Olin jo lapsena tyhmyri

Hei kukkakepit ja ihrapossut!

Kun olin ala-asteikäinen, minä ja ystäväni Sami menimme pihalle leikkimään. Päädyimme tonkimaan Äiti Maan arkisia ihmeitä.

Meillä molemmilla oli hanskat ja kun löysimme kuolleen piisamin kusiojasta, oli meidän todistettava toisillemme ja itsellemme miehuutemme ja ottaa tuo kuollut luontokappale käsiimme ja roikottaa sitä hännästä; aivan kuin olisimme olleet muinaisia metsästäjiä, jotka kaatoivat suuren maaseutua terrorisoivan hirviön.

Etenimme ojan syleilystä metsäsektorille, jossa löysimme kuolleen linnun, joka oli maatunut niin pahoin, että siinä kuhisi matoja. Olin ottanut hanskani pois, koska ne olivat kuumat tai jotain. Haastoin hanskakätistä Samia koskettamaan linnun brutaalia raatoa, mutta hän ei lähtenyt siihen. Päätin näyttää olevani todella kova jätkä ja koskin tuohon matojen infestoimaan linnun ruumiiseen paljain sormin. Sami katsoi muistaakseni enemmän inhoten kuin ihaillen. Hetken kuluttua menimme molemmat tahoillamme koteihimme.
Ajattelin, että pesen kädet niin hyvin, että kaikki bakteerit kuolevat käsistäni ja elämä on hyvin. Vituiksi meni. Pesin toki kädet, mutta ala-aste ikäisen pojankoltiaisen käsihygienitoimenpiteet osoittautuivat täysin riittämättömiksi. Sain todella vihaisen mahataudin; oksensin melkein viikon ja maha oli erittäin kipeä.
Tarinan opetus: Minä en ole kova jätkä.

Nähdään taas ja muistakaa: Starailu pois ja turvallisuus ykkösprioriteetiksi.
-Nevis-