Provinssirock 2014 - Raksapäivä numero 1

Hei taas pylleröt!

Tänään se alkoi sitten taas. Nimittäin Provinssirockin raksa. Nyt on kyseessä ns. Nollaviikko, jolloin haemme, viemme, siirtelemme ja laittelemme tavaroita valmiiksi "varsinaista" rakentamista varten. Esittelen nyt henkilöstön eli Zero Week Heroes:

Petteri: Esimies, joka puhuu Oulua ja on mielellään folk-muusikko. Hiukset folk-ponnarilla.
Hietsu: Esimies, joka puhuu myös ruotsia. Hiukset "Damn I´m cute"-ponnarilla.
Jokke: Varastochief, joka puhuu mitä sattuu. Predator- rastat ponnarilla.
Teemu: Uusi tulokas ryhmäämme. Hiukset ja parta kivalla tyttöihin vetoavalla ponnarilla.
Emppu: Kuorma-auto kuski ja hip-hop/spraymaali henkilö. Hiukset OG -ponnarilla.
Kimmo: Juuston ystävä ja ihan kiva. Siilikalju: ponnari RIP.
Minä: Vanha mies, joka ei harrasta missään tapauksessa laskettelua. Kiharat ponnarilla, koska muuten työkaverit menehtyisivät katastrofaalisessa afro-onnettomuudessa.

Niin perkele. Minä olen meistä nyt vanhin, kun rakastettu Jakke-setämme jäi näistä hommista eläkkeelle. Tässä iässä ei uskalla enää ostaa edes vihreitä banaaneja tai uusia petivaatteita.

Asiaan. Oli vaikea aamu; ei millään meinannut henkinen kone käynnistyä. Ensimmäiset 10 vuotta näissä hommissa menivät omalla painollaan, mutta uusi vuosikymmen tuntui aluksi raskaalta aloittaa. Kyllä se siitä sitten lähti. Lastasimme aivan ensimmäiseksi MANN -kuorma-auton täyteen roskaa; kaikenlaista tavaraa maaleista vanhoihin somisteisiin. Lastaus ei ollut suorituksena ihan täydellinen ja niinpä hammeroin tyyliin decoja, että saatiin saakuri laidat kiinni autosta.

Kävimme Empun kanssa kaatopaikalla. Sitten söimme. Otin kaksi lasia maitoa ja kaksi leipää pääruuan kylkeen.

Katsoessani tänään työryhmäämme, oivalsin välähdyksenomaisesti, että näytämme saatana kuin köyhän homostelijan Village Peoplelta. Jokke on se inkkari, kun sen rastat näyttävät intiaanipäähineeltä ja minä olen se seilori, koska olen kasvanut meren äärellä. Muut on niitä muita.

Veimme Empun kanssa tuttuun tapaamme ensimmäisenä työpäivänä hirviaitoja 40 kappaletta. Kerron nyt minkälainen esine hirviaita on siirtää ja kuljettaa: Se on painajaisten hämähäkin ilkikurisesti kutoma piikikäs verkko, joka raastaa ihmislihaa joka perkeleen käänteessä. Näin on.
Ihmettelimme ääneen Empun kanssa, että miksi kyseisten aitojen parissa tuli kova hiki. Sitten tajusimme, että olemme hyvin pulleita poikia: Läskit hikoaa tykimmin (Thin men can´t sweat).

Petteri ja Hietsu tekivät paperitöitä, Kimmo ja Teemu auttoivat meitä ja Jokkea sekä laskivat työkaluesineitä ja Jokke se päästeli trukilla ja Rytmikorjaamon sisätiloissa hääräili. Sven Tuuva ei taaskaan tehnyt mitään, sillä hän kuoli luotimyrskyyn Suomen sodassa. Lisäksi hän on fiktiivinen henkilö, joten ymmärrän kaverin työpanoksen vähäisyyden.

Hietsu kysyi Empulta tänään, että mitä varusteita hän haluaisi Manniin. Pohdiskelun jälkeen pyysimme VHS- nauhuria ja jotain väritelevisiota siihen, että voisimme ajamisen aikana hieman rentoutua klassikkoelokuvien parissa kuten "Big bad tits 5" ja "Grandma does Dallas". 

Sellainen oli se päivä. Sen verran tähän loppuun tilitän, että viime vuonna blogissani pyysin, josko jotkut naiset tekisivät meille väsyneille henkipatoille työpäivän päätteeksi voileipiä ja näin helpottaisivat merkittävällä tavalla taakkaamme. Ei näkynyt leipiä. Simskatti sentään hameväki: Pitäkää voikkuleipänne ja pitsipöksynne, saatana. Tilaisuus oli ja meni. Tämän vuoden menemme tiukasti omilla voimavaroillamme, jotka kyllä usein ovat lapsellisen vähäiset. Paitsi että hei; joku mies, nainen, lapsi tai poika voisi tuoda jo nyt rakkolaastaria, ettei tarvitsisi mennä kauppaan sen takia.

Huomiseen!

-Nevis-