Provinssirock 2013 - "Tartu minuun ystävä"

Nonni.
Kyllä alkaa olla jaksamisen kannalta mittari täynnä, merkkarit syötynä, tikat heiteltyinä, Erotiikan Maailmat luettuina ja elämän viestikapula tippuneena omiin rattaisiin. Univelka, kuumuus ja pitkät päivät väsyttävät meitä nyt kovasti - onneksi ollaan loppusuoralla.

Tänään oli Jarkon vuoro nukkua pommiin. Miten ihana juttu. Meitä oli enää rivissä Neljä Seinäruusua eli Jarkko, Hietsu, Joakim ja minä. Hietsu ja Jokke ottivat tehtäväkseen kasata väärin asetellut barrikadit uudestaan ja jos joku ei tiedä paljonko kaksimetrinen barrikadi painaa, niin hän on tehnyt täysin oikean ammatinvalinnan elämässään. Siinä oli heill´ rantahurreill´sankartyö, oi oi kun minulla aukesi tänäänkin monasti vyö.

Minä ja Jarkko, vanhat Muistiryhmän hikipingot, otimme vastuullemme Rytmiksen sisätilojen kauniiksi saattamisen. Eli leikimme HahkaWayn poikia (terkkuja vaan mussukkatussukat) ja kasasimme tavaraa rullakoihin ja veimme niitä ala-kerran varastoihin. On oksettavan hirveän kamalahirveää, että tavaraa oli ja on yhä jäljellä mielisairaan homopaljon ja Rytmiksen hissiin mahtuu vain yksi rullakko kerrallaan. Minä olin todella väsynyt ja vartalokoneeni kävin ihan sieluni bensatankin viimeisillä enkelihöyryillä ja kyllä epätoivon musta permanent-tussi oli myös Jarkon kasvoille mutrusuun piirtänyt.
Olin välillä täysin zombie-kunnossa ja Jarkko yritti minua piristää vaihtamalla Pena Lady Ultra UrineDiaper for Menini minun puolestani ja leipomalla sisäreisiini hunajantuoksuista perusrasvaa. Se auttoi hetkeksi.

Jarkon ja minun kauhistuttava tehtävä oli myös viedä kaksi (2) suurehkoa telttaa Lapualle. Ei paljoa naurattanut; itse asiassa vain kerran päästimme sen reissun aikana sellaisen äänen suustamme, joka voitaisiin löyhästi tulkita kevyehköksi naurahdukseksi. Jouduimme nimittäin käsipelin eli täysin manuaalisesti purkamaan ne kaksi telttaa maahan. Yhteensä niissä oli osia noin sata (100) kappaletta. Ei muuten mitään hätää, mutta väsytti.

Palasimme Rytmikselle ja kannoimme siellä hyvinkin raskaita asioita kuten festivaaleilla tarvittavia esineitä, minun lohduttomia sydänsurujani ja Jarkon muistoja keikoilla tekemistään sormitusvirheistä mustilla koskettimilla.

Jarkko totesi ruokatauolla minulle säälivä katse silmissään: "Ei ne naiset sullekaan varmaan sitten ole koko kesänä mitään leipiä tehneet." Oikeassahan tuo vanha kilipukki oli. Yksin pitää minun kantaa itseni päivästä toiseen.

Ei Hietsulla ja Jokellakaan ollut mitenkään hymypoika-päivä. Kaikilla oli vaikeaa. Viimeksi on ollut yhtä vaikeaa kaikilla, kun Jarkolla oli maha sekaisin Ardennien taistelussa vuonna 1944 ja hän teki sen virheen, että luuli pimeässä soppatykkiä upseerien vesiklosetiksi. Onneksi itse olin juuri silloin kihartamassa hiuksiani vaihtotuliasemassa.

Meillä oli tarkoituksena Jarkon kanssa tehdä tänään pitkä päivä, jottei huomenna tarvitsisi niin sitten mennä paljoakaan töihin. Meiltä kuitenkin loppui voima ja asenne ja avanteistamme tilavuus. Huomenna pitää vielä sitten jaksaa: http://www.youtube.com/watch?v=MwPb7g_BlXQ

Nähdään vielä.
-Nevis-