Päivää,
Tänään oli vuorossa katselmus työkalujen maailmaan, jossa lukumäärällä on väliä. Eli teimme perinteisen inventaarion olemassa olevista työkaluista. Ne ovat tärkeä osa festivaalin rakennusta, sillä ihmisen evoluutio ei ole surkuhupaisesti vielä saavuttanut sitä pistettä, jolla ihmiskeho kykenee muuntamaan itsensä ajatuksenvoimalla eri materiaaleiksi ja muodoiksi.
Teemun ja Jaakko Kurikan kanssa aloitimme urakan klassisessa Uiton luiskassa. Välineinämme olivat omat aivot, kynä ja paperia. Siellä pyöri aamulla myös Jesse the Skinnybody, jonka kanssa kannoin kaksi puulevyä. Muuten hän hiihteli oman työelämänsä merkitsemättömiä latuja vapaalla tyylillä.
Muita tänään tapaamiani blogistani tuttuja hahmoja olivat Joakim, joka korjasi Mannin C-kasettimankkaradion. Etuhampaaton hymy nousi tuon sankarin nuorille kasvoille, kun musiikin sulosävelet täyttivät Mannin hytin. Tajusin, että tällä hetkellä Joakimista ei olisi mehiläisfarmariksi, sillä mehiläiset lentelesivät hammaskolosta hänen keuhkoihinsa pörisemään; siellä olisi siivekkäiden pölyttäjien hyvä hieman levätä työstään, mutta Joakimia meteli saattaisi häiritä.
Ville Raksapäällikölle annoin yhdet avaimet. Se oli lyhyt ja mitäänsanomaton kohtaaminen.
Näin myös Herran Sian. Päivän muotikatsaus: Herra Sika oli pukeutunut flanellipaitaan ja hänen chakransa oli tumman vihreä. Selvä merkki siitä, että biologinen kello on pysähtynyt.
Tajusin siinä työkaluja laskiessani, että tämä on minulle kolmastoista vuosi Provinssi-raksassa. Olen menneen ajan reliikki, vitunmoinen muinaisesine ja erittäin vanha mies.
Ennen ruokailua menin wc-tiloihin aikomuksenani pestä työssä
likaantunut minäni. Laskin maksaläikkäiset vapisevat käteni pesualtaaseen.
Päästin vettä varovasti paperinohuelle pergamenttimaiselle iholleni.
Orvasketeni ei kestänyt hitaasti valuvan veden osumaa, vaan siihen tuli paha reikä.
Vaistomaisesti peräännyin taaksepäin, mutta ihossani
ammottava reikä jäi vesikraanaan kiinni ja niinpä ihoni uloin kerros kuoriutui
liikkeen voimasta yltäni täysin pois; sinne jäi koko fyysinen persoonani
lavuaariin. Huusin hirveästä tuskasta ja katsoin peiliin: Sieltä katsoi
takaisin verta valuva hirviö, oikea verinahkainen saatana. Tuo hirveä olento
huusi kauhuissaan: ”GAAGH! MINÄ OLEN!”
Tuskaisat liikkeeni olivat kuin Jumalan liekeissä palavan
demonin hidasta balettia.
Tanssini oli kammottavan kohtalon sanelema julma farssi,
sillä astuin rikki avannepussini ja katetrini nyrjähti sijoiltaan. Ihmisen
sisällä asuvat hyihyi-nesteet ruiskusivat paineella kattoon ja seinille. Niihin
sekoittui verta, jota syljin suustani; kyllä, olin myös purrut kieleeni tämän
epäpyhän näytelmän aikana. Oksensin silkasta tuskasta lattialle mustan lepakon,
joka lensi välittömästi kattoon roikkumaan. Vaikka tuo siivekäs perkele oli
sisältäni lähtöisin, se ei tuntenut minua – sen kanssa symbioosissa elänyttä
uskollista isäntää - kohtaan mitään
sympatiaa, vaan se tarttui lähimpään tyhjään vihkoon ja kirjoitti pienellä
sinisellä lyijykynällään sen kanteen tekstin: ”Lepakon ensimmäinen ikioma
vihko. Ei saa lainata.”
Epätoivo ja kuolemantuska täyttivät minut täysin. Sielunikin
huusi valtavasta kivusta kuin ansaan joutunut ahma. Tiesin, että viimeiset
hetkeni olivat käsillä. ”Onko tämä Neviksen loppu?”, ajattelin lohduttomuuden
julmissa kourissa. Huusin niin lujaa kuin pystyin: ”Vossikka! Vossikka tänne
äkkiä! Tarvitsen mitä luultavimmin sairaalahoitoa.” Sisään ryntäsi piippua
suussaan pitelevä kokovartalouimapukuun sonnustautunut kalju viiksimies, joka kysyi: ”Ei tulta olisi?” Vastasin kieltävästi.
Tajusin, että ainoa tapani selviytyä olisi
transsimeditatiivisin keinoin matkata ajassa taaksepäin hetkeen ennen
käsienpesuonnettomuuttani. Keskityin ja matkasin aikavirrassa. Olin kuitenkin
kalkuloinut saapumishetken ja aika-avaruuden lait täysin väärin. Aikavirta ei
resetoitunutkaan; minua oli nyt kaksi. Tulin paikalle sillä hetkellä, kun
menneisyysminäni oksensi lepakon suustaan. Liukastuin lepakkoon ja pyllähdin
itseni päälle sillä seurauksella, että minulla oli oma pääni kirjaimellisesti
perseessäni. Huhuilin levottomana omien pakaroideni välissä. Lepakko oli
väkivaltaisesta askelluksestani pahana ja hakkasi minua kynällään päähän niin,
että kolina kävi; päässäni soivat apokalyptiset patarummut. Sitten menin syömään.
Ruokailun jälkeen menimme ulos sateen läpi raksakontille laskemaan lisää työkaluja ja muita asiaan liittyviä esineitä. Puutteita ilmeni, joten pääsimme kauppareissulle Starkiin ja Biltemaan.
Teemulla oli kiukkua sisällään, koskapa oli tyrinyt erään sähkörumpupadin ostamisen. Koin häntä kohtaan ainoastaan 31% empatiaa.
Tein myös hieman työkaluinventaarioon liittyvää paperityötä ja päässälaskua, joka sai aivoni sanomaan: "Ai ai ai, pipii!"
Minä jatkan sitten maanantaina, kun raksa oikein kunnolla alkaa. Huomenna Teemu ja Jaakot hoitavat pari asiaa ja rakas ystävämme Budo-Kari siirtelee festivaalialueella aitoja kuin pyhä pillerin pyörittäjä lantakasapallojaan.
Palataan asiaan maanantaina.
-Nevis-
No comments:
Post a Comment