Monday, May 25, 2009

Assholes rule the world

Intro: Kun olin pieni, äitini opetti, että jos on jäätelöä vain itselle eikä kavereille, niin pitää odottaa kavereiden lähtevän ennenkuin syö sen jäätelön, ettei tule kavereille paha mieli.
Pidin tuota loogisena ja humanistisen solidaarisena tapana; olemmehan me ihmiset varustettu itsetietoisuudella sekä omallatunnolla.

Tyrmistykseni oli suuri, kun kaverini eivät noudattaneet samaa linjaa. Kyllä oli itku lähellä, kun kaverit kaivoivat tuutteja esiin, kun olin heillä kylässä. Kerran kysyinkin, että olisiko minullekin jätskiä, kun näyttää niin hyvältä. Ei kuulemma ollut.

Tästä päästäänkin suuren ajatustyön muokkaamaan filosofiaani: Maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä; niitä, jotka söivät lapsena jäätelöä muiden katsellessa itku kurkussa kuola valuen ja niitä, jotka odottivat kavereiden lähtöä ennen jäätelön nauttimista.

Kaverini ovat nyt menestyviä, arvostettuja ja taloudellisesti hyvin toimeentulevia. Minä en ole, vaikka minussa on edelleen tämän pahan maailman kyynistävästä vaikutuksesta huolimatta 33,3% humanistia.

Tarinan opetus on tämä: Itsekkäät kusipäät pärjäävät paremmin.
Kyllä on maailma vituillaan, saatana.

-Nevis-

Friday, May 15, 2009

Raportti Hygieniapassikoulutus-matkasta

Heipsu!

Lähdimme eilen minä, Kivelä ja Välimaa Kuortaneelle suorittamaan hygienipassia. Rytmikorjaamon porukka aloitti road trippinsä jännittyneissä tunnelmissa. Kivelä ja Välimaa eivät olleet valmistautuneet lainkaan tulevaan haasteeseen ja minä olin selannut hieman netistä, että mistä on kysymys; mitään vakavia muistijälkiä ei nollabudjetin opiskelustani ollut kuitenkaan jäänyt. Olin myös tehnyt kylmiltään netissä harjoitustestin ja sain tulokseksi 34/40, mikä on minivaatimus läpipääsyyn ja ne olivat vielä helppoja kyssäreitä ne. Vitsailimme, että "eihän meistä kukaan pääse saatana läpi siitä, voi kuinka noloa"- tyyppisesti. Illan edetessä vitsailumme muuttui muotoon "voi vittusaatana ku hävettää, eihän me vittu selvitä".

Tilaisuus alkoi kello 16.00. Saimme kuhakeittoa; herrat Kivelä ja Välimaa eivät ole kalan ystäviä ja minä olin vain vähän aiemmin tykittänyt pizzan naamariini; salaatin syömiseksihän se meni.
Kahvia ja teetä sai ottaa kyllä koko ajan jos kehtasi. Minä join kolme kuppia teetä. Illemmalla sai ottaa myös leivoksen.

Heti aluksi tuli selville minkälaisesta ryhmästä oli kysymys meidän kohdalla; kaikilla muilla oli tulostettu oppimateriaali ja kynät ja lehtiöt mukana. Meillä ei ollut saatana kuin kuulakärkikynä mukana, joilla sitten raapustelimme servetteihin kaikenlaista, Kivelä tosin veti hieroglyfinsä jonkun virallisen lappunsa taakse.

Tilaisuus kesti viisi (5!) tuntia. Oli tappavan tylsää. Välimaa nuokkui ja meillä oli Kivelän kanssa henkisesti vaikeaa.

Jotta saatte kuvan meidän mielenterveydestämme sillä hetkellä, kerron nyt mitä kaikkea raapustelimme servetteihimme: Välimaa tuherteli aluksi vain sotkukuvioita, mutta sai onnistuneesti piirrettyä myös jonkun dinosauruksen näköisen olennon; kasvissyöjältä se näytti. Kivelä laski numerot 1-36 yhteen jollakin matemaattisella tekniikalla ja sai tulokseksi luvun 666...kenties joku tuonpuoleinen olento yritti kertoa meille jotain? Se jää varmaan ikuiseksi arvoitukseksi. Lisäksi hän kirjoitti lauseen "Brad Pitt on Batman" ja piirsi Batman-logon. Minä taas sain piirrettyä seuraavaa: Ufo-olennon pää, ihmissyöjän pää, lepakko, Stigma-yhtyeen kuviteltu logo, avaruusalus pyörivällä bias-reaktorilla ja propulsio-moottorilla varustettuna sekä tekstit "beibi, beibi" ja "laastari katosi muusiin".

Sitten viimein koitti aika tehdä testi; jännitti, mutta ei auttanut kuin painaa päälle. Testi sisälsi muutaman vittumaisen lause-asettelun, eikä oikein tiennyt, että mitä vittua meiltä oikein vaaditaan. Tykitimme testin minimiajassa eli 20 minuutissa. Lähdimme sen jälkeen välittömästi nokka kohti kotia. Vertailimme vastauksiamme autossa ja jännitys kasvoi, koska olimme eri mieltä vastauksista. Testin valvoja ilmoittaisi meille tulokset tekstarilla. Heräsi kysymyksiä; miten toimisimme jos vain yksi pääsisi läpi tai sitten kaksi ja yksi jäisi ns. rannalla huutamaan? Tai jos meistä ei kukaan pääsisi läpi? Jännitysmomentti kiristi sen verran hygieniaosaamispallejamme, että päätimme käydä keskioluella. Tekstaria ei kuulunut, joten menimme kotiin.

Viimein tuskallisen odotuksen jälkeen saimme tiedon: pääsimme kaikki läpi! Kivelä ja Välis tuloksella 36/40 ja minä tuloksella 38/40. Jälleen piste Nevikselle.
Tästä on hyvä ponnistaa kohti uusia seikkailuja.

-Nevis-

Wednesday, May 13, 2009

Sekalaisia

1. Stop and smell the flowers
- Kävin eilen pitkästä aikaa Seinäjoen luonnossa kävelemässä. Löysin useita paikkoja, missä olisi aivan mainiota ns.vetää pussikaljaa ja ns. ottaa arskaa. Ihminen tekee itselleen rajat ja pienet kuviot, kun pyörii vain saatana samoissa paikoissa kuukaudesta toiseen. Olen syyllinen, yritän parantua.

2. Sodom
- Kun olin ylä-asteella, kuuntelin Sodom- nimistä saksalaista trash metal -orkesteria. Eräs luokallani ollut tyttö sanoi painokkaasti, etten kuuntelisi kyseistä bändiä tai edes musiikkityyliä sen jälkeen kun olisin täyttänyt 22. Tuo tytönhupakko oli erittäin väärässä. Kaivoin tänään naftaliinista ed.mainitun yhtyeen c-kasetin esiin ja kuuntelin tarkkavaisesti. Relevanttia tavaraa oli edelleen; kukapa ei tykkäisi esim. kappaleesta, joka kertoo kemiallisten myrkkyjen käytöstä Vietnamin sodassa?

3. Kivelän lauluääni
- Siinä on mies, joka on väärällä alalla, perkele. Hän omaa täydellisen iskelmä-äänen ja jokainen, joka on koskaan tuntenut mitään ihmisille ominaisia tunteita, ei voi jäädä kylmäksi. Puhuttelee.

4. Omat eritteet
- Niiden kanssa on oppinut pärjäämään ja tullut sinuiksi vuosien varrella. Muiden ihmisten eritteet yököttävät; kukapa sitä nyt naapurin sedän nenää kaivaisi, hä?

5. Hattutempun taustan pohtimista
- Miksei se ole vaikka Liivitemppu tai Omenakalsaritemppu?

-Nevis-

Thursday, May 7, 2009

Kivelän haaste

Hei vaan pitkästä aikaa.

On tapahtunut seuraavaa; hankin uuden lisä-osan Talismaniin (ne, jotka tietää, niin tietää) ja Lucifer kasi osan (todella erinomaista matskua; ne, jotka tietää, niin tietää). Ei mitään muuta mielenkiintoista ole ollut realiteetti-horisontissani. Esimieheni, työtoverini ja väsynyt ystäväni Marko Kivelä vihaa edellä mainittuja viihdemuotoja erheellisesti ja sulkeutuneesti sydämensä pohjasta.

Tästä päästäänkin aasin sillan kautta siihen, että Monsieur Kivelä esitti blogissaan haasteen ja otan sen vastaan. Mitään tarkkoja ohjeita ei haasteessa ollut, joten tykitän vaan näkemykseni menemään. Ja lähtee:

1. Nimessäni
Nimeni on täydellinen. Rakastan sitä. Melkein saan stondiksen, kun vain mietinkin nimeäni. Eipä minulla sitten muuta hyvää olekaan elämän pelipöytään lyödä.

2.Kasvoissani
Olen laatikkonaama. Kuin huonosti naamioitu Terminatorin prototyyppi. Leveä paskahan se on.

3. Vartalossani
Perse on pitkä eli iso. Urheilu ei auta, ei ruokavaliot. Armeijassakin olin erittäin hoikka ja tiukka kaveri, mutta perse; se se vaan pysyi isona. Myös keskivartalon estetiikka puutteellinen.

4. Luonteessani
Puhun liikaa ja muiden ihmisten päälle. Olen naiivi, enkä tajua maailman menosta saatana yhtään mitään. Kimpaannun helposti tietyissä tilanteissa. Olen useimpien ihmisten kanssa eri mieltä tärkeissä asioissa vastoin parempaa tietoanikin. En arvosta muita kuin rentoja ja luovia ihmisiä, mikä on virhe.

5. Vaatekaapissani
Liikaa mustia t-paitoja, liian vähän valkoisia t-paitoja. Smokin puute. Ja rusetin.

6. Kotonani
Koti on minulle mielentila, ei fyysinen paikka. En siis pysty vastaamaan tähän.

7. Työssäni
Liian vähän perseestäni puristelua.

8. Ystävissäni
Täysin puutteellinen ymmärrys kommunikoinnin säännöllisyyden ja laitteiden suhteen. Viesti ystävilleni: Soitelkaa ja tekstatkaa saatana tekin välissä!! Emmä pysty yksin näitä ystävyyden laivoja soutelemaan. Tykkään kuitenkin heistä, he ovat tärkeitä.

9. Perheessäni
Niiden ainoa poika.

10. Harrastuksissani
Kalliita ovat saatanat.

11. Kumppanissani
Hänen miehensä.

12. Lemmikeissäni
Eivät enää omaa fyysistä olomuotoa.

13. Kielenkäytössäni
Epäselvyys.

14. Musiikkimaussani
Tykkään bändeistä, joista yleensä muut ei. Ei voi yhdessä kenenkään kanssa hehkuttaa, että "Vittu se Memento Morin I Am on todella kova biisi." Poikkeuksena Jormanainen ja yhteinen menneisyys 80-luvun speed-, trash- ja deathmetallin parissa.

15. Kotikaupungissani
Valtava määrä väkivaltaisia juntteja.

16. Ruokavaliossani
Liikaa valmispizzoja. Liian vähän tuoreita kasviksia. Liian vähän tasokkaita sisäfileitä. Budjettikysymys.

17. Lapsissani
Ei lapsia. Thank God.

18. Naapureissani
Emmä hei jaksa tähän vastata; tulisi liian pitkä.

19. Nykyisessä elämäntilanteessa
Jatkuvat budjettiongelmat, sekä taiteellisten projektien ja viihdeharrastamisen vähyys.

20. Tulevaisuudessa
Ei vieläkään lentäviä autoja tai Ufojen laskeutumista. Ei zombieiden massahyökkäystä tai mitään muutakaan aidosti kiinnostavaa.

Mä en haasta ketään. Antaa olla tässä tämä.

-Nevis-