Provinssi osa ??: "Olisiko jotain sahausta tiedossa minulle?"

Nonni.

Minulta jäi eräänä päivänä tässä kirjoittamatta blogimerkintä. Se selittyy sillä, että olin ensin töissä 19h, sitten ihanat 3h yöunet ja perään 22h työtykitystä. Referoin nyt vain pari viimeistä päivää, koska tulin juuri festivaalialueelta kotiin ja on hieman uupunut olo.

Keskiviikkona muistan olleeni koko päivän Tontsan ja Koden kanssa narikoita rakentamassa. Niilo tuli sinne auttelemaan ja antamaan kovuutta. Yöllä piti vielä aloittaa vaneriaidan rakennus ja muut tykittivät perkeleesti possuaitaa. Muuta en asiasta muista.

Tänään piti laittaa festivaali asiakkaita varten valmiiksi. Hukkasin Johannan henkilökohtaisen sahan jumaliste aamulla ja jännitti, että nyt muuten tulee kuokkaan. Onneksi tuo työkalu löytyi myöhemmin. Meno oli todella maukasta ja onneksi emme ehtineet syödä seitsemään tuntiin mitään. Vietin tästä päivästä noin 11h siten, että 90% kehostani oli täysin märkä ihanasta sateesta. 10% selittyy sillä, että minulla oli työhousujeni taskussa pussi, johon olin sadevedeltä piiloon laittanut GSM -matkapuhelimeni ja savukkeeni sytyttimineen.
Maapallon luonto on yksi perse ja satoi paljon ja voi voi. Veden määrä aiheutti mitä mukavimpia pulmatilanteita, joita raksaryhmämme rakasti täysin ehdoitta ja kokonaan.
Päivystyksenä hoidimme erittäin mielenkiintoisia ja antoisia tehtäviä.
Klo 22 muut lähtivät kotiin nukkumaan, jotta olisivat aamulla energisinä työtehtävissä. Pitkään yövuoroon jäivät vielä Villen kakkosmiehenä toiminut Linnansaari, Kode, Kari, Lauri ja minä. Me pellenaamat levittelimme haketta niin saatanasti yrittäessämme epätoivoisesti korjata sateen runtelemaa Äiti Maan häpykumpua.
Kylmä oli märissä vaatteissa. Onneksi olemme aikuisia ihmisiä ja varavaatekerta löytyi tottuneesti repusta. Paitsi että eihän minulla herranjumala mitään reppua ole; minullahan on muovipussi.
Aika viimeisillä höyryillä päästelimme erilaisia työsuorituksia, mutta useimpiin liittyi erittäin valitettavasti hake.
Kyllä on ihminen nyt väsyksissä. Tämähän on aivan mielisairasta tällainen touhu. Ei mitään hätää silti; onneksi palkkakin on huono.
Valtava kunnioitus minulla on työtovereitani kohtaan. Kun he eivät ole enää mukana festivaalihommissa, en usko, että löytyy kovin montaa ihmistä, jotka ovat 22h töissä sateessa nälissään.

Tänään join neljä kuppia teetä ja neljä Red Bullia sekä poltin kaksi askia tupakkaa yrittäessäni pärjätä kehoni hätähuudon kanssa. Suussani maistuu kroonisesti ripuloivan miniponin häntä.

Parasta tänään oli, kun Nightwishin aikana oli ilotulitus. Lähellä festivaalialuetta on nimittän vanhainkoti, josta kaikuivat huudot: "Kalevi! Asekätkö esiin! Nyt ne saatanat tulee taas!", "Heti kun saan tämän liikeratojani rajoittavan katetrin repäistyä irti..eikun hetkinen..minähän käytän tätä hirttosilmukkana ja kuristan jonkun aliupseerin."

Näin kajarijätkistä Jormiksen, Pääkkösen, Spotti-Männistön, Aholan ja Taffel-Voden.

Nyt maate. Tsau.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 12: Uimakouluvitsin paikka

Jeps.

Korjaus eiliseen blogimerkintään: Se oli Johanna, EIKÄ Anna, joka sanoi Tontsaa Kusi-Tontsaksi. Tämä oli tytöille oikea hengenasia.

Valitettavasti tänään tyttöduomme joutui auttelemaan telttojen pystytyksessä koko päivän ilmeisesti lähes ja Välimaa myös. Mr.Unborn ja Juho olivat lavaraksassa ainakin osan päivästä. Makeana uutuutena tuli mukaan Lassi the Nenä-Lassie, joka on tuttu viime vuodelta. Hän pystytti Koden ja Niilon kanssa jotain rakennelmien tynkiä Layher-nimisestä alumiinisesta tavara-artikkelista. Kari ja Lauri tapansa mukaan rakastelivat tottuneesti esineistöä kurottajan piikkien kautta.
Kimmo oli kipeänä kotona kuumeessa; tähän Kode kommentoi: "Se on niitä Kimmon tauteja, kun se on niin heikko paska." Onneksi Kimmo ei ollut kuulemassa, eikä hänellä saa koskaan tietenkään kertoa tästä, ettei tule riitaa.
Tontsa ja minä teimme pari juttua päälavaan Akun Tehtaan toimeksiantona. Sitten rappusen Sinin pyynnöstä ja piti jotain matottaakin, mutta sitten loppuivat niitit. Muita sekalaisia työtehtäviä oli siinä myös liikenteenohjauksesta ja anniskeluaidan hahmottelusta narikan edustan kumimatotukseen Juhon tukemana. Kyllä ne kumimatot ovat oikeita vittuja; painavia ja täysin yhteistyöhaluttomia. Aivan kuten delfinaarioiden sinivalaat.

Nyt päästään niihin mielenkiintoisiin juttuihin. Piti saada pari konttia Saaren Kesäteatterin Kahvion lipan alle. Se on muuten tuttua hommaa, mutta nämä kontit olivat hirveän korkeita. Niin julma oli niiden epäpyhä säkäkorkeus, että kun Kari niitä kurottajalla työnsi, niin katon ja konttien väliin jäi noin 1-2 cm, joka on lapsellisen vähän. Siinä rytäkässä oli mukana myös minä, Lauri ja aluksi Tontsa. Tarvitsimme siihen työhön aluslevyä, radiopuhelinliikenteen sujuvuutta sekä kakkosnelosen pätkällä vähän ohjailimme kontin menoa.

Nyt pääasiaan: Jossain vaiheessa alueelle saapui sellainen valtavan pitkä kontti, jolla on nimenä arveluttavan rasistinen "Black Box." Johtuen erittäin typerästä asiasta, jota en diskreettisyistä voi tässä paljastaa, tuo kontti jäi tullessaan kauas toivotusta loppusijoituspaikastaan. Oli pakko toimia samoin kuin viime vuonna ja kahdella kurottajalla siirtää se paikoilleen. Eli toiseen päähän Kari ja toiseen Lauri. Ei ollut tarvittavaa materiaalia sitoa kontin ja kurottajien piikkien välisiä nostoliinoja, joten konepoikamme turvautuivat improvisaatioon. Sitten minä toiseen päähän ja Tontsa toiseen päähän tuota pelon karavaania ja radiopuhelimet täysille. Kari peruutti koko matkan, joten yritin radiopuhelimella kertoa vähän suuntimaa ja sitä miten se kontti siinä liinojen varassa heiluu. Kerran meinasi heilahtaa koko paska siltaan ja ajattelin: "Vittu, siinä meni silta." Sen sijaan valehtelin julkeasti: "Hyvä. Rauhallisesti...pystyttekö vähän korjaamaan oikealle?" Välillä jännitti kuin sukellusveneessä. josta on jäänyt keittiön ikkuna auki. Lauri sanoi jossain vaiheessa radiopuhelimeen: "Jos tästä selvitään, niin kerrotko Nevis uimakouluvitsin?" Lupasin kertoa lähitulevaisuudessa. (Uimakouluvitsi on niin ruma, etten Laurin vaippaiästä johtuen ole vielä tohtinut hänelle sitä kertoa).
Kyllä kovia taitomiehiä ovat kuskimme, sillä kontti saatiin ihanasti paikoilleen loppujen lopuksi.

Loppuillasta Johanna kieli minusta esimiehellemme Villelle. Meno oli kuin lastentarhan pianonrakennustunneilla.

Emme taida ehtiä kaikkea rakentamaan tänä vuonna. Viimeksi, kun jotain jäi kesken oli vuosi 1941 Operaatio Barbarossan aikana, kun minulta jäi Äänisjärvellä Pac-Man pelikoneeseen kaksi lisäelämää ja korsun patterille kylpytakki kuivumaan.

Huomiseen, joka ei ehkä lopu koskaan.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 11: Koppi

Voi hei.

Tänään meni pelleilyksi. Johanna ja Anna nostivat kaatuneita aitalinjoja pystyyn; kiitos saksalaisten insinööritaidonnäytteiden peitekangaiden alalla. Ei ole enää saksalainen suunnittelutehokkuus samaa kuin silloin, kun Pamzerkampfwagen V "Pantherit" remusivat pitkin Euroopan maaseutuja uljaana kuin kotkien penikset. Vanha mies Jakke kävi tänään alueella ja muistelimme sitä, miten jouduimme vaihtosotalapsina Ranskan rajalla "Panthereita" rassaamaan; Jakke korjasi sylintereitä ja minä kiillotin tykkejä sukallani; toinen sukka katosi johonkin ojaan, kun lounaspatonkini tippui sinne ja sitä noutaessani juutuin vasurijalastani mutaan. Kengällä ei niin väliä, mutta sukassa oli He-Manin kuva. He-Man oli ainoa, joka sai pidettyä kirotun Skeletorin vallanhimon aisoissa.
Joka tapauksessa naisemme taistelivat aitojen kanssa erilaisin tavoin. Lisäksi selvisi, että he ovat erittäin pahasti addiktoituneet pullaan; jos ei heti löydy kahvin kanssa leipomusta, niin paniikki on ja kova poru. Tytöillä on myös puolisalainen pullapussi autossa piilossa, että saa mussutella pojilta rauhassa. (Tosi tarina).

Mr.Unborn ja Juho olivat tänään päälavan raksassa apuna. Toki Mr.UnbornBumBum-Linnansaari auttoi minua ja Tontsaa aamulla hieman artisticateringin lattian matotuksessa. Se meni vielä minulta ja Tontsalta hyvin. Sitten saimme tehtäväksemme rakentaa viimeinen lippukoppi: The last tickethut.
Siinä kesti aivan liian ja todella kauan. "Miten se on mahdollista?", kuulen teidän kysyvän. "Tontsahan on taitava puuseppä ja rakentelija", te jatkatte. No, minäpä kerron referoiden.
Aluksi kaikki sujui hyvin; Tontsa oli puuseppämestarina ja minä lähinnä pokasahasin, kun en muuta osaa.
Sitten huomasimme tilanteen olevan entropian kourissa:
Ensinnäkin yksi kopin kattopala oli hukassa ja sitä etsittiin kauan kissojen ja kanojen kanssa. Ei löytynyt, joten filmivaneria piti tilata lisää. Toisekseen kopin ovesta puuttui saranat ja vipstaakit, joten niitäkin etsittiin kirosanat huulessa. Ei löytynyt niitäkään, joten piti improvisoida asiaankuulumattomilla osilla. Tapahtui niin, että kun ovi oli saatu onnistuneesti paikoilleen ja minä päästin siitä irti, niin se tippui kolmen sekunnin jälkeen maahan. Paikalle tullut Kari nauroi kanssamme aivan vatsa kippurassa; silloin vielä nauratti. Toisen ja uuden näkökulman omaavan yrityksen jälkeen ovi oli onnistuneesti paikoillaan. Aikaa oli kulunut. Sitten selvisi, ettemme saisi tarpeellisia dimensioita omaavaa filmivanerin palaa, joten jouduimme perkeleen perkele mittamaan ja sahaamaan kahdesta eri vanerinpalasta. Sitten kyrvähti käsisirkkeli Tontsan käteen kesken toiminnan ja loput sitten tykitettiin käsisahalla olkapäät maitohapoilla. Aikaa kului lisää. Meillä oli lopuksi neljä palaa, joista kokosimme kattolevyn; olimme kuin tylsiä Tohtori Frankensteineja. Liian pitkiä olivat ruuvimme, joten koko saatanan laitos jäi kiinni alla oleviin kuormalavoihin. Ei muuta kuin ruuvit irti ja uudestaan maassa sama prosessi. Lopuksi vielä kiinnitys, jossa ilmeni kattolevymme tilkkutäkkimäisestä persoonasta johtuvia ongelmia; ruuveja kiinnitettiin, irrotettiin ja kiinnitettiin uudelleen ja Lauri joutui lopulta tulla moottorisahalla auttamaan, kun ei muuten mennyt kattomme paikoilleen. Jumaliste mitä touhua. Niilo, tuo valkoinen lakupekka, kävi välillä Akun Tehdas -paita päällä vittuilemassa, kuten asiaan kuuluukin.

Karilla ja Laurilla meni hyvin, kun saivat ajaa kurottajilla. Voi pojat, miten he rakastavat ajaa niillä ihanilla koneilla peräaukot märkinä!
Kimmollakin oli hyvin asiat, kun pääsi taas pöristelemään moottorisahalla. Hän rakensi Koden kanssa luiskia ja portaita peräukko märkänä; Kode pysyi kuivana, koskapa oli jälleen pukeutunut kyynisyytensä rutikuivaan sideharsoon.
Kodella oli mieliharmina eräs henkilökohtainen ongelma; se ei jumaliste liity mitenkään naisiin, viinaan, terveyteen tai uhkapelaamiseen. En kieli asiasta.

Epäilen Tontsalla aikuisiän diabetestä, koska hän kävi koko ajan virtsalla kuin pienimunainen ravihevonen. Anna sanoi häntä Kusi-Tontsaksi, kun kerroin asiasta. Julmaa panettelua ja pikkusieluisuutta löytyy paljon ryhmästämme. Tontsa toki joi Juhannuksena paljon kuohuviiniä, että mahtaako se korreloida asian kanssa?

Tänään paikalle tuli artisticateringin Sini kätyreineen. Lisäksi kylttiryhmää ja vessaryhmää ja kaikkia tyyppejä pyöri alueella. Vanha ystävämme Välimaa tuli myös mukaan ja avusti telttaryhmässä tämän päivän trubaduurin risupartansa sateessa heiluen. Joakim, tuo nuori ulkovalaisija, oli ryhmineen myös paikalla. Hänellä oli tänään apunaan Saarikoski, joka on undergroundmusiikin kulttimies sekä Boy Saari, tuo valomiesten ylimääräinen lonkero. Saari on ollut asialla jo useita päiviä.

Ilksteri kävi ajamassa Mannia ja minusta oli mukavaa operoida tuon rakkaan kuorma-auton takalautaa. Haluan takaisin Mannin apukuskiksi.

Päivän kivoin asia oli, kun sähköryhmän Jarno tarjosi jäätelön. Sähköryhmään liittyi myös Knuuttila, tuo kiva kommunisti. Muita sähköryhmästä en muista nimeltä, koska olen vajaa.

Nyt lopetan. Huomenna taas.
-Nevis-

Lapsellisen pieni lisäys Provinssi osa 10 -blogimerkintään

Unohdin kertoa: Päivän lopuksi meidän piti kiinnittää raksateltta maahan kiinni, ettei se lennä tuulessa ns.helvettiin, mutta kiilat eivät olleet vielä saapuneet alueelle. Syntyi laiskuuden ja innovatiivisuuden parittelun tuloksena logistinen riemuvoitto: Toinen pää teltasta sidottiin kuormaliinalla konttiin kiinni ja toiseen päähän ajattiin kurottaja piikit alhaalla painoksi.

Näin tänään paljon muurahaisia. Otin keskisuuren kiven maasta ja sen alla sikisi noitten yhdyskuntaeläinten valtakunta. Ne olivat pahana ja ryntäsivät minua kohti. Pakenin. Pelottaa ajatella, jos ne seurasivat minua kotiin...mikä tuo ääni oli? Kuulenko tuhansien pienten kostonhimoisten pistiäisiin kuuluvien hyönteisten lenkkareiden kopinaa? Mitä jos yritän tekeytyä osaksi sohvaa, jonka päällä istuessani kirjoitan tätä? Jos makaan oikein liikkumattomana ja matkin tämän huonekalun natinaa suullani? Erottavatko ne minut sohvasta? Syövätkö ne varmuuden vuoksi koko olohuoneen? Menehdynkö siinä rytinässä? Mikä muurahaisia oikein vaivaa?!!

Provinssi 2016 osa 10: Klaus Reputation

Terve vaan.

Villin City-juhannuksen jälkeen, työmotivaationi tänään oli -5, mutta koska omenat eivät syö itseään, oli tartuttava toimeen.
Muut raksaryhmän jäsenet olivat hyvillä mielin ja energisiä, paitsi minä ja Niilo, joka oli hyvin väsynyt. Minun tapauksessani on kyse siitä, että olen negatiivinen geriatrikkopaska ja Niilo on ominaispainoltaan väsynyt nuori.

Radiopuhelinliikenteen perusteella tiedän, että tupakoivat naisemme Johanna ja Anna Juhon kera asensivat jälleen jotain aitalinjoja. Kode meni Kimmon avuksi terassia rakentamaan, Lauri kuljetti dieselpäissään tavaraesineitä piiloon tulevien festivaaliasiakkaiden katseilta ja minä, Tontsa ja Kari "pääsimme" siirtämään jälleen yhden lippukopin. Meillä oli mukana tänään Mr.Linnansaari, joka on entinen Mr.Unborn, joten kutsun häntä tässä blogissani Mr.Unborniksi, tajuatteko? Tuo moniniminen mies otti työparikseen Niilon; he pystyttivät tänään piskuisia telttoja ja rakensivat jonkun hiihtoaitalinjan.

Me Tontsan kanssa onnittelimme itseämme lippukopin siirrossa, koska teimme aikaasäästävän innovaation. Kari siirsi matkavahvistetun lippukopin uuteen paikkaan ihanasti rakennetun kehikkomme päälle. Sitten itseluottamuksemme meni keskittymisen edelle ja unohdimme ajatella; syntyi virhe. Niinpä Kari joutui saapumaan myöhemmin vielä kurottajalla nostamaan koppi uudelleen. Kirosimme Tontsan kanssa itseämme; asiaa ei auttanut lintuja syöttävät sunnuntaituristit, jotka suurin joukoin olivat kokoontuneet aivan työpisteemme viereen. Hiljainen misantropia paloi silmissämme kiukun tulella.

Ruokakatsaus: Pyttipannua ei riittänyt ihan kaikille, joten esim. Kode sai sitten metripizzaa ja harmittaa vieläkin tämä, koska pyttipannun kanssa pitää aina olla kaksi häränsilmää, mutta tänään ei ollut.

Nutritionaalisen hetken jälkeen muut jatkoivat edellä mainittuja työtehtäviä, mutta Kode ja Kimmo aloittivat portaiden rakentamisen. Minä ja Tontsa laitoimme sellaista lattiaa VIP-ravintolan eteen. Niin paistoi aurinko kuumottavasti, että levitimme aurinkorasvaa toistemme selkiin. Kyseinen hetki oli mitäänsanomattoman epäeroottinen.
Lauri tykitti kurottajalla meille tavaraa niin kovasti, että eräs lava hajosi hänen koneensa jähmeissä piikeissä. Kari kokeneena höpönassuna korjasi tilanteen rauhallisella opastuksella. Seurauksena oli kaunis näytelmä, jossa kaksi kurottajaa olivat piikit vastakkain; aivan kuten hellä homorobottien ujohko pippelimiekkailu oli tuo skenaario.

Muotikatsaus: Annan polvet ovat parantuneet. Hän ei enää näytä viidakon liskonaiselta, joka sylkee hermomyrkkyä suustaan ja tottelee nimeä KhaZam`Dubaa´KA-KA. Tarzan kohtasi tuon olennon nuoruusvuosinaan kauppareissulla ja hävisi. Sinne jäi Fairyt polulle ja Jane oli pahana.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 9: Sade se vaan tuli alas niin että poksui ja plompsahteli

Tsuikkelis vaan.

Aloitetaan positiivisilla asioilla. Tänään vanha varastopäällikkkö ja kaikkien ystävä vanha mies Jakke tuli pyörähtämään festivaalialueella. Hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: "Siinä se pullea vanha mies on." Totuus on, että olemme molemmat pulleita. Nuorena olimme hoikkia, mutta vatsamme pulleutuivat, kun olimme vuonna 1813 Botswanassa lukiosta ulkomaan työharjoittelussa sarvikuonojen kuonoja kiillottamassa. Saimme siellä neekerisankkerin vanhasta oravakeitosta ja kroonisena sivuoireena tuli tämä vatsojemme pulleus. Näkeehän se nyt lapsikin kaukaa, että vatsamme ovat suuren suuria; kuin rantapalloja.
Koden kauniin lattiaratkaisun tilalle saivat Kode ja Kimmo uuden lattian tehtyä, vaikka se onkin paljon rumempi.
Kykenimme Karin ja Tontsan kanssa siirtämään lippukopin ehjänä uuteen paikkaan; olihan se operaationa pelottava.
Johannalla oli ja on vielä pari tuntia synttärit! Onnea vielä tuulitukka! Hän toi aamulla mukanaan erilaisia leipomuksia ja se oli kivaa.
Siihen loppuivat tämän päivän positiiviset asiat.

Tänään taivas repesi mitä julmimmalla tavalla ja alkoi satamaan. Surkeaa oli se.
Referaatti tämän päiväisistä työtehtävistä kollektiivisesti koottuna: Korkeaa ja matalaa possuaitaa pystytettiin, telttaryhmää autettiin, tavaroita siirreltiin kurottajalla ja trukilla, Mannia tyhjäiltiin, terassia rakennettiin, hirviaitaa korjailtiin, FOH:in pohja tehtiin, aitakangasta asetettiin ja hanskat märkinä tupakoitiin.

Päälavan rakennuksesta puuttui ihmisiä, joten Kari ja Juho joutuivat sinne avuksi. Muutamia tunteja myöhemmin radiopuhelimesta raikasi kohtalokas käsky vielä yhden meistä mennä lavalle auttamaan. Olimme juuri sillä hetkellä Tonsan ja Koden kanssa Kimmon apumiehinä. Otimme Tontsan kanssa ylimaallisen kivi-paperi-sakset -taistelun ja tuossa megalomaanisessa tahtojen sodassa minä hävisin. Kyllä kyrpi.
Tehdään nyt heti selväksi teille kaikille ylireagoiville venepipoille, että minulla EI ole mitään Akun Tehdasta tai päälavan rakennusta vastaan, mutta olisin huomattavasti mielummin vanhojen raksaystävien kanssa tekemässä omaan tahtiimme asioita kuin mennä muiden komentojen mukaan. Ammattitaitoista porukkaa ovat Akun Tehtaan miehet kyllä; Niilosta en osaa sanoa. Kypärä päässään hän näyttää lähinnä epäonnistuneelta piirrokselta peniksestä.
Kode oli lutuihana ja haki minulle ja Karille pari olutpurkkia, kun emme itse ehtineet kauppaan.

 Nyt loppuu blogin kirjoitus, että ehtii karkeloimaan. Hyvää Juhannusta. Sunnuntaina jatkuu taas.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 8: Tuhotun rakennelman kaiken nielaisema melankolia

God Dag.

Mainitsen vain tärkeimmät ja mieleenpainuvimmat asiat tältä päivältä johtuen paljolti siitä, että menetin keskittymiskykyni jo vuonna 1942, kun eksyin hieman. Olin silloin Lapväärtin ala-asteella ja kun liikuntatunnilla menin hakemaan pesäpalloa ojasta, käännyin ilmeisesti jossain väärin ja päädyin Solomonsaarille keskelle Guadalcanalin taistelua. Onnistuin väistämään amerikkalaisten sotalaivojen tykistökeskityksen ja jalkaväen kranaatinheitinten 81 mm fosforiammukset, mutta eräs japanilainen sotilas tuikkasi minua korvaan syömäpuikoillaan, koska talloin vahingossa hänen lakkinsa kuraiseksi. Syömäpuikko tunkeutui väliaivojeni läpi keskiaivoihini repien samalla mennessään maukkaimmat palat hypotalamuksestani. Sen jälkeen elämäni on ollut vähän tälläistä.

Niilo poistui tänään meidän heikkolahjaisten joukosta ja meni Akun Tehtaan MIESTEN pariin rakentamaan päälavaa. Hänellä oli oranssi työpaita päällään.

Sähköryhmä saapui paikalle ja he vetelivät sähköjohtoja kuin leukaloukulliset Tarantellat julmia seittejään.

Annan polvien naarmut olivat parantuneet eilisestä ja niinpä oksensinkin tänään suuhuni ihan vähän vain nähdessäni tuon kivan naisen.

Muotikatsaus: Kimmo näyttää edelleen hämmentävän mittaisissa shortseissaan pieneltä pojalta, joka on ensin kaatunut naama edellä liimatynnyriin ja sitten kasalliseen punatukkaisen naisen häpykarvoja. Suloinen karvanaamainen puuseppä on se poika.

Työtehtävämme olivat pitkälti samankaltaisia kuin tällä viikolla muutenkin. Kilju-Jesse oli aamulla minun ja Tontsan apuna ja luulin, että oli tapahtunut kataklysminen auringonpimennys ennenkuin tajusin kyseessä olevan vain näkökenttäni kokonaan peittävät Jessen noin 230 000 kilometriä pinta-alaltaan olevat kiharat.
Rakensimme sellaisen kivan lippukopin. Tontsahan siinä hommassa oli työjohtajana. Minä olin jälleen kerran täysin turha mies siellä. Vasaralla taisin jotain esinettä lyödä.
Lattiaa laitettiin ja blaa blaa blaa.
Muistatteko kun kerroin siitä lippukopista, jonka laitoimme pystyyn, jossa oli Tontsa työjohtajana ja Jessekin apuna mukana? Sehän pitää perkele siirtää koko koppi huomenna ensi töiksemme. Kyseessä on mittava ja lippukopin terveydelle vaarallinen operaatio.

Nyt päästäänkin sitten siihen sydämiä rikkovan ja koko kosmosta mullistavan skandaalin pariin. Tässä yhtenä päivänä Kode teki suurella rakkaudella ja vaivalla Brykäriin bändeille tarkoitettujen konttien väliseen tilaan sellaisen hirveän kauniin ja fantastisen korokekävelysiltalattia-ratkaisun. On sinne muinakin vuosina tehty jotain sentyyppisiä aihioita, mutta tämä Koden rakennelma oli suorastaan henkeäsalpaavan ihana ja tasokas. Minä rakastuin siihen ensisilmäyksellä. Me sitten tänään autoimme Karin ja Tontsan kanssa Kodea purkamaan koko paskan. Kyllä siinä sydän itki hiljaa ja mielikin oli vakavana. Näissä hommissa on normaalia, että tilanteet muuttuvat ja tehdään asioita uudestaan, mutta tämä on oikea kreikkalainen tragedia. Kukaan musiikkitähti ei kävele Koden tekemällä lattialla; ei kuulu puuta vasten laulutytön korkokengän kopina, ei raikaa DJ:n nauru puukehikon yllä. Tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa: Jumala on poistunut valtaistuimeltaan. Hän on hylännyt luomakuntansa. Me olemme yksin ja kuolemanjälkeiset kuningaskunnatkin ratisevat liitoksissaan. Kohta on lounastauolla zombiet kimpussa ja Kerberus puree jalkaan matkallamme vessaan pesemään käsiä. Olemme tuhon omia koko porukka.

Huomenna taas nähdään.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 7: Putki

Morjens.

Unohdin kertoa eilisestä sen verran, että minulla oli uudet työhousut. Oikein sellaiset rekkamiesten housut, jotka sain isältäni. Housut ovat ihanaa materiaalia. Pidän housuistani paljon.
Lisäksi eilen Stop-telttojen miehet ilmestyivät paikalle ja alkoivat talkooporukan avustamana pystyttämään niitä telttojaan.
Joakim näki minut eilen aamulla omena suussa ja kysyi: "Jätkällä on omena. Mistä sä sait omenan?" "Kotoa", vastasin tuolle nuorelle koltiaiselle suu täynnä ja jatkoin maukkaan hedelmän pureskelemista.

Siirrytään ajassa eteenpäin tähän päivään. Ja lähtee:
Niilalla oli aamulla huuli paisuksissa. Kuin vesimelonin puolikkaan suuhunsa tunkenut murjottava aboriginaali oli tuo mies. Hän oli puristanut aamulla finnin ylähuulestaan ja paisuihan se. Sanotaan kaikki yhteen ääneen: "Niila on Turbohuuli" Huomioitava seikka on myös, että hän aamupäivällä asetti terän poraan väärinpäin ja ihmetteli, kun asiat eivät tapahdu odotetulla tavalla.

Esittely: Meille tuli tänään riviämme vahvistamaan vanhan liiton raksamies Ilkster. Hän on levylaulaja Teuva-Kurikka akselilta.

Naiset ensin eli katselmus Johannan ja Annan päivään. He pystyttivät aitoja, tukivat aitalinjoja puuratkaisuilla ja karkasivat teltan pystytyksestä. Johanna heittäytyi keski-aikaiseksi tyranniksi, eikä antanut Annan polttaa ihan koko aikaa savukkeita. Johannan henkilökuvaa täydentää se, kun tauolla Kode muisti, että Johanna oli viime vuonna festivaalin purun aikana sanonut hänelle niin pahasti, etten kertakaikkiaan pysty sitä tähän kirjoittamaan (Yritin kyllä, mutta sensuroin sen pois -toim.huom).  Johannan kanssa ei leikitä. Onkohan hänen miehensä tälläkin hetkellä kellarin patterissa kahleissa kiinni ruokanaan vain hiiriä ja Weetabixin murusia?
Annalla oli polvissaan työn aiheuttamia hirmuisia naarmuja, mutta onneksi en nähnyt häntä kuin pari kertaa päivän aikana.
Juho ilmeisesti oli tyttöjemme tukena päivän aikana. Kaksi sanaa Juholle: "Luojan tähden, pakene!"

Ihmispakka oli siltä osin sekaisin, että Kari astui heti aamusta Kimmon työpariksi. He laittoivat suihkukylään lattiaa, tekivät muitakin puutöitä ja varmasti kaikenlaista. Terävä huomio: Aina kun silmä välttää, hakee Kimmo moottorisahan. Se on hänellä koko ajan työkaluna. Kimmo on hyvä moottorisahailemaan, mutta addiktio on lähtenyt käsistä.
Toinen, jonka pitäisi liittyä anonyymeihin moottorinarkomaaneihin on Lauri: Joka toinen sana liittyy moottoriajoneuvoihin. Hän antoi pahaa kritiikkiä minulle tänään tästä blogistani, kun en enää kuvaile tarkasti käyttämiämme trukkeja ja kulkuvälineitä. Totuus on, että elämäni bensamittari on niin punaisella, ettei jaksa. Lauri on 20v ja pääsi juuri armeijasta; minä pääsin armeijasta 20 vuotta sitten. Kyllä viikatemies vaanii joka nurkan takana jo. Antakaa minun olla.
Lauri ajeli koneilla ja auttoi tyttöjä tänään aitalinjojen tuennassa.

Tontsa ja Niilo jatkoivat aamupäivällä puutöitään. Minä, Kode ja Ilkster lähdimme erikoishommiin, koska tehtäväksi tuli asettaa poistoilmaputki Paviljonkiin sinne myöhemmin tulevalle parilalle. Ikkunasta se piti vetää, mutta seinän pienimuotoiseksi tuhoamiseksi se meni. Siellä minä olin heikkolahjaisena paskana miesten joukossa.
Jossain vaiheessa Ilkster lähti Mannilla ajelemaan. Kyllä Manni vain on niin ihana; se sai uskomattoman hymyn Ilksterin huulille. Tuo mies on vanha Mannikuski ja he tapasivat jälleen; rakkauden tähtitaivaan alla.
Tontsa ja Niilo auttoivat Kodea ja minua saattamaan poistoputkiprojektin loppuun. Vastavuoroisesti me autoimme heitä sitten kehikonrakennusprojektissa. Laitoimme niitä jopa neljä kappaletta pystyyn ja kiinni, muuta tietenkin väärään paikkaan. Vajaamielisyys - tuo vanha saatana oli läsnä sieluissamme ja heikkolahjaisuuden velho puhui suillamme ja liikutti käsiämme.

Muotikatsaus: Jokipiillä oli hieno elokuvapaita yllään. Sen sijaan irokeesia hänellä ei vielä ole, joten GILF:it jäävät pois taaskin hänen viikko-ohjelmastaan.

Johtopäätelmät tästä päivästä:
Päivän paras hetki oli, kun pääsimme kotiin.
Päivän demonisin hetki oli, kun Kode päästi anaaliputkestaan suolinkaasua Niilon naamalle vitsihuumoritarkoituksessa.
Päivän banaalein hetki oli, kun löysimme eräästä kaivannosta Kyynelten Tornin, jossa seisemän Set-jumalaa palvovaa noitaa yritti suista maailman täydelliseen tuhoon. Eivät onnistuneet; Kari ajoi kurottajalla yli.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi osa 6: Tylsämielinen maanantai

Heippa.

Tänään joukkoomme liittyi mukaan vanha tuttumme Lauri. Hän pääsi pois Suomen sotaväestä muutama päivä sitten ja pamahti välittömästi raksailemaan. Lauri tykkää kaikista esineistä, jotka haisevat polttoaineelta ja jotka pitävät pörisevää ääntä. Erilaisilla koneilla tuo poika ajeli koko päivän.
Mainitsen myös Eeron, joka toi meille tänään elintärkeitä ruuveja. Hän taitaa olla jotenkin mukana puhelin-tietokone -tuotantoportaassa ja ollut jo useita päiviä tontilla. Eero myös tänään ajoi mönkijää tupakka huulessa ja musta kypärä päässään, joka sai hänet näyttämään hitaaseen nikotiinilla suoritettavaan itsemurhaan taipuvaiselta siittiöltä, joka syöksyy munasoluun toinen jalka valmiiksi haudassa.

Päivän muotikatsaus: Ville poltteli sikaria kuin miehet tänään. Arvostus nousi samantien ekspontiaalisesti. Kyllä uskottavuus nousee heti, kun on tupakkatuote mieshenkilöllä huulessa; ihminen on silloin rento ja vapaa tyylikkyysbarometrien rajoittavista kahleista.

Meillä oli myös uusi tyttö ruokahuollossa. Nimeä en tiedä, koska olen moukka.

Kimmo ja Hietsu, nuo flanellipaitaiset pikkuperkeleet, rakensivat taas koko päivän suihkukylää. Heidän rujot äänensä kuulin radiopuhelimessa silloin tällöin. Kyllä, me käytämme radiopuhelimia keskinäiseen kommunikointiin raksatyössämme, koskapa telepaattiset viestit eivät kulje Törnävällä entiseen malliin.
Annan ja Johannan näin kerran keltaiset liivit yllään kantamassa teltan osia. Johannan äänen kuulin pari kertaa ns.eetterissä. Muuta en noiden tytöntylleröiden tai Juhon toiminnasta tänään tiedä.

Niila sai ylennyksen keskilahjaisten kastiin ja meni Tontsan avuksi rakentamaan puusta kehikkoja. Damski ajeli Mannilla. Bazooka-Joe rasvasi sinkojaan rippiviiniin kastetuilla öyläteillä ja näytti kuvia kotipuolestaan Idahosta, missä hänellä on yksi kyyhkyslakka ja yksi sininen tuoli. Hieno mies.

Kari liittyi minun ja Koden muodostamaan heikkolahjaisten ryhmään, koskapa Karilla oli...hieman ontto olo. Teimme aamusta yhden kivan lattian konttien eteen ja tilkitsimme vanerilla ojarummun, ettei sieltä livahda sisään festivaalien aikana jokin vilpillinen paskiainen.
Loppupäivä sujui sellaisissa merkeissä, että voi jettä. Katsokaapas kun, meidän piti tehdä erään ruokaravintolan aputelttaan lattia. Tilanteesta teki merkillisen sen, että työstettävän lattian päälle tulisi painavia esineitä, joiden tulisi olla ehdottomasti vaaterissa ja maasto oli hirveän vino ja vaikea. Kirotut olkoon hedelmäsi Äiti Maa, kun sinulla on muodot väärissä paikoissa! Senkin läski lattarintainen kotka!
Aivan yhtenä kyrpänä saimme puusta tehdä kaikenlaista, jotta lattia saatiin suoraan. Toki minähän olen heikkolahjaisten parissakin "erityinen", joten käytin vain vatupassia, pokasahaa ja vasaraa. Mitään muita työkaluja ei oikein uskalla tällaiselle vähämieliselle antaa. Eihän tälläisellä imbesillillä tehdä saatana yhtään mitään. Onneksi olen jo vanha ja kohta pois kaikkien vaivoista.

Kodella tippui tänään työhanska taskusta maahan.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi osa 5: "Ei se mikään Intialainen ole, se on vaan tumma paska"

Jippii.

Kyllä. Johanna, Anna, Juho ja jotkut muut pystyttivät taas sitä aitaa. Tontsan touhuista tiedän sen verran, että näin hänen kantavan kerran possuaitaa ja kerran kaatavan kahvikupin sisällön haaroihinsa. Sinne se tumma addiktoiva juoma kaatui Tontsan kaikkein pyhimpään; hänen maltillisen kokoinen aarteensa oli kastettu mustan mestarinsa nestemäisellä pihtiotteella. Hän hyppelehti kuin kuohittu yksijalkainen kehno balettitanssija ja se näky oli päivän suurin kohokohta.
Kari se pojat ajeli kurottajalla taas mitä moninaisimpia esineitä; oli aitoja, puutavaraa, lekaharkkoja, matojen tikapuuhermostoja ja noin 600–400 eaa. välisenä aikana antiikin Kreikassa syntyneitä ajatteluperinteitä ja oppialoja.
Tänään paikalle pamahti myös Hietsu. Esittely: Hietsu on rantahurri ylinäyttelijä ja kovan luokan puuseppä. Blogista tuttu raksafiguuri.
Hietsu ja Kimmo rakensivat suihkukylää. Siellä moottorisaha lauloi ja grunge voi hyvin.

Me heikkolahjaiset eli minä, Niilo ja Kode teimme aamupäivän kontteihin rappusia. Ei ollut raskasta. Ruokailun jälkeen kävimme suorittamassa jokeritehtävän eli veimme Vähähammas-Joakimin tavaraesineitä eräälle urheiluareenalle. Siellä oli vastassa vanhempi vatsakas mieshenkilö, joka huusi minulle lauseita kuten: "No mitä sä sitten tiedät?!" ja "Ei se tämän vaikeampaa ole!! Et vissiin enää tuossa iässä opi mitään!" Thank you young Alfred for those moments. (Hieman englantia. Suomeksi: "Mitä helvettiä Joakim?")
Sitten oli huippusuorituksemme vuoro. (Meillä oli Mannikuskina se yksi poika, jonka nimeä en muista, mutta joka löytyy blogimerkinnästä Provinssi 2016 osa 01. En jaksa itse tarkistaa. Tarkistakaa te.)
Nimittäin hyvät naiset ja herrat, menimme hakemaan hiihtoaitoja. Hiihtoaitavarasto on se Haadeksen valtakunta, jonka halki Styks-joki virtaa verenpunaisena ja jossa demonit nauravat ihmisille osoittaen samalla pimeimpään ylimaallisten kauhujen nurkkaan korkealla kasattuja aitoja ja niiden jalkoja. Hiihtoaitavarasto on se Aids-potilaan irvokas violetin värinen siitin, joka tartuttaa raksaihmisten sieluihin taudin ja aika pahan mielen. Siellä varaston oviaukossa oli tukkona myös ison iso traktori, mikä aiheutti sen "mielettömän hyvän fiiliksen". Toki teimme afrikkalaisen kantoketjun, mutta silti tuli kovaa hiki. Niilo veti ilman paitaa.
Purimme pyhäinhäväistyksellisen kuormamme ja laitoimme jopa pystyyn sitä hiihtoaitaa. Sitten Brykärissä...Ei. Eipäs. En kirjoita enempää. Nyt on nimittäin perjantai ja tästä porukasta rohkeimmat lähtevät baariin sekoilemaan.Vein Karin jo Stillin terassille. Aiomme antautua yön villin syleilyn vietäviksi! https://www.youtube.com/watch?v=Gw4bfW8BEaU

Nähdään maanantaina täällä blogissani.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 4: Touhutippa linssissä

Iltaa kaikille.

Arvatkaapas mitä Johanna, Anna, Juho ja heidän talkoolaisensa ovat tänään tehneet?
A) Pystyttäneet possuaitaa ja hieman hirviaitaa
B) Keittäneet maksalaatikkoa kuin puuroa
C) Raaputtaneet ässäarpoja Business-luokassa matkalla Vuoristo-Karabahiin

(Oikea vastaus A.)

Arvatkaapas mitä Kimmo ja Tontsa ovat tänään tehneet?
A) Rakentaneet puusta kivaa tasoa
B) Syöneet Kimmon auton pakoputken yhdellä nielaisulla
C) Myöntäneet avoimesti rakkaussuhteensa ja menneet kahvitauolla kihloihin

(Oikea vastaus A, vaikka toivoin, että se olisi C...olisi päässyt ostamaan leivänpaahtimen ja S/M -omenan Tontsalle suuhun kihlajaislahjaksi)

Arvatkaapas mitä Kari on tänään tehnyt?
A) Ajanut kurottajalla erilaisia esinekokonaisuuksia
B) Ottanut yhteyden omaan sisäiseen villihanheensa
C) Ollut peruukkipäisen raskaana olevan Arnold Schwarzeneggerin näköinen elokuvassa "Commando"

(Oikea vastaus A + B + C)

Tänään satoi. Vettä tuli. Kaikkia kyrpi. Minulla oli jalkineita lukuunottamatta asiallinen sadekelin varustus mukana, mutta aamulla päättelin, ettei minun tarvitse sateen silloisen maltillisuuden vuoksi pukea sadehousuja. Se oli uskomaton virhe. Sade yltyi. Farkut olivat koko päivän läpimärät ja savukeaskini kastui ikävällä tavalla. Tupakointi oli tarpeettoman vaikeaa koko ajan. Iltapäivällä laitoin märkien farkkujeni ylle sadehousut ja jalkani painoivat kuin repullinen eunukin laulukirjoja.
Tontsa joutui kesken päivän hakemaan kaupasta sadehousut, kun oli vaikea olla. Niilo, tuo kohtalon shortsimies, oli heti alavartalostaan läpimärkä. Kimmo lainasi hänelle housuja. Ne olivat Niilolle liian pienet, eikä tuo mies päässyt jumalauta kunnolla kyykkyyn ne yllään. Hän kyllä yritti. Kyseessä oli koominen fiasko.
Sade oli se ala-asteen lihava rupinaamainen keittäjä, joka väkisin tunki ylikeitetyt punajuuret elämiemme lautasille. Sade oli se liukas nahkiainen, joka ui peräaukoistamme kysymättä sisään. Emme pitäneet sateesta.

Minä ja Niilo menimme Koden avuksi rakentamaan Brykärin puiston konttien välisen lattian loppuun. Kode käskytti ja me pikkupojat sahasimme.
Välillä tykitimme vanhalla tutulla porukalla yhden kontin vaateriin.
Tämän jälkeen tehtävämme oli rakentaa päälavan catering-konttiin hyllyt. Kode suunnitteli ja käskytti ja taas me pikkupojat sahasimme ja kannoimme puuta. Karikin kävi asiaa ihmettelemässä.
Olimme Niilon kanssa oma-aloitteisia ja ajattelimme vetäistä, perkele, käsisahalla paksua levyä mittoihin pitkältä matkalta. Katsos kun ei jaksanut sateessa kävellä raksakontille ja etsiä sähkökäyttöistä työkalua siihen. Minä sahasin yhden reunan ja sitten Niilo sahasi toisen. Niin otti perkele fysiikan päälle se suorite, että Niilo suorastaan repäisi hupparin yltään ja sahasi sateessa ylävartalo paljaana oman osuutensa. Menimme koittamaan työstämäämme levyä suunnitellulle paikalleen. Sentistä jäi kiinni, saatana. Kode, tuo agressiivinen perfektionisti ja superauktoritäärinen despootti, hylkäsi levymme korjauskäsittelyn ja halusi aloittaa koko levyoperaation alusta. Kuin uudelle matolle ruikku-ulostaneet koiranpennut, alistuimme Niilon kanssa ja yritimme vain myötäillä Koden jumalallista visiota. Taas tuli selväksi, että olen heikkolahjainen ja kehno ihminen. Toivoisin, että Jeesus sitten aikanaan huolisi minut sinne Taivaan Kotiin. Edes eteiseen murjottamaan. Olisin hiljaa kuin ruma lapsi ja vain ujosti pyörittelisin pientä nakkipippeliäni sormissani.

Tänään muita huomionarvoisia asioita olivat: Polttelin oikein Kimmon kanssa tupakat; ei ole ehtinyt ennen tätä työajalla tässä raksassa. Herra Sika toi ruokaa ja yritti bondata meidän kanssamme. Hän onnistui tässä osittain.

Päivän muotikatsaus: Mikko Jokipii seisoi tänään kuin Turkulaiset homot. Minulla EI ole mitään Jokipiitä tai homoja vastaan.

Hei hei hetkeksi.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 3: Rin-tin-tin ja hänen vaimonsa Emä-tin-tin

Bon Voyage.

Tänään jatkoimme samoja työtehtäviä kuin eilenkin. Tytöt ja Juho ne laittoivat possua pystyyn talkoolaisten kanssa ja Kimmo rakensi puusta jotain ihanaa. Minä, Kari, Niilo ja Tontsa pistimme kontteja vaateriin ja Kode puuseppäili lattiaa yksin, koskapa on omasta mielestään tyylikäs yksinäinen susi; meidän mielestämme hän on vain outo ja pitkä. Emppu ajeli Mannilla ja Muffe, Skradari, Köntsä, Räkä, Poliisi-Pate, Speku ja Suklaa-Ernesti eivät tehneet mitään, koska minulla ei ole aavistustakaan keitä he ovat.

Eilen Kari unohti Niilon nimen ja kutsui häntä Niilaksi. Niilo on meistä nuorin ja Akun Tehtaalla töissä, niin hänet laitettiin sitten kiipeämään konttien päälle paistumaan. Aurinko sädehti kovaa tänään ja pienen possun pekoni tuoksui, kun Niila konttien katolla ilman paitaa oleili. Syntyi lentävä ja tarpeellinen työlause: "Niila, katolle!"
Ei ole ihme, että Kari unohtelee asioita, sillä tämä on hänen 18:sta vuotensa Provinssin raksalla. Vanha ja uljas on tuo mies, jonka ensimmäinen raksamuisto on Nooan arkin tervaus. Palkkana oli tuolloin 13 hopearahaa ja ilmainen sisäänpääsy läheiseen kinkkubingoon.
Tänään kun otin aurinkoa vähissä vaatteissa niin tajusin, että kyllä; sukurasitteenani ovat todellakin pallomaha ja pienet munat.

Ruokana oli ihania jauhelihapekonipihvejä. Kyllä tuli hyvä mieli! Tärkeää on aina pestä kätensä ennen ruokailua, sillä tämän porukan kanssa kun on tekemisissä, niin tarttuu saakuri enterovirus, neekerisankkeri ja puujalka.

Halasin tänään Johannaa salaa, sillä Annalle ei asiasta voi kertoa. Hän oli jo aamulla mustasukkainen, kun Johanna sai 21% enemmän huomiota kuin hän. Anna kärsii esikoislapsen syndroomasta ja täytyy olla varovainen miten toimii hänen lähellään. Kyllä tuo jalonauta osaakin olla välillä pahana. Anna on silti lutuihana ja toivon, että enkelit muistavat häntä tänäkin yönä siipiensä pumpulinpehmeillä silityksillä.

Minä en ollut tänään raksan turhin ihminen. Se oli Kimmo. Asia ei liittynyt työelämään mitenkään, vaan siihen, ettei tuo kurja tunnistanut radiosta soivaa Europe -orkesteria. https://www.youtube.com/watch?v=lCbUZqN8JZ0

Oli kauhean kivaa, kun konttiporukkamme pääsi hetkeksi työskentelemään samalle pisteelle kuin Kode. Jälleennäkeminen oli niin riemuisa, että devoluutio valtasi meidät ja puhuimme paljon sellaisia tuhmia seksijuttuja. Kyllä kun aikuinen mies päästää suustaan pippeleitä ja pimppoja, niin onhan se kaunista, saatana.

Päivän muotikatsaus: Niilolla oli tänään yllään kuoritun porsaan väriset nännit.

Kari otti jossain vaiheessa esiin paljaan ylävartalonsa. Kokeilin hänen vatsaansa pihtiotteella; se oli niin pinkeä, että siitä lähtevällä soundilla voisi virittää pelimannien munniharput tai New Kids on the Blockin stemmat kappaleseen "Step by step". https://www.youtube.com/watch?v=nITMhO3ZPZM

Huomisiin.
-Nevis-

Provinssi osa 2: Konttien salattu elämä

Heippa,

Tänään tiistaina tapahtui niinkin paljon, että Johanna, Anna ja Juho saivat avukseen talkoolaisia ja he pystyttivät possuaitaa hienosti. Anna heloitti ranteet ruvella aidat toisiinsa kiinni. En tiedä oliko Kimmokin siinä aamulla mukana, mutta iltapäivällä hän ainakin puuseppäili. Kaikille tiedoksi, että Kimmo on talven aikana puuseppäilyt Virroilla ja Ähtärissäkin. Hän on siis koko vuoden haissut puiden kuolemalta; sahanpuru on puiden kuolintuhkaa, jonka hajussa on kosminen melankolia sisäänrakennettuna.

Joukkoomme muuten liittyi tänään Emppu, tuo blogista tuttu Mannikuski. Hän on muuten kiva jätkä, mutta kravaa itseään niin kovalla volyymillä, että naapurit lähtevät Viipuriin evakkoon. Emppu ajeli tavaraa Jaakko the Kurikan apuna ja kanssa.

Hirviaitaryhmämme kursi aamulla loput aidat pystyyn ja sitten astuimme Budo-Karin kanssa työtehtävään, jonka nimi on konttien tasapainottaminen. Siinä hommassa ihminen joutuu käyttämään silmiään, kurottajaa, vatupassia, puutavaraa, kiipeily-uskallusta sekä lyömään välillä lekalla ja vasaralla. Työjakomme oli seuraava: Kari ajeli hyvin innoissaan iloisena kurottajalla ja huuteli ohjeita. Niilo teki kaikenlaista mutta kiipesi enimmäkseen konttien katoille kiinnittämään ja irroittamaan kurottajan ketjun koukkuja (tarrasin kaksi kertaa uteliaisuudesta Niilon takamukseen ja täytyy sanoa, että terästä oli), minä mittailin vatupassilla ja laittelin puunpaloja, Kode ajeli tarvitsemiamme tavaroita ja leikkaili puusta sopivia paloja, Tontsa teki samaa kuin Kode ja oli kanssani myös mittamiehenä. Eli jos erästä kiveä ei lasketa, niin minä olin taas hyödyttömin asia koko tontilla.

Päivän muotikatsaus: Niilolla oli tänään pukimena tiistaiviikset. Eilen hänellä oli maanantaiviikset. Johannalla oli poliisipeililasit, jotka saivat hänet näyttämään Dominalta, jolla ei ole varaa nahka-asusteeseen, mutta tasokkaaseen hiustenhoitoaineeseen kyllä. Pyhälle Augustukselle kiitos, että Kimmolla oli tänään mustat sukat. Minä olin pukeutunut olosuhteiden pakosta taas rujoon kehooni, joka on sieluni ontto vankila.

Päivän lopuksi katselimme nykytanssi-esityksen, josta vastasivat Kari, Damski ja Kode, kun he työkoneillaan purkasivat erään rekan sisältämät lattiaelementit. Nuo miehet sulautuivat kiinni koneisiinsa ja heistä tuli ihmishaarukkarobotteja, jotka syöttivät Äiti Maan pintaan esinelavoja multiversumin taustasäteilyn tahtiin. Jumala hymyili tälle esitykselle näyttämällä kasvonsa kuuman auringon säteissä. Linnut lauloivat tribuuttiserenadin puissa ja menivät sitten pesäänsä. Muurahaiset nousivat takajoilleen ja huusivat pojille: "Hullut rispektit teille kundit!" Linnut huusivat muurahaisille: "Nyt hiljaa! Kello on kohta kuusi!" Muurahaiset tähän:"Mitä tapahtuu kello kuusi?" Linnut turhautuneina vastasivat:"Alkaa Masterchef Australia!" Muurahaiset kummissaan kyselemään: "No mitä sitten?" Linnut kiukuissaan: "Eskon Australiaan muuttanut serkku valmistetaan siinä ohjelmassa punaviinikastikkeen kera!"  

Näin tänään muuten varastomiehemme Teemun ja Jaakko the Kauhajoen. He toivat meille tikapuut. Kiitos heille suotakoon. Jaakko the Kurikka oli muuten tänään pipo päässä kesällä. Miettikää sitä. 

Tänään ei ollut satujumppaa, sillä satukasettimme "Jänis muuttaa Quebeciin Crack-luolaan, mon dieu!" jäi aamulla kotisohvalleni; aivan kuolleiden unelmieni viereen.

Minulta paloi tänään takaolkapäät paljon ja otsa ihan vähän.

Huomenna on taas päivä.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 1: Emme nähneet oravia

Terve.

Tänään alkoi festivaalin rakennus oikein kunnolla. Aloitetaan ihmisesittelyillä.

Tänään joukkioomme liittyivät:
Kode: Vanha tuttu epätoivon messias. Hoikka mutta ohut.
Kimmo: Ihana puunhajusta pitävä kloppi. Muistuttaa partasikaa: https://www.google.fi/search?q=partasika&client=firefox-b&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiXk7-jq6XNAhWJCywKHVkKDnIQsAQIKg&biw=1366&bih=635#imgrc=13pOgjbvsrMcpM%3A
Tontsa: Kuvataiteilija Porista..tiedän, nuo kaksi sanaa ovat toisensa poissulkevia, mutta näin on päässyt käymään. Ohut naismainen pylly.
Niilo: Soma kuin nappi.
Budo-Kari: Kaikkien raksaajien esi-isä ja isäisä. Hän oli syntynyt jo silloin, kun maapallon paikalla oli kaasupilvi. Hän asui piven reunalla sijaisevassa hyvin tuuletetussa yksiössä, eikä itsepintaisesti poistunut sieltä ennenkuin evoluutio oli astunut siihen pisteeseen, että kurottaja ja viina oli keksitty. Konekuskien jumalmestari.
Damski: Provinssin konekuskeja. Iltapäivisin tulee ajelemaan niillä koneilla. Samanlainen tukka ja murre kuin Suomen Huutokauppakeisarilla. Nuija vaan puuttuu.
Juho: Ihan uusi poika. Oli sillä niitä pelottavia rock-lävistyksiä.
Toni: En vielä tiedä hänestä. Sinne se varastolle meni. Oli sillä niitä pelottavia rock-tatuointeja.

Siinä olivat raksan mieshenkilöt. Tämän joukkion perusteella on turvallista sanoa, ettei suomalaisten naisten seksielämä saatana hääviä ole.

Naishenkilöstö:
Anna: Kiva rillipiru. Pirteä ja hapokas.
Johanna: Kuohkeiden ja ilmavien hiusten kiistaton perintöprinsessa. Lempiväri: Possu.

Siinä olivat raksan naishenkilöt. Tuon ryhmän perusteella on turvallista sanoa syy, miksi suomalaiset miehet juovat viinaa niin helvetisti.


Pakko mainita, että Panu, tuo vanha pylly, kävi pudottamassa pari konttia alueelle.
Oli siellä sitten myös Meri-Maaria, joka hoiti ruokahuoltoamme. Jos muistin nimen väärin, niin se johtuu siitä, etten kertakaikkiaan muistanut sitä oikein.

Työpäivämme lähti käyntiin siten, että Johanna, Anna, Kimmo ja Juho menivät tykittämään possuaitaa pystyyn leirintään. He viihtyivät itseasiassa koko päivän niissä tehtävissä. Näin heitä ruoka- ja kaffitauolla. He vaikuttivat iloisilta ja olin salaa onnellinen heidän puolestaan.
(Aamulla halasin Johannaa, mutten Annaa, koska minusta ei kertakaikkiaan riitä joka naiselle ja juurihan pari viikkoa sitten Annan terassilla näin. Tämä aiheutti tietenkin Annassa, tuossa inhottavassa sinkkunaisessa, närää. Lupasin halata tuota naista myöhemmin festivaalirakennuksen aikana.)

Minä, Kode, Tontsa ja Niilo pääsimme siihen hommaan, joka on demonien keksintöä. Asensimme hirviaitaa, tuota raatelevaa piikkipaskiaista, pystyyn. Aloitimme pahimmasta paikasta eli metsästä. Rutiinilla se kuitenkin sujui, kunnes Tontsa istahti kives edellä terävään oksaan. Oh fuck, man! A deadly stick in the mothafuckin balls, man! In the balls.

Ruokatauolla näin Herra Sian. Hän sanoi, että koska olen kolmattatoista vuotta Provinssin raksassa, niin saisin valita mitä teetä hän hakee kaupasta minulle (olen deviantti, enkä juo kahvia lainkaan). Valitsin normaalin teen. Oikeastaan kaikki muut teet käyvät paitsi ne Afrikkalaiset teet, koska pelkään sarvikuonoja hieman ja savimajoja jonkun verran.
Herra Sika on ikisinkku. Se taitaa johtua siitä, että hän ei ota riskejä muotinsa kanssa; hän pelaa liian varman päälle flanellipaitoineen, siilitukkineen ja housuineen. Toivoisin näkeväni hänet kesän lopulla irokeesilettisenä miehenä, jolla on yllään vain nahkaliivit, vihreät bootsit ja stringit. Sellainen vetoaa niihin oikeanlaisiin naisiin; 77-92 -vuotiaat nartut suorastaan heittelevät hotellihuoneen avaimia ja heidän tekohampaillaan on humoristin kiva leikkiä morsetusta.

Jatkoimme hirviaitaporukallamme ruokailun jälkeen epäpyhää toimintaamme. Kaikki meni hyvin, mutta Niilolle tuli yhtäkkiä hirveä väsy. Hän oli kuin potalla nuokkuva vauva, jonka isä on lutuinen koira. Nappisilmät lupsahtelivat kiinni ja mies oli hiljainen. Tontsa astui hirviaidan piikkiin ja tuli jalanpohjaan haava, josta tuli verta. Me taisimme Koden kanssa lähinnä poltella tupakkia.

Budo-Karin kasvoilla oli koko päivän hymy, jollaisen saa aikaan vain kurottajalla ajo. Se oli sitä puhdasta onnellisuutta. Kunpa Taivaassa olisi kurottajia ja niitä saisi Kari ajaa humalassa jossain isolla terassilla. Näin ajattelin sillä hetkellä.

Päivän muotikatsaus: Raksapäällikkö Ville oli pukeutunut kuin Katto-Kassinen; propelli vain puuttui lippiksestä. Hänelle pitää saada se, jotta hän voi aina vastata: "En tarvitse kyytiä kiitos, hoidan omat matkajärjestelyni." Kimmolla oli yllään harmaat sukat, jonka sävy toi mieleen vanhojen mummojen ihon liivate-tehtaalla. En viitsinyt mainita hänelle asiasta mitään, koska olen hyvin tahdikas ja hiljainen ihminen.

Näin tänään festivaalialueella myös Jaakko the Kurikan sekä Joakimin ja Jessen. Herranjumala miten paljon kiharoita Jessellä on. Kun hän jutteli kanssamme Törnävällä, olivat hänen takahiuksensa Kärjen S-Marketin parkkipaikalla mopoauton antennissa kiinni.
Joakim esitteli meille ylpeänä uutta autoaan. Se oli musta ja hieno. Hän kosketti tänään hirviaitaa. Oli vaikeaa erottaa Joakimia ja aitaa toisistaan, koska Joakimin hammaskolo blurrautui hirviaidan kolojen sekaan. Koita siinä olla sitten.

Päivä meni ihan sujuvasti, vaikka minun ja Koden olikin vaikea löytää sitä innostusta festivaalirakentamiseen. Vuodet ovat vaatineet veronsa.

Klo 17 meillä oli satujumppa ja klo 18 jälkeen lähdimme kotiin.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2016 osa 02: Myrsky repii puita, serkku haravoi

Päivää,

Tänään oli vuorossa katselmus työkalujen maailmaan, jossa lukumäärällä on väliä. Eli teimme perinteisen inventaarion olemassa olevista työkaluista. Ne ovat tärkeä osa festivaalin rakennusta, sillä ihmisen evoluutio ei ole surkuhupaisesti vielä saavuttanut sitä pistettä, jolla ihmiskeho kykenee muuntamaan itsensä ajatuksenvoimalla eri materiaaleiksi ja muodoiksi.
Teemun ja Jaakko Kurikan kanssa aloitimme urakan klassisessa Uiton luiskassa. Välineinämme olivat omat aivot, kynä ja paperia. Siellä pyöri aamulla myös Jesse the Skinnybody, jonka kanssa kannoin kaksi puulevyä. Muuten hän hiihteli oman työelämänsä merkitsemättömiä latuja vapaalla tyylillä.

Muita tänään tapaamiani blogistani tuttuja hahmoja olivat Joakim, joka korjasi Mannin C-kasettimankkaradion. Etuhampaaton hymy nousi tuon sankarin nuorille kasvoille, kun musiikin sulosävelet täyttivät Mannin hytin. Tajusin, että tällä hetkellä Joakimista ei olisi mehiläisfarmariksi, sillä mehiläiset lentelesivät hammaskolosta hänen keuhkoihinsa pörisemään; siellä olisi siivekkäiden pölyttäjien hyvä hieman levätä työstään, mutta Joakimia meteli saattaisi häiritä.
Ville Raksapäällikölle annoin yhdet avaimet. Se oli lyhyt ja mitäänsanomaton kohtaaminen.
Näin myös Herran Sian. Päivän muotikatsaus: Herra Sika oli pukeutunut flanellipaitaan ja hänen chakransa oli tumman vihreä. Selvä merkki siitä, että biologinen kello on pysähtynyt.

Tajusin siinä työkaluja laskiessani, että tämä on minulle kolmastoista vuosi Provinssi-raksassa. Olen menneen ajan reliikki, vitunmoinen muinaisesine ja erittäin vanha mies.

Ennen ruokailua menin wc-tiloihin aikomuksenani pestä työssä likaantunut minäni. Laskin maksaläikkäiset vapisevat käteni pesualtaaseen. Päästin vettä varovasti paperinohuelle pergamenttimaiselle iholleni. Orvasketeni ei kestänyt hitaasti valuvan veden osumaa, vaan siihen tuli paha reikä.

Vaistomaisesti peräännyin taaksepäin, mutta ihossani ammottava reikä jäi vesikraanaan kiinni ja niinpä ihoni uloin kerros kuoriutui liikkeen voimasta yltäni täysin pois; sinne jäi koko fyysinen persoonani lavuaariin. Huusin hirveästä tuskasta ja katsoin peiliin: Sieltä katsoi takaisin verta valuva hirviö, oikea verinahkainen saatana. Tuo hirveä olento huusi kauhuissaan: ”GAAGH! MINÄ OLEN!”

Tuskaisat liikkeeni olivat kuin Jumalan liekeissä palavan demonin hidasta balettia.

Tanssini oli kammottavan kohtalon sanelema julma farssi, sillä astuin rikki avannepussini ja katetrini nyrjähti sijoiltaan. Ihmisen sisällä asuvat hyihyi-nesteet ruiskusivat paineella kattoon ja seinille. Niihin sekoittui verta, jota syljin suustani; kyllä, olin myös purrut kieleeni tämän epäpyhän näytelmän aikana. Oksensin silkasta tuskasta lattialle mustan lepakon, joka lensi välittömästi kattoon roikkumaan. Vaikka tuo siivekäs perkele oli sisältäni lähtöisin, se ei tuntenut minua – sen kanssa symbioosissa elänyttä uskollista isäntää -  kohtaan mitään sympatiaa, vaan se tarttui lähimpään tyhjään vihkoon ja kirjoitti pienellä sinisellä lyijykynällään sen kanteen tekstin: ”Lepakon ensimmäinen ikioma vihko. Ei saa lainata.” 

Epätoivo ja kuolemantuska täyttivät minut täysin. Sielunikin huusi valtavasta kivusta kuin ansaan joutunut ahma. Tiesin, että viimeiset hetkeni olivat käsillä. ”Onko tämä Neviksen loppu?”, ajattelin lohduttomuuden julmissa kourissa. Huusin niin lujaa kuin pystyin: ”Vossikka! Vossikka tänne äkkiä! Tarvitsen mitä luultavimmin sairaalahoitoa.” Sisään ryntäsi piippua suussaan pitelevä kokovartalouimapukuun sonnustautunut kalju viiksimies, joka kysyi: ”Ei tulta olisi?” Vastasin kieltävästi.

Tajusin, että ainoa tapani selviytyä olisi transsimeditatiivisin keinoin matkata ajassa taaksepäin hetkeen ennen käsienpesuonnettomuuttani. Keskityin ja matkasin aikavirrassa. Olin kuitenkin kalkuloinut saapumishetken ja aika-avaruuden lait täysin väärin. Aikavirta ei resetoitunutkaan; minua oli nyt kaksi. Tulin paikalle sillä hetkellä, kun menneisyysminäni oksensi lepakon suustaan. Liukastuin lepakkoon ja pyllähdin itseni päälle sillä seurauksella, että minulla oli oma pääni kirjaimellisesti perseessäni. Huhuilin levottomana omien pakaroideni välissä. Lepakko oli väkivaltaisesta askelluksestani pahana ja hakkasi minua kynällään päähän niin, että kolina kävi; päässäni soivat apokalyptiset patarummut. Sitten menin syömään.

Ruokailun jälkeen menimme ulos sateen läpi raksakontille laskemaan lisää työkaluja ja muita asiaan liittyviä esineitä. Puutteita ilmeni, joten pääsimme kauppareissulle Starkiin ja Biltemaan. 

Teemulla oli kiukkua sisällään, koskapa oli tyrinyt erään sähkörumpupadin ostamisen. Koin häntä kohtaan ainoastaan 31% empatiaa.

Tein myös hieman työkaluinventaarioon liittyvää paperityötä ja päässälaskua, joka sai aivoni sanomaan: "Ai ai ai, pipii!"

Minä jatkan sitten maanantaina, kun raksa oikein kunnolla alkaa. Huomenna Teemu ja Jaakot hoitavat pari asiaa ja rakas ystävämme Budo-Kari siirtelee festivaalialueella aitoja kuin pyhä pillerin pyörittäjä lantakasapallojaan.

Palataan asiaan maanantaina.

-Nevis-

Provinssi 2016 osa 01: Uusia poikia ja vanhojakin

Hyvää iltaa,

Tässä suurenmoinen ystävänne kertoilee taas sensuroimattomia tositarinoita festivaalin rakentamisesta. Kesä on kukkeimmillaan, koska Provinssin raksaaminen alkoi tänään. Vuosi vierähti nopeasti kuin lämpö noidan tissistä. Taas sitä mennään.

Käydään aluksi läpi henkilöhahmot pienten esittelyjen avulla.

Minä eli Nevis: Amun-Ran kuninkaallisen ruumiin häpäisijä. Erikoisalana asioiden kantaminen välimatkojen halki eri päätepisteisiin. Istuma-asento: Häpeämättömän naisellinen.
Teemu the Grave: Varastopuolen epäpyhä taistelija. Horoskooppimerkki: Horsma.
Jaakko the Kauhajoki: Varastopuolen lännenmies. Hattu: Ei ole.

Uudet pojat:
Ville Tyrannosaurus Tex-Mex: Uusi raksapäällikkö Jyväskylästä. Vaatekerta: Värikäs.
Jaakko the Kurikka: Mannin kuskimies. Mies kuin puunukke.
Apuna oli lisäksi:
Jarkko: Jarska.
Harri: Hartsa. 

Provinssin rakentamiseen omalla paralleelillaan osallistuvat myös:
Joakim Nuoriherra Alfred: Tänä vuonna vastaa aluevaloista. Vanha ystävämme. Hampaiden väliin mahtuu vanha vitosen kolikko.
Mikko Jokipii (nimeä ei muutettu): Herra Sika. Toimistotykityksen märkä kostaja.

Somistuksesta vastaa Jesse: Kalpea sisustuksen messias. Kirouksena kiharat.

(Lisää esittelyjä seuraa, kun ihmisiä liittyy ryhmäämme.) 

Toimiston kovaa uurtajaporukkaa on paljon, mutten heistä uskalla erikseen juuri mitään mainita, ettei tule sanomista. Ihmisen nimi kun löytyy blogistani, niin siinä on omat metafyysiset vaaransa.

Asiaan: Villi aamumme käynnistyi tupakoinnin jälkeen sillä, että Joakim harjasi Mannin renkaiden edestä ruuvit pois ja minä lakaisin Mannin tavaratilan lattian. Voi rakkaus! Arvatkaa mitä? Manniin on saatu uusi lattia ja sitä on maalattu ja siivottu ja rakastettu. Ihanaa oli kuulla tuon vanhan kuorma-auton kehräävän dieselmoottoriäänellään make-overista kiitoksena lauseen:"Oli jo aikakin, saatana."

Ensimmäinen virallinen työtehtävämme kahden Jaakon, Teemun, Jarskan ja Hartsan kanssa koostui patjojen kantamisesta. Patjat ovat suurina määrinä edelleen yksiä kamaluuksia: Kuin kasa velttoja uimahyppyjä harjoittelevia jättiläisen kulleja. Koita siinä sitten ottaa niistä jokin tahdikas ote.
Veimme niitä lerppuja esineitä lukiolle, jossa täydellinen fiasko oli lähellä. Vahtimestari uhkasi meitä sillä, että juuri hiellä ja vaivalla kantamamme patjat pitäisi viedä välittömästi pois. Otin puhelun Herra Sialle, joka hoiti asian tilanteen vaatimalla vakavuudella eli puhumalla.

Söimme jossain välissä. Ruokailu sujui rauhallisesti ja sujuvasti. Toisin kuin Syvärillä vuonna 1944. Siellä hernekeitto oli monasti hieman myöhässä ja vaniljavaahtoa pannariin hädin tuskin riitti kokonaista ruokalusikallista kaikille.

Lounaan jälkeen tykitimme hirviaidat ja seipäät festivaalialueelle. Meitä oli koko porukka siinä, niin sujui kivasti, vaikka eihän hirviaitoja kukaan voi koskaan rakastaa. Ei edes niiden oma emo, joka hylkää hirviaitapoikasensa tavallisesti jo kahden viikon iässä. Hirviaitojen pesimäalueena pidetään normaalisti noin kymmentä kilometriä ja hirviaidan tunnistaa helposti siitä, että se vaan on. Se ei puhu. Ei yhtään mitään. Paitsi kerran kuulemma yhden kaverin kaveri vannoi kuulleensa erään nuoremman hirviaidan sanovan: "Saisinko maistaa palasen tiikerikakkuanne, vaikkei minulla ruuansulatusjärjestelmää olekaan?"

Jaakko the Kurikka suoritti tänään jokaisen Mannikuskin tulikokeen. Hän ajoi Törnävänsaaren sillan yli. Kahdesti! Ensimmäisellä kerralla väliä keskipalkkiin jäin 3cm, että aika kylmäpäinen kaveri on nyt kyseessä.
Jaakko Kurikka kertoili, että hänen mielestään Manni on muuten todella kova auto, mutta että ratti on vähän liian iso. Epäilin hänen sanojaan, sillä saatoin hänen silmissään nähdä valtavan henkisen erektion. Hänen haaroihinsa en tohtinut katsoa: Se mitä siellä tapahtui on Jaakon ja Jumalan välinen asia.

Sellainen oli se päivä.

Saamani palautteen mukaan pidän välillä blogissani muotikatsauksen. Tässä tulee: Minulla oli tänään ylläni musta Välipuistorock-huppari, työfarkut, aurinkolasit, työhanskat, turvakengät, epätoivon kosminen kudelma sekä morbidi obesiteetti.

Palataan huomenna.

-Nevis-