Provinssirock 2013 - Vitospäivä

Morjens, miten menee?
Aamulla tilanne meni siten,että Duracell-Hietsu ja Budo-Kari jäivät pellihallille trukkien kanssa leikkimään decepticoneja ja me muut lähdimme kolmella kuorma-autolla Kaustiselle hakemaan 740:tä patjaa.
Autokolonnamme muodostui Jarkon ja Hermannin etummaisena menevästä autosta, jonka koodinimeksi tuli loogisesti JohtoKotka. Lemmentohtori-Siekkisen ja minun autoni koodinimi oli Klafäärin Kolibri, viitaten rantahurritaustaani. Tähän asti kaikki oli hyvin. Sitten kun Joakimin piti nimetä hänen ja Empun auto,niin vituiksi meni ja lujaa. Täysin vastoin lintuteemaa ja Mannin väritystä, nuori Alfred antoi heidän koodinimekseen Keltaisen Napaketun. Se oli ilmeisesti sitä trendikästä nuorisohuumoria sitten.

Otimme mukaan radiopuhelimet, jotta autokolonnamme pystyi ylläpitämään keskinäistä tietokilpailua. Kysymykset olivat hienoja ja vaihtelivat isäni puukengistä Jarkon ensimmäiseen autoon ja Hermannin sukupuuttoon. Ilma oli kaunis ja jossain metsikössä juoksenteli aivan varmasti jänis. Voi Rakkaus!

Saavuimme Kaustiselle. Patjoja tuli luovuttamaan mieshenkilö, jolla oli keltaisimmat ja kiharimmat hiukset ikinä. Siis minun hiusteni arveluttavuustaso ei ole mitään verrattuna siihen kaveriin. Aivan käsittämätöntä. Ei tekisi oikein mistään muusta puhuakaan nyt enää tai koskaan. Jumalauta.

Haimme ensimmäiset 325 patjaa entisestä mielisairaalasta. Paikka oli ahdistava ja taas tuli mieleen, että minä haluaisin jo sinne taivaan kotiin mennä. Kannoin silti patjoja muina miehinä.
Seuraavat patjat haimme Vetelin koulukeskuksesta. Patjat olivat rakennuksen ylimmässä kerroksessa ja välissä oli useita portaita. Koska olemme luonteeltamme peruslaiskoja ja siksi festivaalihommiin täysin soveltuvia, menimme sieltä mistä aita oli matalin, eli heittelimme patjat alas ikkunasta. Minä vanhana miehenä kiipesin korkealle katon rajaan ja tiputtelin patjoja sieltä pojille ns.hollille. Voi Pyhän Lehmän utareliivien hakaset, kun oli kuuma siellä korkealla! Viimeksi oli yhtä kuuma El Alameinin taistelussa, jossa Jarkon kanssa olimme pesemässä panssarivaunuja ja keittämässä murukahvia upseereille.

Menimme syömään paikalliseen Pelimanni-ravintolaan. Sinne tuli myös naispuolinen ystäväni Pekola. Hän on kiva ja entinen työkaverini.

Paluumatka ei sujunut kommelluksitta. Emppu oli unohtanut tankata Mannin ja sinne se saatananperkele sammui Lapuan tietämille. Jarkko sen joutui hinaamaan sieltä sitten. Hienoa Mika taas. Upea juttu. Nice going.

Toivotan hyvää viikonloppua musiikkiesityksellä. Syitä tähän valintaan on neljä: 1. Minun hiukseni näyttävät samalta aamuisin kuin laulajan hiukset. 2. Kitaristi näyttää Hermannilta. 3. Kappale on meille kaikille sinkuille sopiva sanomaltaan. 4. 80-luvulla kaikki oli vielä hyvin. Tästä: http://www.youtube.com/watch?v=EOtlTrh809g

Huomennakin on työpäivä, mutta lähden silti kohta terassille. Nähdään siellä!
-Nevis-