Provinssi 2018 Maanantai

Tsaukkista.

Tänään tuli lisää ihmisiä paikalle. Väkeä oli kuin pipoa kirjastonhyllyllä Harry Potter- teemapäivänä.

Esittelen hieman:
Tontsa: Taiteen professori. Väittäisin häntä asiansa osaavaksi ihmiseksi, jos hän ei asuisi Porissa.
Joni: Opiskelee poliisiksi. Entinen musikaalitähti. Luojan kiitos entinen.
(Meillä on Tontsan ja Jonin kanssa sellainen yhtäläisyys, että olemme kaikki välttäviä rumpaleita ja keskinkertaisia sotilaspoliiseja.)

Jyväskylästä saapuivat Juho ja Tuukka. He puhuvat murteella, joka on niin täynnä vokaaleja, ettei
Onnenpyörä-ohjelman varastossakaan ole niin paljoaaaaaaaaaaa.

Aluevalaisuryhmä pamahti myös tontille. He ovat Joakim, Boy Saari ja Rosvo-Männistö. Joakimin paras ominaisuus on hänen teejuontitaitonsa, Boy Saari on osannut ihan itse mennä naimisiin ja Männistön bassosoundissa ei nykyään ole enää häiritsevää säröä.

Hieman myöhässä saapui Minotauros. Hän on entinen labyrinttiasukas, jolla on härän pää ja ihmisen vartalo muutoin. Zeus herätti hänet henkiin tätä raksaa varten. Kun menin esittelemään itseni, Minotauros sanoi vain: "Urrr, urr, nhh, ngg, raaaa." Vittu mikä jätkä.

Työasioista juttelen nyt:
Minä, Joni ja Tontsa saimme upean tehtävän mennä tukemaan Huhtalantien possuaita. Muuten se kaatuu ihmis- ja luonnonpaineesta. Kerron teille nyt, että tukeminen on työvaiheiltaan moninaista: Ensin pitää paikallistaa tarvittava puutavara, joka on määrältään törkeä. Sitten se pitää jakaa tukemispisteisiin kamalan pitkältä matkalta. Tämän jälkeen täytyy veistellä kiilat ja sahata lovet tukipuihin. Tämähän ei riitä, vaan ihmisen pitää hakata rautakangella maahan reikiä kiiloja varten ja tykittää täysiä kiilat reikiin lekalla. Jos luulitte, että tässä oli kaikki, olette väärässä: On porattava tukipuut kiinni kiiloihin ja rautalangalla sidottava tukipuu possuaitaan kiinni. Viimeiseksi on oltava tukena metsässä asuvalle Pikkuväelle. He kun ovat kuolemassa sukupuuttoon, koskapa nykyajan ihmiset eivät usko heihin enää; ihmiset vain somettavat ja lukevat saatana blogeja. Minä käytin tänään työpäivästäni 4,12 minuuttia siihen, että silitin sylissäni pientä keijua hyräillen samalla taitavasti Vera Teleniuksen "Miljoona ruusua".  https://www.youtube.com/watch?v=y_WQdgnEtmA
Voi kun heitä onkin vähän! Kauhajoella, aivan Päntäneen rajalla, on eniten Pikkuväkeä. Siellä asuu maailman viimeinen yksisarvinen. Hänen nimensä on Mauno Pyttipannu Dallas ja hän paskoo vanhuuttaan liikaa sinne tänne. Tokihan kaikki tietävät tämän ja itsestäänselvyyksiä vain toistelen.

Kari auttoi meitä jakamaan puutavaran kurottajaa hyväksikäyttäen. Kari aamuisin kiinnittyy kurottajaan USB-piuhalla aivoistaan ja asettaa kanyylin suoneensa, jonka toinen pää on kurottajan hydrauliikka-öljysäiliössä kiinni. Karin suonissa virtaa öljy ja rinnassa hakkaa metallisydän.
Jossain vaiheessa Tontsa joutui menemään muihin työtehtäviin, koskapa hän on pikkutarkka puuseppä. Minä pyysin Kilta-Iljan apuun siihen sitten. Keskustelimme armeija-aikojemme muistoista siinä samalla.

Lauri rikkoi kuormurilla kissan tahallaan ja käskyjen alaisena. Kyseessä oli se kissaksi muotoitu kukkula siellä niin. En tiedä mitä sanoa tästä enempää.

Tajusin tänään, että kun huutelen työtovereilleni matkojen päästä, niin kuulostan aivan joltain naakalta, jolla on sitruuna perseenreiässä ja arpakuutio sieraimessa. Aivan kamala ääni, jukoliste.

En oikein tiedä kaikkea, mitä muut tekivät tänään. Kari ja Lauri siirsivät kahdestaan kurottajia ja ketjuja hyväksikäyttäen yhden kontin. Sipe-lius tykitti aitaa pystyyn ryhmineen uskoakseni. Johannasta ei ole muuta tietoa, kuin se, että hän on jatkanut rohkeasti tupakointiharrastustaan. Tontsa tosiaan puuseppäili; ehkä Tuukkakin oli siinä mielestäni. Kävimme Jonin ja Skilja-Siljan kanssa tsekkaamassa narikkaa hieman. Jotkut laittoivat jotain messumattoa jonnekin; ainakin Juho taisi olla siinä. Linnansaari oli tapansa mukaan mystinen goottimeikeissään.

Näin vasta päivän lopuksi Minotauroksen. Kysyin häneltä kohteliaasti, että miten päivä sujui. Hän vastasi: "Yrr..ngg". Silloin minulla pamahti nakki ja syöksyin patologian laitokselle ja hain sieltä äänihuulet. Tein nopean rekonstruktiivis-kirurgisen toimenpiteen kertakäyttöveitseä ja käsidesiä käyttäen. Operaation jälkeen kysyin: "No, miltä nyt tuntuu Minotauros? Voit vastata, koskapa häränpäässäsi on nyt ihmisen äänihuulet." Tähän Minotauros: "Kiitos, oikein hyvältä. Mutta olen päättänyt, etten halua olla nimeltäni pelkkä Minotauros."
"No mikä haluat olla nimeltäsi?", kysyin.
"Minotauros Pekka Hautala"
"Mitä vittua? Et voi olla Pekka Hautala. Hän on yksi ystävistäni ja entinen raksamies. Keksi joku muu ja originaali nimi!", paasasin.
"Ei. Nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala. Jos väität vastaan, niin lyön nuijalla päähän."
"Hyvä on.", totesin.


Nähdään huomenna.
-Nevis-