Provinssi 2016 osa The End: Loppu tuli

Heippa pallerot.

Aamulla tajusin, että vituiksi on mennyt. Minulle oli noussut kuume ja olo oli ontto. Napanuorani festivaalin purkuun ei kuitenkaan ollut valmis vielä katkaistavaksi, joten pakotin itseni ylös. Otin neljä buranaa ja join kaksi Ed Light -energiajuomaa ja sillä sitä sitten mentiin. Kaikille niille, jotka ovat huolissaan energiajuomakulutuksestani, voin kertoa, että niin olen jumaliste minäkin. Mutta kun teetä ei aina ole saatavilla ja se alkaa viiden kupin jälkeen maistua puolukoita syöneen juopon tanskalaisen kääpiön hengitykseltä, niin jotakin piristävää on saatava; jollakinhan se on tämä rujo ja väsynyt kehoni pidettävä käynnissä.

Nyt mennään nopeasti asiaan, että pääsen suihkuun.

Ensinnäkin olen unohtanut mainita Sipen. Hän on kiva ja ahkera tyttö, joka laittoi satoja miljoonia peitekankaita possuaitoihin Jessen kanssa. Toki tänään hän raivostui, kun ei tullut heti kasvispizzaa ensimmäisessä iltaruokalähetyksessä. En tiedä mitä valkoisena lihaasyövänä hevimiehenä ajattelisin asiasta. Sipe ei aavistakaan, että tässä yhtenä päivänä Kode lainasi hänen pyöräänsä. Siinä on nyt poikabakteereja.
Muuten: En ole koskaan kysynyt onko Jessen oikea nimi Jesse vai onko se lyhenne nimestä Jeremias, Jay-Bob tai Jeesus? Mistä pirusta näitä tietää? Ei mistään, sanon teille.

Kode sai tarpeekseen ärsyttävästä seurastani ja meni Kimmon kanssa purkamaan jokiterassia. He pärjäävät mainiosti kahdestaan, sillä he ovat vanhoja kahvittelukavereita. Jos tuo kaksikko tekisi lapsen, olisi se aivan pitkähiuksisen Spede Pasasen näköinen, joka on juuri syömässä punaista vessanmattoa Kristus-naamari päässään.
Kode töpeksi ja heitti tänään sorkkaraudan jokeen sekä rikkoi vasaran; vasara ei luojan kiitos ollut oikea, vaan ostettu Biltemasta.
Kaikkihan ymmärtävät tässä vaiheessa, että Budo-Kari ja Lauri kuljettivat haima hiessä erilaisia esineitä sinne tänne. Enimmäkseen tänne.
Kari asensi Suomen lipun kurottajaansa; tuo isänmaallinen teko ei jäänyt huomaamatta viereisessä vanhainkodissa, josta kuului huudahdus: "Kalevi perkele! Suomen lippu! Se on välirauha taas! Päästä vapaaksi sotavangiksi ottamasi nuori hyväkannuinen hoitajatar!" Toinen ääni vastasi: "En vielä päästä! Otan ensin hänen kanssaan selfien. Stickini on aivan pitkänä tässä nyt."

Kerroin vihdoin tänään Laurille klassisen uimakouluvitsini. Hänen ilmeensä oli sekoitus hämmästystä ja luopumusta.
Johanna taisteli jälleen tänään urheasti possuaitojen kanssa. Siinä on kuulkaas oma hommansa saada ne kaikki pakattua siististi kivineen ennakko-odotusten mukaisesti. Possuaidat is a dirty job, but Johanna is the woman to do it.
Anna keräili mielestäni Eeron kanssa kylttejä. Lisäksi hän joi vettä ja teki pieniä lemmirottamaisia mikroilmeitä nenällään.
Ville ajoi mönkijällä ja poltteli sikareita. Eli meno oli kuin ylä-asteen takapihalla.
Juho ajeli trukilla ja epäilen hänen olleen myös aitojenkeruu asialla.
Linnansaari teki varmasti jotain, mutta muistan vain sen, ettei häneltä löytynyt tulta Koden savuketuotteeseen lounastauolla.

Minä sain työparikseni yksikätisen rosvon eli Tontsa palasi töihin. Meillä oli kolme kättä, yksi pora ja yksi Biltemasta ostettu puolikkaan lego-palikan hyödyllisyyteen raksahommissa verrattava sininen klöntti. 
Ensimmäiseksi purimme lippukopin. Koska olen luonnostani hyvin pelokas ja arka ihminen, pelkään luonnollisesti myös korkeilla paikoilla työskentelyä. Sinne lippukopin katolle piti vanhan Nevanpään kiivetä. Pidin paljon siitä, että minulla oli välineenä Biltema ja allani sateen liukastama filmivaneri.
Sitten purkailimme lattioita ja huippuimurin ja kaikenlaista.

Ai niin: Joesta nousi iltapäivällä Euryale -niminen Gorgo, tuo terävähampainen ja käärmehiuksinen naishirviö. Se yritti viedä Karin kurottajan, joka ei tietenkään käynyt kuskillemme. Kari löi täysiä kung fu:lla Gorgoa munasarjoihin niin kovaa, että ne tippuivat pois sen alapäästä ja oli aivan kuin jokin melodinen purkkapallokone olisi mennyt rikki; siltä se kuulosti. Samassa taivaasta aukesi suuri valonsäde; sitä pitkin ratsasti alas Pallas Athene siivekkäiden leijonien vetämissä kultaisissa vankkureissa. Athene sanoi: "Budo-Kari, oi suursankarini, tuleva rakastajani. Tapoit suuren viholliseni. Palkitsen sinut niin kuin vain kaltaiseni jumalatar voi." Sitten Pallas Athene kasvoi 15-metriseksi edessämme, riisuutui, avasi haaransa ja näytti Karille hedelmällisen lootuspuutarhansa. Siellä, jättiläisjumalattaren sukupuolielimen ovensuussa, olivat kentaurit vastassa ja puhalsivat kultaisiin torviinsa fanfaarin, ilmassa lentävät mezzosopraano-enkelit lauloivat Karin nimeä juhlallisesti ja paikalle ratsasti valkea yksisarvinen, joka nousi takajaloilleen ja pieraisi ilmaan sinisen hattarapilven, josta muodostuivat sanat "VIP-Bar. Access only to Kari." Esiin marssi kauniiden haltioiden soittokunta, jotka soittivat rummuilla, vetopasuunalla ja postitorvella "Pienen Nokipojan". Ilmassa lensi piippua polttava vanha ja viisas merikotka, joka matalalla bassoäänellä kertoi: "Tervetuloa jättiläisjumalattaren pirriin. Kunhan olet saanut hommat täällä valmiiksi, niin tavataan keskuskirjastolla. Lukisit sinäkin Kari enemmän." Sitten Pallas Athene sanoi voihkivasti: "Mene sinne sisääni, urokseni. Aja kurottajasi sinne ja anna minun tuntea sinun nostavan minut hekumallisiin korkeuksiin." Kari kiristi ponnariaan ja totesi: "Mä meen nyt kyllä syömään. Siellä on makaronilaatikkoa. Tiedäksä kuinka harvoin mä syön makaronilaatikkoa? No, harvoin."

Tänä vuonna on ensimmäinen kerta koskaan, kun lähden kesken purun pois. Minun pitää huomenna mennä äänimies Jormanaisen rautaisen diktaattorinyrkin alle Kimmon kanssa Virittämölle töihin.
En tiedä teenkö enää jatkossa näitä festivaalihommia. Olen tyytymätön erilaisten asioiden saamiin käänteisiin.Voi hyvin olla silti, että Kari saa taas joku tammikuinen sunnuntai puhuttua minut humalassa ympäri.

Haluan kiittää kaikkia tällä(kin) festivaalilla kanssani läheisesti työskennelleitä henkilöitä sydämeni pohjasta. Eli kaikkia, joista olen kertonut blogissani ja niitä, jotka unohdin dementia-päissäni mainita. Erityiskiitos raksaryhmälle: Nöyränä olen tässä edessänne ja sanon sydämestäni kiitos. Ilman teitä ei vanha ihminen olisi jaksanut. Lukijoille kerron, että raksatoverini ovat erittäin mahtavia, ahkeria, taitavia ja erityislaatuisia ihmisiä. Heitä ei motivoi raha, ei maine, ei kunnia. He ovat aitoja ihmisiä, joita niin todella vähän tässä tekopyhien perseennuolijoiden ja valhettelijoiden maailmassa on. Harva ihminen kykenee työskentelemään 22h tuntia läpimärkänä ja niin väsyneenä, että silmät menevät kiinni kävellessä. Lisäkiitos Kari, Kode, Lauri ja Linnansaari siitäkin suorituksesta.
Minä olin tänäkin vuonna erittäin turha ihminen raksaporukassamme; mitättömät taitoni ovat kadonneet, voimaa ei enää ole ja turvakengätkin ovat rikki. Olen menneen ajan heikkolahjainen reliikki, turha muistoesine, joka osaa enää lyödä puuskuttaen lekalla ja sahata pokasahalla vinoon; onneksi tänä vuonna jouduttiin sahailemaan niin saatanan tavalla.

Korostan, että Provinssin purku jatkuu monen kauniin raksalaisen osalta varmaan koko viikon. Toivotan heille jaksamista ja haleja ja pusuja ja kovuutta! Todennäköisesti asiat sujuvat paremmin, kun en ole siellä sekoilemassa rollaattorini kanssa ja huutelemassa, että "Onko tämä minun avannepussini vai oliko tämä se Jacky-makupalani? En oikein näe ja hajuaistini menetin ollessani kenraali MacArthurin lastenvahtina Korean sodassa, kun ilkeät lapset laittoivat sierainaukkoihini nacho cheese ballseja; koko ajan haisee saatana vanha penis nenässä."


Se oli vuoden 2016 Provinssin loppu osaltani, aikani on tullut sanoa hyvästi.

-Nevis-