Provinssi osa 19: "Otetaan taas vähän glukoosia"

Kösme.

Eilen oli viimeinen päivä Törnävällä.
Se sujui miten arvata saattaa: Valtavia määriä tavaroita etsittiin, pakattiin, lastattiin ja kuljetettiin. Minä olin Jaakon apukuskina, Kari ajoi perna punaisena kurottajalla ja muut tekivät sekalaisia purkutehtäviä.

Päätin aamulla, että mielenkiinnosta lasken montako reissua ajamme Jaakon kanssa tavaraa. Laskin kaikilla sormilla, varpailla ja käytin jopa kiveksiänikin helmitaulun tavoin pysyäkseni laskuissa. En pysynyt. Kilometrit ja esineet kietoutuivat toisiinsa ilkeäksi purkupyörteeksi, jonka käsittämiseen ei ihmismieli kyennyt. Eli tavaraa oli uskomaton määrä. Paljon kelvottomaksi mennyttä materiaalia heitettiin poiskin; roskalavat tursusivat tavaraa kuten 70-luvun Itä-Saksalaisten naisten kainaloiden karvat painonnostokisoissa.

Tapahtui niin, että ryhmämme jäsenille oltiin ilkeitä tiettyjen tahojen suunnalta. Ammattietiikka estää kertomasta asiasta enempää, mutta siitä tuli paha mieli, jota väsymys korosti.
Itse en pidä pahasta mielestä. Minulla oli ensimmäisen kerran paha mieli, kun Taivaassa jaettiin hiuksia ja minulle annettiin nämä enkelinkiharat. Kysyin Jeesukselta, että olenko minä nyt Enkeli, kun minulla on tällaiset hiuksetkin. Jeesus sanoi:"Ei, olet pillunkarvat."

Jaakon kanssa selvisimme glukoosipastilleilla, jotka olin vanhan mielen suunnittelutaidolla ostanut jo aiemmin. Vain niillä selvisimme hengissä.

Tajusin eräässä vaiheessa työpäivää, että työhousuni pysyvät kasassa enää yhdellä langalla ja että savukkeeni ovat loppu. Menimme hakemaan matkalla minulle tupakkaa samasta paikasta mistä koko tämän Provinssin aikana. Siellä myytiin vielä vanhalla hinnalla, mutta eilen; eilen oli savukerasian hinta noussut! Mitä helvettiä Jumala! Näinkö on? Näinkö lihallista luomustasi rankaiset antamasi vapaan tahdon katkerista hedelmistä?

Yksi kamalimpia asioita lastata ja purkaa ovat suuret maalatut taidekannot. Ne ovat painavia ja painopisteeltään yksiä hirvityksiä ja vitunperkeleitä. Niiden oksat ovat kannettaessa ihmisen kehossa ja onkaloissa kiinni. Ne repivät rikki ihon ja sielun. Ne ovat Saatanan suurenmoinen salainen ase. Mielestäni niitä ei tarvittaisi. Törnävällä kun on valtavasti puita ihan luonnonvärisenä ja kauniisti omilla paikoillaan.

Johanna käski minun kirjoittaa hänestä enemmän ja koska pelkään häntä, niin kerron faktoja: Johanna saa kohta vanhan sukunimensä takaisin, Johanna ei päästä säärikarvojaan rehottamaan ja Johanna toi upealla tavalla eilen minulle ja Jaakolle ja Varasto-Jaakolle ja Varasto-Kallelle pizzat. Ed.main. varastopojjat ovat painaneet myös kovaa työtä.

Eilen oli sitten karonkka, jossa työporukka sekoili alkoholituotteiden ja kuumien keskusteluiden parissa. Hyvä niin. Sinne jäi vielä yöllä Ilja ja Linnansaari ja ilmeisesti Jaakkokin tykittämään. Tänään Ilja on ollut vielä töissä solmimassa kaikki Provinssi 2019 Festivaalin juonenpätkät umpisolmulle.

Kiitän vilpittömästi kaikkia raksaryhmässä ja muitakin, joita olen blogissani maininnut. Onnea ja menestystä heille.
Kunnia sille, kelle se kuuluu. Kunnia heille. Kunnia kaikille muille paitsi heikkolahjaiselle minulle ja Iljalle. Ilja työskenteli hyvin, mutta tässä eräänä päivänä, hänen napansa näkyi liian hyvin valkoisen paidan alta. Napa oli oikein imaissut paidan itseensä. Oksensin hieman suuhuni polttavaa sappea. Se maku oli suoraan helvetistä.
Jääkää hyvästi kaikki. Hyvästit myös Tanskan trukille. Tanskan pinta-ala on 43 094 neliökilometriä ja heidän kielessään on sana "tormunjensenkakerlak", joka tarkoittaa sanatarkasti "ihmistä, jonka ison varpaankynnen alle on jäänyt maalia liikennemerkistä ja jota hänen kälynsä yrittää irroittaa Trippimehun pillillä tiistai-iltana osittain innostuneena."

Heippa.

-Nevis-