Virittämö 2015 viimeinen osa: Purkua ja Inhoa Seinäjoella

Huomenta.

Työpäivämme alkoi hämmentävällä ja ahdistavalla tavalla minulle, Jyskylle ja Kimmolle. Saari oli jo käynyt aikaisemmin syömässä, joten hän säästyi koettelemukselta. Nimittäin edellä mainittu kolmikkomme lähti heti tuttuun tapaansa ateriaretkelle Amarilloon, mutta nytpä se ei onnistunutkaan. Paikassa oli tunnin jono ruuan saamisessa ja työetiikkamme ei voinut mitenkään venyä sellaiseen aikamääreeseen, sillä bändit olivat saapumassa.
Saana kivana plikkana hoiti meidät keittiöön tarvehankkimaan henkilökunnan ruokaa eli muussia ja lihapullia kastikkeella. Tämä oli kiva, mutta koska olemme nöyriä Suomalaisia miehiä, niin oli äärimmäisen ahdistavaa olla keittiöhenkilökunnan kiireen tiellä. Henkinen hattu kourassa yritimme mahdollisimman nopeasti lämmittää ruokamme mikrossa ja sitten menimme toimistoon syömään. Sielläkin olimme tiellä ja henkiset pyllymme paljaana ja raipattuina istuimme mahdollisimman hiljaa ja söimme tehokkaasti. Sen verran Jysky tohti sanoa ääneen, että totesi: "Tämä on hyvää kastiketta." Anteeksipyydellen saimme laitettua likaiset astiamme tiskiin ja sitten nelistimme äkkiä pois häpeän stigma takaraivoihimme poltettuina.

Sitten tuli niitä bändejä ja kannoimme heidän tavaroitaan lavalle ja lavalta pois. Rumpuraisereitakin siinä pyöriteltiin. Kävin jopa muutaman lauseen mittaisia tarpeellisia keskusteluja orkesterien kanssa, että saatiin asiat hoidettua.

Tajusin tänään, että Saari on ihan parrattoman Bob Geldofin näköinen näissä festivaalihommissa pyöriessään. Tästä vertailua sisäpiiriläisille: https://www.youtube.com/watch?v=sopah57XSMY

Tänään tapahtui sellainen kamala asia, että hevosen kusi haisi aivan liikaa työpisteemme vieressä. Hevosvankkuriajelua bisneksenä tarjonneet miehet eivät viitsineet sen vertaa, että olisivat vieneet hevosensa Fransmannin inva-vessaan ja niinpä hevoset laskivat virtsansa alleen; kadulle. Hevonen ei ole söpö tai jalo; se haisee kamalan pahalle.

Raskaana pilvenä yllämme leijui koko päivän tieto siitä, että kaikki kaiuttimet, valot, piuhat ja lava pitää purkaa, pakata autoihin ja viedä ihan pois asti yöllä.
Kimmon kanssa jo vaivihkaa purimme mm. raisereita pois yödiskon soidessa.
Kode tuli hyvissä ajoin fiilistelemään paikalle ennen purun alkua ja puki rauhassa työvaatteet ylleen.
Kävi niinkin, että Kimmo lähti Saanan kanssa viemään sohvia hienosti ennakoiden.
Heti kun valomerkki tussahti ilmoille Kode pamahti availemaan barrikadin pultteja ja minä revin niistä teipit sekä näköestekankaat possuaidoista ja sellaista.
Kari liittyi joukkoomme. Hän on vanha, mutta nuori.
Lastasimme autoon Rytmikselle menevät tavarat eli barrikadit, vepe-aidat ja kahvinkeittimen. Kimmo ja Kode niitä lähtivät viemään. Minä kävin hoitamassa meille vielä yöruuat eli burgeriateriat mieheen. Ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen, jaksaakseen ja syödäkseen.

Purku vaikuttaa aina kamalan epätoivoiselta aluksi: Sitä tavaraa on niin saatanasti, että helposti ajattelee: "Voi vitun vitun vittu. Mihin tunget nämä kaikki esineet? Miten ne jaksaa ottaa irti? Nehän on saatana kiinnikin kaikki toisissaan kaikilla piuhoilla ja kytköksillä. En halua. Tahdon kotiin."
Jyskyn ja Saaren neuvoilla ja opastuksilla minä, Kimmo, Kode ja Kari - ihmeellistä kyllä - saimme erilaisia ääni- ja valoesineitä purettua ja pakattua pienempiin ajoneuvoihin. Jysky haki jossain vaiheessa ison kuorma-auton, jonne suurin osa tavarasta meni. Vanhuskaksikko eli Kari ja minä siellä auton uumenissa pakkailimme peräpukamat ja malignantit eturauhaset stondiksessa. Siellä helskyi avanne sekä tyrä.

Jysky ja Kimmo lähtivät purkamaan kuorma-autoa varastolle ja me muut jäimme purkamaan sitä lavaa. Kode mossahti poran kanssa lavan alle availemaan kiinnityksiä, Saari ja Kari kantoivat lavan paloja kivoihin nippuihin ja minä otin pienen pienen avaimen, jolla availin lavanjalkoja ja laitoin ne kuljetuskuntoon.
Ympärillämme kuhisi niinkuin hyttysenpesässä; baarihenkilökunta ja järkkärit laittoivat läjään Virittämöä ja humalaiset Tangosika-aivot kävelivät ympärillämme huudellen ja viisastellen.

Näimme myös kuuluisuuksia paikalla: Paikalle saapui humalassa pyörimään Armi Aavikko. Hän cowboy-hattu päässään joi viskiä Martini-lasista, polttelia sikaria ja huuteli: "Mitäs pojat? Lähdettekö jatkoille?" Kohteliaasti kysyin Armilta: "Tuota neiti Aavikko, ei millään pahalla, mutta ettekö te ole poissa? Eikö teidän pitäisi olla tuonpuoleisessa nauttimassa ikuisesta levostanne? Kun meillä on tämä purkukin tässä kesken, eikä oikein ehdittäisi olemaan seurallisia." Tähän Armi vastasi: "Totta se on. Unohdin koko homman. Tsau pojat ja tsemppiä purkuun joka jätkälle niin saatanasti." Sitten hän savupilven saattelemana oli poissa; Pamf!

Tiukan työskentelun jälkeen saimme vihdoin aivan kaikki tavarat pakattua autoon ja avasimme kiitollisina itsellemme yhdet makujuomat. Minä otin lonkeron. Saari nyt oli pitkin päivää tiputellut parikin aikuisten limsaa naamaansa.

Se oli siinä sitten. Kiitos Ullalle ja Saanalle fantastisesta ylläpidosta. Kiitos Ahola, Jysky, Saari, Kimmo, Kode ja Kari. Ei Kiitos Marita Taavitsaiselle joka hirveässä humalassa sönkkäsi menemään ja riisui minut, viattoman miehen, tuomarinsilmillään Fransmannin edessä yöllä. Minä kun vain vein vielä purun jälkeen löytämäni repun respaan talteen.

Kiitos kaikille Provinssin ja Virittämön sankareille ja tästä lohtubiisi Jormikselle: https://www.youtube.com/watch?v=z6IE4HlXIgY

Siinä oli blogini tällä erää. Nähdään taas vaikka ensi vuonna.
-Nevis-