Provinssi 2018 Ti, ke, to ja pe

Heissulivei hups!

Tässä on ollut niin sitä kaikenlaista rakentamista, että vasta nyt kykenen raportoimaan teille viime päivien tapahtumat. Teen sen seuraavanlaisella upealla tavalla:

Aloitetaan referoimalla, että Terassipojat eli Tontsa, Ilja, Joni ja Antti ovat viime päivinä rakentaneet puusta sen verran, jotta sitä varten piti kaataa sademetsää Guayanasta siihen malliin, että Xiathlohuai-heimo menehtyi sukupuuttoon asti; syynä syötävien eläinten muutto puuston kuoltua. Mitä todennäköisimmin joku Ebola -tyyppinen kiva viruskin on tulossa sieltä puiden kannoista ihmiskunnan oikeutetuksi ruoskaksi.
Johanna on laittanut aitaa ja onneksi poltellut runsaasti savukkeita. Sipe-lius on asentanut kylttejä kivekset pitkällä. Kuten jo arvaattekin, niin Kari ja Lauri ovat ajaneet peräaukkonsa tukevasti kurottajien penkkejä ahnaasti suudellen. Muiden yksityiskohtaisia työkuvioita en valittavasti tiedä. Kovaa on menty, saatana.

Tiistaina siirryimme kahteen vuoroon. Päivävuorossa oli mukavia ihmisiä töissä, yövuorossa oli sitten minä, Kari, Kode ja Lauri.
Tiistaina minä ja Kode saimme ryhmämme heikennykseksi Niilon. Heikkolahjaiset olivat koossa taas. Meidän heikkolahjaisuutemme on luonteeltaan lyyristä, liturgista ja heterogeenisen moninaista. Tehdyt virheemme ovat suorastaan akrobaattisia esityksiä fiaskon ja farssin mikrokosmisella teatterilavalla. (Damski autteli toki hetken meitä siinä.)
Pystyttelimme telttoja kolmistaan. Muuten meni kivasti, mutta jotkut telttojen osista olivat niin vanhoja rakennevikaisia paskoja, että oli vaikeaa saada paloja yhteen ilmaan mieliharmia.
Minulla oli siksikin vaikeaa, koska Niilo oli palanut auringossa vain osittain. Kahden eri värimaailman näkeminen hänen kehossaan toi mieleen kuumana päivänä mehujään. Siinä oli itsensä kanssa tietäminen, kun liposin huuliani katsellessani tuota kaksiväristä työtoveriani, joka näyttää normaalisti aivan meksikolaisessa ravintolassa hitleröidyltä Jack Blackilta.
Kuuntelimme Kirkaa Niilon puhelimesta työskentelyn helpottamiseksi. Kirka on erään kappaleensa sanojen mukainen ihminen nykyään ja on vaan ja hengailee.
Minä löin lekan paskaksi, kun hakkasin kiilaa erääseen telttaan. Kyseessä oli kuitenkin ns.leluleka. Oikea leka on kuin norsun penis: vitun painava ja sillä kun humauttaa, niin ei jää kysymyksiä ilmaan. Halusimme päästä eroon tuosta paskaksi menneestä lelulekasta ja Niilon aivot täytti yksi vaativa ajatus: Heittää se paska jokeen. Olimme innoissamme asiasta, mutta kollektiivinen moraali sanoi painavan vastalauseensa; se olisi vakava ympäristörikos. Toki sekin on absurdi ajatus, sillä lekan varsi on muovia, joka on tehty öljystä ja sitähän pursuaa siellä täällä maapallosta ylös. Olisimme palauttaneet vain Äiti Maalle palan Häntä itseään.

Keskiviikkona kolmikkomme teki ensitöikseen Soundi-teltan FOH:iin lattian. Urakan oli aloittanut Hietsu, mutta jättänyt hommansa sadistisesti kesken ja vielä väärään paikkaan. Saimme sen kuitenkin muitta mutkitta valmiiksi. (Tiedoksi äänen ja valon ystäville, että ed.main. lavalla työskentelevät Jormis, Pääkkönen, Varismäki, Pajarinen ja Ahola. Upeita miehiä muuten, mutta saisivat laittaa miksatessaan lisää kaikua virveliin.)
Sitten asensimme jonkun verran barrikadia Woodlandiksi nimettyyn festivaalialueen osioon. Paikan nimi vaihtuu joka vuosi ja joka kerta se on yhtä huono. Tässä kohtaa arvostelen kovasti asiasta vastuussa olevia liian turvallisiin ratkaisuihin tukeutuvia yksilöitä; voisihan sen nimetä kutsuvaksi esim. Woods of Satan´s Sex Slaveksi tai Tosi Kivaksi HipsiäisPaikaksi.
Sitten koko yövuoromme lähti tykittämään S-Marketin täyteen possuaitalinjoja. Siellä viisikkomme sen suurempaa ihmettelyä riipaisi rutiinilla asian maaliin. Melkein törmäsimme vauhdin hurmassa Niilon kanssa toisiimme ja totesin, että olisimme huonoja homoseksualisteja. Massumme ottaisivat yhteen, ennenkuin saisimme suukoteltua edes: fyysinen suhde jäisi etäiseksi. Onneksi lähes koko raksaryhmämme on täynnä lihavia saatanoita. Paitsi Kode ja Sipe-lius ja Juho ja Tontsa ja Antti ja Damski.
Tämän jälkeen jakauduimme. Kari ajeli tavaroita kurottajalla ja teki uskomattoman uroteon: yksin tuo söpö sisupussi laittoi parikin barrikadi-aitalinjaa pystyyn. Tiedoksi maallikoille: Yksi ihminen ei kykene nostamaan barrikadi-aidanpalaa häkistä pois. Karilla oli apunaan mieletön asenne, pitkät hiuksensa ja kurottaja.
Lauri ajoi suuria painoja maantielle, jonka me jäljelle jäänyt kolmikko sitten täytimme matalalla possuaidalla. Meidän itsemurhatehtävämme oli valmistella Törnäväntien yksisuuntaiseksi rajoittaminen. Jos tunnette maantiedettä, niin polkupyöräliikkeeltä Sorsanpesälle asti on pitkä matka. Voisi luulla, että yöllä ei ole liikennettä, mutta näinhän asia ei ollut. Autoja meni saatana koko ajan, eivätkä monet juurikaan jarrutelleet kohdallamme. Eräs amisteiniauto viisti Niiloa perkeleen läheltä ja autosta kuului vittuilevaan sävyyn: "Mikä meininki?" Se rikkoi kamelin selän ja tupakoimaton Niilo pyysi savukkeen. Hän poltti yskien koko tupakan. Hetki oli kaikessa runollisuudessaan kaunis, hämmentävä ja ymmärrystä herättävä; oikea hiljaisen yön metafyysinen taidetriptyykki.
Kolmelta aikuiselta mieheltä meni kyseisen aitalinjan vetämiseen 2 tuntia 40 minuuttia. Emme pitäneet yhtä Koden pissuamishetkeä ja yhtä limsanjuontihetkeä lukuunottamatta taukoja.
Yöryhmämme teki jotain muitakin työsuoritteita kyllä, mutten kyllä enää yhtään muista että mitä ne olivat. Hassua, eikö totta?

Torstaina alkoikin sitten jo soitto soida ja ihmisvirta valui alueelle kuin Atlantiksen kyyneleet. Teimme rutiininomaisia päivystysnakkeja illalla; kuuntelimme runsaasti sitä, kun ihmiset olivat hämmästyneitä siitä, että maa on märkää sateen jälkeen.
En muista varsinaisesta yövuorosta muuta kuin sen, että Koden ja Johannan kanssa tuimme aitoja ja purimme kevyitä pop-up telttoja pois. Katsokaapas kun tuli aamulla se kova tuuli, joka puhalsi mukanaan pahan mielen mentaali-infernon ja perkeleesti työtehtäviä aamuvuorolaisille. Koko yön satoi ja yövuoromme täysin läpimärkänä nelisti menemään.
Eräs tapahtuma: Oli perkeleen kylmä ja pimeä ja Kode ajoi trukin vesikuoppaan kiinni. Trukki oli phasti ilmassa vasemmalta puolelta. Kari sen kurottajalla lykkäsi ylös.
Koden kanssa höpöttelimme Johannalle tarinoita pojasta, joka ei mahtunut Provinssissa kahden aidan väliin.
Väsypäissämme kävelimme Koden kanssa niin lähekkäin, että kätemme koskettivat toisiaan. Se on näin Pride-viikoilla heterolle paha virhe, sillä kaveri saattaa tulkita eleen väärin ja vetää ns.jäykällä jakajaan. Laurille vink vink.

Perjantaina oli sitten jo helpompaa yövuorossa. Kiitos toki päivävuorolle. Laitoimme päivystyksessä sinne tänne sitä ja tätä; aitaa jonnekin, helaa sinne, hypotenuusaa tuonne jne. Yöllä siirsimme päälavan edustan erään aitalinjan. Kivoja sähkömiehiäkin pyöri siellä johtojensa kanssa. Kahden aitalinjan välissä oli Joakimin laittamat taidevalot. Siirsimme nekin sillä välin kun Joakim nautti alkoholia ja nauroi meille kotonaan. Otimme tämän yövuoron teemahuudoksi sarkastisen ystävällisen: "Yövuoro! Fuck Jokke!"
Tajusimme, että Johanna on naurettavan nuoresta iästään huolimatta matriarkaalinen hahmo. Hän on Kusipääraksamme Mamma.
Tänään tai eilen tai perjantaina vai mikä se olikaan, niin löin häpykieleni ja kohtuni aitahäkkiin typeryyksissäni. Kuten kohdut yleensä, minunkin kohtuni on vittumaisessa paikassa ja otti kipeää. Maailman pyörii siitä huolimatta ja huomenna on viimeinen festivaalipäivä.

Palataan.
-Nevis-

Provinssi 2018 Sunnuntai ja maanantai

Jaha.

En ehtinyt eilen kirjoitella, kun piti nostella illalla Jormiksen kanssa mikseriä; syyttäkää häntä.
Nyt tulee siis kahden päivän edestä episodikerronnallista tarinaa.

Sunnuntaina, kun tavalliset kuolevaiset olivat vielä juhannuslaitumilla, iso joukko ihmisiä työskenteli Provinssialueella.
Uusia ihmisiä liittyi joukkoomme:
Emppu: Kuski. Hip-hoppaava ojaantippuilija.
Roni: Edellisen apukuski.
Damski: Palomies ja baarimestari Vaasasta. Parasta hänessä on silti futuristiset tyylikkäät aurinkolasit.
Niilo: Akun Tehtaan kanssa tuli hän. Näyttää puutarhatontulta, joka on liimannut Eri Keeperillä pisuaareista löytämiään karvoja naamaansa.
Sähköryhmää tuli paikalle myös ja he ovat sellainen sähäkkä toimintajoukkue, että sinne mahtuu mukaan myös paikallispoliitikko, entinen raksalainen.

Niilosta kerrottakoon heti se, että trukin kanssa sattui sellainen yhteisjuttu, että tuli hänen jalkansa lujaa pipiksi. Hän jatkoi myöhemmin töitään kyllä.

Jos luette tätä blogia, niin palaamalla aikaisempiin raportteihin, ymmärrätte suurinpiirtein mitä tarinamme ydinhahmot tekivät työkseen sunnuntaina.
Minä ja Kode tilkitsimme Mörkosillan alustan, etteivät pääse ryövärit sieltä alueelle. Harva tietää, että sillan alla asuu suuren suuri peikko. Kun työskentelimme siellä, peikko huusi meille: "Kuka uskaltautuu kotiini?"
"Kode ja Nevis", me vastasimme.
"Saako teidät syödä?", kysyi peikko.
"Saa. Vaihtelu virkistää", totesimme.
Peikkohan söi meidät perkele välittömästi. Hän oksensi meidät pois melko pian. Syynä oli kuulemma paha kala-allergia, ja minun niljakkaasta luonteestani ja Koden ruotomaisesta kropasta tuli pahasti kala mieleen. Onneksi Damski oli hieman kauempana siinä tilanteessa.

Laitoimme jossain vaiheessa telttoja pystyyn muutaman ihmisen avustuksella. Hakkasimme myös nauloja maahan, että pysyy tekonurmi musiikkitähden kengän alla kivasti.
Camp Provinssissa jouduin useasti koskettamaan Harmaata Kyrpää ja kuolin sisältä silloin. En halua puhua aiheesta enempää koskaan.
Muotikatsaus: Jokipiillä oli jälleen lasten lippis päässään. Sellainen, johon mahtuu iso kasa perunoita ja pari pleikkarin ohjainta.

Tähän väliin haluan mainita, että meillä on sellaisia kivoja tyttöjä, jotka hoitavat muonituksemme ja juomatarjoilun. Olen heille kamala ihminen, jos teetä ei ole saatavilla.

Päivän lopuksi kysyin Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harrisilta päivän kuulumiset. Hän kertoi: "Jep, kivasti meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris vaan nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää."
"Ei jeesus! Ethän sinä voit nyt ottaa minunkin nimeäni! Tämä on uskomattoman typerä juttu! Kuulostaa joltain erittäin huonolta blogitekstiltä!", huusin vihaisena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää. Jos ei käy sinulle, niin päästän pahanhajuisen paukun pyllystäni. Olen syönyt tänään saksalaista ruokaa."
"Voitit."

Tänään Tontsa, Joni, Antti ja Ilja tekivät puusta teoriassa toimivia puisia rakennelmia. Toki Ilja oli aamupäivällä myös minun, Damskin ja Välimaan kanssa laittamassa kylmäkontteja vatupassin sanelemaan ojennukseen. Välimaa on ravintolaraksaveteraani ja kovan kohtalon trubaduuri. Toki yleensä trubamolli.
Kari, Lauri ja Damski toimivat myös Provinssialueen maata nuolevina moottorilintuina. Esineitä liikkui, kurottajan piikki kiikkui, painosta tavaroiden, ihanien esinepalleroiden.
Sipe-lius oli niin vauhdissa mönkijällä, että tuli paitaan reikä. Johanna otti aurinkoa ja meikkasi hiuksiaan aina kun talkoolaisilta silmä vältti.

Kode saapui josain vaiheessa ja hänen sekä Välimaan kanssa odotimme uskomattoman kauan, että saimme siirrettyä pari kylmäkonttia, jotka jo aamupäivällä asensimme paikoilleen. Ihanaa on aina tehdä asioita uusiksi; se on uskomattoman kivaa ja antaa tekijälleen paljon.
Jännittävintä odotusajassa oli se, että tiputin hanskani vesitankkiin ja Välimaa onki sen sieltä maasta löytyneellä kepillä pois.
Kontit siirrettiin sellaisella tavalla, että jonkun oli kiivettävä konttien katolle laittamaan ja irrottamaan kenttinkejä. Kode osoittautui ninjamaiseksi myyttiseksi hahmoksi ja tuosta noin vain hyppi edestakaisin ylös ja alas. Oli toki vaivalloista aina kiivetä välillä pois, joten tuo poika jäi yhden noston ajaksi kontin katolle ns.hengailemaan. Hän seisoi uljaana kettingistä kiinni pitäen kontin laskeutuessa maahan. Se oli jumalainen temppu. Ilmojen halki ja maan kamaralle matkusti lailla nälkiintyneen kuningaskotkan Kode. Jos joku eläkeläisnainen olisi nähnyt hänen suorituksensa, niin kyllä olisi lentänyt tekarit, tuki-alushousut, katetri, vanhainkodin asuntolan avain ja kettukarkkipussi vauhdissa Koden luokse.

Kysyin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpäältä hänen tunnelmistaan. Hän kertoi: "Hyvin meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää vaan Marko Poolo. Nimi viittaa sekä urheilulajiin että valintaani juhlapaidaksi."
"Kiitos sinulle," sanoin Marko Poololle. Sen jälkeen hän rasvasi aurinkorasvalla selkäni ja meistä tuli hyvän päivän tutut. Aina kun näen hänet, sanon: "Hyvää päivää."

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2018 Torstai

Heippa vaan.

Mainiot raksatoverini jatkoivat aika pitkälti samoja hommia tänään kuin eilenkin. Eilen Jonin ja Pilja-Iljan kanssa aloittamamme asymmetrinen epäesteettinen lattiaprojekti sai glamour-meikkiä kasvoilleen, kun sinne meni Tontsakin ryhmineen tykittämään. Heti kun minä poistuin siitä työtehtävästä, niin tuli kaunista. Niin se on.
Kari ojensi verbaalisesti Lauria siitä, että työkoneen päällä oli kivi; se oli jäänyt sinne rumana muistutuksena Laurin maansiirtohommista."Hei oikeesti..", aloitti Kari epätavallisesti lauseensa. Sai natiainen kuulla kunniansa, perkele. Kari rakastaa työkoneita. Hän menee juhannuksenakin nukkumaan jonkun kurottajan syliin, jossa juo hydrauliikkanestettä hellästi äidillisen koneen ruuvinisästä. Deus Machina.

Minulla oli jännä päivä, kun ns.vanha jengi oli koossa taas. Jengimme nimi oli "The kinky outlaws". Eli paikalle saapuivat seuraavat henkilöt:
Kimmo: Entinen kenkätehdastyöntekijä. Pääsi karkuun ajoissa sieltä. Irlantilaisen kesäteatteria harrastavan lehtimiehen näköinen.
Raninen: Postimies. Pelaa WoW:ia; osaa tästä huolimatta juoda keskiolutta itsenäisesti. Näyttää Buddhalta, joka on syönyt lumimiehen.
Kode: Mies, joka mahtuu piiloon heinäseipään taakse. Kiukkuisen Kristuksen näköinen.

Edellä mainitulla porukalla laitoimme ateenatelttoja pystyyn. Koska teltta on korkea, niin pitkäpoika Raninenkin joutui tekemään työsuorituksia varpaillaan. Hän käytti siitä verbiä "varvistella". Iiiik! Miten söpö ja ihana sana! Sisäinen pikkutyttöni päästi sen kuullessaan pikkupissan vaaleanpunaisiin potkuhousuihinsa ja rutisti käsissään pehmolelulta silmät päästä. Tuolta nukelta ei okulaarinen havainnointi enää siis onnistu.
Koska Kode ei enää polta, on hän tylsä tauoilla. Onneksi työn aikana hän edelleen lauleskelee ja hyräilee paljon: se on pirun rohkea veto ihmiseltä, jonka ääni vertautuu ripuloivaan lokkiin.
Kimmolla oli mukana vissyä. Se osoitti lämpimänä päivänä sellaista ennakointikykyä mitä ei Gigantissa tarvita.
Raninen opetti minulle kädestä pitäen minkä näköinen nolla on on mittanauhassa. Kiitos. En osannutkaan sitä numeroa vielä.
Emme kohdanneet päivän aikana muita ongelmia kuin minun ällistyttävällä tasolla olevan heikkolahjaisuuteni ja groteskin taitamattomuuteni. Paitsi viimeistä telttaa emme kyenneet pystyttämään: puuttui yksi osa, yksi perkeleen osa. Se oli tärkeä osa, mutta sitä oli vain yksi.


Sipe-liukselta pamahti nakki tänään ja hän otti tyylikkäästi savukkeen suuhunsa. Mahtavaa nähdä, että tupakointi elää ja voi hyvin raksan keskuudessa.
Linnansaari otti kuvaa puhelimellaan ja päätti olla laiskan ovela. Hän laittoin kahvikupin suuhunsa saadakseen kätensä kuvausvapaiksi. Sitten kävi niin, että kahvia meni maahan. Melkein meni rinnuksille, muttei ihan. Todistin tuon tapahtuman, enkä ole koskaan sen jälkeen palautunut ennalleni. Osa sielustani jäi kuolleena tapahtumapaikalle.
Tänään tuli uusia mönkijöitä. Ilja oli niin innoissaan yhdestä niistä, että astui sen. Pakoputkeen tapahtuneen pariutumisen seurauksena Ilja ja Mönkijä saavat yhdeksän kuukauden kuluttua pienen punaisen skootterin. Synnytys tapahtuu Seinäjoen sairaalassa huoneessa 612 . Tervetuloa seuraamaan tuota jännittävää tapahtumaa!

Olen tajunnut, että Teidän lukijoiden voi olla vaikea kuvitella raksaryhmää aitoina ihmisinä, jos ette ole koskaan nähneet meitä. Siispä nyt seuraa suppea muotikatsaus hiuksiemme maailmaan:
Tontsan ja Laurin hiukset näyttävät puoliksi syödyltä käpykakulta, Jonin hiukset ovat kuin jesarilla päähän sidottu osittain käytetty vauvanvaippa, Karin hiukset ovat naisvankilan sisäharja, Johannan hiukset ovat itseasiassa oma eliömuotonsa ja ne ovat kehittäneet oman poliittisen järjestelmänkin sekä minun hiuksistani tulee elävästi mieleen vanhuksen häpykarvoista tehty jodlaavan opossumin pesä.

En ehtinyt nähdä Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipiitä ollenkaan, joten kysyin häneltä päivän lopuksi kuulumisia.
Hän sanoi lakonisesti: "Ihan hyvin meni päivä, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii, vaan Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris."
"Älä nyt saatana! Steve Harris on Iron Maidenin basisti. Hyvin kuuluisa ihminen! Keksisit jotain omaa, etkä vain saatana omisi muiden nimiä!", kimpaannuin.
"Tämä on nyt nimeni. Jos olet eri mieltä, niin se on henki pois."
"Sait ylipuhuttua.", vastasin.

Hyvää juhannusta.
-Nevis-

Provinssi 2018 Keskiviikko "Tehdään nyt päin vittua tämä homma loppuun, kun aloitettiinkin"

Terve.

Jos olette seuranneet blogiani, voitte helposti päätellä mitä kaikki ovat tänään tehneet. Samoilla kujeilla jatkettiin. Harmaa Kyrpä saapui tontille ja sitä ovat jotkut kirotut sielut levittäneet sinne tänne.

Tapahtui vain muutama erikoisuus: Lauri tasoitti maata täryttäjällä. Kun häntä katsoi työn touhussa, oli epäselvää tärisikö mies vai koko maapallo.
Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari silitti kaikkien puiden lehdet ja asensi ne sitten takaisin puihin Eri Keeperillä, joka on todella klassinen liima.
Jokipiin Mikko, tuo isolta screeniltä mielellään elokuvia katsova sikafarmari, käväisi alueella.
Eräästä puumateriaalin leikkaamiseen tarkoitetusta koneesta oli terä paskana. Yritimme sitä vaihtaa neljän miehen voimin. Kesti liian ison hetken tajuta, että terää paikallaan pitävä ruuvi avautuukin epäloogisesti eri suuntaan kuin universaali tapa on. Koska ihminen on psykofyysinen olento, tuosta tilanteesta aiheutunut mielipaha sai myös vartalomme veteliksi; kuin liian kauan keitetty spagetti rumien ihmisten sauna-illassa.

Yksi mönkijä saatiin alueelle ja voi pojat miten iloinen nuori Vilja-Ilja oli asiasta. Hän pomppi riemusta kuin saippua sokean käsistä kattoon. Hänellä oli niin maanisen kivaa, että sydämentahdistimeni huusi Syntax Erroria ja punainen varoitusvalo vilkkui sieraimestani läheiseen muurahaispesään siihen malliin, että siellä tuli Disko takaisin muotiin.

On mielettömän mukavaa nähdä aluevalaisuryhmää samoilla työpisteillä välillä. Tänään sain sairasta mielihyvää siitä, että minulla on ammattimaisemmat työkengät kuin Boy Saarella. Piste Nevikselle. Männistöllä oli tukka auki tänään ja huomasin, että hänellä on ehkä hieman pidemmät hiukset kuin minulla. Piste Männistölle. Tilanne jatkuu kutittavan jännittävänä varmasti.

Tuimme taas aitoja Jonin ja Pilja-Siljan kanssa. Olemme puhuneet tällä viikolla niin paljon armeijajuttuja, että klo 14.32 laskeutui läheiselle oksalle komodonvaraani. Hän sanoi: "Nyt saa kyllä jätkät riittää nämä armeijajutut." Vastasin: "Mitä helvettiä? Eihän komodonvaraanit puhu!" Tähän hän: "Kyllä ne puhuu, kun on pakko." Tämän jälkeen komodonvaraani otti pitkän ryypyn taskumatistaan ja lensi pois.
Rakensimme päivän lopuksi kolmistaan sellaista ihanan ihanaa lattiaa bäkkärikonttien väliin ns.dekkipaloista. Se masensi meitä, koska epäsurrealistinen estetiikantajumme ei kyennyt sulattamaan konttien sijoittelun, maapallon epäsymmetristen pinnanmuotojen ja käyttämämme materiaalin välistä ristiriitaa. Henkinen patogeeninen dissonanssi oli valmis.

Kyselin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaarelta, että oliko ollut kiva työpäivä. Hän vastasi: "Työpäivä menetteli, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari. Olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii."
"Mitä saatanaa? Mikko Jokipii on ystäväni, joka kävi täällä tänään. Nyt menee liian läpinäkyväksi ja typeräksi sinun juttusi! Et voi ottaa tuosta noin vaan oikeiden ihmisten nimiä ja lisätä niitä omaasi! Hei kamoon dude!", huusin kimpaantuneena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii. Jos on valittamista, niin puren pääsi irti kynsisaksilla."
"Ok", sanoin.

Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi 2018 Tiistai

No niin.

Pidemmittä kirjoituksitta aloitan raportoinnin tämän päivän työsuorituksista:
Johanna siivosi raksakontin; jos hänen taitonsa olisivat seisova pöytä, olisi siivoaminen ankanmaksassa marinoitua hummeria. Sipe-lius toimi käskevänä äitihahmona talkoolaisille ja heidän kanssaan tuo höpönassu asensi pystyyn possuaitaa ja vp-aitaa. Minotauros Pekka Hautala kiillotti ojia.
Kuten tottuneet lukijat tietävät, Kari ja Lauri nostivat ja siirsivät esineitä mahtavilla koneillaan. Lauri on sen verran istunut erilaisissa koneissa myös, että dieselhöyryt ja alituinen täryytys ovat tehneet hänen siemenensä väkeväksi. Lauri saa välittömästi kolmoset, kun päättää tehdä lapsen tulevan vaimonsa kanssa. Laurin väkevä konekuskin siemen kiihdyttää ja muuntaa hänen tulevan vaimonsa kohdun Super-Kohduksi, jossa lapset kasvavat kolmessa viikossa ulostulokuntoon. Laurilla ei tietääkseni ole naista, että jonoon vaan pimut.
Juho nähdäkseni oli jonkun ryhmän kanssa laittamassa jotain aitaa jonnekin. On niin paljon kuitenkin työsuorituksia tämän kokoluokan festivaalin rakennuksessa, että moni asia karkaa huomiokyvyltäni. Se ei auta asiaa, etten ole niinsanotusti se stripparin parempi tissi.
Tontsa rakensi Tuukan ja Antin kanssa puusepän taitoa vaativaa kävelysiltaa VIP-telttaan. Antti on sellainen kaveri, jolla on hoikka, kiinteä ruumiinrakenne. Tontsa itse kuvaili ryhmäänsä näin: "Antti ja Tuukka ovat molemmat kovia tekemään käsillä ja muullakin keholla. Antti ratkaisi myös moottorisahanterä-aivopähkinän." Itse kuvailisin tuota ryhmää yhdellä sanalla: Pikkutarkat elämän osittain traumatisoimat Söpökorvat.

Viime päivinä melodramaattisena kastraatio-ahdistuksena radiopuhelinliikenteessämme on ollut se, että Harmaa Kyrpä ei ole saapunut tilauksesta huolimatta. Luonnollisesti etenkin tuotantopäällikkö Ville on ollut käärmeissään. Kerran hän lensi mieliharmista propellihattuineen troposfäärin yläpuolelle.
Niin se Harmaa Kyrpä: Kyseinen esinehän on sellaista kamalaa muovimattoa, jota ei ole ihmisen kiva käsitellä. Ja kyllä; käytämme työmaalla radiopuhelimia helpottamaan ja nopeuttamaan työsuorituksiamme. Tämän innovatiivisen ja täysin ennenkuulumattoman keksinnön lanseerasivat Provinssiraksalle aikoinaan hyvä ystäväni ja silloinen varastopäällikkö Jakke ja minä. Paukuttelen tässä henkisiä henkseleitäni ja puhaltelen savua täysin kuvitteellista sikariani imien.

Linnansaarella oli tänään taas upeat silmämeikit, mutta puuterista hän oli luopunut turhana. Linnansaaren vaimolle voin faktana kertoa, että kyseessä on erittäin tasokas porilainen "The Mystic Masculine Experience" -luomiväri ja kajaalisetti, joka ei valu kuin sateessa, itkiessä ja pizzaa syödessä.

Nyt minä kerron minun henkilökohtaisesta työpäivästäni kuten minä sen koin. Koska satoi tänään inhottavalla tavalla, pääsimme teltan sisälle sekoilemaan. Minä, Joni ja Kilva-Ilja menimme sinne rakentamaan narikkatelineitä Leyheristä. Myös Kari ja Lauri tulivat auttelemaan kivasti. Kaikille löytyi työtehtävä ja ihanasti sujui se. Asiaa tietämättömille referaatti: Kyseessä ovat kuin isot alumiiniset hoikat legopalikat, jotka kiinnitetään toisiinsa okulaaris-raajallista kordinaatiota ja vasaraa hyväksikäyttäen. Sitten puiset narikkalapputelineet asetaan oikeille paikoilleen ja poralla kiinni. Simsalabim.
Tarkkuutta vaaditaan hieman, joten vatupassi oli myös käytössä. Vihaan kaikkia työkaluja, koska niillä tehdään töitä ja olen enempi vapaa-ajan ahkera viihtyjä, mutta Laurin vatupassi oli aivan ihana! Siinä on magneetti ja se on väriltään harmaa; aivan kuten geriatrikon paperinohut ihonikin. Onneksi vessassa käyminen ei kestä kauaa, koska olen tottunut avannepussin vaihtaja. Usein hyräilen samalla itsesäveltämääni lorua: "Uusi pussi tilalle, vanha pussi ulos. Pussissa näkyy ruuansulatusjärjestelmän kuona-aineiden tehokkaan käsittelyn pelottava tulos."

Seurasi lohduton hetki, kun Jonin ja Silja-Iljan kanssa olimme työmoraalisista syistä pakotettuja jatkamaan kesken jäänyttä aidan tukemisprojektia. Märkään metsään kävi poikain tie ja siellä ahersimme. Muistatteko kun kerroin, että Jumala tappaa pienen koiranpennun joka kerta, kun rautakanki osuu kiveen? En kertonut, että jos rautakangella lyö puiden juuriin, niin Jumala syö enkelivauvalta salaa vanukkaan Paratiisin jääkaapista. Ilman vanukasta jäivät tänään: Herediel, Rafaelos, Nathaniel, Ofedel, Ebrimiem ja Teppo.

Päivän lopuksi kysyin Minotauros Pekka Hautalalta, että miten työpäivä sujui. Hän vastasi: "Ihan hyvin, mutta en halua olla nimeltäni enää Minotauros Pekka Hautala. Olen nykyään Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari."
"Mitä jumalauta? Et voi olla Ahtisaarikin nyt. Hän on oikea henkilö. Entinen presidentti, sellainen lihava poika.", protestoin.
"Minä itse päätän nimestäni! Muuten pusken sarvillani haimaasi."
"Asia selvä.", totesin.

Huomiseen.
-Nevis-

Provinssi 2018 Maanantai

Tsaukkista.

Tänään tuli lisää ihmisiä paikalle. Väkeä oli kuin pipoa kirjastonhyllyllä Harry Potter- teemapäivänä.

Esittelen hieman:
Tontsa: Taiteen professori. Väittäisin häntä asiansa osaavaksi ihmiseksi, jos hän ei asuisi Porissa.
Joni: Opiskelee poliisiksi. Entinen musikaalitähti. Luojan kiitos entinen.
(Meillä on Tontsan ja Jonin kanssa sellainen yhtäläisyys, että olemme kaikki välttäviä rumpaleita ja keskinkertaisia sotilaspoliiseja.)

Jyväskylästä saapuivat Juho ja Tuukka. He puhuvat murteella, joka on niin täynnä vokaaleja, ettei
Onnenpyörä-ohjelman varastossakaan ole niin paljoaaaaaaaaaaa.

Aluevalaisuryhmä pamahti myös tontille. He ovat Joakim, Boy Saari ja Rosvo-Männistö. Joakimin paras ominaisuus on hänen teejuontitaitonsa, Boy Saari on osannut ihan itse mennä naimisiin ja Männistön bassosoundissa ei nykyään ole enää häiritsevää säröä.

Hieman myöhässä saapui Minotauros. Hän on entinen labyrinttiasukas, jolla on härän pää ja ihmisen vartalo muutoin. Zeus herätti hänet henkiin tätä raksaa varten. Kun menin esittelemään itseni, Minotauros sanoi vain: "Urrr, urr, nhh, ngg, raaaa." Vittu mikä jätkä.

Työasioista juttelen nyt:
Minä, Joni ja Tontsa saimme upean tehtävän mennä tukemaan Huhtalantien possuaita. Muuten se kaatuu ihmis- ja luonnonpaineesta. Kerron teille nyt, että tukeminen on työvaiheiltaan moninaista: Ensin pitää paikallistaa tarvittava puutavara, joka on määrältään törkeä. Sitten se pitää jakaa tukemispisteisiin kamalan pitkältä matkalta. Tämän jälkeen täytyy veistellä kiilat ja sahata lovet tukipuihin. Tämähän ei riitä, vaan ihmisen pitää hakata rautakangella maahan reikiä kiiloja varten ja tykittää täysiä kiilat reikiin lekalla. Jos luulitte, että tässä oli kaikki, olette väärässä: On porattava tukipuut kiinni kiiloihin ja rautalangalla sidottava tukipuu possuaitaan kiinni. Viimeiseksi on oltava tukena metsässä asuvalle Pikkuväelle. He kun ovat kuolemassa sukupuuttoon, koskapa nykyajan ihmiset eivät usko heihin enää; ihmiset vain somettavat ja lukevat saatana blogeja. Minä käytin tänään työpäivästäni 4,12 minuuttia siihen, että silitin sylissäni pientä keijua hyräillen samalla taitavasti Vera Teleniuksen "Miljoona ruusua".  https://www.youtube.com/watch?v=y_WQdgnEtmA
Voi kun heitä onkin vähän! Kauhajoella, aivan Päntäneen rajalla, on eniten Pikkuväkeä. Siellä asuu maailman viimeinen yksisarvinen. Hänen nimensä on Mauno Pyttipannu Dallas ja hän paskoo vanhuuttaan liikaa sinne tänne. Tokihan kaikki tietävät tämän ja itsestäänselvyyksiä vain toistelen.

Kari auttoi meitä jakamaan puutavaran kurottajaa hyväksikäyttäen. Kari aamuisin kiinnittyy kurottajaan USB-piuhalla aivoistaan ja asettaa kanyylin suoneensa, jonka toinen pää on kurottajan hydrauliikka-öljysäiliössä kiinni. Karin suonissa virtaa öljy ja rinnassa hakkaa metallisydän.
Jossain vaiheessa Tontsa joutui menemään muihin työtehtäviin, koskapa hän on pikkutarkka puuseppä. Minä pyysin Kilta-Iljan apuun siihen sitten. Keskustelimme armeija-aikojemme muistoista siinä samalla.

Lauri rikkoi kuormurilla kissan tahallaan ja käskyjen alaisena. Kyseessä oli se kissaksi muotoitu kukkula siellä niin. En tiedä mitä sanoa tästä enempää.

Tajusin tänään, että kun huutelen työtovereilleni matkojen päästä, niin kuulostan aivan joltain naakalta, jolla on sitruuna perseenreiässä ja arpakuutio sieraimessa. Aivan kamala ääni, jukoliste.

En oikein tiedä kaikkea, mitä muut tekivät tänään. Kari ja Lauri siirsivät kahdestaan kurottajia ja ketjuja hyväksikäyttäen yhden kontin. Sipe-lius tykitti aitaa pystyyn ryhmineen uskoakseni. Johannasta ei ole muuta tietoa, kuin se, että hän on jatkanut rohkeasti tupakointiharrastustaan. Tontsa tosiaan puuseppäili; ehkä Tuukkakin oli siinä mielestäni. Kävimme Jonin ja Skilja-Siljan kanssa tsekkaamassa narikkaa hieman. Jotkut laittoivat jotain messumattoa jonnekin; ainakin Juho taisi olla siinä. Linnansaari oli tapansa mukaan mystinen goottimeikeissään.

Näin vasta päivän lopuksi Minotauroksen. Kysyin häneltä kohteliaasti, että miten päivä sujui. Hän vastasi: "Yrr..ngg". Silloin minulla pamahti nakki ja syöksyin patologian laitokselle ja hain sieltä äänihuulet. Tein nopean rekonstruktiivis-kirurgisen toimenpiteen kertakäyttöveitseä ja käsidesiä käyttäen. Operaation jälkeen kysyin: "No, miltä nyt tuntuu Minotauros? Voit vastata, koskapa häränpäässäsi on nyt ihmisen äänihuulet." Tähän Minotauros: "Kiitos, oikein hyvältä. Mutta olen päättänyt, etten halua olla nimeltäni pelkkä Minotauros."
"No mikä haluat olla nimeltäsi?", kysyin.
"Minotauros Pekka Hautala"
"Mitä vittua? Et voi olla Pekka Hautala. Hän on yksi ystävistäni ja entinen raksamies. Keksi joku muu ja originaali nimi!", paasasin.
"Ei. Nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala. Jos väität vastaan, niin lyön nuijalla päähän."
"Hyvä on.", totesin.


Nähdään huomenna.
-Nevis-

Provinssi 2018 Perjantai

Päivää.

Aamiaiseksi nautin tänään hunajateetä, kaksi leipää, yhden maukkaan sitrushedelmän ja Pervitiiniä.

Hirvi-aita, tuo vanha kehno, oli jälleen lukujärjestyksessä. Toki nyt kerron teille kivikovan faktan; pystyttämämme hirvi-aita on vain osittain hirvi-aitaa; se on myös koira-aitaa. Riippuu ihan käteen sattuvasta aitarullasta. Pääasia, että nelijalkaiset ystävämme pysyvät poissa.
Kanssani olivat jälleen Kari sekä tällä kertaa kolme talkoolaista. Asia sujui rutiinilla. Kaksi teini-ikäistä talkoolaispoikaa sai vakavan varoituksen aikuisiän kiroista, kun pistin heidät lyömään muutaman seipään hiekki/kivi -maahan. Nuoriso: Stay in school.

Pilja-Silja ajeli siellä täällä kurottajalla. Onneksi myös Kari sai tykitettyä osansa. Ilman kurottajia ei Kari voi olla onnellinen. Myös kurottajat itkevät dieselisiä kyyneleitään aina kun ovat erossa Karista. Rakkautta on monenlaista.

Johanna ja Sipe-lius pystyttivät possu-aitaa talkoolaisten kanssa. Niin tein kyllä minäkin. Hirvi-aidan syömähampaiden jälkeen possu-aidan pystytys tuntui kaljun vauvan henkäykseltä pohkeessa.

Lounaaksi söin kinkkunkiusausta, yhden leivän ja Jarrua. Eihän sitä raksamies voi tehdä töitä minisytkän kokoinen erektio työhousujen etumuksessa vaativasti tempoillen. Sitä paitsi raajat tarvitsevat kaiken mahdollisen veren fyysisissä työtilanteissa.

The plot chickens, kuten britit sanovat, sillä Johanna osti tänään tupakka-askin. Unglaublich! Heti näytti tuo nainen rennolta ja itsevarmalta. Tupakka suussa oleva ihminen on aina asialla.

Tulimme tänään siihen tulokseen, että minä ja Kari lähdemme täältä maailmasta kengät jalassa. Todennäköisesti jossain puutarhajuhlissa. Jos Kari menehtyy ennen minua ja rigor mortis estää minua ottamasta Nobelaneria hänen kylmästä kädestään, otan pillin ja juon juomansa loppuun. Mitään ei jätetä linnuille.

Paikalle saapuivat tänään vanhat tuttumme Hietsu, Pikku-Pekka ja Postimies Raninen. He tulivat rakentamaan suihkukylää. Jos he tekisivät kolmistaan lapsen, olisi se Spede Pasanen, jolla on down-syndrooma ja liian pienet taskut.

Tänään oli aika rauhallinen päivä, joten muistellaanpa ihan hetki Provinssi 1 800 000 eKr. rakentamista: Aamupalaksi nautitun mammutin jälkeen minä, Kari, Ugg-Ra, Ugg-ugg ja MicMasta Monkey lähdimme pystyttämään sapelihammastiikeri-aitaa. Kari haki neliönmuotoisilla pyörillä varustetun kivistä ja kasveista tehdyn ja Karin aamupieruilla toimivan kurottajan ja minä aloin käsilläni kaivaa maahan reikää. Tilanne keskeytyi, kun viereen pamahti salama ja syttyi läheinen pensas tuleen. Kun Ugg-Ra poltti häpykarvansa siinä, niin saimme me muut hyvät naurut, jukoliste! Olihan Ugg-Ra juuri edellisellä viikolla käynyt brasilialaisessa vahauksessa Beauty Salon Homo Erectus Turbossa. Kirjoitin siitä myös illalla blogiini kallioon kasviväreillä.

Nähdään ensi viikolla.
-Nevis-

Provinssi 2018 Torstai

Jeps.

Tuttuun tapaansa Timo ja Teemu täyttivät kuorma-autoaan esineillä, jotka sitten ottivat sieltä pois. Johanna ja Sipe-lius johtivat talkoolaisia possu-aidan pystyttämisen parissa. Vilja-Ilja kurottajalla ajeli.

Minä ja Kari jouduimme jälleen hirvi-aidan saatanallisen atraimen sohimaksi. Kahdestaan sitä tykitimme pystyyn. Harmi vaan, että molemmilla on toinen olkapää paskana ja ikää yhteensä se 149 000 vuotta. Silja-Ilja välillä kävi auttamassa toki.
Koska meillä ei ole Karin kanssa minkäänlaista todistelemista maailmalle, pyysi Kari apuvoimia jossain vaiheessa. Saimme kaksi nuorta talkoolaispoikaa huomaamme. He kyselivät paljon asioita. Yksi heidän kysymyksensä oli: "Yrittääkö moni ihminen pummilla sisälle Provinssiin?" Vastasimme Karin kanssa: "Kukaan ei ole elänyt kertomaan siitä. Syömme yrittäjät joka vuosi raksaporukan karonkassa grillillä valmistaen. Toki vegaanit eivät syö. He syövät vain noiden rikollisten hippien kukkamekot." Talkoolaispoikien ilme kertoi tragikoomista tarinaa sukupolvien välisestä kuilusta.

Eräässä vaiheessa Johanna ja Sipe-lius pääsivät apukuskihommiin ja minä, Kari ja Hilja-Vilja laitoimme pari konttia interkosmiseen tasapainoon. Kari tietenkin ajeli myös kurottajalla aina kun vain ehti. Hän rakastaa kurottajia. Sekä Kari että kaikki maailman kurottajat ovat lähtöisin sen edistyksellisen rodun multitelekineettisistä ja psykofyysisistä voimista, jotka rakensivat mm. aurinkokuntamme, maailmankaikkeuden kaikki madonreiät, säännöstelemättömän aikamatkustuksen estävät paradoksit ja Lidlin parkkialueen Seinäjoelle.

Nyt kun perusraportointi on saatu pois alta ja arvoiseensa päätökseen, kerron Teille päivän huippuhetket:

1. Johanna poltti tänään ainakin kaksi savuketta! Mainiota. Ystävyytemme on pelastettu. Kaikkihan tietävät, että tupakointi saattaa aiheuttaa pientä yskää, mutta henkiseen hyvinvointiin se on parhaita mahdollisia välineitä sekä se saa käyttäjänsä uskomattoman karismaattiseksi.
2. Minulla hajosi metsikössä tänään oikean jalan turvakenkä kirjaimellisesti palasiksi. Yhtäkkiä tuosta noin vain! Asiaa todistivat Kari, Johanna, Sipe-lius ja Milva-Ilja. Kengän etuosassa sijaitseva turvakaari lensi kilisten taivaisiin ja palasia pamahteli pitkin metsiämme. Kengän etuosa oli tipotiessään ja siellä tepastelin sukalla menemään. Linnansaari osoitti sähäkästi esimiestaitonsa ja antoi minulle vähän käytetyt valkoiset turvakengät tilalle. Näyttäisin ne jalassa vitunmoiselta homolta, jos en olisi niin kamalan taitava steppaamaan ja muutenkin tanssimaan.
3. Tänään en voidellut peukaloani. Kaikki margariini meni leivälle.

Huomiseen!
-Nevis-

Provinssi 2018 Ti ja Ke "Los Putas Locos ja Marttilan grilliseura tappelivat taas. Siksi ambulanssin sireenit soi."

Heippa.

Taas lähti. Nimittäin Provinssin raksaaminen. Täällä sitä vain vielä ollaan. En tiedä miksi.

Asiaan:

Aloitetaan välittömästi raksahenkilökunnan esittelyllä.

Linnansaari: Raksapäällikkö. Lähtöisin Ähtäristä. Epäilen, että eläinpuistosta karannut.
Johanna: Tukkatyttö.
Sipe-lius: Tyttö. Kiva.
Timo: Kuski. Joviaali.
Teemu R: Työharjoittelija. Wanna-be Kosminen Messias.
Lauri: Nuori mies, jolla jöpöttää, kun haisee diesel ja mikä tahansa moottori ärjyy villisti vieressä.
Ilja-Hilja: Ajelee kaikenlaisilla polttomoottoriesineillä. Muutti pois Helsingistä=hyvä.
Jaakko S: Ihmiseksi muuttunut puu-ihminen; ei kuitenkaan Pinokkio. Varastomies.
Budo-Kari: Muinainen demoni Babyloniasta. Tykkää kurottajista ja kurottajat tykkäävät hänestä.
Ja minä: Olen kuin Salvador Dalin suunnittelemat esineet; käytännössä lähes hyödytön, mutta mieletön estetiikka.

Tiistaina tapahtui seuraavaa:

Aamupalalla huomasin, että Teemulla oli King Diamondin t-paita ylävartalonsa lohdullisena verhona. Olin heti pahana, että noin hienon vaatteen oli pukenut mies ylleen raksahommiin, saatana.

Aamulla ei ollut vielä hunajaa teehen laitettavaksi ja mainitsin siitäkin. Olen kova mainitsemaan asioita;  syytän egoistista luonnettani ja sitä, että hävisimme lastentarhassa yhtä lukuunottamatta kaikki lumipallosodat ruotsalaisille. Syynä oli meidän suomalaisten miehistön julkean vähäinen määrä.

Työpäiväni alkoi sillä, että hyppäsin Timon ja Teemun kanssa kuorma-autoon ja sillä huristelimme Rytmikselle hakemaan kuorma-lavoja. Autossa oli c-kasettisoitin, joten hain sinne musiikiksi Piisami Levyistä Billy Oceanin ja Bonfiren teokset. Auton soitin oli kuitenkin paskana=voi voi voi. Jaakko tykitteli varastolla puinen ilme kasvoillaan.
Lauri ajeli koneella, jonka kauhassa oli Äiti Maata runsain mitoin. Kari kuljetti erinäisiä tavaroita sieltä täältä tuonne tänne. Johanna ja Sipe tekivät jotain, jota en nyt tässä muista. Linnansaari oli paketti-autossa tyyliin helvetisti: Uskon, että hän salaa välillä meikkaa siellä saadakseen raksaryhmän aisoihin paremman ulkonäön turvin. Toimiihan se osittain.

Kuljetusryhmämme haki Rytmikseltä seuraavaksi hirvi-aitaa ja seipäitä sekä jonkun sisusteen.
Niinhän siinä kävi, että Linnansaari toimi giljotiinin tavoin ja irroitti elämänhalultani pään: Hirvi-aitaa tuli minun pystyttämän.
Tilanne keskeytyi, kun festivaalialueelle saapui kontteja. Niissä on se, että ne pitää laittaa universumin kanssa balanssiin, ettei niitä bäkkärinään pitämien esiintyjien virtsa valu toisesta reunasta toiseen. Puupalojen, okuularisen havainnoinnin ja lopuksi vatupassin avulla kontit laitetaan suoraksi. Konttiasioissa meitä oli minä, Kari, Johanna ja Sipe-lius.

Autoin välillä Lauria asioista mitä muinaisimmassa: Isoja kiviä siirtelimme käsin. Viimeksi sain yhtä isoja lohkareita käsiini, kun puristin maailman isoimman härän kiveksistä hengiltä ollessani härkätaisteluareenalla Espanjassa työharjoittelussa seiskaluokalla.

Jatkoin kiviepisodin jälkeen hirvi-aidan parissa kärsimistä. Siinä oli Kari mukana ja tytötkin. Olen muistaakseni joskus muinoin blogissani maininnut hirvi-aidan pystyttämisen moninaiset työvaiheet, joten en toista itseäni. Ensimmäinen työvaihe on kuitenkin se, että seipäille lyödään maahan rautakangella reiät. On mitä hirmuisin asia, jos rautakanki kolahtaa maan sisässä olevaan kiveen. Lisäksi Jumala tappaa pienen koiranpennun joka kerta, kun niin tapahtuu. Eilen menehtyivät seuraavat koissunpennut: Muffe, Santeri, Pepi Ahlström, Ulpukka, Äidin pikku haistelija, Körme Asvi, Kukkaviikko ja Mister LaserRobot XX.

Lauri lähti jossain vaiheessa tiistaina muihin töihinsä ja Hilja-Ilja tuli paikalle.

Johanna on lopettanut tupakanpolton ja tuntuu, ettei tämän tapahtuman myötä missään ole mitään järkeä. Hän kun oli mitä mainioin tupakkamies!


Tänä päivänä kävi näin:

Timo ja Teemu toivat kovasti tavaroita alueelle. Hilja-Iljalla oli kurottaja allaan. Tytöt ottivat talkoolaiset korkokenkänsä alle ja pystyttivät heidän kanssaan possu-aitaa.
Minä ja Kari jatkoimme hirvi-aidan parissa. Kätemme kuoriutuivat kirjaimellisesti verille. Se meni rutiininomaisesti, mutta yhden kerran oli koirankakka liian lähellä meitä. Kakka oli liian lähellä.

Lavetti-auto saapuili. Kari ja Ilja sen sisältöä purkasivat. Kontteja saapui lisää ja kyllä te tiedätte.
Loppupäivä meni vielä hirvi-aidan julmassa syleilyssä. Siinä oli minä, Kari, Johanna, Sipe-lius ja Hilja. Tyrin ja löin Sipe-liusta aidalla päähän. Kyseessä ei ollut misogynistinen mielenilmaus, vaan mainio osoitus heikkolahjaisuudestani.

Ruokatauolla voitelin peukalooni, vaikka leivälle oli koko margariiniklöntin tarkoitus mennä. Viimeksi voitelin jonkun peukaloa, kun olin kannibaaliheimo Unts-Wahojen vankina. Ennen pakoani, ehdin opettaa heille vain yhden lauseen Suomea: "Keke Rosberg kasvatti itselleen jumalauta pojan, joka ei puhu suomea."

Nähdään.
-Nevis-