Virittämö 2016 perjantai ja lauantai: "Ei sitä aamulla tiedä miten kivaa illalla on"

Hei.

Tykitän taas kaksi blogikirjoitusosaa kerralla, kun en jaksanut perjantain ja lauantain välisenä yönä oikein mitään. Viikatemies kolkuttelee vaatien ovelle tässä kypsässä 160 vuoden iässäni joka ilta, niin priorisoin ajankäyttöni siten, että kävin baarissa ja nukuin siirtäen kirjoitushommat tälle päivälle.

Koska olen jo 173 vuotta vanha, on muistini kehno ja unohdin viimeksi kertoa, että heti keskiviikkona minä ja Pääkkönen revimme farkkumme subbareitten verkkoon, kun kävelimme niistä ohi. Subbarithan ovat sellaisia isoja kaiuttimia, jotka ovat maassa ja joissa tällä kertaa oli sellainen verkko hieman revennyt ja terävä reuna oli pitkällä. Siitä kun käveli ohi, niin jäi farkusta taskun kohdalta kiinni ja sitten kuului iso "Räts!"; seurauksena tyylittömästi revenneet farkut. Minä tyhmänä miehenä repäisin molemmat puoleni farkkuja. Pääkkönen totesi tasku yötuulessa mystisesti roikkuen: "Pitäisiköhän Jormanainen noita subbasia pikkaisen korjata?"

Unohdin viime kerralla mainita myös, johtuen ylikypsästä 2700 vuoden iästäni, että jotkut pikkupojat avasivat bäkkärimme portin ja kysyivät: "Mikä täällä on?" Vastasin: "Tämä on backstage." Pojat kysyivät: "No kuka sä sitten olet?" Imaisin savukkettani, siirsin pelikortteja käsissäni dramaattisesti ja sanoin: "Jöördis Pöppönen. Portti kiinni ja helvettiin!" Pojat poistuivat, mutta aidan takaa kuului: "Mennään näyttämään keskaria sille." Eivät he kuitenkaan koskaan tulleet enää. Yö nielaisi heidät.

Kävimme torstaina muistaakseni viemässä Kimmon kanssa DHL -auton AMS:in varastolle ASAP jne. yms. Ajoin Pajarisen KIA -autoa ja hänellä oli autoradio viritettynä Radio Novan taajuudelle. En oikein tiedä mitä valkoisena armeijan käyneenä heviä kuuntelevana miehenä olisin mieltä asiasta.

Totean tässä, että melkein koko ajan oli todella kylmä. Siellä olimme aikuiset miehet pukeutuneena useisiin kerroksiin päällysvaatteita. Näytimme kaikki ujoilta kreikkalaisilta raiskaajilta, joilla on kotiintuloaika viimeistään klo 23.00.

Perjantaina kun menimme töihin Kimmon kanssa, niin jouduimme heti polvistumaan esimiehemme diktaattori Jormanaisen eteen. Suutelimme hänen oikeassa nimettömässään olevaa kultaista Master of FOH-sormusta, puimme hänelle mustasta silkistä valmistetun viitan ja kannoimme hänet sitten norsunluusta tehdyllä kantotuolilla etupäähän. Siellä Kimmo harjasi Jormiksen liehuvat hiukset hopeisella harjalla ja minä kiillotin hänen kultaisen kruununsa, jonka asetin vapisevin käsin Jormiksen päähän. Jormis katsoi vihaisena ja totesi minulle: "Kiillotat saappaat kans. Haet oman hammasharjan kotoa ja sillä vetelet." Kumarsin kolmasti ja olin juuri lähdössä, kun Jormis huutaa:"Menet ryömien. Kuin ruumismadot." Kyllä oli pojat vatsanahka kipeänä sen reissun jälkeen. Toki Kimmo joutui sillä välin toimimaan Jormiksen WC-palvelijana. Kimmo totesi tuosta velvollisuudesta: "Onneksi se pikku porsas on syönyt nyt vähän paremmin pari päivää, niin ei tullut sitä ripulia."

Bändejä saapui ja niitä lähti. Niiden tavarat laitettiin lavalle ja otettiin sitten pois. Välillä niitä miksattiin ja niille tehtiin valoja. Joskus sanoin jollekin teknikolle tai muusikolle joitain lauseita. Ristiseiskan peluussa koettiin suuria tuntemuksia. Sellaista se on se perusduuni.
Mennäänpä nyt mielenkiintoisempiin asioihin tältä vuodelta:
Kimmo kantoi erään artistin peräkärryn renkaan taakse painoksi possunkiven. Siihen oli joku mies kussut edellisyönä.
Saana toi lauantaina meille rujoille paskiaisille leipiä, pannukakkuja ja vaahtokarkkeja. Pajarinen, tuo muinaisten henkien opastama valomies, päätti että vaahtokarkit pitää paahtaa. Niinpä hän viritti aputelttaamme Bar64- merkkisen valokannun katosta roikkumaan, otti tikkuja ja paahtoi siinä sitten.
Pääkkönen opetti minulle ja Kimmolle monitoripuolen ääniteknisistä asioista sen, että "pätchääminen" on sellaista, että sekin voi mennä vituiksi.

Lauantaina se tapahtui. Vampyyrit olivat saalistamassa. Noidat ratsastivat ilmassa alastomina ja voimakkaan tuulen ujelluksen peitti ihmissutten julma verenhimoinen ulina. Taivas räjähti rikki itkien omaa kuolemaansa katkeruuden viimeisilläkin rippeillä. Sateen ympärillä oli helvetin tuli ja jäljessään viimeisen kadotuksen mustaa hehkuva vana.
Eli satoi hetken aika kovaa. Vesi nousi inhottavan lähellä teknisiä sähkölaitteitta ja piuhoja. Vähän nostettiin kaapelikouruja ja joku poika siivosi vettä pois sitten.

Lauantaiyönä meidän piti vielä purkaa koko paska. Minun ja Kimmon laittamat aidat yms., ääni- ja valotekniikka piuhoineen ja itse lava. Ei siitä mitään sankaritarinoita saa. Olimme valmiita noin klo 05.27.
Sankareita sen sijaan ovat Jormis, Pääkkönen ja Pajarinen. He ovat väsymättömiä esitystekniikan ammattilaisia, jotka pärjäävät silkalla tuurillakin monasti. Heidän työtään ei livemusiikin kuulija tajua. Arvostusta heille lisää soisin.
Saana hoiti asiat taas hienosti ja piti meitä kuin orvokkia kämmenellä.
Ulla oli hoitanut työnsä jälleen myös mainiosti.
Työkaverini Kimmo; vaikka hänen vartensa on rujo, on hänen sydämensä puhdasta kultaa.
Kiitos heille.

Hämmästelen usein, että miten näin heikkolahjaisena olen silti usein erittäin kovien jätkien ja tyttöjen kanssa töissä. Että mistä se johtuu? Luulen tajuavani. Olen heille se hissipojan asusteessa kettinki kaulassa kolehtia keräävä apina. He soittavat posetiivia ja minä temppuilen. He saavat naurunsa: "Katsokaa miten vanha Nevis hyppii niin, että pieni pippeli tärisee ja iso perse värisee. Hah haa." En valita. Osansa kullakin.

Tähän päättyi tämän kesän blogikirjoitukseni. Ehkä tapaamme vielä. Nyt olen mielestäni ansainnut oikein vanhan kunnon nousuhumalan terassilla. Pitää vaan saada joku kaveriksi.

Tsaukki!
-Nevis-