikkurit, mitta, eräs psykologinen oivallus ja hirvi-aitarulla."
"Okei. Pidä huolta."

Kari meni tänään Manitou-kurottajan kanssa kihloihin. Sormuksena toimiva kultaisella spraymaalilla värjätty uimarengas suorastaan sujahti Manitoun puomiin ja Kari suukotti kurottajan rengasta ja kuiskasi: "Ole aina minun." En pystynyt pidättelemään kyyneliäni. Hieno homma!

Kiitän kaikkia työtovereitani ja niitä festivaalilla työskennelleitä ihmisiä, jotka unohdin mainita. Esim. Varttibaarin täti Laura oli ruokahuollossa menossa siitin pitkällä. Jos kannoit kanssani sateessa yöllä läpimärkänä painavia esineitä ymmärtämättä miksi, ansaitset erityiskiitoksen.

Jääkää hyvästi.
-Nevis-

Provinssi 2018 Keskiviikko

Töttöröö.

Tänään raksaryhmämme oli kuin kasa muurahaisia. Hirveä pyöriminen koko Törnävän alueella ja aina kaikilla jokin esine käsissä.
Kovasti sitä possuaitaa piti saada purettua heti aamusta. Tontsan kanssa ja Karin kirurgisilla kurottajakuskitaidoilla avustettuna vipelsimme yhden possuaitahäkin täyteen. Sitten me kaksi Tonia lähdimme itseohjauksellisesti purkamaan erilaisia puusta valmistettuja terasseja ja muita rakennelmia. Kode liittyi sinne jossain vaiheessa.
Tontsa teloi itseään kaksi kertaa muutaman minuutin aikana. Se oli uskomaton suoritus jopa Porilaiselta taiteilijalta. On suoranainen ihme, että hänellä on kaikki raajat, torso ja pää tallella.

Näimme Tontsan kanssa aamupäivällä työmaa-alueellamme koiraa kävelyttävän miehen, jolla oli täsmälleen saman väriset hiukset kuin koiransa turkki. Sävy sävyyn oli se tilanne. Olisin halunnut kovasti kysyä tuolta mieheltä: "Kummassa kävit ensin? Parturissa vai koirakaupassa?"

Referoin muun ryhmän toiminnan näin: He upealla sykkeellä purkivat aitoja ja hakivat sieltä täältä ns.irtomatskua Törnävän kentälle pakattavaksi. Vepejä laitettiin kuljetuskuntoon ja lavoilla olevia esinekokonaisuuksia vannetettiin. Ylipäällikkö Sotilaspoliisi Alikersantti Linnansaari kantoi myös possunkiviä silmät kuivana sateesta huolimatta; uuteen kajaalimerkkiin vaihtaminen oli onnistunut muodillinen ja auktoriteetillinen peliliike. Hilja-Silja ja Kari tunkivat ajoneuvoillaan rekka-autoja täyteen erilaisia tavaroita. Taisi Tuukkakin pakata osansa. On se kyllä uskomatonta mikä määrä tavaraa tuodaan alueelle vain sen takia, että se viedään kohtapian jo pois. Jäykkä pois jakajasta.

Kode siirtyi ajelemaan trukilla tavaroita kasaan ja me Tontsan kanssa purimme lisää terassia. Saatana mikä määrä ruuveja ja puuta oli pois otettavaksi. Työtehtävänä ei mikään haasteellinen, mutta meinasi vetää suonta aivoista, kun ajatteli, että yhdessä terassissa oli enemmän puuta ja metallia kuin Titanicissa. Muistan sen laivan hyvin. Olin siellä soittamassa marakasseja ja nenähuilua cover-bändissä. Laiva upposi juuri, kun saimme aloitettua Tina Turnerin "We don´t need another hero" -musiikkikappaleen. https://www.youtube.com/watch?v=dq4aOaDXIfY. Kappalehan on tunnettu elokuvasta Mad Max Beyond Thunderdome. Olin siinä elokuvatuotannossa töissä raksaamassa hiekkadyyni-lavastetta. Kannoin yhtä hiekanjyvää kerrallaan kuorma-autosta, koska ne perkeleet piti yksi kerrallaan kiillottaa. Pidin hommaa typeränä, mutta siitä maksettiin hyvin; sain palkaksi 55 Australian dollaria ja kuolleen aasin.
Tontsa sai puutavaraa kannettaessa niskansa venäytettyä paskaksi. Häntä juili kovasti. Urheasti Tontsa jaksoi silti päivän loppuun.
Kode kyllästyi trukissa istumiseen ja liittyi seuraamme. Jokin oli kuitenkin muuttunut.
Kode nimittäin laittoi pienen lavan isojen lavojen pinoon! Jumalauta Koistinen; sinäkin aikuinen mies. Hänen teränsä selvästi katosi trukissa vietettyjen tuntien aikana.

Itseohjauduimme purkamaan hirvi-aitaa. Kirosimme Karin nimeä. Oli ilmeistä, että hän ei muistanut purkua vääntäessään rakennusvaiheessa hirvi-aitarullien päitä toisiinsa kiinni useilla sadoillatuhansilla kierteillä. Hirvi-aita kun ei ole se lempein esine, joka taipuu mielin määrin. Voimapihdeillä piti tykittää aukirikki välillä.
Kerrotaan hieman lisää kuulumisia tuosta julmasta hirviaita-rikollisesta: Kari rakastaa nykyään eniten punaista Manitou -nimistä kurottajaa. Muut kurottajat ovat vain jalkavaimon asemassa. Kaikkien kukkien joukosta löytyi se ruusu, jolle Karin päivä päivältä enemmän polttomoottoria muistuttava sydän sykkii. Manitou on se erisnimi, joka saa Karin hymyilemään Lockheed Martin F-35 Lightning II häivehävittäjän ohjaussauvan kokoinen jöpötys maastohousuissaan. Kari koki tänään vaativia sydänsuruja, kun virolainen rekkakuski teki ajovirheen ja hipaisi Manitouta! Se oli ennen kuin saunanpuhdas ajeltu pimppa, nyt se on kuin 52 pikkuskidiä synnyttänyt leprainen römpsän perkeles.

Vielä jatkuu purku.
-Nevis-

Provinssi 2018 Tiistai

No terve.

Tänään purettiin tosissaan. Talkoolaisiakin ilmestyi paikalle ja asioita tapahtui. Possuaitaa saapui tänään useita rekkoja sitä noutamaan, joten se oli se juttu.
Tontsan kanssa harrastimme kuitenkin aamupäivällä pelottavaa itseohjautumista ja jälleenjärjestelimme palasiksi muutaman umpeen tilkityn kulku-aukon. Yksi niistä oli Mörkösilta. Sieltä ilmestyi tällä kertaa Ingrid Bergmann -niminen saksalais-suomalainen luolapeikko. Hän sanoi: "Kröhöm! Öö..saanko tulkita teille hieman Dingo -orkesteria?"
"Anna palaa peikko", totesimme lakonisesti.
Peikko aloitti laulusuorituksensa: "Levoton putkilo tekee itsestään kanyylin."
"Mitä? Laulat väärin. Se menee niin, että `Levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin´."
"Voi vittu", totesi peikko ja lähti pois.
Lisäksi keräsimme ja pakkasimme Tontsan kanssa kaikki Huhtalantien aidan tukipuut; niitä oli viljalti.

Iltapäivällä mekin ryhdyimme possuaidan purkamis- ja pakkaamisoperaatioon. Muodostimme Koden ja Tontsan kanssa koomisen sarjakuvakolmikon: Kaksi puujaloilla kompastelevaa Hessu Hopon näköistä kaveria ja minä Mummo Ankan näköisenä suurimahaisena ja seniilinä vanhuspaskana.
Possuaidan purkaminenhan on sellaista hommaa, että aivot voi lähes kytkeä pois päältä ja tykittää menemään vaan. Paitsi saatana ja perkele: Joku/jotkut ilkeät ihmiset olivat pakanneet niitä possuaitahäkkejä väärin ja sitten piti purkaa ne ensin. Voin kertoa, että on todella riemumielistä ja hirveän upea juttu alkaa taistelemaan possunkiviä oikein, kun se häkki on kasattu päin kilipukin persettä. Sieltä kun aitojen alta taistelee omilla sormillaan kiviä oikeisiin asentoihin ja toistensa päälle, niin tuntee aitoa elämäniloa ja sielussa on käsittämättömän lämmin olo; aivan kuin olisi yhteys universumin hyväntahtoisuuteen ja ensimmäiseen kosmiseen hiukkaseen: Jumala Partikkeliin. Kaikille maailman ihmisille tässä neuvo: Possuaitahäkkiin tulee sinun asettaa 31 kiveä ja 30 aitaa.
Haluan kertoa tästä aiheesta vielä seuraavaa omin sanoin: Kösvi arpe töps, ne ko pel vi örpo mörbu.

Eräällä mehutauolla Jokipiin Mikko, tuo kylmän kohtalon lätsämies, arvosteli minua siitä, etten maininnut blogissani sitä, kun Kode toi meille tässä yksi päivä suklaata. Ymmärrän toki, että se on sydämenasia Jokipiille, sillä suklaa saapui Jalasjärvelle uutuutena kesällä 2015. Sähköt vedettiin Jalasjärvelle vuonna 2011 ja se oli onnen vuosi Jokipiille, sillä hän näki vihdoin pelata Änäriä hyvässä kattovalaistuksessa.

Ihmettelimme tänään possuaitakolmikkomme kanssa sitä, että mikä helvetti on Viikkari. Sitä nimeä on hoettu radiopuhelinliikenteessä jo viikkokausia. Joskus olemme kuulleet sen myös muodossa Vinkkari. Joku paikka se on festivaalialueella, muttei ole kiinnostanut enempää, sillä meitä ei ole sinne koskaan pyydetty. Epäilemme, että se on Viking Linen layher-rakennelma; mistä perkeleestä näistä tietää. Saisivat ihmiset puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mitä jos mekin yhtäkkiä keksisimme, että Myllynpiha on koodinimeltään Pössövesvisvi?  Kyllä jäisi Karikin kurottajalla sinne tulematta liian kryptisten radioviestien takia.
Oli ihana nähdä, kun Kari silitti kurottajan uneen päivän päätteeksi. Siinä oli paljon maiskuttelevaa suukottelua, halauksia ja koko vartalolla tapahtuvaa hierontaa. Kari ei ole muuten syönyt viikkokausiin mitään; erilaiset kurottajat ovat imettäneet hänelle nisistään hydrauliikkanestettä ja moottoriöljyä. Kari voitelee aamuisin siittimensä dieselillä, jotta kurottajat hyväksyisivät myös ohjastajansa ominaistuoksun.

Huomenna jatketaan tästä.
-Nevis-

Provinssi 2018 La, su ja ma "Täällä mä oon painanu duunia, saatanan loinen"

Jepulissimo.

Lauantaina päivävuoro suoriutui tehtävistään mainiosti. Sitten yövuoromme astui surkuhupaisesti Provinssipäivystyksen estradille. Saimme Iljan ja Sipe-liuksen vahvistukseksi. Lisäksi myös talkoolaisia saapui yöpurkuun. Ilta meni ilman suurempaa mainittavaa. Aloitimme festivaalin purun klo 00.00 noitien hetkenä. Muu maailman väestö ilakoi humalassa alueella ja me tykitimme jo Provinssia alas. Amfiteatterilta aloitimme työsuorituksen. Sitten etenimme Woodlandiin, jossa purimme barrikadia, hieman aitaa ja invakorokkeen. Uskomatonta kyllä, silloisen kellonajan huomioonottaen, meidän päivystehtäväksemme siunaantui käydä korjaamassa S-marketin takana olevaa aitaa. Sinne menimme. Ajoimme kännisiä teinejä pois kielletyltä alueelta. Eräs hip-hop teinipoika uhkasi vetää meitä, varsinkin Iljaa, turpaan. Olisi ollut mahtavaa nähdä, kun Ilja olisi syönyt tuon pojan elävältä kuin ihmis-Pacman. Ilja on nälkäinen ja iso raksamies. Ruuaksi juotuminen on heikomman osa tässä maapallon ekosysteemissä.

Päälavan barrikadin ja muidenkin aitojen purku oli seuraavana vuorossa. Se sujui niin rutiinilla, että palkitsimme itsemme menemällä läheisen metsän Pikkuväen esittämään oopperaesitykseen. Kyseessä oli Wagnerin "Tannhäuser und der Sängerkrieg auf Wartburg". Esityksen jälkeen kysyin 0,3 -vuotiaalta talkoolaiselta Liisa-Roosalta hänen mielipidettään esityksestä. Hän vastasi: "Oikein kiva, mutta kontratenorin kadenssit olivat väkinäisen kuuloisia. En myöskään voinut olla huomaamatta erään maahisen väkisinkin näkyvää neurasteniallista esiintymisjännitystä." Tämän jälkeen Liisa-Roosa kakkasi vaipan aivan täyteen ja hänen isänsä Ismo-Seppo Kolibri-Hillomunkki vei Liisan-Roosan takaisin kotiin nukkumaan johtuen kolmen kuukauden iästään.

Perkele, että sitten muuten mentiin. Purimme S-Marketin Karin, Koden, Laurin ja parin talkoolaisen kanssa. Tämä ei riittänyt, vaan kirottuna tehtävänämme oli purkaa myös Törnävän tien keski-aita. Oli vaikeaa erottaa Karin ääntä kurottajan hyrinästä, sillä Kari puhuu kurottajille niiden mekaanisella Hyrhyrnaksnaks-kielellä. Kari on muuntumassa robotiksi asteittain. En tiedä mitä olisin eurooppalaisena miehenä mieltä asiasta.

Siinä se yö sitten meni. Kerroin Laurille kuuluisan uimakouluvitsini yön pimeydessä. Hän totesi asiasta: "Tuo ei ole kyllä salonkikelpoinen vitsi ollenkaan."

Sunnuntaina kävi niin, että LinnanCharlien enkeli Johanna oli vetovastuussa. Ihmiset säntäilivät sinne ja tänne ja jopa tuonne. Kovasti otettiin esineitä alas ja pakettiin. Minä, Kode ja Kari purkasimme narikan. Kodella oli kevyt työmiehen aamumeikki. Pitihän sitä jonkun olla ehostautunut, kun silmämeikkaamisen SM-mestari Linnansaari oli poissa sen päivän. Loppuillasta Cosa Nostran kalusteiden kerääminen laajalta festivaalialueelta sekä niiden paketointi aiheutti runsaasti mielipahaa. Lisäksi moraalinen ongelma kyseisen firman nimen kanssa oli minulla ja Kodella suuri; sieppaamisista ja murhista tuttu samanniminen organisaatio saa aina kiukun pintaan, vaikka ajastamme FBI:n soluttautujina onkin jo kulunut viisi vuotta ja kolmisen viikkoa. Peitenimemme olivat Eero Smith ja Edward Bäng.

Eräs Huomio: Tontsalla on autossaan penkit peiteltyinä jätesäkeillä. Hän saattaa olla vain suojelevainen autonsa verhoilua kohtaan, mutta todennäköisempi selitys on se, että hän harrastaa kultaisia suihkuja automatkoillaan liftareiden kanssa. Niin sen täytyy varmasti olla. Kun Tontsa kävi ojassa pissalla, olimme huolestuneita, ettei hän vaan kuse jotain pultsaria hengiltä siellä perverssiyspäissään. Onneksi näin ei ollut; oja oli tyhjä.

Tänään maanantaina menin purkamaan Camp Provinssiin Tontsan, Kimmon ja Koden kanssa suihkukylää. Kimmo teki lyhyen yhden päivän paluun työvoimaamme. Keskellä kukkeinta Törnävää oli se suihkurakennelma siellä, joka piti saada paloiksi. Satojatuhansia ruuveja, kamala määrä puuta ja kuormalavaa oli siellä purettavana. Sekin meni rutiinilla ja höpsötellen, vaikkaki se oli osittain myös surkuhupainen jännitysnäytelmä; esim. Kode ajoi trukin taas jumiin. Sen huomion tein, että kun Tontsa pyllisteli piukoissa shortseissaan, niin geometrisestä näkökulmasta riippuen, mieleen tuli joko kalkkuna tai vuohi. Se oli vitun hienoa; aivan kuin olisi ollut eläintarhassa ilmaiseksi.

Muut ihmiset purkasivat kaikkea ja kamppailu Cosa Nostran esineiden kanssa jatkui. Lisäksi yhdessä tuumin koko raksaryhmä etsi kuumeisesti matalaa possuaitaa ja pakkaili uudestaan niiden häkkejä. Rekkamiehen piti saada ne kyytiin ja siinä ei auttanut poru. Yhteistyöllä sekin onnistui. Tämän kunniaksi päästimme fanfaarien soidessa vapaaksi ilmaan tuhansia valkoisia kyyhkyjä sekä yhden kastemadon. Kyyhkyt söivät kastemadon välittömästi. Ensi kerralla käytämme strutseja ja vyötiäisiä.

Huikeita purkupäiviä on ollut.
-Nevis-

Provinssi 2018 Ti, ke, to ja pe

Heissulivei hups!

Tässä on ollut niin sitä kaikenlaista rakentamista, että vasta nyt kykenen raportoimaan teille viime päivien tapahtumat. Teen sen seuraavanlaisella upealla tavalla:

Aloitetaan referoimalla, että Terassipojat eli Tontsa, Ilja, Joni ja Antti ovat viime päivinä rakentaneet puusta sen verran, jotta sitä varten piti kaataa sademetsää Guayanasta siihen malliin, että Xiathlohuai-heimo menehtyi sukupuuttoon asti; syynä syötävien eläinten muutto puuston kuoltua. Mitä todennäköisimmin joku Ebola -tyyppinen kiva viruskin on tulossa sieltä puiden kannoista ihmiskunnan oikeutetuksi ruoskaksi.
Johanna on laittanut aitaa ja onneksi poltellut runsaasti savukkeita. Sipe-lius on asentanut kylttejä kivekset pitkällä. Kuten jo arvaattekin, niin Kari ja Lauri ovat ajaneet peräaukkonsa tukevasti kurottajien penkkejä ahnaasti suudellen. Muiden yksityiskohtaisia työkuvioita en valittavasti tiedä. Kovaa on menty, saatana.

Tiistaina siirryimme kahteen vuoroon. Päivävuorossa oli mukavia ihmisiä töissä, yövuorossa oli sitten minä, Kari, Kode ja Lauri.
Tiistaina minä ja Kode saimme ryhmämme heikennykseksi Niilon. Heikkolahjaiset olivat koossa taas. Meidän heikkolahjaisuutemme on luonteeltaan lyyristä, liturgista ja heterogeenisen moninaista. Tehdyt virheemme ovat suorastaan akrobaattisia esityksiä fiaskon ja farssin mikrokosmisella teatterilavalla. (Damski autteli toki hetken meitä siinä.)
Pystyttelimme telttoja kolmistaan. Muuten meni kivasti, mutta jotkut telttojen osista olivat niin vanhoja rakennevikaisia paskoja, että oli vaikeaa saada paloja yhteen ilmaan mieliharmia.
Minulla oli siksikin vaikeaa, koska Niilo oli palanut auringossa vain osittain. Kahden eri värimaailman näkeminen hänen kehossaan toi mieleen kuumana päivänä mehujään. Siinä oli itsensä kanssa tietäminen, kun liposin huuliani katsellessani tuota kaksiväristä työtoveriani, joka näyttää normaalisti aivan meksikolaisessa ravintolassa hitleröidyltä Jack Blackilta.
Kuuntelimme Kirkaa Niilon puhelimesta työskentelyn helpottamiseksi. Kirka on erään kappaleensa sanojen mukainen ihminen nykyään ja on vaan ja hengailee.
Minä löin lekan paskaksi, kun hakkasin kiilaa erääseen telttaan. Kyseessä oli kuitenkin ns.leluleka. Oikea leka on kuin norsun penis: vitun painava ja sillä kun humauttaa, niin ei jää kysymyksiä ilmaan. Halusimme päästä eroon tuosta paskaksi menneestä lelulekasta ja Niilon aivot täytti yksi vaativa ajatus: Heittää se paska jokeen. Olimme innoissamme asiasta, mutta kollektiivinen moraali sanoi painavan vastalauseensa; se olisi vakava ympäristörikos. Toki sekin on absurdi ajatus, sillä lekan varsi on muovia, joka on tehty öljystä ja sitähän pursuaa siellä täällä maapallosta ylös. Olisimme palauttaneet vain Äiti Maalle palan Häntä itseään.

Keskiviikkona kolmikkomme teki ensitöikseen Soundi-teltan FOH:iin lattian. Urakan oli aloittanut Hietsu, mutta jättänyt hommansa sadistisesti kesken ja vielä väärään paikkaan. Saimme sen kuitenkin muitta mutkitta valmiiksi. (Tiedoksi äänen ja valon ystäville, että ed.main. lavalla työskentelevät Jormis, Pääkkönen, Varismäki, Pajarinen ja Ahola. Upeita miehiä muuten, mutta saisivat laittaa miksatessaan lisää kaikua virveliin.)
Sitten asensimme jonkun verran barrikadia Woodlandiksi nimettyyn festivaalialueen osioon. Paikan nimi vaihtuu joka vuosi ja joka kerta se on yhtä huono. Tässä kohtaa arvostelen kovasti asiasta vastuussa olevia liian turvallisiin ratkaisuihin tukeutuvia yksilöitä; voisihan sen nimetä kutsuvaksi esim. Woods of Satan´s Sex Slaveksi tai Tosi Kivaksi HipsiäisPaikaksi.
Sitten koko yövuoromme lähti tykittämään S-Marketin täyteen possuaitalinjoja. Siellä viisikkomme sen suurempaa ihmettelyä riipaisi rutiinilla asian maaliin. Melkein törmäsimme vauhdin hurmassa Niilon kanssa toisiimme ja totesin, että olisimme huonoja homoseksualisteja. Massumme ottaisivat yhteen, ennenkuin saisimme suukoteltua edes: fyysinen suhde jäisi etäiseksi. Onneksi lähes koko raksaryhmämme on täynnä lihavia saatanoita. Paitsi Kode ja Sipe-lius ja Juho ja Tontsa ja Antti ja Damski.
Tämän jälkeen jakauduimme. Kari ajeli tavaroita kurottajalla ja teki uskomattoman uroteon: yksin tuo söpö sisupussi laittoi parikin barrikadi-aitalinjaa pystyyn. Tiedoksi maallikoille: Yksi ihminen ei kykene nostamaan barrikadi-aidanpalaa häkistä pois. Karilla oli apunaan mieletön asenne, pitkät hiuksensa ja kurottaja.
Lauri ajoi suuria painoja maantielle, jonka me jäljelle jäänyt kolmikko sitten täytimme matalalla possuaidalla. Meidän itsemurhatehtävämme oli valmistella Törnäväntien yksisuuntaiseksi rajoittaminen. Jos tunnette maantiedettä, niin polkupyöräliikkeeltä Sorsanpesälle asti on pitkä matka. Voisi luulla, että yöllä ei ole liikennettä, mutta näinhän asia ei ollut. Autoja meni saatana koko ajan, eivätkä monet juurikaan jarrutelleet kohdallamme. Eräs amisteiniauto viisti Niiloa perkeleen läheltä ja autosta kuului vittuilevaan sävyyn: "Mikä meininki?" Se rikkoi kamelin selän ja tupakoimaton Niilo pyysi savukkeen. Hän poltti yskien koko tupakan. Hetki oli kaikessa runollisuudessaan kaunis, hämmentävä ja ymmärrystä herättävä; oikea hiljaisen yön metafyysinen taidetriptyykki.
Kolmelta aikuiselta mieheltä meni kyseisen aitalinjan vetämiseen 2 tuntia 40 minuuttia. Emme pitäneet yhtä Koden pissuamishetkeä ja yhtä limsanjuontihetkeä lukuunottamatta taukoja.
Yöryhmämme teki jotain muitakin työsuoritteita kyllä, mutten kyllä enää yhtään muista että mitä ne olivat. Hassua, eikö totta?

Torstaina alkoikin sitten jo soitto soida ja ihmisvirta valui alueelle kuin Atlantiksen kyyneleet. Teimme rutiininomaisia päivystysnakkeja illalla; kuuntelimme runsaasti sitä, kun ihmiset olivat hämmästyneitä siitä, että maa on märkää sateen jälkeen.
En muista varsinaisesta yövuorosta muuta kuin sen, että Koden ja Johannan kanssa tuimme aitoja ja purimme kevyitä pop-up telttoja pois. Katsokaapas kun tuli aamulla se kova tuuli, joka puhalsi mukanaan pahan mielen mentaali-infernon ja perkeleesti työtehtäviä aamuvuorolaisille. Koko yön satoi ja yövuoromme täysin läpimärkänä nelisti menemään.
Eräs tapahtuma: Oli perkeleen kylmä ja pimeä ja Kode ajoi trukin vesikuoppaan kiinni. Trukki oli phasti ilmassa vasemmalta puolelta. Kari sen kurottajalla lykkäsi ylös.
Koden kanssa höpöttelimme Johannalle tarinoita pojasta, joka ei mahtunut Provinssissa kahden aidan väliin.
Väsypäissämme kävelimme Koden kanssa niin lähekkäin, että kätemme koskettivat toisiaan. Se on näin Pride-viikoilla heterolle paha virhe, sillä kaveri saattaa tulkita eleen väärin ja vetää ns.jäykällä jakajaan. Laurille vink vink.

Perjantaina oli sitten jo helpompaa yövuorossa. Kiitos toki päivävuorolle. Laitoimme päivystyksessä sinne tänne sitä ja tätä; aitaa jonnekin, helaa sinne, hypotenuusaa tuonne jne. Yöllä siirsimme päälavan edustan erään aitalinjan. Kivoja sähkömiehiäkin pyöri siellä johtojensa kanssa. Kahden aitalinjan välissä oli Joakimin laittamat taidevalot. Siirsimme nekin sillä välin kun Joakim nautti alkoholia ja nauroi meille kotonaan. Otimme tämän yövuoron teemahuudoksi sarkastisen ystävällisen: "Yövuoro! Fuck Jokke!"
Tajusimme, että Johanna on naurettavan nuoresta iästään huolimatta matriarkaalinen hahmo. Hän on Kusipääraksamme Mamma.
Tänään tai eilen tai perjantaina vai mikä se olikaan, niin löin häpykieleni ja kohtuni aitahäkkiin typeryyksissäni. Kuten kohdut yleensä, minunkin kohtuni on vittumaisessa paikassa ja otti kipeää. Maailman pyörii siitä huolimatta ja huomenna on viimeinen festivaalipäivä.

Palataan.
-Nevis-

Provinssi 2018 Sunnuntai ja maanantai

Jaha.

En ehtinyt eilen kirjoitella, kun piti nostella illalla Jormiksen kanssa mikseriä; syyttäkää häntä.
Nyt tulee siis kahden päivän edestä episodikerronnallista tarinaa.

Sunnuntaina, kun tavalliset kuolevaiset olivat vielä juhannuslaitumilla, iso joukko ihmisiä työskenteli Provinssialueella.
Uusia ihmisiä liittyi joukkoomme:
Emppu: Kuski. Hip-hoppaava ojaantippuilija.
Roni: Edellisen apukuski.
Damski: Palomies ja baarimestari Vaasasta. Parasta hänessä on silti futuristiset tyylikkäät aurinkolasit.
Niilo: Akun Tehtaan kanssa tuli hän. Näyttää puutarhatontulta, joka on liimannut Eri Keeperillä pisuaareista löytämiään karvoja naamaansa.
Sähköryhmää tuli paikalle myös ja he ovat sellainen sähäkkä toimintajoukkue, että sinne mahtuu mukaan myös paikallispoliitikko, entinen raksalainen.

Niilosta kerrottakoon heti se, että trukin kanssa sattui sellainen yhteisjuttu, että tuli hänen jalkansa lujaa pipiksi. Hän jatkoi myöhemmin töitään kyllä.

Jos luette tätä blogia, niin palaamalla aikaisempiin raportteihin, ymmärrätte suurinpiirtein mitä tarinamme ydinhahmot tekivät työkseen sunnuntaina.
Minä ja Kode tilkitsimme Mörkosillan alustan, etteivät pääse ryövärit sieltä alueelle. Harva tietää, että sillan alla asuu suuren suuri peikko. Kun työskentelimme siellä, peikko huusi meille: "Kuka uskaltautuu kotiini?"
"Kode ja Nevis", me vastasimme.
"Saako teidät syödä?", kysyi peikko.
"Saa. Vaihtelu virkistää", totesimme.
Peikkohan söi meidät perkele välittömästi. Hän oksensi meidät pois melko pian. Syynä oli kuulemma paha kala-allergia, ja minun niljakkaasta luonteestani ja Koden ruotomaisesta kropasta tuli pahasti kala mieleen. Onneksi Damski oli hieman kauempana siinä tilanteessa.

Laitoimme jossain vaiheessa telttoja pystyyn muutaman ihmisen avustuksella. Hakkasimme myös nauloja maahan, että pysyy tekonurmi musiikkitähden kengän alla kivasti.
Camp Provinssissa jouduin useasti koskettamaan Harmaata Kyrpää ja kuolin sisältä silloin. En halua puhua aiheesta enempää koskaan.
Muotikatsaus: Jokipiillä oli jälleen lasten lippis päässään. Sellainen, johon mahtuu iso kasa perunoita ja pari pleikkarin ohjainta.

Tähän väliin haluan mainita, että meillä on sellaisia kivoja tyttöjä, jotka hoitavat muonituksemme ja juomatarjoilun. Olen heille kamala ihminen, jos teetä ei ole saatavilla.

Päivän lopuksi kysyin Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harrisilta päivän kuulumiset. Hän kertoi: "Jep, kivasti meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris vaan nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää."
"Ei jeesus! Ethän sinä voit nyt ottaa minunkin nimeäni! Tämä on uskomattoman typerä juttu! Kuulostaa joltain erittäin huonolta blogitekstiltä!", huusin vihaisena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää. Jos ei käy sinulle, niin päästän pahanhajuisen paukun pyllystäni. Olen syönyt tänään saksalaista ruokaa."
"Voitit."

Tänään Tontsa, Joni, Antti ja Ilja tekivät puusta teoriassa toimivia puisia rakennelmia. Toki Ilja oli aamupäivällä myös minun, Damskin ja Välimaan kanssa laittamassa kylmäkontteja vatupassin sanelemaan ojennukseen. Välimaa on ravintolaraksaveteraani ja kovan kohtalon trubaduuri. Toki yleensä trubamolli.
Kari, Lauri ja Damski toimivat myös Provinssialueen maata nuolevina moottorilintuina. Esineitä liikkui, kurottajan piikki kiikkui, painosta tavaroiden, ihanien esinepalleroiden.
Sipe-lius oli niin vauhdissa mönkijällä, että tuli paitaan reikä. Johanna otti aurinkoa ja meikkasi hiuksiaan aina kun talkoolaisilta silmä vältti.

Kode saapui josain vaiheessa ja hänen sekä Välimaan kanssa odotimme uskomattoman kauan, että saimme siirrettyä pari kylmäkonttia, jotka jo aamupäivällä asensimme paikoilleen. Ihanaa on aina tehdä asioita uusiksi; se on uskomattoman kivaa ja antaa tekijälleen paljon.
Jännittävintä odotusajassa oli se, että tiputin hanskani vesitankkiin ja Välimaa onki sen sieltä maasta löytyneellä kepillä pois.
Kontit siirrettiin sellaisella tavalla, että jonkun oli kiivettävä konttien katolle laittamaan ja irrottamaan kenttinkejä. Kode osoittautui ninjamaiseksi myyttiseksi hahmoksi ja tuosta noin vain hyppi edestakaisin ylös ja alas. Oli toki vaivalloista aina kiivetä välillä pois, joten tuo poika jäi yhden noston ajaksi kontin katolle ns.hengailemaan. Hän seisoi uljaana kettingistä kiinni pitäen kontin laskeutuessa maahan. Se oli jumalainen temppu. Ilmojen halki ja maan kamaralle matkusti lailla nälkiintyneen kuningaskotkan Kode. Jos joku eläkeläisnainen olisi nähnyt hänen suorituksensa, niin kyllä olisi lentänyt tekarit, tuki-alushousut, katetri, vanhainkodin asuntolan avain ja kettukarkkipussi vauhdissa Koden luokse.

Kysyin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpäältä hänen tunnelmistaan. Hän kertoi: "Hyvin meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää vaan Marko Poolo. Nimi viittaa sekä urheilulajiin että valintaani juhlapaidaksi."
"Kiitos sinulle," sanoin Marko Poololle. Sen jälkeen hän rasvasi aurinkorasvalla selkäni ja meistä tuli hyvän päivän tutut. Aina kun näen hänet, sanon: "Hyvää päivää."

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2018 Torstai

Heippa vaan.

Mainiot raksatoverini jatkoivat aika pitkälti samoja hommia tänään kuin eilenkin. Eilen Jonin ja Pilja-Iljan kanssa aloittamamme asymmetrinen epäesteettinen lattiaprojekti sai glamour-meikkiä kasvoilleen, kun sinne meni Tontsakin ryhmineen tykittämään. Heti kun minä poistuin siitä työtehtävästä, niin tuli kaunista. Niin se on.
Kari ojensi verbaalisesti Lauria siitä, että työkoneen päällä oli kivi; se oli jäänyt sinne rumana muistutuksena Laurin maansiirtohommista."Hei oikeesti..", aloitti Kari epätavallisesti lauseensa. Sai natiainen kuulla kunniansa, perkele. Kari rakastaa työkoneita. Hän menee juhannuksenakin nukkumaan jonkun kurottajan syliin, jossa juo hydrauliikkanestettä hellästi äidillisen koneen ruuvinisästä. Deus Machina.

Minulla oli jännä päivä, kun ns.vanha jengi oli koossa taas. Jengimme nimi oli "The kinky outlaws". Eli paikalle saapuivat seuraavat henkilöt:
Kimmo: Entinen kenkätehdastyöntekijä. Pääsi karkuun ajoissa sieltä. Irlantilaisen kesäteatteria harrastavan lehtimiehen näköinen.
Raninen: Postimies. Pelaa WoW:ia; osaa tästä huolimatta juoda keskiolutta itsenäisesti. Näyttää Buddhalta, joka on syönyt lumimiehen.
Kode: Mies, joka mahtuu piiloon heinäseipään taakse. Kiukkuisen Kristuksen näköinen.

Edellä mainitulla porukalla laitoimme ateenatelttoja pystyyn. Koska teltta on korkea, niin pitkäpoika Raninenkin joutui tekemään työsuorituksia varpaillaan. Hän käytti siitä verbiä "varvistella". Iiiik! Miten söpö ja ihana sana! Sisäinen pikkutyttöni päästi sen kuullessaan pikkupissan vaaleanpunaisiin potkuhousuihinsa ja rutisti käsissään pehmolelulta silmät päästä. Tuolta nukelta ei okulaarinen havainnointi enää siis onnistu.
Koska Kode ei enää polta, on hän tylsä tauoilla. Onneksi työn aikana hän edelleen lauleskelee ja hyräilee paljon: se on pirun rohkea veto ihmiseltä, jonka ääni vertautuu ripuloivaan lokkiin.
Kimmolla oli mukana vissyä. Se osoitti lämpimänä päivänä sellaista ennakointikykyä mitä ei Gigantissa tarvita.
Raninen opetti minulle kädestä pitäen minkä näköinen nolla on on mittanauhassa. Kiitos. En osannutkaan sitä numeroa vielä.
Emme kohdanneet päivän aikana muita ongelmia kuin minun ällistyttävällä tasolla olevan heikkolahjaisuuteni ja groteskin taitamattomuuteni. Paitsi viimeistä telttaa emme kyenneet pystyttämään: puuttui yksi osa, yksi perkeleen osa. Se oli tärkeä osa, mutta sitä oli vain yksi.


Sipe-liukselta pamahti nakki tänään ja hän otti tyylikkäästi savukkeen suuhunsa. Mahtavaa nähdä, että tupakointi elää ja voi hyvin raksan keskuudessa.
Linnansaari otti kuvaa puhelimellaan ja päätti olla laiskan ovela. Hän laittoin kahvikupin suuhunsa saadakseen kätensä kuvausvapaiksi. Sitten kävi niin, että kahvia meni maahan. Melkein meni rinnuksille, muttei ihan. Todistin tuon tapahtuman, enkä ole koskaan sen jälkeen palautunut ennalleni. Osa sielustani jäi kuolleena tapahtumapaikalle.
Tänään tuli uusia mönkijöitä. Ilja oli niin innoissaan yhdestä niistä, että astui sen. Pakoputkeen tapahtuneen pariutumisen seurauksena Ilja ja Mönkijä saavat yhdeksän kuukauden kuluttua pienen punaisen skootterin. Synnytys tapahtuu Seinäjoen sairaalassa huoneessa 612 . Tervetuloa seuraamaan tuota jännittävää tapahtumaa!

Olen tajunnut, että Teidän lukijoiden voi olla vaikea kuvitella raksaryhmää aitoina ihmisinä, jos ette ole koskaan nähneet meitä. Siispä nyt seuraa suppea muotikatsaus hiuksiemme maailmaan:
Tontsan ja Laurin hiukset näyttävät puoliksi syödyltä käpykakulta, Jonin hiukset ovat kuin jesarilla päähän sidottu osittain käytetty vauvanvaippa, Karin hiukset ovat naisvankilan sisäharja, Johannan hiukset ovat itseasiassa oma eliömuotonsa ja ne ovat kehittäneet oman poliittisen järjestelmänkin sekä minun hiuksistani tulee elävästi mieleen vanhuksen häpykarvoista tehty jodlaavan opossumin pesä.

En ehtinyt nähdä Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipiitä ollenkaan, joten kysyin häneltä päivän lopuksi kuulumisia.
Hän sanoi lakonisesti: "Ihan hyvin meni päivä, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii, vaan Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris."
"Älä nyt saatana! Steve Harris on Iron Maidenin basisti. Hyvin kuuluisa ihminen! Keksisit jotain omaa, etkä vain saatana omisi muiden nimiä!", kimpaannuin.
"Tämä on nyt nimeni. Jos olet eri mieltä, niin se on henki pois."
"Sait ylipuhuttua.", vastasin.

Hyvää juhannusta.
-Nevis-

Provinssi 2018 Keskiviikko "Tehdään nyt päin vittua tämä homma loppuun, kun aloitettiinkin"

Terve.

Jos olette seuranneet blogiani, voitte helposti päätellä mitä kaikki ovat tänään tehneet. Samoilla kujeilla jatkettiin. Harmaa Kyrpä saapui tontille ja sitä ovat jotkut kirotut sielut levittäneet sinne tänne.

Tapahtui vain muutama erikoisuus: Lauri tasoitti maata täryttäjällä. Kun häntä katsoi työn touhussa, oli epäselvää tärisikö mies vai koko maapallo.
Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari silitti kaikkien puiden lehdet ja asensi ne sitten takaisin puihin Eri Keeperillä, joka on todella klassinen liima.
Jokipiin Mikko, tuo isolta screeniltä mielellään elokuvia katsova sikafarmari, käväisi alueella.
Eräästä puumateriaalin leikkaamiseen tarkoitetusta koneesta oli terä paskana. Yritimme sitä vaihtaa neljän miehen voimin. Kesti liian ison hetken tajuta, että terää paikallaan pitävä ruuvi avautuukin epäloogisesti eri suuntaan kuin universaali tapa on. Koska ihminen on psykofyysinen olento, tuosta tilanteesta aiheutunut mielipaha sai myös vartalomme veteliksi; kuin liian kauan keitetty spagetti rumien ihmisten sauna-illassa.

Yksi mönkijä saatiin alueelle ja voi pojat miten iloinen nuori Vilja-Ilja oli asiasta. Hän pomppi riemusta kuin saippua sokean käsistä kattoon. Hänellä oli niin maanisen kivaa, että sydämentahdistimeni huusi Syntax Erroria ja punainen varoitusvalo vilkkui sieraimestani läheiseen muurahaispesään siihen malliin, että siellä tuli Disko takaisin muotiin.

On mielettömän mukavaa nähdä aluevalaisuryhmää samoilla työpisteillä välillä. Tänään sain sairasta mielihyvää siitä, että minulla on ammattimaisemmat työkengät kuin Boy Saarella. Piste Nevikselle. Männistöllä oli tukka auki tänään ja huomasin, että hänellä on ehkä hieman pidemmät hiukset kuin minulla. Piste Männistölle. Tilanne jatkuu kutittavan jännittävänä varmasti.

Tuimme taas aitoja Jonin ja Pilja-Siljan kanssa. Olemme puhuneet tällä viikolla niin paljon armeijajuttuja, että klo 14.32 laskeutui läheiselle oksalle komodonvaraani. Hän sanoi: "Nyt saa kyllä jätkät riittää nämä armeijajutut." Vastasin: "Mitä helvettiä? Eihän komodonvaraanit puhu!" Tähän hän: "Kyllä ne puhuu, kun on pakko." Tämän jälkeen komodonvaraani otti pitkän ryypyn taskumatistaan ja lensi pois.
Rakensimme päivän lopuksi kolmistaan sellaista ihanan ihanaa lattiaa bäkkärikonttien väliin ns.dekkipaloista. Se masensi meitä, koska epäsurrealistinen estetiikantajumme ei kyennyt sulattamaan konttien sijoittelun, maapallon epäsymmetristen pinnanmuotojen ja käyttämämme materiaalin välistä ristiriitaa. Henkinen patogeeninen dissonanssi oli valmis.

Kyselin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaarelta, että oliko ollut kiva työpäivä. Hän vastasi: "Työpäivä menetteli, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari. Olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii."
"Mitä saatanaa? Mikko Jokipii on ystäväni, joka kävi täällä tänään. Nyt menee liian läpinäkyväksi ja typeräksi sinun juttusi! Et voi ottaa tuosta noin vaan oikeiden ihmisten nimiä ja lisätä niitä omaasi! Hei kamoon dude!", huusin kimpaantuneena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii. Jos on valittamista, niin puren pääsi irti kynsisaksilla."
"Ok", sanoin.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi 2018 Tiistai

No niin.

Pidemmittä kirjoituksitta aloitan raportoinnin tämän päivän työsuorituksista:
Johanna siivosi raksakontin; jos hänen taitonsa olisivat seisova pöytä, olisi siivoaminen ankanmaksassa marinoitua hummeria. Sipe-lius toimi käskevänä äitihahmona talkoolaisille ja heidän kanssaan tuo höpönassu asensi pystyyn possuaitaa ja vp-aitaa. Minotauros Pekka Hautala kiillotti ojia.
Kuten tottuneet lukijat tietävät, Kari ja Lauri nostivat ja siirsivät esineitä mahtavilla koneillaan. Lauri on sen verran istunut erilaisissa koneissa myös, että dieselhöyryt ja alituinen täryytys ovat tehneet hänen siemenensä väkeväksi. Lauri saa välittömästi kolmoset, kun päättää tehdä lapsen tulevan vaimonsa kanssa. Laurin väkevä konekuskin siemen kiihdyttää ja muuntaa hänen tulevan vaimonsa kohdun Super-Kohduksi, jossa lapset kasvavat kolmessa viikossa ulostulokuntoon. Laurilla ei tietääkseni ole naista, että jonoon vaan pimut.
Juho nähdäkseni oli jonkun ryhmän kanssa laittamassa jotain aitaa jonnekin. On niin paljon kuitenkin työsuorituksia tämän kokoluokan festivaalin rakennuksessa, että moni asia karkaa huomiokyvyltäni. Se ei auta asiaa, etten ole niinsanotusti se stripparin parempi tissi.
Tontsa rakensi Tuukan ja Antin kanssa puusepän taitoa vaativaa kävelysiltaa VIP-telttaan. Antti on sellainen kaveri, jolla on hoikka, kiinteä ruumiinrakenne. Tontsa itse kuvaili ryhmäänsä näin: "Antti ja Tuukka ovat molemmat kovia tekemään käsillä ja muullakin keholla. Antti ratkaisi myös moottorisahanterä-aivopähkinän." Itse kuvailisin tuota ryhmää yhdellä sanalla: Pikkutarkat elämän osittain traumatisoimat Söpökorvat.

Viime päivinä melodramaattisena kastraatio-ahdistuksena radiopuhelinliikenteessämme on ollut se, että Harmaa Kyrpä ei ole saapunut tilauksesta huolimatta. Luonnollisesti etenkin tuotantopäällikkö Ville on ollut käärmeissään. Kerran hän lensi mieliharmista propellihattuineen troposfäärin yläpuolelle.
Niin se Harmaa Kyrpä: Kyseinen esinehän on sellaista kamalaa muovimattoa, jota ei ole ihmisen kiva käsitellä. Ja kyllä; käytämme työmaalla radiopuhelimia helpottamaan ja nopeuttamaan työsuorituksiamme. Tämän innovatiivisen ja täysin ennenkuulumattoman keksinnön lanseerasivat Provinssiraksalle aikoinaan hyvä ystäväni ja silloinen varastopäällikkö Jakke ja minä. Paukuttelen tässä henkisiä henkseleitäni ja puhaltelen savua täysin kuvitteellista sikariani imien.

Linnansaarella oli tänään taas upeat silmämeikit, mutta puuterista hän oli luopunut turhana. Linnansaaren vaimolle voin faktana kertoa, että kyseessä on erittäin tasokas porilainen "The Mystic Masculine Experience" -luomiväri ja kajaalisetti, joka ei valu kuin sateessa, itkiessä ja pizzaa syödessä.

Nyt minä kerron minun henkilökohtaisesta työpäivästäni kuten minä sen koin. Koska satoi tänään inhottavalla tavalla, pääsimme teltan sisälle sekoilemaan. Minä, Joni ja Kilva-Ilja menimme sinne rakentamaan narikkatelineitä Leyheristä. Myös Kari ja Lauri tulivat auttelemaan kivasti. Kaikille löytyi työtehtävä ja ihanasti sujui se. Asiaa tietämättömille referaatti: Kyseessä ovat kuin isot alumiiniset hoikat legopalikat, jotka kiinnitetään toisiinsa okulaaris-raajallista kordinaatiota ja vasaraa hyväksikäyttäen. Sitten puiset narikkalapputelineet asetaan oikeille paikoilleen ja poralla kiinni. Simsalabim.
Tarkkuutta vaaditaan hieman, joten vatupassi oli myös käytössä. Vihaan kaikkia työkaluja, koska niillä tehdään töitä ja olen enempi vapaa-ajan ahkera viihtyjä, mutta Laurin vatupassi oli aivan ihana! Siinä on magneetti ja se on väriltään harmaa; aivan kuten geriatrikon paperinohut ihonikin. Onneksi vessassa käyminen ei kestä kauaa, koska olen tottunut avannepussin vaihtaja. Usein hyräilen samalla itsesäveltämääni lorua: "Uusi pussi tilalle, vanha pussi ulos. Pussissa näkyy ruuansulatusjärjestelmän kuona-aineiden tehokkaan käsittelyn pelottava tulos."

Seurasi lohduton hetki, kun Jonin ja Silja-Iljan kanssa olimme työmoraalisista syistä pakotettuja jatkamaan kesken jäänyttä aidan tukemisprojektia. Märkään metsään kävi poikain tie ja siellä ahersimme. Muistatteko kun kerroin, että Jumala tappaa pienen koiranpennun joka kerta, kun rautakanki osuu kiveen? En kertonut, että jos rautakangella lyö puiden juuriin, niin Jumala syö enkelivauvalta salaa vanukkaan Paratiisin jääkaapista. Ilman vanukasta jäivät tänään: Herediel, Rafaelos, Nathaniel, Ofedel, Ebrimiem ja Teppo.

Päivän lopuksi kysyin Minotauros Pekka Hautalalta, että miten työpäivä sujui. Hän vastasi: "Ihan hyvin, mutta en halua olla nimeltäni enää Minotauros Pekka Hautala. Olen nykyään Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari."
"Mitä jumalauta? Et voi olla Ahtisaarikin nyt. Hän on oikea henkilö. Entinen presidentti, sellainen lihava poika.", protestoin.
"Minä itse päätän nimestäni! Muuten pusken sarvillani haimaasi."
"Asia selvä.", totesin.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2018 Maanantai

Tsaukkista.

Tänään tuli lisää ihmisiä paikalle. Väkeä oli kuin pipoa kirjastonhyllyllä Harry Potter- teemapäivänä.

Esittelen hieman:
Tontsa: Taiteen professori. Väittäisin häntä asiansa osaavaksi ihmiseksi, jos hän ei asuisi Porissa.
Joni: Opiskelee poliisiksi. Entinen musikaalitähti. Luojan kiitos entinen.
(Meillä on Tontsan ja Jonin kanssa sellainen yhtäläisyys, että olemme kaikki välttäviä rumpaleita ja keskinkertaisia sotilaspoliiseja.)

Jyväskylästä saapuivat Juho ja Tuukka. He puhuvat murteella, joka on niin täynnä vokaaleja, ettei
Onnenpyörä-ohjelman varastossakaan ole niin paljoaaaaaaaaaaa.

Aluevalaisuryhmä pamahti myös tontille. He ovat Joakim, Boy Saari ja Rosvo-Männistö. Joakimin paras ominaisuus on hänen teejuontitaitonsa, Boy Saari on osannut ihan itse mennä naimisiin ja Männistön bassosoundissa ei nykyään ole enää häiritsevää säröä.

Hieman myöhässä saapui Minotauros. Hän on entinen labyrinttiasukas, jolla on härän pää ja ihmisen vartalo muutoin. Zeus herätti hänet henkiin tätä raksaa varten. Kun menin esittelemään itseni, Minotauros sanoi vain: "Urrr, urr, nhh, ngg, raaaa." Vittu mikä jätkä.

Työasioista juttelen nyt:
Minä, Joni ja Tontsa saimme upean tehtävän mennä tukemaan Huhtalantien possuaita. Muuten se kaatuu ihmis- ja luonnonpaineesta. Kerron teille nyt, että tukeminen on työvaiheiltaan moninaista: Ensin pitää paikallistaa tarvittava puutavara, joka on määrältään törkeä. Sitten se pitää jakaa tukemispisteisiin kamalan pitkältä matkalta. Tämän jälkeen täytyy veistellä kiilat ja sahata lovet tukipuihin. Tämähän ei riitä, vaan ihmisen pitää hakata rautakangella maahan reikiä kiiloja varten ja tykittää täysiä kiilat reikiin lekalla. Jos luulitte, että tässä oli kaikki, olette väärässä: On porattava tukipuut kiinni kiiloihin ja rautalangalla sidottava tukipuu possuaitaan kiinni. Viimeiseksi on oltava tukena metsässä asuvalle Pikkuväelle. He kun ovat kuolemassa sukupuuttoon, koskapa nykyajan ihmiset eivät usko heihin enää; ihmiset vain somettavat ja lukevat saatana blogeja. Minä käytin tänään työpäivästäni 4,12 minuuttia siihen, että silitin sylissäni pientä keijua hyräillen samalla taitavasti Vera Teleniuksen "Miljoona ruusua".  https://www.youtube.com/watch?v=y_WQdgnEtmA
Voi kun heitä onkin vähän! Kauhajoella, aivan Päntäneen rajalla, on eniten Pikkuväkeä. Siellä asuu maailman viimeinen yksisarvinen. Hänen nimensä on Mauno Pyttipannu Dallas ja hän paskoo vanhuuttaan liikaa sinne tänne. Tokihan kaikki tietävät tämän ja itsestäänselvyyksiä vain toistelen.

Kari auttoi meitä jakamaan puutavaran kurottajaa hyväksikäyttäen. Kari aamuisin kiinnittyy kurottajaan USB-piuhalla aivoistaan ja asettaa kanyylin suoneensa, jonka toinen pää on kurottajan hydrauliikka-öljysäiliössä kiinni. Karin suonissa virtaa öljy ja rinnassa hakkaa metallisydän.
Jossain vaiheessa Tontsa joutui menemään muihin työtehtäviin, koskapa hän on pikkutarkka puuseppä. Minä pyysin Kilta-Iljan apuun siihen sitten. Keskustelimme armeija-aikojemme muistoista siinä samalla.

Lauri rikkoi kuormurilla kissan tahallaan ja käskyjen alaisena. Kyseessä oli se kissaksi muotoitu kukkula siellä niin. En tiedä mitä sanoa tästä enempää.

Tajusin tänään, että kun huutelen työtovereilleni matkojen päästä, niin kuulostan aivan joltain naakalta, jolla on sitruuna perseenreiässä ja arpakuutio sieraimessa. Aivan kamala ääni, jukoliste.

En oikein tiedä kaikkea, mitä muut tekivät tänään. Kari ja Lauri siirsivät kahdestaan kurottajia ja ketjuja hyväksikäyttäen yhden kontin. Sipe-lius tykitti aitaa pystyyn ryhmineen uskoakseni. Johannasta ei ole muuta tietoa, kuin se, että hän on jatkanut rohkeasti tupakointiharrastustaan. Tontsa tosiaan puuseppäili; ehkä Tuukkakin oli siinä mielestäni. Kävimme Jonin ja Skilja-Siljan kanssa tsekkaamassa narikkaa hieman. Jotkut laittoivat jotain messumattoa jonnekin; ainakin Juho taisi olla siinä. Linnansaari oli tapansa mukaan mystinen goottimeikeissään.

Näin vasta päivän lopuksi Minotauroksen. Kysyin häneltä kohteliaasti, että miten päivä sujui. Hän vastasi: "Yrr..ngg". Silloin minulla pamahti nakki ja syöksyin patologian laitokselle ja hain sieltä äänihuulet. Tein nopean rekonstruktiivis-kirurgisen toimenpiteen kertakäyttöveitseä ja käsidesiä käyttäen. Operaation jälkeen kysyin: "No, miltä nyt tuntuu Minotauros? Voit vastata, koskapa häränpäässäsi on nyt ihmisen äänihuulet." Tähän Minotauros: "Kiitos, oikein hyvältä. Mutta olen päättänyt, etten halua olla nimeltäni pelkkä Minotauros."
"No mikä haluat olla nimeltäsi?", kysyin.
"Minotauros Pekka Hautala"
"Mitä vittua? Et voi olla Pekka Hautala. Hän on yksi ystävistäni ja entinen raksamies. Keksi joku muu ja originaali nimi!", paasasin.
"Ei. Nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala. Jos väität vastaan, niin lyön nuijalla päähän."
"Hyvä on.", totesin.


Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi 2018 Perjantai

Päivää.

Aamiaiseksi nautin tänään hunajateetä, kaksi leipää, yhden maukkaan sitrushedelmän ja Pervitiiniä.

Hirvi-aita, tuo vanha kehno, oli jälleen lukujärjestyksessä. Toki nyt kerron teille kivikovan faktan; pystyttämämme hirvi-aita on vain osittain hirvi-aitaa; se on myös koira-aitaa. Riippuu ihan käteen sattuvasta aitarullasta. Pääasia, että nelijalkaiset ystävämme pysyvät poissa.
Kanssani olivat jälleen Kari sekä tällä kertaa kolme talkoolaista. Asia sujui rutiinilla. Kaksi teini-ikäistä talkoolaispoikaa sai vakavan varoituksen aikuisiän kiroista, kun pistin heidät lyömään muutaman seipään hiekki/kivi -maahan. Nuoriso: Stay in school.

Pilja-Silja ajeli siellä täällä kurottajalla. Onneksi myös Kari sai tykitettyä osansa. Ilman kurottajia ei Kari voi olla onnellinen. Myös kurottajat itkevät dieselisiä kyyneleitään aina kun ovat erossa Karista. Rakkautta on monenlaista.

Johanna ja Sipe-lius pystyttivät possu-aitaa talkoolaisten kanssa. Niin tein kyllä minäkin. Hirvi-aidan syömähampaiden jälkeen possu-aidan pystytys tuntui kaljun vauvan henkäykseltä pohkeessa.

Lounaaksi söin kinkkunkiusausta, yhden leivän ja Jarrua. Eihän sitä raksamies voi tehdä töitä minisytkän kokoinen erektio työhousujen etumuksessa vaativasti tempoillen. Sitä paitsi raajat tarvitsevat kaiken mahdollisen veren fyysisissä työtilanteissa.

The plot chickens, kuten britit sanovat, sillä Johanna osti tänään tupakka-askin. Unglaublich! Heti näytti tuo nainen rennolta ja itsevarmalta. Tupakka suussa oleva ihminen on aina asialla.

Tulimme tänään siihen tulokseen, että minä ja Kari lähdemme täältä maailmasta kengät jalassa. Todennäköisesti jossain puutarhajuhlissa. Jos Kari menehtyy ennen minua ja rigor mortis estää minua ottamasta Nobelaneria hänen kylmästä kädestään, otan pillin ja juon juomansa loppuun. Mitään ei jätetä linnuille.

Paikalle saapuivat tänään vanhat tuttumme Hietsu, Pikku-Pekka ja Postimies Raninen. He tulivat rakentamaan suihkukylää. Jos he tekisivät kolmistaan lapsen, olisi se Spede Pasanen, jolla on down-syndrooma ja liian pienet taskut.

Tänään oli aika rauhallinen päivä, joten muistellaanpa ihan hetki Provinssi 1 800 000 eKr. rakentamista: Aamupalaksi nautitun mammutin jälkeen minä, Kari, Ugg-Ra, Ugg-ugg ja MicMasta Monkey lähdimme pystyttämään sapelihammastiikeri-aitaa. Kari haki neliönmuotoisilla pyörillä varustetun kivistä ja kasveista tehdyn ja Karin aamupieruilla toimivan kurottajan ja minä aloin käsilläni kaivaa maahan reikää. Tilanne keskeytyi, kun viereen pamahti salama ja syttyi läheinen pensas tuleen. Kun Ugg-Ra poltti häpykarvansa siinä, niin saimme me muut hyvät naurut, jukoliste! Olihan Ugg-Ra juuri edellisellä viikolla käynyt brasilialaisessa vahauksessa Beauty Salon Homo Erectus Turbossa. Kirjoitin siitä myös illalla blogiini kallioon kasviväreillä.

Nähdään ensi viikolla.
-Nevis-

Provinssi 2018 Torstai

Jeps.

Tuttuun tapaansa Timo ja Teemu täyttivät kuorma-autoaan esineillä, jotka sitten ottivat sieltä pois. Johanna ja Sipe-lius johtivat talkoolaisia possu-aidan pystyttämisen parissa. Vilja-Ilja kurottajalla ajeli.

Minä ja Kari jouduimme jälleen hirvi-aidan saatanallisen atraimen sohimaksi. Kahdestaan sitä tykitimme pystyyn. Harmi vaan, että molemmilla on toinen olkapää paskana ja ikää yhteensä se 149 000 vuotta. Silja-Ilja välillä kävi auttamassa toki.
Koska meillä ei ole Karin kanssa minkäänlaista todistelemista maailmalle, pyysi Kari apuvoimia jossain vaiheessa. Saimme kaksi nuorta talkoolaispoikaa huomaamme. He kyselivät paljon asioita. Yksi heidän kysymyksensä oli: "Yrittääkö moni ihminen pummilla sisälle Provinssiin?" Vastasimme Karin kanssa: "Kukaan ei ole elänyt kertomaan siitä. Syömme yrittäjät joka vuosi raksaporukan karonkassa grillillä valmistaen. Toki vegaanit eivät syö. He syövät vain noiden rikollisten hippien kukkamekot." Talkoolaispoikien ilme kertoi tragikoomista tarinaa sukupolvien välisestä kuilusta.

Eräässä vaiheessa Johanna ja Sipe-lius pääsivät apukuskihommiin ja minä, Kari ja Hilja-Vilja laitoimme pari konttia interkosmiseen tasapainoon. Kari tietenkin ajeli myös kurottajalla aina kun vain ehti. Hän rakastaa kurottajia. Sekä Kari että kaikki maailman kurottajat ovat lähtöisin sen edistyksellisen rodun multitelekineettisistä ja psykofyysisistä voimista, jotka rakensivat mm. aurinkokuntamme, maailmankaikkeuden kaikki madonreiät, säännöstelemättömän aikamatkustuksen estävät paradoksit ja Lidlin parkkialueen Seinäjoelle.

Nyt kun perusraportointi on saatu pois alta ja arvoiseensa päätökseen, kerron Teille päivän huippuhetket:

1. Johanna poltti tänään ainakin kaksi savuketta! Mainiota. Ystävyytemme on pelastettu. Kaikkihan tietävät, että tupakointi saattaa aiheuttaa pientä yskää, mutta henkiseen hyvinvointiin se on parhaita mahdollisia välineitä sekä se saa käyttäjänsä uskomattoman karismaattiseksi.
2. Minulla hajosi metsikössä tänään oikean jalan turvakenkä kirjaimellisesti palasiksi. Yhtäkkiä tuosta noin vain! Asiaa todistivat Kari, Johanna, Sipe-lius ja Milva-Ilja. Kengän etuosassa sijaitseva turvakaari lensi kilisten taivaisiin ja palasia pamahteli pitkin metsiämme. Kengän etuosa oli tipotiessään ja siellä tepastelin sukalla menemään. Linnansaari osoitti sähäkästi esimiestaitonsa ja antoi minulle vähän käytetyt valkoiset turvakengät tilalle. Näyttäisin ne jalassa vitunmoiselta homolta, jos en olisi niin kamalan taitava steppaamaan ja muutenkin tanssimaan.
3. Tänään en voidellut peukaloani. Kaikki margariini meni leivälle.

Huomiseen!
-Nevis-

Provinssi 2018 Ti ja Ke "Los Putas Locos ja Marttilan grilliseura tappelivat taas. Siksi ambulanssin sireenit soi."

Heippa.

Taas lähti. Nimittäin Provinssin raksaaminen. Täällä sitä vain vielä ollaan. En tiedä miksi.

Asiaan:

Aloitetaan välittömästi raksahenkilökunnan esittelyllä.

Linnansaari: Raksapäällikkö. Lähtöisin Ähtäristä. Epäilen, että eläinpuistosta karannut.
Johanna: Tukkatyttö.
Sipe-lius: Tyttö. Kiva.
Timo: Kuski. Joviaali.
Teemu R: Työharjoittelija. Wanna-be Kosminen Messias.
Lauri: Nuori mies, jolla jöpöttää, kun haisee diesel ja mikä tahansa moottori ärjyy villisti vieressä.
Ilja-Hilja: Ajelee kaikenlaisilla polttomoottoriesineillä. Muutti pois Helsingistä=hyvä.
Jaakko S: Ihmiseksi muuttunut puu-ihminen; ei kuitenkaan Pinokkio. Varastomies.
Budo-Kari: Muinainen demoni Babyloniasta. Tykkää kurottajista ja kurottajat tykkäävät hänestä.
Ja minä: Olen kuin Salvador Dalin suunnittelemat esineet; käytännössä lähes hyödytön, mutta mieletön estetiikka.

Tiistaina tapahtui seuraavaa:

Aamupalalla huomasin, että Teemulla oli King Diamondin t-paita ylävartalonsa lohdullisena verhona. Olin heti pahana, että noin hienon vaatteen oli pukenut mies ylleen raksahommiin, saatana.

Aamulla ei ollut vielä hunajaa teehen laitettavaksi ja mainitsin siitäkin. Olen kova mainitsemaan asioita;  syytän egoistista luonnettani ja sitä, että hävisimme lastentarhassa yhtä lukuunottamatta kaikki lumipallosodat ruotsalaisille. Syynä oli meidän suomalaisten miehistön julkean vähäinen määrä.

Työpäiväni alkoi sillä, että hyppäsin Timon ja Teemun kanssa kuorma-autoon ja sillä huristelimme Rytmikselle hakemaan kuorma-lavoja. Autossa oli c-kasettisoitin, joten hain sinne musiikiksi Piisami Levyistä Billy Oceanin ja Bonfiren teokset. Auton soitin oli kuitenkin paskana=voi voi voi. Jaakko tykitteli varastolla puinen ilme kasvoillaan.
Lauri ajeli koneella, jonka kauhassa oli Äiti Maata runsain mitoin. Kari kuljetti erinäisiä tavaroita sieltä täältä tuonne tänne. Johanna ja Sipe tekivät jotain, jota en nyt tässä muista. Linnansaari oli paketti-autossa tyyliin helvetisti: Uskon, että hän salaa välillä meikkaa siellä saadakseen raksaryhmän aisoihin paremman ulkonäön turvin. Toimiihan se osittain.

Kuljetusryhmämme haki Rytmikseltä seuraavaksi hirvi-aitaa ja seipäitä sekä jonkun sisusteen.
Niinhän siinä kävi, että Linnansaari toimi giljotiinin tavoin ja irroitti elämänhalultani pään: Hirvi-aitaa tuli minun pystyttämän.
Tilanne keskeytyi, kun festivaalialueelle saapui kontteja. Niissä on se, että ne pitää laittaa universumin kanssa balanssiin, ettei niitä bäkkärinään pitämien esiintyjien virtsa valu toisesta reunasta toiseen. Puupalojen, okuularisen havainnoinnin ja lopuksi vatupassin avulla kontit laitetaan suoraksi. Konttiasioissa meitä oli minä, Kari, Johanna ja Sipe-lius.

Autoin välillä Lauria asioista mitä muinaisimmassa: Isoja kiviä siirtelimme käsin. Viimeksi sain yhtä isoja lohkareita käsiini, kun puristin maailman isoimman härän kiveksistä hengiltä ollessani härkätaisteluareenalla Espanjassa työharjoittelussa seiskaluokalla.

Jatkoin kiviepisodin jälkeen hirvi-aidan parissa kärsimistä. Siinä oli Kari mukana ja tytötkin. Olen muistaakseni joskus muinoin blogissani maininnut hirvi-aidan pystyttämisen moninaiset työvaiheet, joten en toista itseäni. Ensimmäinen työvaihe on kuitenkin se, että seipäille lyödään maahan rautakangella reiät. On mitä hirmuisin asia, jos rautakanki kolahtaa maan sisässä olevaan kiveen. Lisäksi Jumala tappaa pienen koiranpennun joka kerta, kun niin tapahtuu. Eilen menehtyivät seuraavat koissunpennut: Muffe, Santeri, Pepi Ahlström, Ulpukka, Äidin pikku haistelija, Körme Asvi, Kukkaviikko ja Mister LaserRobot XX.

Lauri lähti jossain vaiheessa tiistaina muihin töihinsä ja Hilja-Ilja tuli paikalle.

Johanna on lopettanut tupakanpolton ja tuntuu, ettei tämän tapahtuman myötä missään ole mitään järkeä. Hän kun oli mitä mainioin tupakkamies!


Tänä päivänä kävi näin:

Timo ja Teemu toivat kovasti tavaroita alueelle. Hilja-Iljalla oli kurottaja allaan. Tytöt ottivat talkoolaiset korkokenkänsä alle ja pystyttivät heidän kanssaan possu-aitaa.
Minä ja Kari jatkoimme hirvi-aidan parissa. Kätemme kuoriutuivat kirjaimellisesti verille. Se meni rutiininomaisesti, mutta yhden kerran oli koirankakka liian lähellä meitä. Kakka oli liian lähellä.

Lavetti-auto saapuili. Kari ja Ilja sen sisältöä purkasivat. Kontteja saapui lisää ja kyllä te tiedätte.
Loppupäivä meni vielä hirvi-aidan julmassa syleilyssä. Siinä oli minä, Kari, Johanna, Sipe-lius ja Hilja. Tyrin ja löin Sipe-liusta aidalla päähän. Kyseessä ei ollut misogynistinen mielenilmaus, vaan mainio osoitus heikkolahjaisuudestani.

Ruokatauolla voitelin peukalooni, vaikka leivälle oli koko margariiniklöntin tarkoitus mennä. Viimeksi voitelin jonkun peukaloa, kun olin kannibaaliheimo Unts-Wahojen vankina. Ennen pakoani, ehdin opettaa heille vain yhden lauseen Suomea: "Keke Rosberg kasvatti itselleen jumalauta pojan, joka ei puhu suomea."

Nähdään.
-Nevis-