Provinssirock osa 5: "Ei kai me nyt taas jumalauta kaiveta"

No niin.

Tänään tuli niitä uusia ihmisiä töihin. Ihan kohta alkaa heidän esittelynsä.

Antti: Vanha tuttu. On sukua eräälle toiselle raksaihmiselle, mutten kerro tarkemmin. Näyttää epäonnistuneelta kreiviltä.
Tontsa: Vanha tuttumme myös. Porilainen taiteilija ja puuseppä. Omistaa sen verran gasellimaisen pepun, että vankilassa hänet meikattaisiin ja vaihdettaisiin tupakka-askeihin.
Juho: Myöskin vanha tuttu. Jyväskylästä eli venyttää jokaista vokaalitavua sillä tavoin, että ennenkuin puhelause on valmis, alle kouluikäisellä lapsellakin ehtii viisaudenhampaat puhjeta.

Oli siellä muitakin tyyppejä, mutten tiedä tulivatko he raksaryhmään vai aluetaiteilijoiksi vai olivatko ns. lippudiilillä liikenteessä. Niin, palkatun henkilöstön lisäksi pyörii alueella myös niitä, jotka painavat saatana duunia Provinssi- lippua vastaan.
Minun avukseni saapui juurikin ed.main. sopimuksella entinen Provinssin ravintolapäällikkö ja epäonnistunut painonnostaja Kaunismäki. Hän tuoksuu epätoivon kyyneleiltä ja hänen voimaeläimensä on Kirka -juliste. Toinen tyyppi oli raksamies vanhoilta ajoilta eli Hermanni. Hänellä on 14 -vuotiaan Sudanilaisen tytön peppu ja hänen unensa ovat selkeitä, jopa värikkään eläviä.
Tuon kaksikon ja minun tehtäväni oli rakentaa narikka. Voi pojat, siinäpä olikin sitten homma.

Kolmikkomme yhteinen tahtotaso oli ihan OK, mutta neoklassinen heikkolahjaisuus ja kyvyttömyys ymmärtää ympäröivää maailmaa niinkuin ollenkaan hehkuivat meissä vahvoina. Lisäksi muistini ei kykene rekunstruoimaan enää kovinkaan tarkasti menneisyyden työskenaarioita. Eli piti kovasti pohtia ja tehdä jopa uudestaan. Katsokaas kun perusongelma oli heti alusta lähtien se, että narikkatelineeseen tarvittava yksi tärkeä osa oli lukumäärältään täysin riittämätön työsuorituksemme hyväksyttäväksi lukemiseen.
Silti aloitimme työnteon reippain ja avoimin mielin. Kului tunti ja sitten urosten ikiaikainen kilvoittelu saavutti räjähdyspisteensä. Normaali keskusteluvolyymi katosi ja tilalle ahtautui agressiivinen huuto, kiroilu ja syyttävät katseet. Käytimme sellaisia alleviivaavia huutoja kuten "Koita nyt saatana ottaa siitä kiinni", "Mikä vittu sinua vaivaa" ja "Tästähän ei vittu tule mitään".

Sitten menimme syömään.

Laulan nyt vähäiset tietoni siitä, mitä muut ovat tänään tehneet.
Kari= Kurotti kurottajalla kaikkia kosmoksemme kurotettavia konfiguraatioita kokonaan koko ajan. Auttoi pohdinnassa.
Tuukka= Kertoi lemmikkilintunsa Maurin delanneen raksakonttiin. Jäjesti linnulle viikinkihautajaiset muurahaispesässä. Laittoi heloja possuaitaan.
Tontsa ja Antti=  Yrittivät rakentaa terassia.
Huhtala Turbo-V ja Juho= Tekivät jotain puusta kylteille.
Johanna= Haki ruuveja kaupasta, helotti ja tinttaili minulle, kun olin aamulla väsypäissäni ottanut väärän poran. En minä niistäkään mitään ymmärrä, mutta pahan nalkutuksen sain silti eli Johanna=BitchMonster 2000.
Linnansaari= Ainakin vastaili radiopuhelimeen. On sekin jo jotain.
Jaaakko= Ajoi mitä kauneimmalla kuorma-autolla.
Ilja= Suoristeli kontteja. Söi myöhässä.
Lauri=Rintamakarkuri. Lähti täksi viikoksi muihin hommiin.

Välihuomio: Ramzilla on koko Törnävän saaren tyttömäisin hymy.

Tänään saapui paikalle myös aluevalaisuryhmä Joakimin johdolla. Hänellä on nyt hammas! Kultainen timantein ja smaragdein koristeltu hammas! Siinä etupuolella lukee että "HIP" ja kitalaen puolella että "HOP". Hänen ryhmäänsä kuuluu myös blogistani tuttu Boy Saari. joka pitää lampuista ja laivareissuista. Kolmannen pojan nimeä en muista, koska olen kehno.

Palataanpa pikkuhiljaa takaisin jännittävän seikkailun pariin nimeltä narikan rakentaminen. Äiti Maa oli muodoiltaan liian runsas tarpeisiimme ja jouduimme kaivamaan yksitoista (11) reikää geologiseen maaperään käyttäen vasaraa ja yhtä narikkatelineen osaa. Kyllä harmitti.
Löysimme maan uumenista ensin Adolf Eichmannin luut sekä natsimerkit ja sitten Jimmy Hoffan ruumiin. Meitä ihmetytti, koska lineaarisesti tarkasteluna historiamme ajanjaksoja, löydökset menivät väärinpäin. No, sellaista sattuu. Muita maan alta löytämiämme asioita: Lonkeropullon korkki, kivi, Stonehenge kokonaisuudessaan, multaa, Pääsiäissaaren patsaiden kivipenikset (ympärileikatut), toinen kivi ja Dannyn syvä katumus hänen tapaansa lopettaa suhde lopullisesti Armin kanssa.

Sitten menimme kahvitauolle.

Olen unohtanut kertoa, että meillä on työmaalla nykyään ehdoton huomioliivipakko. Hain aamulla Hermannille sellaisen ja myöhemmin paljastui, että kyseessä oli lapsille tarkoitettu malli. Nauroimme vedet silmissä tuolle näylle. Jopa Kari joutui pysäyttämään kurottajansa naurun ajaksi. Hermanni näytti siinä liivissä aivan lapselta, jota äiti kutsuu "erityiseksi" ja kun tämä lapsi kysyy vanhemmiltaan heidän avioliittonsa alkuajoista, iskä vastaa: "Kun äitisi vei minut ensi kertaa anoppilaan, huomasin että kyseessä oli minunkin kotitaloni."

Saimme vaikeuksista huolimatta kolmikollamme työpäivän aikana narikan valmiiksi, Siinä esineitä kantaessa ja vasaroidessa tuli mieleen, että jos minulla olisi poikalapsi, ottaisin hänet raksalle auttelemaan kypsässä kolmen vuoden iässä. Kun huutaisin pojalleni, että "Miksei tapahdu? Miksei kuulu vasarointi, saatana?", vastaisi jälkikasvuni: "Koska minulla on Talidomidi-lapsen T-Rex kädet, sillä annoit puolisosi poltella koko raskausajan vihreää norttia aamukossuttelun lomassa."

Huomiseen.

-Nevis-