Tuesday, January 12, 2010

Ritari Ässä, Kivelä söi sanansa

Bum!

Olenkos kertonut teille erään lapsuusajan traumani? Vaikka olisinkin, niin nyt se tulee.

Lapsena olin kova Ritari Ässä -fani. Helvetti, kukapa ei olisi ollut? Katsoin sarjaa intohimoisesti ja haaveilin jonain päivänä olevani ihmeauto Kittin kyydissä. Sitten, kaikki jumalat kuulivat rukoukseni: Paikallislehdessä oli ilmoitus, että Sirkus saapuu kaupunkiin ja että heillä on siellä Ritari Ässän auto Kitt paikalla!!!! Jesajan teot mikä uutinen!!

Odotin Sirkuspäivää malttamattoman innokkaana. Tiesin, että Kittin näkeminen maksaisi (muistaakseni) noin 30 Suomen markkaa. Kaikki pikkutöillä ansaitsemani lapsen rahat menisivät Kittin katsomiseen, mutta olin valmis ekonomiseen uhraukseen.

Vihdoin tuo ennustettu päivä koitti. En meinannut pysyä aloillani, niin innostunut olin. Näin Kittin kaukaa ja asetuin vapisevin lapsen polvin jonoon. Kun lopulta koitti vuoroni, ryntäsin viimeiset rahani maksettuani heti Kittin kylkeen. Hymyni vaihtui äärimmäiseen pettymykseen: Eihän se saatanan auto mikään Kitti ollut, perkele. Ei ollut auton sisällä vilkkuvia led-valoja, eikä auto puhunut mitään. Sopersin Ritari Ässän auton esittelyn myyjälle, että "ei tämä ole Kitt, missä on Kitt?". Myyjä yritti sanoa, että kyllä se on Ritari Ässän auto. Vakuutin hänelle, että kyllä minä Kittini tunnistan perkele ja saatana. Vihdoin myyjä tunnusti, että ei se ole Kitt, mutta sama merkki. Olin niin saatanan pettynyt. Myyjä yritti kysyä, että haluatko istua etupenkille. Vastasin, että en. Unelmani linna oli jauhettu kivipaskakasaksi. Kaikki oli lopussa.

Tarinan opetus: Myyjät ovat moraalitonta selkärangatonta porukkaa, jotka huijaavat lapsia. Mihinkään ei voi luottaa länsimaisessa yhteiskunnassa.

Toinen asia. Kivelä aloitti taas bloginsa kirjoittamisen. Aivan kuten ennustinkin tässä omassa blogissani aiemmin. Kivelä söi sanansa ja kirjoittaa jälleen terävää tekstiään.

Tarinan opetus: Kivelä huijaa lapsia. Mihinkään ei voi luottaa länsimaisessa yhteiskunnassa.

-Nevis-

Monday, January 11, 2010

Romanttinen ilta kahdestaan

Maux!

Vietin eilen romanttista laatuaikaa. Menimme kahdestaan äänimies Sami Jormanaisen kanssa elokuvateatteriin katsomaan James Cameronin Avatar 3D -kokopitkän elokuvateoksen. Hyvin toimi. Sami tuoksui hyvältä, näytti nätiltä ja 3D -efektit olivat onnistuneita. Kiitos Sami. Kiitos James Cameron.

-Nevis-