Provinssi 2018 Tiistai

No terve.

Tänään purettiin tosissaan. Talkoolaisiakin ilmestyi paikalle ja asioita tapahtui. Possuaitaa saapui tänään useita rekkoja sitä noutamaan, joten se oli se juttu.
Tontsan kanssa harrastimme kuitenkin aamupäivällä pelottavaa itseohjautumista ja jälleenjärjestelimme palasiksi muutaman umpeen tilkityn kulku-aukon. Yksi niistä oli Mörkösilta. Sieltä ilmestyi tällä kertaa Ingrid Bergmann -niminen saksalais-suomalainen luolapeikko. Hän sanoi: "Kröhöm! Öö..saanko tulkita teille hieman Dingo -orkesteria?"
"Anna palaa peikko", totesimme lakonisesti.
Peikko aloitti laulusuorituksensa: "Levoton putkilo tekee itsestään kanyylin."
"Mitä? Laulat väärin. Se menee niin, että `Levoton tuhkimo tekee itsestään marttyyrin´."
"Voi vittu", totesi peikko ja lähti pois.
Lisäksi keräsimme ja pakkasimme Tontsan kanssa kaikki Huhtalantien aidan tukipuut; niitä oli viljalti.

Iltapäivällä mekin ryhdyimme possuaidan purkamis- ja pakkaamisoperaatioon. Muodostimme Koden ja Tontsan kanssa koomisen sarjakuvakolmikon: Kaksi puujaloilla kompastelevaa Hessu Hopon näköistä kaveria ja minä Mummo Ankan näköisenä suurimahaisena ja seniilinä vanhuspaskana.
Possuaidan purkaminenhan on sellaista hommaa, että aivot voi lähes kytkeä pois päältä ja tykittää menemään vaan. Paitsi saatana ja perkele: Joku/jotkut ilkeät ihmiset olivat pakanneet niitä possuaitahäkkejä väärin ja sitten piti purkaa ne ensin. Voin kertoa, että on todella riemumielistä ja hirveän upea juttu alkaa taistelemaan possunkiviä oikein, kun se häkki on kasattu päin kilipukin persettä. Sieltä kun aitojen alta taistelee omilla sormillaan kiviä oikeisiin asentoihin ja toistensa päälle, niin tuntee aitoa elämäniloa ja sielussa on käsittämättömän lämmin olo; aivan kuin olisi yhteys universumin hyväntahtoisuuteen ja ensimmäiseen kosmiseen hiukkaseen: Jumala Partikkeliin. Kaikille maailman ihmisille tässä neuvo: Possuaitahäkkiin tulee sinun asettaa 31 kiveä ja 30 aitaa.
Haluan kertoa tästä aiheesta vielä seuraavaa omin sanoin: Kösvi arpe töps, ne ko pel vi örpo mörbu.

Eräällä mehutauolla Jokipiin Mikko, tuo kylmän kohtalon lätsämies, arvosteli minua siitä, etten maininnut blogissani sitä, kun Kode toi meille tässä yksi päivä suklaata. Ymmärrän toki, että se on sydämenasia Jokipiille, sillä suklaa saapui Jalasjärvelle uutuutena kesällä 2015. Sähköt vedettiin Jalasjärvelle vuonna 2011 ja se oli onnen vuosi Jokipiille, sillä hän näki vihdoin pelata Änäriä hyvässä kattovalaistuksessa.

Ihmettelimme tänään possuaitakolmikkomme kanssa sitä, että mikä helvetti on Viikkari. Sitä nimeä on hoettu radiopuhelinliikenteessä jo viikkokausia. Joskus olemme kuulleet sen myös muodossa Vinkkari. Joku paikka se on festivaalialueella, muttei ole kiinnostanut enempää, sillä meitä ei ole sinne koskaan pyydetty. Epäilemme, että se on Viking Linen layher-rakennelma; mistä perkeleestä näistä tietää. Saisivat ihmiset puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mitä jos mekin yhtäkkiä keksisimme, että Myllynpiha on koodinimeltään Pössövesvisvi?  Kyllä jäisi Karikin kurottajalla sinne tulematta liian kryptisten radioviestien takia.
Oli ihana nähdä, kun Kari silitti kurottajan uneen päivän päätteeksi. Siinä oli paljon maiskuttelevaa suukottelua, halauksia ja koko vartalolla tapahtuvaa hierontaa. Kari ei ole muuten syönyt viikkokausiin mitään; erilaiset kurottajat ovat imettäneet hänelle nisistään hydrauliikkanestettä ja moottoriöljyä. Kari voitelee aamuisin siittimensä dieselillä, jotta kurottajat hyväksyisivät myös ohjastajansa ominaistuoksun.

Huomenna jatketaan tästä.
-Nevis-