Provinssi 2018 Keskiviikko "Tehdään nyt päin vittua tämä homma loppuun, kun aloitettiinkin"

Terve.

Jos olette seuranneet blogiani, voitte helposti päätellä mitä kaikki ovat tänään tehneet. Samoilla kujeilla jatkettiin. Harmaa Kyrpä saapui tontille ja sitä ovat jotkut kirotut sielut levittäneet sinne tänne.

Tapahtui vain muutama erikoisuus: Lauri tasoitti maata täryttäjällä. Kun häntä katsoi työn touhussa, oli epäselvää tärisikö mies vai koko maapallo.
Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari silitti kaikkien puiden lehdet ja asensi ne sitten takaisin puihin Eri Keeperillä, joka on todella klassinen liima.
Jokipiin Mikko, tuo isolta screeniltä mielellään elokuvia katsova sikafarmari, käväisi alueella.
Eräästä puumateriaalin leikkaamiseen tarkoitetusta koneesta oli terä paskana. Yritimme sitä vaihtaa neljän miehen voimin. Kesti liian ison hetken tajuta, että terää paikallaan pitävä ruuvi avautuukin epäloogisesti eri suuntaan kuin universaali tapa on. Koska ihminen on psykofyysinen olento, tuosta tilanteesta aiheutunut mielipaha sai myös vartalomme veteliksi; kuin liian kauan keitetty spagetti rumien ihmisten sauna-illassa.

Yksi mönkijä saatiin alueelle ja voi pojat miten iloinen nuori Vilja-Ilja oli asiasta. Hän pomppi riemusta kuin saippua sokean käsistä kattoon. Hänellä oli niin maanisen kivaa, että sydämentahdistimeni huusi Syntax Erroria ja punainen varoitusvalo vilkkui sieraimestani läheiseen muurahaispesään siihen malliin, että siellä tuli Disko takaisin muotiin.

On mielettömän mukavaa nähdä aluevalaisuryhmää samoilla työpisteillä välillä. Tänään sain sairasta mielihyvää siitä, että minulla on ammattimaisemmat työkengät kuin Boy Saarella. Piste Nevikselle. Männistöllä oli tukka auki tänään ja huomasin, että hänellä on ehkä hieman pidemmät hiukset kuin minulla. Piste Männistölle. Tilanne jatkuu kutittavan jännittävänä varmasti.

Tuimme taas aitoja Jonin ja Pilja-Siljan kanssa. Olemme puhuneet tällä viikolla niin paljon armeijajuttuja, että klo 14.32 laskeutui läheiselle oksalle komodonvaraani. Hän sanoi: "Nyt saa kyllä jätkät riittää nämä armeijajutut." Vastasin: "Mitä helvettiä? Eihän komodonvaraanit puhu!" Tähän hän: "Kyllä ne puhuu, kun on pakko." Tämän jälkeen komodonvaraani otti pitkän ryypyn taskumatistaan ja lensi pois.
Rakensimme päivän lopuksi kolmistaan sellaista ihanan ihanaa lattiaa bäkkärikonttien väliin ns.dekkipaloista. Se masensi meitä, koska epäsurrealistinen estetiikantajumme ei kyennyt sulattamaan konttien sijoittelun, maapallon epäsymmetristen pinnanmuotojen ja käyttämämme materiaalin välistä ristiriitaa. Henkinen patogeeninen dissonanssi oli valmis.

Kyselin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaarelta, että oliko ollut kiva työpäivä. Hän vastasi: "Työpäivä menetteli, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari. Olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii."
"Mitä saatanaa? Mikko Jokipii on ystäväni, joka kävi täällä tänään. Nyt menee liian läpinäkyväksi ja typeräksi sinun juttusi! Et voi ottaa tuosta noin vaan oikeiden ihmisten nimiä ja lisätä niitä omaasi! Hei kamoon dude!", huusin kimpaantuneena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii. Jos on valittamista, niin puren pääsi irti kynsisaksilla."
"Ok", sanoin.

Nähdään huomenna.
-Nevis-