Rytmikorjaamon lavan rakennus osa 2 - "Eihän tästä mitään tuu, saatana"

Jepulis.
Minäpä se en tiistaina päivittänytkään tätä blogia, koska emme silloin voineetkaan rakentaa lavaa loppuun. Rakensimme sen siis eilen, mutten jaksanut kirjoittaa siitä silloin mitään. Syy: Kusipäisyys. Nyt pamahtaa kuitenkin raportointia niin että mossahtaa.

Aamumme alkoi tietenkin Joakimin kanssa siten, että saavuimme "hieman" myöhässä tilannepaikalle. Oli vaikea tarttua toimeen, kun tiesimme meitä odottavan työhirviön niljakkuuden. Parrat eivät kuitenkaan aja itseään, niin aloitimmepas vain sitten kuitenkin työpäivän. Jouduimme käyttämään monasti vatupassia, tuota  suurpiirteisen ja laiskan miehen vihollista. Asian vaatima tarkkuus teki toimistamme kiusallisen hitaita.

Anna näki minut aamulla ja sanoi "Sä näytät siltä, että tarvisit tänään vielä enemmän hellyyttä kuin ennen." Siis mitä helvettiä? Olin kuitenkin nukkunut täysipainoiset neljä ja puoli (4,5) tuntia. Kauhea sekoilemaan tuo Anna.

Rytmikorjaamon tiloissa pyöri myös taas tietenkin Jakke. Hän katsoi työpaitanani toimivaa kuuluisaa kultaisin "IBIZA"-kirjaimin koristeltua hihatonta vaatetta ja totesi pilkaten sen olevan vahvasti kontrastissa meidän kuuntelemamme työmusiikin kanssa. Kuuntelimme Carcass-nimistä orkesteria. http://www.youtube.com/watch?v=RAmmGJO03lk
Mielestäni Jaken huumori oli täysin sopimatonta. Olihan hänellä itsellään yllään paita, jossa luki "TITANIC HOUSE BAND". On minullakin sellainen paita, mutten pidä sitä julkisuudessa ylläni. Olimme katsos Jaken kanssa 15- vuotiaina laivakeikoilla edellä mainitulla aluksella. Minä soitin orkesterissa tamburiinia, Jakke alttofonia. Joimme salaa vuosikertakonjakkia ja olimme melko tukevassa humalassa, kun Jakke huudahti yhtäkkiä: "Nevanpää! Jumalauta, uppoaako tämä laiva vai mitä vittua?" Minä siihen: "Miten niin?" Jakke: "Mun fonista tulee kuplia ja vettä on rintaan asti.". Olimme viimeiset, jotka uivat ns.vittuun sieltä. Muu orkesteri jäi soittamaan settilistaa katkeraan loppuunsa asti.

Summonoimme ruuan jälkeen avuksemme Kimmon, tuon rakastuneen leprekaunin. Joakim löi ensin itseään sormeen pajavasaralla, sitten saman tempun toisti Kimmo. Voi noita nuoria hassupippelipoikia.

Kun lava oli pystyssä, oli aika laittaa sen alle sellaisia kivoja jutskajutskia, jotta Äänitaiteilija Jormanainen ei pääsisi valittamaan miten soundi on hirveää paskaa.

Kävin välillä hieman parturoitavana. Minulle sanottiin, että hiukseni näyttävät naisen häpykarvoitukselta. Ja tämä oli se kiltti versio; voitte vain kuvitella.

Palasin takaisin ja jatkoimme lavan alla työskentelyä Joken kanssa. Kimmo oli liuennut paikalta kuin etusormi suolahappoon. Lavan alla oli pimeä, kuuma ja klaustrofobinen tunnelma. Siellä tapasimme myös kaivoskääpiö Zoltanin. Hän on yhä vihainen minulle siitä kun annoin pakit hänen siskolleen Zaltanille. Mutta eihän siitä jumalauta sentään olisi tullut yhtään mitään; Zaltan on kuitenkin vain 76 senttimetriä pitkä. Ja kova nalkuttamaan.

Joakim hienosti myös matotti lavan. Ja laitettiin sellainen fantastisen kiva etuverhokin siihen taas sitten. Illalla oli tarpeeksi valmista ja voi miten hienoa. Usko meinasi loppua, muttei loppunutkaan. Sen pituinen se.
http://www.youtube.com/watch?v=2c3g6tTYoxM

-Nevis-