Provinssi 2017 osat 7 & 8 & 9

Päivää, saatana.

Taas meni muutama päivä kuin kanan siivillä; hirveän kotkotuksen huminassa.

Tiistaina Timon kanssa kuljettelimme suurenmoisen mitäänsanomattomia esineitä Rytmikseltä alueelle. Aivoni olivat poissa päältä ja vain selkäydinnesteet ohjasivat toimintaani. Muu ryhmä korjasi muiden ihmisten päin helvettiä laittamaa aitaa kirosanat suussaan ja laittoivat sellaista meille kaikille ennennäkemätöntä harmaata lattiaelementtiä mm. telttoihin lattioiksi, Se on aivan kamalan suuritöistä asentaa sitä, ihmiset. Tontsa pyysi minua keksimään jonkun osuvan nimen sille. Koska olen tyrmäävän ihana ja sulosointuinen herrasmies, nimesin sen Cyrväksi. Harmaata Cyrpää sinne tänne.

Keskiviikkona saimme Timon kanssa kuljettaa erilaisia sisustuselementtejä, Pääosin ne olivat stryroksisia isoja eläimiä. Eivät kovin painavia, mutta käsittämättömän hauraita. Kahden aikuisen miehen piti kieli keskellä kämmentä kantaa niitä hikoillen kuin satujumppaavat siat. Otin hetkeksi paidan pois, mutta lapset alkoivat itkemään, naiset kaivoivat pippurisumutteet esiin, linnut lakkasivat laulamasta ja Taivaasta tippui pieni Enkeli jäätyneenä maahan. Pakko oli paita takaisin pukea.
Muu ryhmä jatkoi ilmeisesti samaa epätoivon tiensä kulkemista. Jotain saatanallista DJ-dekkiä Jesse ja Tontsa kasasivat Karin avustuksella. Liian raskas taakka oli sekin; varsinkin henkisesti.

Tänään paikalle tuli vanha tuttumme Moottori-Lauri. Hän on kova poika ajelemaan koneilla. Linnansaari otti minut pois kuljetustiimistä raksaamaan. "Mikäs siinä, käyhän se", ajattelin harmaasti. Johannan tiukkaan tätikomentoon astuin sitten. Jotain aitaa siinä tuettiin ja Cyrpää yhdessä Johannan kanssa rullattiin. Sitten pystytimme pari Ateena-telttaa Lauri apunamme. Tykitimme lekalle perkeleellisiä kiiloja telttojen nurkkiin. Kivihän siellä oli monessa paikassa syvällä maassa esteenämme; pakko oli lyödä niin saatanasti ja täysiä. Lekakin hajosi iskujemme voimasta. Vieläkin tärisee vasen käsi.
Loppupäivän laitoin possuaitaa pystyyn Johannan ja Laurin kanssa. Se on sitä vanhaa kunnon protestanttista perusduunia, josta Jumala tykkää.

Söimme tänään lounaaksi nakkikastiketta. Katsokaas kun eilen työmaa-alueelle tunkeutui Nakkikastike ja jouduimme sen harppunoilla kaatamaan ennenkuin se kävi ihmisten kimppuun. Laumastaan oli eksynyt se sekaisin oleva yksilö. Nakkikastikkeethan ovat usein sävyisiä, mutta talviuniltaan herättyään ne saattavat poiketa muutoin niin lauhkeasta laumakäyttäytymisestään. Niitä ei pidä lähestyä yksin. Puuhun ei kannata kiivetä. Nakkikastike on taitava etenemään puustossa. Veteen kannattaa mennä piiloon, jos sellaiseen törmää. Vedestä ne eivät tykkää. Minä tykkään vedestä.

Nyt pari päivää vapaata. Jos en selviä juhannuksesta hengissä, niin kostakaa kuolemani vanhan tavan mukaisesti tulella ja verellä.

Tsau.
-Nevis-