Tuokaa minulle uudet aivot

Heipparallaa mörököllit ja kultakellot!

Kerron nyt tarinan teinivuosiltani. Keskeyttäkää minut heti, jos olette sen jo kuulleet. Yläasteikäisenä asuin vielä luonnollisestikin vanhempieni taloudessa. Meillä oli ongelma; naapuri kusetti ja paskatti koiraansa meidän tontillamme. Asian teki vielä vaikeaksi se, että äitini on perhepäivähoitaja ja lapset siellä ulkona leikkivät juuri sillä Ground Zerolla, mihin naapurin koira jätöksensä säännöllisesti töksäytti.

Asia ei edistynyt mitenkään ja eräänä päivänä, kun tulin väsyneenä koulusta minulta paloi hermonakki. Hain lapion ja keräsin koiran paskat. Kävelin uhmakkaana kohti naapurin taloa. Äitini huomasi aikeeni ja tuli ulko-ovelle huutelemaan. En kuunnellut sanaakaan. Näin myös, että naapurit katsoivat ikkunasta päättäväistä askellustani heidän pihalleen. Kävelin heidän ojansa viereen ja heitin uhmakkaana koirankakat sinne. Vielä nyökkäsin naapureilleni merkiksi siitä, että "minä en taivu sorron alla." Kun pääsin takaisin kotipihalleni äitini huusi minulle vihaisena: "Ei noilla ole koiraa!!". Nöyränä ja itseni nolaamana miehenä menin ja hain lapiolla koirankakat pois ja taisin ne valtion maille viedä sitten lopulta.

Näin siis kävi. Olin ylimielinen kostosika ja valitsin väärän kohteen. En perehtynyt vendettaani tarpeeksi hyvin. Taustatyö jäi tekemättä. Tarinan opetus: Minä en ole sopiva mies jakamaan oikeutta.

-Nevis-