Provinssi 2018 Sunnuntai ja maanantai

Jaha.

En ehtinyt eilen kirjoitella, kun piti nostella illalla Jormiksen kanssa mikseriä; syyttäkää häntä.
Nyt tulee siis kahden päivän edestä episodikerronnallista tarinaa.

Sunnuntaina, kun tavalliset kuolevaiset olivat vielä juhannuslaitumilla, iso joukko ihmisiä työskenteli Provinssialueella.
Uusia ihmisiä liittyi joukkoomme:
Emppu: Kuski. Hip-hoppaava ojaantippuilija.
Roni: Edellisen apukuski.
Damski: Palomies ja baarimestari Vaasasta. Parasta hänessä on silti futuristiset tyylikkäät aurinkolasit.
Niilo: Akun Tehtaan kanssa tuli hän. Näyttää puutarhatontulta, joka on liimannut Eri Keeperillä pisuaareista löytämiään karvoja naamaansa.
Sähköryhmää tuli paikalle myös ja he ovat sellainen sähäkkä toimintajoukkue, että sinne mahtuu mukaan myös paikallispoliitikko, entinen raksalainen.

Niilosta kerrottakoon heti se, että trukin kanssa sattui sellainen yhteisjuttu, että tuli hänen jalkansa lujaa pipiksi. Hän jatkoi myöhemmin töitään kyllä.

Jos luette tätä blogia, niin palaamalla aikaisempiin raportteihin, ymmärrätte suurinpiirtein mitä tarinamme ydinhahmot tekivät työkseen sunnuntaina.
Minä ja Kode tilkitsimme Mörkosillan alustan, etteivät pääse ryövärit sieltä alueelle. Harva tietää, että sillan alla asuu suuren suuri peikko. Kun työskentelimme siellä, peikko huusi meille: "Kuka uskaltautuu kotiini?"
"Kode ja Nevis", me vastasimme.
"Saako teidät syödä?", kysyi peikko.
"Saa. Vaihtelu virkistää", totesimme.
Peikkohan söi meidät perkele välittömästi. Hän oksensi meidät pois melko pian. Syynä oli kuulemma paha kala-allergia, ja minun niljakkaasta luonteestani ja Koden ruotomaisesta kropasta tuli pahasti kala mieleen. Onneksi Damski oli hieman kauempana siinä tilanteessa.

Laitoimme jossain vaiheessa telttoja pystyyn muutaman ihmisen avustuksella. Hakkasimme myös nauloja maahan, että pysyy tekonurmi musiikkitähden kengän alla kivasti.
Camp Provinssissa jouduin useasti koskettamaan Harmaata Kyrpää ja kuolin sisältä silloin. En halua puhua aiheesta enempää koskaan.
Muotikatsaus: Jokipiillä oli jälleen lasten lippis päässään. Sellainen, johon mahtuu iso kasa perunoita ja pari pleikkarin ohjainta.

Tähän väliin haluan mainita, että meillä on sellaisia kivoja tyttöjä, jotka hoitavat muonituksemme ja juomatarjoilun. Olen heille kamala ihminen, jos teetä ei ole saatavilla.

Päivän lopuksi kysyin Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harrisilta päivän kuulumiset. Hän kertoi: "Jep, kivasti meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris vaan nimeni on nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää."
"Ei jeesus! Ethän sinä voit nyt ottaa minunkin nimeäni! Tämä on uskomattoman typerä juttu! Kuulostaa joltain erittäin huonolta blogitekstiltä!", huusin vihaisena.
"Minä olen nyt Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää. Jos ei käy sinulle, niin päästän pahanhajuisen paukun pyllystäni. Olen syönyt tänään saksalaista ruokaa."
"Voitit."

Tänään Tontsa, Joni, Antti ja Ilja tekivät puusta teoriassa toimivia puisia rakennelmia. Toki Ilja oli aamupäivällä myös minun, Damskin ja Välimaan kanssa laittamassa kylmäkontteja vatupassin sanelemaan ojennukseen. Välimaa on ravintolaraksaveteraani ja kovan kohtalon trubaduuri. Toki yleensä trubamolli.
Kari, Lauri ja Damski toimivat myös Provinssialueen maata nuolevina moottorilintuina. Esineitä liikkui, kurottajan piikki kiikkui, painosta tavaroiden, ihanien esinepalleroiden.
Sipe-lius oli niin vauhdissa mönkijällä, että tuli paitaan reikä. Johanna otti aurinkoa ja meikkasi hiuksiaan aina kun talkoolaisilta silmä vältti.

Kode saapui josain vaiheessa ja hänen sekä Välimaan kanssa odotimme uskomattoman kauan, että saimme siirrettyä pari kylmäkonttia, jotka jo aamupäivällä asensimme paikoilleen. Ihanaa on aina tehdä asioita uusiksi; se on uskomattoman kivaa ja antaa tekijälleen paljon.
Jännittävintä odotusajassa oli se, että tiputin hanskani vesitankkiin ja Välimaa onki sen sieltä maasta löytyneellä kepillä pois.
Kontit siirrettiin sellaisella tavalla, että jonkun oli kiivettävä konttien katolle laittamaan ja irrottamaan kenttinkejä. Kode osoittautui ninjamaiseksi myyttiseksi hahmoksi ja tuosta noin vain hyppi edestakaisin ylös ja alas. Oli toki vaivalloista aina kiivetä välillä pois, joten tuo poika jäi yhden noston ajaksi kontin katolle ns.hengailemaan. Hän seisoi uljaana kettingistä kiinni pitäen kontin laskeutuessa maahan. Se oli jumalainen temppu. Ilmojen halki ja maan kamaralle matkusti lailla nälkiintyneen kuningaskotkan Kode. Jos joku eläkeläisnainen olisi nähnyt hänen suorituksensa, niin kyllä olisi lentänyt tekarit, tuki-alushousut, katetri, vanhainkodin asuntolan avain ja kettukarkkipussi vauhdissa Koden luokse.

Kysyin päivän lopuksi Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpäältä hänen tunnelmistaan. Hän kertoi: "Hyvin meni, mutta en ole enää Minotauros Pekka Hautala-Martti Ahtisaari-Mikko Jokipii-Steve Harris-Toni Nevanpää vaan Marko Poolo. Nimi viittaa sekä urheilulajiin että valintaani juhlapaidaksi."
"Kiitos sinulle," sanoin Marko Poololle. Sen jälkeen hän rasvasi aurinkorasvalla selkäni ja meistä tuli hyvän päivän tutut. Aina kun näen hänet, sanon: "Hyvää päivää."

Huomiseen.
-Nevis-